Puhuva kivi

By Tuure Vierros

Kiehtova sukellus 1800-luvun kulttuuripiireihin!Runoilija-fyysikko Johan Jakob Nervander oli monin tavoin ristiriitainen ja erityislaatuinen hahmo. Jotta nerokas poikkeusyksilö valottuisi kyllin monipuolisesti, esiin marssitetaan 14 todistajaa, joista kukin kuvaa Nervanderia omasta näkökulmastaan. Miten Snellman, Topelius tai rakastunut Augusta Lundahl Nervanderista kertovat? Nerokas mies näyttäytyy jokaisessa kertomuksessa hieman eri kulmasta.J. J. Nervanderin (1805-1848) eli monisäikeisen elämän suomalaisten kulttuuripiirien keskiössä. Hänen polkunsa risteää monien muiden historian merkkihenkilöiden kanssa kiehtovalla tavalla, minkä omintakeinen romaani osoittaa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 27, 2023
• ISBN: 9788728534595

Book preview

Puhuva kivi

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1994, 2023 Tuure Vierros and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728534595

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tilitystä ja pohdiskelua 15.3.1848 kuolleen

Johan Jakob Nervanderin elämästä

TAPAUS

Nervander, Johan Jakob, syntyi 23.2.1805 Uudessakaupungissa, kuoli 15.3.1848 Helsingissä. Vanhemmat: apteekkari Johan Nervander ja Beata Bergbom. Ylioppilaaksi 1820. Promovoitiin priimuksena keväällä 1827, 30 puoltoääntä (33:sta mahdollisesta), joka oli lyömätön ennätys koko 11-aineisen filosofian kandidaatin tutkinnon voimassaolon ajan. Tuli fysiikan dosentiksi 1829, apulaiseksi 1832, ylimääräiseksi professoriksi 1838 ja varsinaiseksi professoriksi 1845.

Vv. 1832–36 Nervander ensimmäisenä ns. Aleksanterinstipendiaattina suoritti laajan ulkomaanmatkan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Sen aikana hän tutustui aikansa johtaviin matemaatikkoihin ja luonnontieteilijöihin, kuten Örstediin, Ampère’iin, Gaussiin, Weberiin ja Alexander von Humboldtiin. Pariisissa hän 1833 esitteli sikäläiselle tiedeyhteisölle rakentamansa galvanometrin, joka tunnetaan tangenttibussolina. Kotimaahan palattuaan hän venäläisten tiedemiesten tukemana perusti magneettisen observatorion, josta myöhemmin tuli Ilmatieteen laitos. Sen johdossa hän toimi kuolemaansa asti.

Jo opiskeluvuosinaan Nervander kunnostautui lahjakkaana runoilijana. Merkittävin teos hänen kaunokirjallisessa tuotannossaan on vanhatestamentillinen runoelma Jephtas bok, josta hän sai Ruotsin akatemian ns. pienemmän runoilijapalkinnon.

Nervander avioitui 1827 (1825) Agata Emerentia Öhmanin (1798–1860) kanssa. Kahdeksan lasta, joista kolme kuoli ennen aikuisikää.

Ensiks aavistaa mun, Luoja,

Suo, ken on sun sanas tuoja,

Matkallaan hänt’ auttaa mun.

Sitten – tuhanten hänt’ yksin

Kiittäis’ ylhin ylistyksin –

Mielelläni unhoitun.

J. J. Nervander, Mekan puhuva kivi.

(Suom. Otto Manninen)

