Miten historiaa on kirjoitettava

By - Lukianos

Syyrialais-kreikkalainen Lukianos (n.120-n.180 jKr.) tunnettiin loisteliaana puhujana ja purevakielisenä satiirikkona, joka ehti ajankohtaisten teemojen ohella ruotia historiankirjoituksen epäkohtia ja pohtia "pelottoman, lahjomattoman ja vapaan" historioitsijan ihannetta.

Miten historiaa on kirjoitettava kuuluu historiallisen kirjallisuuden kiistattomiin klassikoihin. Aristofanes- ja Platon-käännöksistään tunnettu Kaarle Hirvonen suomensi Lukianoksen tekstin jo 1970-luvulla, ja Faros julkaisi sen alun perin vuonna 2002. Nyt teos on saatavana toisena, korjattuna painoksena.

• Language: Suomi
• Publisher: Faros
• Release date: Sep 28, 2018
• ISBN: 9789525710779

- Lukianos

Lukianos Samosatalainen (n.120-n.180 jKr.) oli syyrialainen reettori ja kirjailija, joka tunnetaan satiireistaan.

Book preview

Sisällys

Johdanto, Kaarle Hirvonen

Lukianos:Miten historiaa on kirjoitettava

Hakemisto

Johdanto

Lukianos (n. 120–n. 180 jKr.) oli kotoisin Syyrian provinssin Kommagenesta, Eufratin varrella sijaitsevasta Samosatan kaupungista, joka on nykyisin Turkin Samsat. Hän sai varsin hyvän koulutuksen, toimi aluksi oikeuspuhujana, sitten kiertelevänä luennoitsijana Galliaa myöten ja asettui noin 40 vuoden ikäisenä Ateenaan kehittämään omaa dialogilajiaan lähinnä gadaralaisen kyynikko Menippoksen satiirien, miimoksen, vanhan komedian ja Platonin pohjalta. Myöhemmin hän alkoi jälleen julkiset esiintymisensä ja toimi valtion virassa Egyptissä. Hänen tuotantonsa käsittää noin 80 pääasiassa vuoropuhelumuotoista kirjoitelmaa, jotka samalla ovat parhaita näytteitä antiikin aikaisesta, nimenomaan syyrialaisesta kritiikistä ja satiirista. Satiirin käsite leimasi jopa syyrialaiset orjatkin, joita pidettiin älykkäinä mutta purevakielisinä.

Lukianos ei ehkä ole suuri ja omaperäinen kirjallinen taiteilija, saati syvällinen ajattelija, mutta monet hänen luomuksensa, kuten Ikaro-Menippos, Todet tarinat ja Jumalten keskustelut, kuuluvat alansa henkevimpiin ja eloisimpiin tuotteisiin. Myös nyt käsillä oleva satiiri historiankirjoituksesta, joka on jäänyt jo aiheensa vuoksi hänen vähiten tunnettuun tuotantoonsa, todistaa vaivattomasta tyylistä ja terävästä aikakauden elämän ja tapojen kuvauksesta. Se paljastuu jopa yllättävän tuoreeksi ja sanomansa säilyttäneeksi. Halu ehättää kirjoittamaan historiaa omasta mahtajan näkökulmasta, jopa jo ennakolta, ei näet suinkaan ole rajoittunut hellenistiseen Roomaan ja toiseen vuosisataan.

Tutkielmassa tarkoitettu parthialaissota syttyi 161 jKr., kun Vologenes III valtasi Armenian ja löi vuonna 162 kaksi roomalaista sotajoukkoa mm. Elegeian luona, jolloin roomalaisten päällikkö M. Sedatius Severianus teki itsemurhan. Marcus Aurelius lähetti itään suuria vahvistuksia kanssahallitsijansa, vävynsä Lucius Aurelius Veruksen johdolla. Varsinaisiin voittoihin johtivat kuitenkin Statius Priscus, joka vuosina 163–164 valloitti takaisin Armenian ja valtasi Parthian pääkaupungin Artaxatan, ja Avidius Cassius, joka hävitti Babylonin ja Ktesifonin ja siirsi Rooman valtarajaa entistä idemmäksi miehittämällä Mesopotamian. Seleukian piirityksessä puhkesi vuoden 166 alussa tuhoisa rutto, joka triumfiin palaavien joukkojen mukana sitten levisi koko valtakuntaan monivuotiseksi vitsaukseksi.

Tämän ruton mainitseminen paljastaa ajankohdan, jonka jälkeen tutkielma on syntynyt. Sen sijaan ei voida luottaa siihen, että teos olisi kirjoitettu jo ennen sodan loppumista, sillä ajan tyylikeinoihin kuului ajankohtaisuuden lisääminen lopputulosta ennakoimalla; tässä sellainen on liioiteltu satiiri kuvitelluista lopputuloksen ennustajista. Todennäköisin kirjoitusaika on nykykäsityksen mukaan vuodet 166–168.

Kaarle Hirvonen

1 Kerrotaan, rakas ystäväni Filon, että Abderan¹ kaupungin asukkaihin iski jokin kulkutauti kuningas Lysimakhoksen² hallituskaudella. Sen oireet olivat tällaiset: ensiksi jokainen sairastui kovaan ja itsepäiseen kuumeeseen, joka sitten seitsemännen päivän paikkeilla lakkasi toisilla runsaaseen verenvuotoon nenästä, toisilla hikoamiseen, joka sekin oli kovaa. Mutta tauti jätti heidän mielensä naurettavaan tilaan, sillä kaikki hullaantuivat tragediaan ja lausuivat jambisäkeitä suureen ääneen. Enimmäkseen he lauloivat Euripideen Andromedan yksinlauluja ja esittivät vuorotellen etenkin Perseuksen puheen osia.³ Koko kaupunki oli täynnä näitä kalpeita ja laihoja seitsemännen päivän traagikkoja, jotka karjuivat: Eros, sinä ihmisten ja jumalten tyranni! ja muuta sellaista pitkän aikaa, kunnes talvi ja ankara pakkanen lopettivat heidän lörpötyksensä. Syynä tähän kaikkeen näyttää minusta olleen näyttelijä Arkhelaos.⁴ Hän oli silloin hyvin suosittu.

Keskikesän paahtavassa helteessä hän oli esittänyt heille Andromedan niin, että useimmat heistä veivät kuumeen mukanaan teatterista. Myöhemmin, toivuttuaan vuoteesta, he luiskahtivat tragediaan ja muistelivat mieluusti Andromedaa, ja Perseuskin liihotteli yhä Medusan pään