Tullius noster: Kirjoituksia Cicerosta

By Kalle Knaapi, Veli-Matti Rissanen and Minna Seppänen

Kuka ja millainen mies oli Cicero? Teoksessa Tullius noster. Kirjoituksia Cicerosta antiikin Rooman merkittävimpiin henkilöihin kuulunutta Marcus Tullius Ciceroa (106-43 eaa.) esitellään usean tutkijasukupolven voimin. Ciceroa ja hänen maailmaansa valotetaan monipuolisesti - osansa saavat niin julkinen ura, kirjallinen tuotanto kuin yksityinenkin puoli. Lisäksi luodaan katsaus siihen, millainen merkitys Cicerolla on ollut myöhempinä aikoina sekä maailmalla että Suomessa.

Teos tarjoaa niin Ciceroon ensi kertaa tutustuvalle kuin perehtyneemmällekin lukijalle yleistajuisen ja ajantasaisen kuvan paitsi henkilöstä myös häntä ympäröineestä antiikin maailmasta ja sen tutkimuksesta.

Kirjan sisällys:

Lukijalle
Ciceron elämä ja teokset
Ciceron teokset genreittäin
Antiikin teokset ja niistä käytetyt lyhenteet
Ciceron teoksia suomennoksina

I Ciceron julkiset roolit

Kaj Sandberg & Jyri Vaahtera: Ciceron poliittinen ura
Jorma Kaimio: Cicero Konsulikaudestaan
Olli Salomies: Roomalainen oikeudenkäynti ja Ciceron toiminta asianajajana

II Cicero kirjoittajana

Toivo Viljamaa: Puheen eetos - Ciceron viihdyttävä puhuja
Anne Helttula: Interpres mentis oratio. Kääntämisen teoriaa ja käytäntöä Ciceron teoksissa
Veli-Matti Rissanen: Cicero ja kirjeenkirjoittamisen taito
Antti Lampinen: Inhumanus ac barbarus. Cicero ja vieraat kansat

III Yksityishenkilö Cicero

Minna Seppänen: Aut possem vivere, nisi in litteris viverem? Cicero vapaa-ajalla
Mika Kajava: Ciceron ruokapöytä

IV Myöhempien aikojen Cicero

Veli-Matti Rissanen: Non tantum perfectus orator, sed etiam philosophus - Ciceron filosofisten teosten jälkivaikutuksesta
Inkeri Kinnari: Turkulaiset ylioppilaat Ciceron jalanjäljillä. Turun akatemia ja Cicero 1700-luvulla
H. K. Riikonen: Cicero Fennicus: tutkimusta, kouluopetusta ja käännöksiä 1800-luvulta 2000-luvun alkuun

Kirjoittajat
Index nominum

• Language: Suomi
• Publisher: Faros
• Release date: Sep 18, 2018
• ISBN: 9789525710694

Kalle Knaapi

Kalle Knaapi, FM, on tohtorikoulutettava Kieli- ja käännöstieteiden laitoksella Turun yliopistossa.

Book preview

SISÄLTÖ

Lukijalle

Ciceron elämä ja teokset

Ciceron teokset genreittäin

Antiikin teokset ja niistä käytetyt lyhenteet

Ciceron teoksia suomennoksina

CICERON JULKISET ROOLIT

KAJ SANDBERG & JYRI VAAHTERA

Ciceron poliittinen ura

JORMA KAIMIO

Cicero Konsulikaudestaan

OLLI SALOMIES

Roomalainen oikeudenkäynti jaCiceron toiminta asianajajana

CICERO KIRJOITTAJANA

TOIVO VILJAMAA

Puheen eetos – Ciceron viihdyttävä puhuja

ANNE HELTTULA

Interpres mentis oratio. Kääntämisen teoriaa ja käytäntöä Ciceron teoksissa

VELI-MATTI RISSANEN

Cicero ja kirjeenkirjoittamisen taito

ANTTI LAMPINEN

Inhumanus ac barbarus. Cicero ja vieraat kansat

YKSITYISHENKILÖ CICERO

MINNA SEPPÄNEN

Aut possem vivere, nisi in litteris viverem?Cicero vapaa-ajalla

MIKA KAJAVA

Ciceron ruokapöytä

MYÖHEMPIEN AIKOJEN CICERO

VELI-MATTI RISSANEN

Non tantum perfectus orator, sed etiam philosophus– Ciceron filosofisten teosten jälkivaikutuksesta

