Syyllisyyden raskas taakka

By Eeva Raito

Kaunis opettaja Anne itkee töissä. Hänellä ja puoliso Anterolla on pahoja ongelmia: he kärsivät lapsettomuudesta ja kaiken kukkuraksi Anteron tuttavuus Leilan kanssa on ylittänyt ystävyyden rajat. Pitkänhuiskea kollega Paavo tietää, miten lohduttaa Annea. Mutta onko Annen ja Anteron rakkaus sittenkin vielä pelastettavissa?
Neliödraamaa perheen kulisseissa! Saavatko opettaja Anne ja lääkäri Antero ristiriitansa selvitettyä vai vievätkö haasteet voiton rakkaudesta?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 10, 2024
• ISBN: 9788728501856

Book preview

Syyllisyyden raskas taakka

Cover image: Adobe Firefly & Shutterstock

Copyright ©1979, 2024 Eeva Raito and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728501856

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

SEHÄN ON PIKKU JUTTU!

Aurinko siivilöityi terveysaseman vastaanottohuoneen sälekaihtimien läpi huoneeseen ja sai huoneen lämpötilan kohoamaan epämiellyttävän korkeaksi avoinna olevasta ikkunasta ja arkistokaapin päällä surisevasta tuulettimesta huolimatta. Lääketieteen kandidaatti Antero Kulomaa kuunteli edessään istuvan vanhan naisen sairauskertomusta salaten vain vaivoin ikävystymisensä ja kärsimättömyytensä. Naisen varsinainen vaiva oli peräpukamat, mutta Anterolle oli jo käynyt selväksi, että tosiasiassa nainen oli yksinäinen ja kaipasi huomiota ja kuulijaa. Peräpukamat oli käsitelty jo neljännestunti sitten ja nyt puhuttiin naisen unettomuudesta ja silloin tällöin ilmenevästä päänsärystä, jota nainen epäili migreeniksi.

Antero oli vielä täynnä ihanteita ja innostunut, olihan hän ensimmäistä kesäänsä harjoittamassa tulevaa ammattiaan terveyskeskuksessa. Siksi hän pinnisteli, ettei loukkaisi potilasta osoittamalla kärsimättömyyden tai pitkästymisen merkkejä. Hän oli päättänyt, että hänestä tulisi hyvä lääkäri, ja hyvä lääkäri ymmärsi ja kuunteli ja yritti olla kiinnostunut muustakin kuin vain fyysisestä puolesta potilaassaan.

— … niin että minä ajattelin, että jos minä saisin jotain migreenilääkettä, niin kokeilisin, miten se siihen päänsärkyyn vaikuttaa, kun sen kälynkin päänsärky osoittautui migreeniksi ja nyt hän saa niitä pillereitä. En nyt muista niiden nimeä, mutta tehokkaita ne ovat.

Naisen puhe soljui Anteron tajuntaan koskettaen sitä vain osittain. Hän ajatteli Annea ja edessä olevaa polkupyöräretkeä. Hän oli rakastunut, joten keskittymiskyvyn puute oli hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Hän oli rakastunut ensi kertaa elämässään oikein kunnolla.

Siltähän se tuntui joka kerta, mutta Anteron kohdalla se piti paikkansa: hänen siihenastiset rakastumisensa olivat olleet sitä kipeää teini-iän lajia, joka oli tietysti hyvin vakavasti otettavaa, mutta josta kuitenkin puuttui se jokin. Sen tajusi sitten kun rakastui kypsyneesti, sillä tavalla, että alkoi tosissaan suunnitella jakavansa elämänsä rakkautensa kohteen kanssa. Niin hän oli alkanut suunnitella Annen suhteen, eikä pelkästään suunnitella. Hänestä asia oli jo täysin selvä. Tänään hän oli ajatellut kosia oikein vanhanaikaiseen tapaan Annea, tai ainakin ehdottaa, että he luopuisivat vihdoin kahdesta asunnosta. Anne suostuisi, hän vaistosi sen. He…

— Niin että saisinko minä sen reseptin? potilas korotti ääntään ja Antero hätkähti ajatuksistaan hieman nolona. Mukana oli myös syyllisyyden tunnetta. Paneutuipa hän tänään hyvin potilaitten ongelmiin!

