Ikuinen kaupunki: esseitä Roomasta ja muualta Italiasta

By Tuure Vierros

Matka kiehtovaan Roomaan asiantuntevan oppaan seurassa!Lähde nojatuolimatkalle Euroopan todelliseen pääkaupunkiin ja kulje ikuisen kaupungin katuja eri aikakausina. Tuure Vierros kirjoittaa niin Rooman antiikista kuin renessanssistakin, minkä lisäksi hän kertoo kuuluisien taiteilijoiden matkoista Roomaan. Teos käsittelee myös legendaarisen kaupungin monin tavoin ainutlaatuista ympäristöä.Historian opettaja ja oppikirjailija Tuure Vierroksen teoksessa paljastuvat ikuisen kaupungit salaisuudet. Kiehtovassa esseeteoksessa länsimaisen kulttuurin tiet vievät yllättävin tavoin Roomaan.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 5, 2023
• ISBN: 9788728534618

Book preview

Ikuinen kaupunki

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1991, 2023 Tuure Vierros and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728534618

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

Kun lukiolaisena syksyllä 1945 voitin kouluni maastojuoksumestaruuden, sain palkinnoksi kirjan Italia valinkauhassa, jonka kirjoittaja Kyllikki Hiisku tunnetaan ehkä parhaiten Kaarlo Sarkian ystävänä. En väitä, että olisin palkinnosta erityisesti ilahtunut. Varmasti olisin mieluummin vastaanottanut jotakin muuta. Luin kirjan kuitenkin, ja se vaikutti minuun voimakkaasti jo silloin. Myöhemmin vuosikymmenten kuluessa minulla on ollut montakin kertaa aihe palata sen pariin. Italia valinkauhassa on ollut minulle tärkeä kirja. Italia ei sen luettuani ollut minulle enää mikä hyvänsä maa. Sille muotoutui erityisasema, joka on kestänyt koko eliniän. Lieneepä niinkin, että varsin vahva kiinnostukseni antiikin kulttuuriin ainakin osittain pohjautuu siihen.

Ja kuitenkin monet väittävät, ettei urheilu ole kulttuuria, eikä edistä sitä, pikemminkin vahingoittaa.

Kyllikki Hiiskun teos on hieman tavallista syvällisempi matkakirja. Sen tapahtumat keskittyvät dramaattiseen vuoteen 1943, jolloin voiton jumalatar lopullisesti käänsi selkänsä Mussolinin sotaponnistuksille. Heinäkuussa liittoutuneet nousivat maihin Sisiliaan, elokuussa Rooma sai kokea rajun ja tuhoisan ilmapommituksen ja pian sen jälkeen Mussolini kukistui. Hänet erotettiin ja vangittiin. Marsalkka Badoglion muodostama hallitus yritti irrottaa Italian sodasta, mutta sen estivät saksalaiset, jotka ottivat vallan ja syöksivät maan yhä suurempaan onnettomuuteen. Etelän olivat liittoutuneet valloittaneet, Keski- ja Pohjois-Italia olivat saksalaismiehityksessä.

Kaikki nämä tapahtumat Hiisku, joka saapui Roomaan vuoden 1942 viimeisenä päivänä ja poistui sieltä seuraavana syksynä, kirjassaan kertoo, mutta ne eivät ole sen pääsisältö. Tärkeintä hänelle olivat toisiaan seuranneet aikakaudet, kolmen vuosituhannen historian kerrostumat, jotka Roomassa ovat asiantuntijan tarkasteltavina paremmin kuin missään muussa Euroopan tai maailman kaupungissa. Tärkeimmiksi ne tulivat myös minulle, hänen lukijalleen. Ainakin minun kohdallani kirjoittaja saavutti sen, mihin mitä ilmeisimmin oli pyrkinyt.

Minä, joka sodan varjossa olin varttunut miehuuden kynnykselle, opin noihin aikoihin kirjoista maailmankatsomukseni ja sen, mitä eurooppalainen kulttuuri parhaimmillaan ja myös pahimmillaan on ollut. Minun eurooppalaisuuteni ei ole samaa kuin nykyinen Bryssel-keskeinen muotisuunta. Minun Eurooppani pääkaupunki ei ole Lontoo eikä Leningrad, ei Pariisi eikä Berliini. Se on yhä tänä päivänäkin Rooma, ikuinen tai ei, mutta kuitenkin aina Rooma. Sinne johtavat länsimaisen kulttuurin kaikki tiet, sinne ja Ateenaan.

Tähän kirjaan sisältyvät esseet ovat saaneet lopullisen muotonsa aivan äskettäin, mutta monien juuret ja alkumuodot ovat kaukana kolmen tai neljänkin vuosikymmenen takana. Joitakin olen aikaisemmin jossakin julkaissut, useimmat eivät ole ennen painoasua kokeneet. Mihin pyrin? Ehkä johdattelemaan lukijaa muuhunkin kuin kauppamiesten Eurooppaan. Länsimainen kulttuuri on tullut meille Rooman tietä. Bysantin suunta on sittenkin toisarvoinen.