INKERI KINNARI

Turkulaiset ylioppilaat Ciceron jalanjäljillä. Turun akatemia ja Cicero 1700-luvulla

H. K. RIIKONEN

Cicero Fennicus: tutkimusta, kouluopetustaja käännöksiä 1800-luvulta 2000-luvun alkuun

Kirjoittajat

Index nominum

LUKIJALLE

Tullius noster: Kirjoituksia Cicerosta -kokoelmassa suomalaisen antiikintutkimuksen eri sukupolvien edustajat esittelevät Arpinumin kaupungissa syntyneen, Formiaessa kuolleen ja Roomassa keskeisimmän elämäntyönsä tehneen Marcus Tullius Ciceron (106–43 eaa.) elämää, tekoja ja merkitystä sekä omana aikanaan että myöhemmin. Antiikintutkimuksessa häntä on lähes mahdotonta välttää – niin monet ajatukset ovat vähintään suodattuneet hänen kauttaan, elleivät suorastaan peräisin häneltä. Ciceron omaksumien roolien paljous, hänen ahkeruutensa ja omistautuneisuutensa sekä ilmeinen, jo aikalaisten välittömästi tunnistama kielellinen ja tyylillinen lahjakkuutensa ovat tehneet hänestä erään länsimaisen kulttuurin kehityksen keskeisimmistä hahmoista.

Miksi kirjoittaa kirja Cicerosta juuri nyt? Ciceron oma vastaus voisi olla esimerkiksi tällainen (Orator 120): Nescire autem quid ante quam natus sis acciderit, id est semper esse puerum. Se joka ei tiedä, mitä on tapahtunut ennen syntymäänsä, pysyy aina lapsena. Menneisyyden ymmärtäminen on osa maailman laajempaa, kypsää ymmärtämistä. Relevanssikysymykset kytkeytyvät myös suurempaan kysymykseen klassikkoudesta – mitä se merkitsee? Klassikkostatuksen saavuttaneet kirjat ovat teoksia, jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle; niitä on luettu eri aikoina ja niiden tulkintatraditio on täynnä jälkiä edeltävien sukupolvien ajatuksista. Siten ne kantavat mukanaan paitsi omaa kulttuuriaan, myös läpäisemiään kulttuurikerroksia. Mahdollisuus ymmärtää menneisyyttä, mihin Cicero viittaa, merkitsee mahdollisuutta tarkastella monipuolisesti ja syvällisesti erilaisia ilmiöitä ja yhteyksiä eri aikakausien, ajattelutapojen ja arvojen välillä; tällainen ymmärrys on toki ollut tärkeää ennenkin, mutta nykymaailmassa sen merkitys ei ole ainakaan vähentynyt.

Käsillä oleva kirja jakaantuu neljään osaan, joissa päähenkilöämme lähestytään erilaisista näkökulmista. Pyrimme tarjoamaan lukijalle ajantasaisen ja monipuolisen kuvan Cicerosta, häneltä säilyneestä laajasta ja useita genrejä kattavasta tekstikorpuksesta sekä häntä koskevista konteksteista, kysymyksistä ja tulkintaperinteistä – mukana on sekä Ciceroa käsittelevän kirjallisuuden vakioaiheita että hieman harvinaislaatuisempiakin rajauksia. Cicero tuleekin kirjassa vastaan muun muassa poliitikkona, lakimiehenä, puhujana, kirjailijana, filosofina, perheenisänä ja ystävänä.