TODISTAJANLAUSUNNOT

Ludvig Leonard Laurén, magneettisen observatorion amanuenssi

Helsinki 16.3.1848

Johan Ludvig Runeberg, lukion lehtori, runoilija

Porvoo 16.3.1848

Johan Vilhelm Snellman, yläalkeiskoulun rehtori

Kuopio 20.3.1848

Johan Jakob Nordström, valtionarkistonhoitaja

Tukholma 23.3.1848

Fredrika Runeberg, (s. Tengström), perheenemäntä, kirjailija

Porvoo 1.4.1848

Fredrik Cygnaeus, historian dosentti

Helsinki 14.5.1848

Agata Nervander (s. Öhman), professorin leski

Helsinki 15.3.1849

Augusta Wallenius (s. Lundahl), ruustinna

Pirkkala 6.3.1855

Beata Nervander (s. Bergbom), apteekkarin leski

Sääksmäki 24.12.1860

Emil Nervander, kirjailija

Helsinki 5.1.1873

Zachris Topelius, valtioneuvos, täysinpalvellut professori, kirjailija

Sipoo 8.7.1881

Elias Lönnrot, kanslianeuvos, täysinpalvellut professori

Sammatti 21.7.1881

Henrik Gustaf Borenius, professori, magneettisen observatorion entinen johtaja

Helsinki 3.10.1882

Tuure Vierros, kirjailija

Helsinki, loppiaisaattona 1994

LUDVIG LEONARD LAURÉN

magneettisen observatorion amanuenssi

Helsinki 16.3.1848

Suuret, järkyttävät uutiset hautaavat minut alleen, sekoittavat pääni, en tiedä, mitä ajatella. Rue de Capusines’illa Pariisissa on ammuttu mielenosoittajia. Vallankumous on puhjennut, jälleen kerran kansa on laulanut Marseljeesia ja kaatanut vanhan vallan. Lamartine on pitänyt edustajakamarissa suuren puheen. Tuileries on vallattu, kuningas astunut laivaan ja paennut Englantiin, Ludvig Filip, tuo upporikas valtias, porvarikuninkaaksi mainittu. Vähänpä häntä rahansa auttoivat, kun Ranskan kansa nousi. Tämä kaikki elähdyttäisi meitäkin jäykissä oloissamme, saisi seisovan veden liikkeeseen, innostaisi ja herättäisi toivoa siitä, että täälläkin ehkä jokin muuttuu ja nimenomaan paremmaksi. Saisimme aiheen uskoa, ettemme ole iäksi kaikeksi tuomitut tähän jähmeään olotilaan, ahdistukseen ja pelkoon, jossa kaikki, mikä kansassamme on parasta ja elinvoimaista, vähitellen surkastuu ja kuihtuu. Mutta juuri tällä kiihtyvien sydämenlyöntien hetkellä tulee ihan läheltä omasta kaupungistamme hirvittävä kohtalon isku, surusanoma, joka kertakaikkisesti tappaa virinneen ilon, hyytää innostuksen ja saattaa meidät ylioppilaat, joita jotkut tämän kansakunnan toivoiksikin sanovat, syvän masennuksen ja toivottomuuden valtaan. Johan Jakob Nervander on myöhään eilen illalla kuollut.

Täysin odottamaton uutinen ei ollut, sillä tieto Nervanderin sairastumisesta isoonrokkoon oli jo ennakkoon levinnyt, mutta uskoin hänen selviytyvän kamppailustaan tautia vastaan voittoisasti. Nyt siis tiedän, että niin ei käynyt, mutta yhä minun on vaikea mukautua ajatukseen, että Johan Jakob Nervander on peruuttamattomasti poissa. Mieleni nousee kapinaan kaitselmustakin vastaan. Miksi meiltä, tältä pieneltä kansalta, aina riistetään parhaimpamme? Meillä on lahjakkuuksia, sellaisia kuin Runeberg tai Lönnrot, Nordström tai Snellman, mutta ei ainuttakaan muuta Nervanderin veroista. Hänen kaltaisiaan ei suurtenkaan sivistyskansojen keskuuteen synny kuin korkeintaan yksi vuosisadassa. Omasta puolestani tiedän, etten tule koskaan, vaikka vanhaksikin eläisin, toista hänen mittaistaan tapaamaan. Ja nyt hän on poissa saatuaan elää vain 43 vuotta.

Itse olen 24-vuotias. Monet meistä, minun ikäisistäni, eivät tunteneet Nervanderia kovin hyvin, sillä hän piti tietyn etäisyyden ylioppilaihin, omiin pohjalaisiinsakin. Näin ei ole aina ollut. Minua vanhemmat ovat kertoneet, että ennen ulkomaanmatkaansa pohjalaisten kuraattorina toimiessaan hän oli kaikkien ihailema ja rakastama, verraton veikko, iloinen ja ideoita pursuava. Matkalta palattuaan hän oli muuttunut, haluton ja ärtyisä. Kun hän pyrki parantamaan osakuntalaisten moraalia ja tapoja, jotkut rohkenivat pilailla asialla, jolloin Nervander suuttuneena oitis erosi. Osakunnan hänestä maalauttaman muotokuvan Nervander piti kotonaan, kunnes poikansa Jannen ylioppilaaksitulon jälkeen palautti sen osakunnan seinälle, josta armoitetun tiedemiehen terävä katse nyt vangitsee sisään astuvan jo ovella päästämättä häntä valppaasta seurannasta niin kauan kuin hän huoneessa viipyy. Sellaisen katseen takana on aina mahtava henki.

Minulla oli onni tutustua Nervanderiin jo ennen yliopistovuosia. Hän nimittäin opetti matematiikkaa professori Aminoffin johtamassa koulussa, jollaisia on tapana sanoa ylioppilasleipomoiksi. Eikä se huono leipomo ollutkaan. Minä olin oppilaana, siis taikinaa, josta pyöritettiin sieviä pullia. Likipitäen kaikki me aikanaan suoritimme tutkintomme, vieläpä hyvin arvosanoin. Se oli Aminoffin ja Nervanderin kaltaisten opettajien ansiota.

Vasta vuosia myöhemmin minulle valkeni, miten hirvittävän alentavaa suurten lahjojen tuhlausta oli, kun Nervanderin kaltainen mies, jota Gauss, von Humboldt, Örsted, Ampère ja monet muut suuret henget pitivät vertaisenaan, joutui leipähuolien vuoksi opettamaan meidänlaisiamme poikia, jotka emme ymmärtäneet edes sen vertaa, että olisimme säästäneet hänet arvottomilta kepposiltamme, emme ainakaan ennen kuin saimme ärsyyntyneen ukkosenjumalan vihan vyörymään ylitsemme.