Minkälainen opas olen? Vaikka minulla on ylin arvosana yleisessä historiassa ja olen käynyt Suomen Rooman-instituutissa lähinnä opettajille tarkoitetun Rooman historian ja topografian kurssin, imagoni ei ole antiikin tutkijan, mutta tuskin myöskään niin sanotun tavallisen turistin, vaan jotakin siltä väliltä.

Helsinki ja Ikaalinen, joulukuussa 1990

Tuure Vierros

ANTIIKIN RAUNIOILLA

URBS AETERNA – IKUINEN KAUPUNKI

Roomalaiset aloittivat ajanlaskunsa ab urbe condita, kaupungin perustamisesta eli meidän ajanlaskumme mukaan vuodesta 753 eKr. Väärinkäsityksen mahdollisuutta ei ollut, koska vain Rooma oli urbs. Muita kaupunkeja varten oli muita sanoja, kuten oppidum. Ilman muuta oli selvää, että Rooman kaltaisella kaupungilla, josta oli tullut maailmanvallan keskus, täytyi olla jumalallinen alkuperä. Taru Romuluksesta ja Remuksesta, naarassuden imettämistä kaksospojista, joiden isä oli itse sodanjumala Mars ja joiden äidinpuoleiset sukujuuret johtavat Iliaan Troijaan, on yleisesti tunnettu. Se sai lopullisen muotonsa kuitenkin vasta myöhäisenä tasavallan kautena ja Augustuksen suosiollisella myötävaikutuksella runoilija Publius Vergilius Maro ja historioitsija Titus Livius tekivät siitä Rooman virallisen valtiohistorian.

Kuinka pitkä todellisuudessa on ikuisuus? Toisin sanoen, mikä on Rooman kaupungin oikea ikä?

Viime vuosisadalla Rooman synty- ja varhaishistoria askarrutti erityisesti saksalaisia historiantutkijoita ja arkeologeja. Berthold Niebuhr oli uranuurtaja, hänen Rooman historiansa ilmestyi jo 1800-luvun alkupuolella ja se pohjautui filologiseen metodiin. Poikkeuksellisen populariteetin saavutti muutama vuosikymmen myöhemmin Theodor Mommsen samaa aihetta käsittelevällä teoksellaan, joka ei koskaan valmistunut kokonaisuudessaan. Siitä ilmestyivät osat 1-3 ja 5. Römische Geschichte vaikutti kuitenkin enemmän kuin mikään muu Mommsenin teoksista siihen, että hänelle vuonna 1902 – jolloin Ibsen ja Tolstoi, Strindbergistä puhumattakaan, vielä elivät – myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto toistaiseksi ainoana historiantutkijana.

Mommsenia kiinnosti erityisesti se, miten Rooma jo varhain kykeni nousemaan poliittiseen johtoasemaan Latiumissa. Tällaiselle kehitykselle kun ei näyttänyt olleen luonnollisia edellytyksiä. Rooman sijaintipaikka on epäterveellisempi ja karumpi kuin useimpien muiden latinalaiskaupunkien. Viiniköynnös ja viikunapuu viihtyvät huonosti Rooman lähiympäristössä ja runsasvetiset lähteetkin puuttuivat. Paikka ei vaikuta asukkaita houkuttelevalta, joten kaupungin perustamisen on täytynyt johtua jostakin erityissyystä. Tarutkin perustuvat Mommsenin mukaan tähän omituisuuteen. Ne ovat varhaisten aikojen ihmisten naiivi yritys selittää kaupungin syntyminen epäedulliseen paikkaan ja samalla liittää Rooman perustaminen Latiumin vanhaan pääkaupunkiin Alba Longaan.

Rooman alue oli ahdas. Ainoastaan meren suuntaan molemmin puolin Tiberiä oli esteetön pääsy, sillä Rooman ja rannikon välissä ei ollut mitään asutuskeskusta eikä vanhaa heimorajaa. Taru tosin kertoo, että Romulus riisti vejiläisiltä seitsemän kylää (septem pagi) ja tärkeät suolankeittimöt joen suulta ja että kuningas Ancus Marcius sodassaan latinalaisia vastaan varusti sillanpään, portin (laniculum), joen oikealle rannalle ja perusti Rooman Peiraieuksen, Ostian satamakaupungin. Mutta Mommsenin mielestä on parempia todisteita sen puolesta, että nämä alueet kuuluivat jo vanhastaan roomalaisten omistukseen.

