Harjahirsi

By Tuure Vierros

Ikääntyvä Malviina asuu Umpijoen kylässä, ja yrittää pitää itsensä leivässä ja lämpimänä huolten painaessa. Malviinan mies on lähtenyt jo kauan sitten lasten ollessa pieniä, ja nyt hän itse haluaisi muuttaa kiltin poikansa Salomonin ja tämän äreän vaimon Pertan talosta Kantokorvesta omaan pieneen muorinpirttiin. Siellä saisi olla ja elää kuten itse haluaa. Malviinan toiveen toteutumiseksi järjestetään talkoot, joissa mikään ei kuitenkaan suju odotetusti. Kun talkooväki nauttii miestä väkevämpää, vanhat kaunat ja kiintymykset nousevat pintaan, ja välit on selvitettävä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 21, 2024
• ISBN: 9788728534748

Book preview

Harjahirsi

Cover image: Adobe Firefly

Copyright ©1963, 2024 Tuure Vierros and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728534748

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Synnyinseudulleni

M aaliskuu on vaihtelevainen. Tulee suoja. Sataa vettä. Sitä kestää päivän. Sitten vesi muuttuu rännäksi. Pian riepottelee hyytävä tuuli pölynkuivaa lunta. Kuopat täyttyvät tarkkaan, mutta kohollejäätynyt suksenlatu ja mäellä olevalle perunakuopalle johtava sarvikelkan ura pysyvät.

Malviina lypsää. Otsa painaa lehmän lyhytkarvaiseen kylkeen. Ovensuussa Pertta kolistaa siivilää pystön laitaan. Malviina on väsynyt. Maito suihkuaa kohisten ämpäriin, jota reidet ja polvet puristavat. Muutama pisara on roiskahtanut saappaanvarren ruskeaan kumiin.

Viikkokauden on saanut olla töppösillään ja jatkuvasti touhuta. Levätä on ehtinyt vain vähän yösydännä. Ja vastuu ja huoli painavat raskaammin kuin työ. Kaikki on muistettava, kaikesta pitää murhe kantaa. Malviina on väsynyt.

Toisin oli ennen, nuorena. Silloin jaksoi päivät pitkät ja valvoa yöt päälle. Kun sitten nukkua sai, nukkui heti, vaikka kivi pään alla. Nyt on näin. Vuodet painavat. Selkä väsyy ja jalat. Maa vetää puoleensa.

Turhaa lopulta kaikki. Paljonko muorinpirtti auttaa, jos sen saakin. Tämä jää kuitenkin ennalleen, navetta ja tuo tuolla, joka toivoo, että minä luopuisin lehmästäni. Mutta siitä minä en luovu. Lehmätönnä elämä olisi loppuun kuitattu. Syytinki kuuluu kirjojen mukaan, mutta täyttä ei tullut edes alkuun, viime aikoina ei enää mitään. Ruveta siitä riitelemään, kun niillä ei kyllin ole itselläänkään. Mutta lehmän minä pidän, olkoon vain liikaa Pertan mielestä.

Pertta siirtää jakkaran viimeisen lehmänsä viereen, kolmannen. Sisulle käy muori sahteineen, talkoineen, muorinpirtteineen. Kylänjuoksua ja mankumista on riittänyt ja riittää. Vihaksi se pistää.

Ollaan niin kuin tavallisesti. Säästetään sanoja, ystävällisiä eritoten. Mutta Malviina on sitkeästi paikallaan, kuin piesty koira pöydän alla, nöyränä ja kuono maassa, katseessa kätketty kauna. Säälittää Salomoni, hyvänluontoinen mies. Aina se on ollut yhtä kiltti, vauvana jo iso köntys niin kuin Ilvesviidan entinen Halli. Ja nyt se joutuu elämään tuon kanssa. Mutta ei se moiti eikä pahaa sanaa Pertasta sano. Hyvä niin. Miksi se valittamisesta tulisikaan. Kun mies itse ja vapaasta tahdostaan akan ottaa, niin akkaansa tyytyköön, olkoon sitten akka vaikka Pertta. Sikaa ei pidä säkissä ostaa, mutta vaikea niitä on oikein tietää ja tuntea säkittäkään, sikoja. Kituliaan voi saada, vaikka kuinka katsoa koettaisi. Onnella se on porsaan osto, muijan otto ja miehen. Niitä on monenmoisia, miehiä, jos on naisiakin. Onnensa on kullakin, mutta kaikki eivät tahdo siihen tyytyä, kun tässä maailmassa ei aina anneta ansion ja oikeuden mukaan. Vielä vähemmän kai tyytyisivät, jos annettaisiin. Mutta ansiot punnitaan oikein vasta siinä elämässä, josta Salmeeni-vainaa puhui rippikoulussa ja lukusijoilla. Tästä nykyisestä papista ei tiedä. Kai sekin samaa. Huhtasalon Viljo ainakin saarnasi loppiaisena Patakoskella kuin hyväkin rovasti. Oikein on, että ansiot punnitaan, kun vain oikein punnitaan, eikä niin kuin Saparon kaupassa, jossa vaaka näyttää mitä näyttää, yhdelle yhtä ja toiselle toista. Hyvä on, että niitäkin asioita jotkut ajavat ja ajattelevat. Näille Kantokorven Malviinoille riittää huolta ja hommaa omissaan. Toiset asuvat maailmaa laveammalti, tarvitsevat enemmän tilaa. Kristianinkin piti painua Amerikkaan asti.