Kirjan aloittava osio keskittyy Ciceron julkiseen toimintaan, jonka asemaa teoksessa ei tarvinne erikseen perustella. Jyri Vaahtera ja Kaj Sandberg käsittelevät yhteiskirjoituksessaan Ciceron poliittista uraa. Cicero oli Rooman tasavallan loppuaikojen politiikan keskeisimpiä hahmoja, hän piti itseään ennen kaikkea poliitikkona ja kaikissa hänen teoksissaan on mukana poliittinen ulottuvuus. Politiikka lopulta koitui myös hänen kohtalokseen. Jorma Kaimio puolestaan tarkastelee Ciceron omaa esitystä uransa eräästä keskeisestä vaiheesta Konsulikaudesta-teoksen kautta. Rooman tasavallan ajan korkeimpaan poliittiseen virkaan eli konsuliksi pääseminen oli Ciceron poliittisen uran huipentuma ja hän halusikin ikuistaa saavutuksensa konsulina, ennen kaikkea Catilinan salaliiton kukistamisen. Merkittävä osa Ciceron julkista toimintaa oli asianajotyö, joka toimikin ponnahduslautana myös poliittiselle uralle. Roomalaisen oikeudenkäynnin maailmaa ja ennen kaikkea Ciceroa asianajajana esittelee Olli Salomies.

Julkisen toiminnan ohella Cicero on herättänyt huomattavan suurta mielenkiintoa kirjoittajana, ja kirjan toisessa osassa katse suunnataankin Ciceron tapoihin kirjoittaa. Toivo Viljamaan aiheena on Ciceron käsitys ihanteellisesta puhetavasta. Hyvä puhetaito oli antiikin Rooman poliitikolle ja asianajajalle elintärkeä väline – Cicero olikin paitsi taitava puhuja myös merkittävä retoriikan teoreetikko. Ciceron ajatuksia kääntämiseen liittyen tarkastelee Anne Helttula. Cicero tunsi kääntämiseen liittyvää problematiikkaa omien kokemustensa kautta, sillä hän kunnostautui myös kääntäjänä; filosofisen terminologian ohella hän käänsi latinaan kreikkalaista runoutta ja proosaa. Antti Lampinen analysoi Ciceron tapoja käyttää varhaisempia kuvauksia vieraista kansoista omissa teksteissään, ja myös hänen tapojaan painottaa kuvauksiaan eri tavoin riippuen omasta tavoitteestaan ja yleisön ajatusmaailmasta. Osion päättävässä artikkelissa Veli-Matti Rissanen keskittyy käsittelemään Ciceroa ja kirjeenkirjoittamista; kirjeet ovat varsin tärkeässä asemassa tässä kirjoituskokoelmassa yleisemminkin.

Kolmannessa osassa Cicero näyttäytyy yksityishenkilönä. Säilyneet antiikin lähteet eivät mahdollista tällaista lähestymistapaa kovinkaan monen henkilön kohdalla; Cicero on tässäkin suhteessa poikkeusyksilö ennen kaikkea laajan ja hyvin säilyneen kirjekokoelmansa ansiosta. Poikkeuksellisen suuri määrä saatavilla olevaa Ciceroa koskevaa yksityiskohtaista tietoa on vaikuttanut siihen, miten häneen ja hänen teoksiinsa on suhtauduttu ja suhtaudutaan vielä nykyisinkin. Mika Kajava esittelee Ciceron suhdetta kulinaariseen maailmaan. Minna Seppänen puolestaan tarkastelee Ciceron vapaa-ajanviettotapoja.

Kirjan päätösosion aiheena on Ciceron jälkivaikutus. Hänen toimintansa oli merkittävää omana aikanaan, mutta myös myöhempinä aikoina aina nykypäiviin saakka Cicerolla on ollut asemansa; toisinaan marginaalinen, toisinaan keskeinen. Osion ensimmäisessä artikkelissa Veli-Matti Rissanen luo katsauksen Ciceron filosofian merkitykseen myöhäisantiikista uuden ajan alkuun. Inkeri Kinnari kirjoittaa Ciceron asemasta 1700-luvun Turun Akatemiassa. Lopuksi Hannu K. Riikonen tarkastelee Ciceron asemaa suomalaisessa koulu- ja yliopistomaailmassa 1800-luvulta nykypäivään. Kaksi viimeistä artikkelia ovat sikäli erityislaatuisia, että Ciceroa ei ole aiemmin juuri tarkasteltu suomalaisen yhteiskunnan osatekijänä.