Tiber oli Latiumin luonnollinen kauppatie, sen valtasuoni. Tiberin suu oli merenkulkijoille tärkeä ankkuripaikka. Ikivanhoista ajoista Tiber on ollut latinalaisen heimon rajan turva pohjoisia naapureita vastaan. Joki-ja merikaupan varastopaikaksi ja rajavarustukseksi ei ollut sopivampaa paikkaa kuin Rooma. Roomassa lujan aseman etu yhtyi hyviin kulkuyhteyksiin, se vallitsi joen molempia rantoja sen suuhun asti, oli yhtä sopiva Tiberiä tai Aniota alas tulevien jokilaivojen kuin sen aikaisiksi melko suurten merialustenkin käytettäväksi ja tarjosi paremman suojan merirosvoja vastaan kuin välittömästi rannikolla sijaitsevat paikat. Näitä kaupallisstrategisia etuja Rooman on Mommsenin mielestä kiittäminen, ellei synnystään niin ainakin merkityksestään.

Roomalaisten ja muiden latinalaisten vastakohtaisuus oli porvarin ja talonpojan vastakohtaisuus. Rooma ei tosin ollut kauppakaupunki samassa mielessä kuin Korintho tai Karthago, sillä Latium oli oleellisesti maanviljelysseutua, ja Rooma oli kuitenkin ennen kaikkea latinalainen kaupunki ja pysyi pitkään sellaisena.

Mommsenin mukaan Capitoliumilla sijaitsivat kaupungin vanha linnoitus, Juppiterin temppeli ja area Capitolina, kenttä, joka oli senaatin varhaisin kokoontumispaikka. Linnan olivat tasangon talonpojat rakentaneet turvapaikakseen. Varsinaisen kaupunkiasutuksen täytyi kuitenkin saada alkunsa muualla. Vanhin osa oli Palatiumilla. Kun siitä tuli tarpeeksi merkittävä ja se tarvitsi suojavallit, oli Rooman kaupunki varsinaisesti syntynyt. Uudet laajemmat vallikehät ympäröivät aikaisemmat, jolloin syntyi lietemaiden patorakennelmia muistuttava järjestelmä. Muistoksi tältä ajalta jäi septimontium-juhla, jonka viettäminen jatkui vielä vanhojen varustusten menetettyä merkityksensä.

Augustuksen aikana vaikuttaneen lakimiehen Marcus Antistius Labeon mukaan seitsemän vuorta olivat: Palatium, Velia, Fagutal, Cermalus, Subura, Caelius, Oppius ja Cispius. Huomiota herättää, että luettelossa on kahdeksan nimeä, siis yksi liikaa. Useiden muiden tutkijoiden tapaan Mommsen hylkäsi Caeliuksen, vaikka – kuten Karl Julius Beloch 1920-luvulla huomautti – luettelo esiintyy kahdessa eri paikassa yhtäpitävänä ja vaikka Septimontium ilman Caeliusta on Belochin mukaan topografinen mielettömyys. Hänen mielestään luettelon ylimääräinen nimi on Subura, joka ei ollut mikään vuori (mons) vaan kylä (pagus), joka sijaitsi sub muro terreo Carinarum, siis laaksossa Palatiumin, Capitoliumin ja Esquilinuksen välissä. Väitteet, joiden mukaan Septimontium-kaupunki olisi vain saksalaisten topografien keksintö, Beloch asiallisesti perustelemattomina torjuu, mutta lisää: Meidän olisi pakko keksiä Septimontium, vaikka siitä ei olisi säilynyt mitään perimätietoa. Myöhempi arkeologisiin kaivauksiin nojautuva tutkimus on kuitenkin horjuttanut hänenkin todistelujensa perustaa.

Mommsen otaksui, että Palatiumin länsirinne, Cermalus, asutettiin myöhemmin kuin muu osa kukkulaa, Beloch taas piti Cermaluksen asutusta kaikkein vanhimpana. Ensimmäiseksi esikaupungiksi täytyi topografisista syistäkin tulla Velian, joka sitten Palatiumin ja Cermaluksen kanssa muodosti ensimmäisen serviaanisen kaupunginosan. Toisen osan keskuspaikkana oli Subura ja kolmannen Esquilinus, jonka nimi alkuaan on merkinnyt esikaupunkia (esquiliae).

Rooman perustaminen tapahtui mitä ilmeisimmin yhdistämällä siihen saakka itsenäiset kylät, jotka sijaitsivat Palatiumilla, Esquilinuksella, Caeliuksella ja Quirinaliksella. Mutta milloin?

Mainittujen kukkuloiden välinen laakso oli hautausmaana, jonka hautoja Giacomo Boni tutki jo vuosisatamme alussa. Lähes puoli vuosisataa myöhemmin ruotsalainen Einar Gjerstad analysoi hautalöydöt uudelleen. Vanhimmat löydöt voitiin keramiikkamerkkien perusteella ajoittaa kahdeksannen