Pakkanen saattaa olla jo parissa kymmenessä. Lumi narskuu kireästi. Malviina ämpäreineen astuu pihan poikki. Talvi ei niin vain hellitä otettaan. Luonto ei tunnu elävän almanakan mukaan. Talvet ovat samanlaisia ylimalkaan, mutta jokainen silti omalaatuisensa. Päivä oli kunnon suojaa. Sitten taas tulivat pakkaset ja pyryt.

Irtaimet lattialankut kolisevat. Kuisti on yhä keskeneräinen. Vikansa on Salomonillakin, täytyy myöntää.

Nurkassa paukahtaa. Malviina säpsähtää ja närkästyy samalla. Pitääkin vanhan ihmisen pöykähdellä pakkasen naksauksia. On niin outo olokin. Mahdanko tulla kipeäksi. Ettei vain nosta kuumetta. Se tässä puuttuisi. Pitäisi keittää mustikkamehua kaiken varalta. Mutta tuskin se kuumetta on, kun ei edes viluta. Eikä nyt ole aikaakaan sairastamiseen. Talkoopäivä on huomenna, ja vielä on leipomatta. Aamulla on päästävä ylös ja aikaisin sittenkin.

Malviina astuu kamariinsa ja sulkee oven. Haka helähtää.

Malviina kurkistaa ikkunasta. Taivasta hänen vanhat silmänsä tähyävät ruudun ainoasta jäättömästä kohdasta. Iänikuinen kuu sieltä toljotti vastaan kylmäilmeisellä ukonnaamallaan, ja tähdet, ne pistelivät kuin silmäneulan terät.

Sieltä se taaskin tulee, äkisti kuten aina, pakahduttava yksinäisyys. Tekee mieli huutaa, ja huulet sopertavatkin: »Herra Jeesus. Herra Jeesus.» Ei muuta ja senkin ihan hiljaa. Pois Malviina tahtoo kamaristaan, tupaan toisten luo. Siellä kuulisi puhetta, ihmisen ääntä. Mutta ei hän sinne mene, ei liikahda paikaltaan. Hän seisoo vain ja odottaa hiljaa. Perusyksinäisyyttä ei voi paeta. Se tulee yllättäen kuin henkäys sieltä, mistä ei mitään tietoa ole. Se on huikaiseva hetki kirkastusvuorella, suuri ja kauhistuttava. Oivallat jotakin, joka on tärkeämpi kaikkea muuta. Silloin se on jo ohi. Seisot typertyneenä. Yrität ajatella, muistella. Suotta. Olet unohtanut kaiken, senkin, mikä on tärkeämpi kaikkea muuta. Jää vain tuskaisa tietoisuus, että et milloinkaan voi sitä muistaa.

Tämän yksinäisyyden Malviina oli kokenut usein Kristianin lähdön jälkeisenä talvena, kun Ilmari oli ihan pieni ja Salomoni vasta kolmen vanha, mutta silloin ei ollut aikaa kokemuksia pitkään pohtia. Oli alituiseen juostava leivän perässä, lasten ja omankin. Viidettäkymmentä vuotta on kulunut ja paljon on maailma muuttunut, mutta kiire on yhä jäljellä. Juosta piti nytkin sen kuin vanhoilla koivilla pääsi. On saatava muorinpirtti.

Malviinalla on unelma. Hän kaipaa Kantokorven nurkkakamarista oman katon alle. Unelma on vanha, vuosien takainen. Kauan jo se on ollut Malviinan elämän sisältö ja selkäranka. Sen vuoksi ja sen varassa hän on kestänyt vanhuuden, köyhyyden ja Pertan ilkeyden. Unelmassa sinänsä ei ole mitään pahaa. Sanotaan, ettei Jumalakaan kiellä suuria kuvittelemasta. Mutta Malviina ei ole tyytynyt pelkkään unelmaan. Hän on ryhtynyt saattamaan sitä todeksi, ja se on jo arveluttavaa. Hän on lähtenyt tekojen tielle ja kulkenut sitä niin pitkälle, ettei paluuta enää ole. Maanantain varhaisista aamuyön tunneista alkaen hän on keittänyt, kastanut ja juoksuttanut. Kahden täkin ja rekivällyjen alle peitetyssä puntussa sahti on käynyt yön. Nyt se on tynnyrissä ja kohta täydessä väessään. Siksi Malviina, vaikka onkin väsynyt, ei jouda lepoon. Jo tehty vaatii tekemään enemmän. Sahti muhisee, puhisee, kuiskii ja kiihottaa ruisjauhopöpöröisten tukkeittensa takana. Sen kahlitulla voimalla on kyky vapauttaa toisia voimia, joita Umpijoen Nevantaan nuhjaava arki ei aavista tai aavistaa liiankin hyvin.

On päätetty