Kunkin artikkelin loppuun on lisätty luettelo keskeisimmästä jatkolukemistosta, pääasiassa tutkimuskirjallisuudesta; antiikin lähteet on listattu erikseen teoksen alussa, samoin kuin Ciceron suomennetut teokset. Kiitämme avusta fil. yo Maria Jokelaa, mm. kirjan index nominumin ja antiikin teosluettelon laatimisesta. Antoisia lukuhetkiä.

Turussa heinäkuussa 2015

Toimittajat

CICERON ELÄMÄ JA TEOKSET

CICERON TEOKSET GENREITTÄIN

1 PUHEET (listassa vain kokonaan tai suurelta osin säilyneet, julkaistut puheet)

ANTIIKIN TEOKSET

JA NIISTÄ KÄYTETYT LYHENTEET

Antiikin teoksiin on viitattu antiikintutkimuksessa tavanomaisia käytänteitä noudattaen: esimerkiksi Cic. fam. 9,3,1 = Ciceron epistulae ad familiares -kirjekokoelman 9. kirjan 3. kirje, 1. kappale. Joissakin lähteissä teksti on jaettu ainoastaan kappaleisiin, esim. Cic. Mil. 35 = Ciceron puhe pro Milone, kappale 35.

CICERON TEOKSIA SUOMENNOKSINA

Tässä listattuja suomennoksia ei ole mainittu erikseen artikkelien bibliografioissa, vaikka niitä olisi käytetty itse artikkeleissa. Suomennoksista huomattakoon, että mikäli ei muuta mainita, käännökset ovat kirjoittajien omia. Tämä suomennosten lista ei ole täydellinen; siitä on jätetty pois kaikkein vanhimmat käännökset, joiden saatavuus on heikkoa.

I

CICERON JULKISET ROOLIT

CICERON POLIITTINEN URA

KAJ SANDBERG & JYRI VAAHTERA

Vielä tänäkin päivänä Marcus Tullius Cicero (106–43 eaa.) on valtiomiehen perikuva. Italian parlamentin ylähuoneen päärakennuksessa, Palazzo Madamassa, on valtava seinämaalaus, jossa Cicero olemuksellaan näyttää mallia nykyajan Rooman senaattoreille. Tämä Cesare Maccarin työ (Cicerone denuncia Catilina, 1880), joka on kuuluisimpia 1800-luvulla kukoistanutta historiamaalausta edustavia teoksia, on löytänyt tiensä moneen muinaisen Rooman valtakuntaa käsittelevään kirjaan. Se kuuluu myös niihin ikonisiin maalauksiin, joihin on monesti törmätty jo koulunpenkillä. Maalauksessa on kuvattu tilanne, jossa Cicero paljastaa Catilinan salaliiton senaatin istunnossa 7. marraskuuta vuonna 63 eaa. Meillä on tälle historialliselle tapahtumalle ainutlaatuinen lähde, sillä kyseinen Ciceron puhe (Oratio in Catilinam prima in senatu habita) on säilynyt. Tämä kuuluisa tyylinäyte alkaa kuolemattomilla sanoilla: Quo usque tandem abutere, Catilina, patientia nostra? Quam diu etiam furor iste tuus nos eludet? Quem ad finem sese effrenata iactabit audacia? – Mihin asti oikein, Catilina, aiot koetella kärsivällisyyttämme? Miten kauan vielä tuo sinun hulluutesi pitää meitä pilkkanaan? Miten pitkälle suitsimaton röyhkeytesi on valmis menemään?¹ Säilyneen tekstin ansiosta meillä on tarkkaa tietoa roomalaisen konsulin senaatissa pitämän puheen sisällöstä. Vastaavaa lähdeaineistoa on hyvin vähän Rooman tasavallan historian osalta ja ylipäätään senaatissa pidettyjä konsulipuheita on säilynyt ainoastaan Cicerolta.² Cicero onkin tärkein yksittäinen tasavallan ajan Rooman poliittista elämää koskeva lähteemme. Hän on merkittävä nimi myös poliittisen ajattelun historiassa, sekä itse ajattelijana että keskeisenä inspiraation lähteenä varhaismodernin ajan poliittisille ajattelijoille varsinkin teostensa Valtiosta (De re publica) ja Laeista (De legibus) kautta. Tässä artikkelissa keskitymme Ciceron poliittiseen uraan ja siitä kertovaan lähdeaineistoon.³