— Migreenilääkkeet ovat aika vahvoja valmisteita ja ne rasittavat maksaa melkoisesti, hän pääsi kuitenkin nopeasti asian ytimeen, sillä mieleen oli kuitenkin tarttunut jotain naisen vuodatuksesta. — Jos se teidän päänsärkynne on sellaista pientä ja vain hyvin harvoin esiintyvää, niin minusta on turha alkaa syödä mitään lääkkeitä. Kaikillahan meillä päätä särkee silloin tällöin.

— Ettehän te edes ole kuunnellut, mitä minä olen puhunut, nainen sanoi ja katsoi Anteroon hyvin loukkaantuneen näköisenä. Sitten nainen nousi ja sanottuaan viileästi: — Hyvästi, tohtori, purjehti ulos ovesta. Antero katseli masentuneena sulkeutunutta ovea ja kohautti sitten olkiaan. Eihän sitä aina voinut olla parhaimmillaan.

— Anne on täällä, vastaanottoapulainen sanoi kurkistaessaan ovelta. — Sanonko, että hän voi tulla sisään?

— Totta kai! Antero vastasi hymähtäen. — Eihän siellä kai enää ole potilaitakaan?

— Ei ole. Vastaanottoapulainen katosi ovenraosta ja hetken kuluttua ovi aukesi uudelleen ja Anne Holmström asteli sisään hoikkana ja päivettyneenä, pitkä vaalea tukka kanttinauhalla poninhännälle kietaistuna.

— Mitäs tohtori, Anne sanoi hymyillen ja painautui Anteroa vasten lyhyen suudelman ajaksi. — Joko pääset lähtemään?

— Jo, Antero vastasi haukotellen. — Muistitko tehdä eväät?

— Joo, Anne vastasi. — Jätin ne polkupyörän satulalaukkuun. Oliko rankka päivä?

— Tavallinen, Antero mutisi ja alkoi riisua valkoista takkiaan. — Enpä ole vielä ehtinyt leipääntyä. Entä sinä, saitko läpi tenttisi?

— Kai se läpi meni, Anne vastasi ja katseli myötätuntoisesti Anteroa. — Nyt minä olen sitten vapaa koko loppukesän, mutta sinä ressukka joudut istumaan täällä syksyyn asti jokaikisenä aurinkoisena arkipäivänä.

— Sateisina myös, Antero naurahti. — Ja minä saan tästä palkkaa, muista se. Talvella tarvitaan rahaa.

— Te lääkärit olette osanneet hoitaa asianne, Anne totesi hymähtäen. — Minulla alkaa syksyllä palkaton auskultointivuosi opettajakorkeassa, mutta sinä vedät jo täyttä palkkaa, vaikka et ole oikeastaan sen valmiimpi kuin minäkään.

— Valmishan minä teoriassa olen, Antero protestoi hieman tärkeänä. — Enää pakollinen sairaalaharjoittelu, vaikka sitä kai se sinun auskultointisi vastaa. No, lähdetään sitten, että ehditään ottaa aurinkoakin, sinne on aika matka polkea.

— Kuule, Anne muisti. — Minun piti oikeastaan kysyä sinulta yhtä juttua.

— Ammatillista vai? Antero kysyi kiinnostuneena ja tunsi itsensä hyvin tärkeäksi.

— Joo, Anne veti T-paidan helman farkuista ja näytti kylkeään.

— Tuo syntymämerkki on juuri siinä, missä farkkujen vyötärönauha kulkee ja nyt se on hankauksesta kipeä. Voisiko sille tehdä mitään?

Antero