Mistä rakkaus alkaa

By Eeva Raito

Sairaanhoitaja Erica on täysin rakastunut Markiin, mutta rakkautta varjostaa erilainen tausta. Erica on rahaton katolilaistyttö, vaikka protestantti Mark kuuluu nimekkääseen sukuun ja on varsinainen naistenmies. Perhe on jo valinnut Markille sopivan puolison, eikä Erica sovi siksikään kuvaan. Voisiko rakkaus kuitenkin voittaa luokkaerot?
Ovatko Mark ja Erica nykyajan Romeo ja Julia? Viihdyttävä rakkaustarina erilaisista perhetaustoista, jotka uhkaavat erottaa rakastavaiset toisistaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 27, 2024
• ISBN: 9788728502020

Book preview

Mistä rakkaus alkaa

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1980, 2024 Eeva Raito and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728502020

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

Sisar hento ja prinssi uljas

— Ei! hänen huutonsa oli kuin tuskan parkaisu ja siihen sisältyi kaikki rakkaus, kaikki odotus, kaikki epätoivo. Hän ei enää tajunnut aikaa eikä paikkaa eikä asemaansa poliklinikan nuorempana leikkaussalihoitajana vaan hän heittäytyi tuskasta huohottaen paarivuoteen ylle ja painoi huulensa vasten vuoteella makaavan miehen veristä poskea.

Hän tunsi kuinka lempeät mutta päättäväiset kädet tarttuivat häneen takaapäin ja kiskoivat hänet kauemmaksi paarivuoteesta ja sitten käytävään.

— Olen pahoillani, Erica, tohtori Stefan Frankin ääni puhui hänelle jostain sumun takaa. — En tiennyt, että tunnet hänet. Yritä ryhdistäytyä, meillä ei ole nyt aikaa hoitaa sinua.

— Mark, Mark, Mark … Erica soperteli yrittäen parhaansa mukaan noudattaa Stefan Frankin kehotusta, mutta shokki piti hänet vallassaan eikä hänellä ollut voimia taistella sitä vastaan. Sairasautokeskuksen päivystäjän sanat kaikuivat hänen päässään kuin rikki mennyt äänilevy: »Toivoton tapaus, mutta lähetämme hänet joka tapauksessa sinne, toivoton tapaus, mutta lähetämme hänet joka tapauksessa sinne, toivoton tapaus …»

— Joan, Stefan Frank sanoi rauhallisesti nuorelle hoitajalle, joka kiiruhti käytävälle ensiapuhuoneesta. — Vie Erica lepohuoneeseen ja anna hänelle viisi milliä nembutaalia. Minun on aloitettava ensiaputoimenpiteet.

Joan Simons kiersi kätensä huolehtivasti Erica Hoffnerin hartioitten ympärille ja lähti taluttamaan häntä kohti hoitajien lepohuonetta.

He olivat ystäviä jo opiskeluajoilta ja jakoivat saman huoneen Mayer Medical Centerin hoitajien asuntolassa. Joan tiesi koko tarinan, siksi hän myös tiesi että kaikki sanat olisivat tässä tilanteessa turhia, ne kilpistyivät kuin nuolet Erican tuskan panssarista. Silti hän puhui, tarjoili ystävälleen valkoisia valheita, korulauseita, fraaseja.

Erica ei edes kuullut, sairasautopäivystäjän sanat tankkasivat hänen aivoissaan edelleen samaa kohtalokasta lausettaan ja hän näki silmiensä edessä Mark Shusterin ruhjoutuneen ruumiin kuin ylitarkkana kuvana jonka jokainen yksityiskohta lisäsi hänen tuskaansa. Sairaanhoitajana hän tiesi, mitä merkitsi sivutta selvästi sisäänpainunut kallo, hän tiesi mitä merkitsi ihon sinertävä vahankalpeus… hän tiesi.

Joan ohjasi Erican keinonahkapäällysteiselle lepovuoteelle ja laittoi tyynyn hänen päänsä alle Erica antoi kaiken tapahtua ja jäi makaamaan ilmeettömänä kattoon tuijottaen. Hänen jalkansa ja kätensä tärisivät heikosti ja hänen hengityksensä oli tiheää ja pinnallista. Shokki ei antanut tilaa itkulle eikä kyynelille.

Joan kävi nopeasti lääkekaapilla ja palasi ruiskun ja ampullin kanssa. Hän puhdisti Erican kyynärtaipeen ja ruiskutti rauhoittavan aineen suoraan suoneen vaikka hän tiesikin ettei ollut ainetta joka pystyisi vähentämään Erican tuskaa hiukkaakaan.

Erica tunsi aineen vaikutuksen kevyenä kuumotuksena ja lihasten rentoutumisena, mutta hänen sielussaan riehuvaa myrskyä se ei laannuttanut hiventäkään, se vain lisäsi hänen fyysistä lamaannustaan.

— Erica, minun täytyy nyt mennä, Joan sanoi ja kosketti kädellään ystävänsä poskea. — Me teemme parhaamme, sinä tiedät sen sanomattakin, eikö niin?

Erica liikautti päätään jonkinlaiseksi nyökkäykseksi. Joanin mentyä Erica risti vaivalloisesti kätensä ja yritti rukoilla, mutta hän ei kyennyt siihenkään, sillä hetkellä ei ollut Jumalaa eikä taivasta, oli vain maanpäällinen helvetti.

Sitten jonkinlainen salpa laukesi Erican aivoissa ja muistot alkoivat vyöryä hänen mieleensä kipeän voimakkaina ensimmäisten kyynelten alkaessa kostuttaa hänen silmiään. Hän palasi ajatuksissaan New Yorkin talveen ja hänen kätensä tekivät vaistomaisesti liikkeen kuin hän olisi kietonut takkia tiukemmin ympärilleen kiivetessään ylös Guggenheimin taidemuseon portaita. Vuoden takainen lumimyrsky iski jääkylmänä hänen kasvoilleen ja sai hänet värähtämään…

Joka syksyinen lumisade tuli New Yorkin miljoonakaupungille täydellisenä yllätyksenä, niin kuin se aina oli tullut, ja puuroutti liikenteen täysin, niin kuin se aina oli tehnyt, luultavasti jo silloin kun New York oli vain rivi hollantilaisten uudisasukkaiden hökkeleitä Manhattanin saarella.

Erica oli juuri palaamassa lopputentistään Saint Johnin sairaalan sairaanhoitajaopistosta kun myrsky puhkesi. Ja koska hän sattui juuri silloin olemaan Guggenheimin taidemuseon kohdalla, hän päätti mennä sisälle, olihan hän jo pitkään halunnut käydä siellä, ja taksiahan olisi joka tapauksessa turhaa edes yrittää saada.

Hän riisui takkinsa naulakolle, maksoi pääsymaksun ja osti opaskirjasen. Aulaan tungeksi muitakin newyorkilaisia, jotka myös olivat päättäneet pyhittää pahimman myrskyajan kulttuurille. Huono sää merkitsi perinteisesti hyvää päivää New Yorkin ravintoloille ja taidemuseoille: kun kahdeksisen miljoonaa ihmistä huomaa samanaikaisesti ettei kadulla olekaan mukava kävellä, täyttyy paikka kuin paikka nopeasti.

Erica käveli hitaasti pysähdellen pitkiksi toveiksi tarkastelemaan yksittäisiä taideteoksia kiitollisena ulkona riehuvalle lumimyrskylle, joka oli vihdoin pakottanut hänet sisälle museoon. Hän oli asunut New Yorkissa koko opiskeluaikansa — kolme vuotta —