Se tapahtui, kun kerran ennen Nervanderin oppituntia yksi meistä, jonka nimeä en viitsi mainita, oli kasannut opettajanpöydälle pesusienen, parittoman tohvelin, köydenpätkän, tyhjän peltimukin ja muita luokasta löytämiään esineitä. Seisoimme vakavin naamoin, kun Nervander pitkävartinen piippu suussaan astui reippaasti sisään, kuten hänen tapansa oli. Tervehdykset vaihdettiin ilman, että hän vielä huomasi mitään. Joku joukostamme ei kestänyt enempää jännitystä, vaan pyrskähti nauruun. Nervander katsoi poikaan kummeksuen, sitten hän huomasi pöydällä olevan rojun, kalpeni ja poistui niin kiivaasti, että tuskin ehdimme tajuta, mitä tapahtui.

Nervanderin mentyä odotimme tunnin loppuun saakka hänen mahdollista paluutaan, mutta odotimme turhaan. Kukaan ei tullut. Levottomuutemme kasvoi niin, että mitään tämänkaltaisille tilanteille tyypillistä meluakaan ei syntynyt. Luokkahuone oli hiljainen. Miltei kuiskaillen syyttelimme toinen toistamme. Päätekijä kyllä tiedettiin, mutta meidän oli myönnettävä, että olimme hänen pilansa hyväksyneet ja siten tulleet kollektiiviseen vastuuseen.

Mieliala oli jännittynyt vielä seuraavana aamunakin kouluun mennessämme. Rehtori Aminoff tuli eteemme, ei vihaisena, vaan pikemminkin hölmistyneenä ja suorastaan pelästyneen näköisenä pieni paperi kädessään.

– Jumalan tähden, herrat, mitä te olette tehneet? hän kysyi.

Kun kukaan joukostamme ei ilmoittautunut vastaamaan, hän jatkoi: – Minä olen saanut professori Nervanderilta kirjeen. Haluatteko tietää, mitä tässä sanotaan?

Emme myöntäneet emmekä kieltäneet. Hetken meitä silmäiltyään hän luki: – Paskat minä sinusta ja sinun laitoksestasi!

Siinä koko kirje. Sopivaksi arvioimansa tauon jälkeen Aminoff sanoi: – Hyvät herrat! Minä en ymmärrä tästä mitään, mutta otaksun, että te voitte auttaa minua ymmärtämään.

Voimmehan me. Kun sanainen arkkumme nyt vihdoin aukeni, tunnustimme kaiken, myönsimme syyllisyytemme, mutta vakuutimme, ettei tarkoituksemme suinkaan ollut ollut loukata professori Nervanderia, jota kaikki syvästi ihailimme ja kunnioitimme. Ilmoitimme nyt tajuavamme, miten mauton pilamme oli ja täysin ymmärtävämme, että professori Nervanderilla oli aihe siitä loukkaantua. Se ei kuitenkaan riittänyt. Aminoff edellytti, että meidän oli valittava keskuudestamme lähetystö, joka menisi Nervanderin luo pyytämään häneltä anteeksi. Näin tehtiin. Olin yksi lähetystöön valituista, enkä suinkaan iloinnut tästä luottamuksesta, sillä tehtävä oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Löysimme Nervanderin kotoaan. Punastellen ja takellellen esitimme asiamme. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää. Nervanderin tuli luultavasti meitä sääli. Hän ilmoitti lyhyesti hyväksyvänsä anteeksipyyntömme ja lähetti meidät takaisin kouluun, minkä me keventynein mielin oitis teimme. Jännityksen vallassa odottaneille tovereillemme saatoimme jo esittää sankariakin ja kertoa tekaistua tarinaa Nervanderin hirvittävästä vihasta, jonka vain vaivoin suurella diplomaattisella taidollamme olimme onnistuneet hillitsemään ja kääntämään tilanteen voitoksemme.

Mutta jos joku meistä oli kuvitellut, että asia oli loppuun käsitelty, hän sai havaita surkeasti erehtyneensä. Nervanderin viha, jonka hirveydestä olimme tovereillemme kertoneet kuviteltua tarinaa, oli yhä purkautumatta. Seuraavalle matematiikan tunnille hän saapui tavallisuudesta poiketen ilman piippuaan, asettui seisomaan hajasäärin niin, että suuri musta taulu, johon hänen taitava kätensä niin monta kertaa oli piirtänyt matemaattisia merkkejä, oli hänen selkänsä takana. Hän seisoi siinä piinallisen pitkään hieman ivallinen ilme kasvoillaan ja kysyi sitten hiljaisella äänellä:

– Mitä herrat oikein kuvittelevat olevansa, ihanko varatuomareita?

Sitten alkoi varsinainen saama. Ääni kohosi ja aleni sisällön mukaan. Yhtään yksityiskohtaa en siitä muista, mutta niin kauan kuin elän tulen muistamaan sen kasvatuksellisen perussisällön. Silloin ja vasta silloin opin, mitä on vanhempien ja opettajien kunnioittaminen, mitä on hyvä järjestys ja velvollisuudentunto, ja ennen kaikkea sen, miksi ne ovat – eivät vain hyviin tapoihin