Cesare Maccarin seinämaalaus Cicerone denuncia Catilina

Cicero on sekä ihmisenä että poliitikkona parhaiten tuntemamme antiikin roomalainen. Tietomme hänen yksityisestä ja julkisesta elämästään perustuvat pitkälti Ciceron itse antamiin tietoihin, mutta hänestä kertovat myös monet muut lähteet. Hänen elämänsä vaiheista kertoo yksityiskohtaisesti myös meille säilynyt Plutarkhoksen kirjoittama elämäkerta, joka näyttää perustuvan ainakin osittain Ciceron henkilökohtaisesti tunteneen henkilön kirjoittamaan biografiaan.⁴ Julkaistut puheet ovat esimerkkejä siitä, miten Cicero on itse dokumentoinut omaa osallistumistaan politiikkaan. Kauan aikaisemminkin Roomassa oli ollut julkisuuden henkilöitä, jotka julkaisivat puheitaan, mutta näistä on säilynyt vain fragmentteja.⁵ Suurin osa antiikin ajan kirjallisuudesta on kadonnut, mutta Ciceron tekstien korpus on säilynyt poikkeuksellisen hyvin. Ciceron kielenkäyttöä pidettiin esikuvallisena, minkä johdosta hänen kirjoituksiaan luettiin ja kopioitiin ahkerasti läpi koko antiikin. Yhteensä Ciceron julkaistuja puheita tunnetaan 88, joista peräti 58 on säilynyt. Näistä puolet on oikeudessa esitettyjä puolustus- ja syytöspuheita, mutta joukosta löytyy myös useita poliittisia puheita.⁶ Nämä senaatille (20 kpl) tai kansalle in contione (9 kpl) pidetyt puheet dokumentoivat Rooman myöhäistasavallan vaiherikkaan historian keskeisen hahmon toimintaa ja muodostavat siten vertaansa vailla olevan lähdeaineiston.

Myös Ciceron muu säilynyt tuotanto välittää kiinnostavia ja arvokkaita tietoja hänen aikansa poliittisesta elämästä. Tällaisia tietoja löytyy myös hänen filosofisista ja retoriikkaa käsittelevistä teoksistaan, mutta kaikkein runsaimmat ja välittömimmät tiedot Ciceron elämästä ja aikakauden tapahtumista saamme hänen kirjeistään. Säilyneen mittavan kirjeenvaihdon (yhteensä 946 kirjettä, joista 836 on Ciceron itsensä kirjoittamia) lähdearvon kannalta ratkaisevaa on se, että Cicero ei ehtinyt itse toimittaa kirjeitään julkistamista varten. Kirjeenvaihto julkaistiin enemmän tai vähemmän sellaisenaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tässä suhteessa se muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden antiikin käsikirjoitustradition kautta säilyneen kirjeaineiston sisällä. Toisin kuin muut antiikin aikana julkaistut (esimerkiksi Senecan ja Plinius nuoremman) kirjeet, jotka edustavat suuremmalle yleisölle suunnattua kaunokirjallisuutta, Ciceron kirjeet ovat autenttisia, vain niiden vastaanottajien nähtäväksi tarkoitettuja viestejä. Ne antavat paljon tietoja kirjoittajan omasta toiminnasta niin julkisuudessa kuin yksityiselämän saralla – ja myös hänen omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Niiden avulla voimme myös seurata Rooman tasavallan lopun dramaattisia historian tapahtumia ikään kuin reaaliajassa.

Ciceron puheissaan ja kirjeissään antamat tiedot ovat jo laatunsa ja runsautensa puolesta omaa luokkaansa. Niiden lähdearvo on poikkeuksellisen suuri senkin takia, että niitä voidaan tarkastella varsin perinpohjaisesti muun säilyneen aineiston valossa, sillä Ciceron aikakausi yleensäkin on laajasti ja monipuolisesti dokumentoitua aikaa Rooman historiassa. Hänen selostamistaan tapahtumista kertovat myös muut kirjalliset lähteet. Esimerkiksi Catilinan salaliitosta ja sen kukistamisesta saamme tietoja myös Ciceron aikalaiselta Sallustiukselta, joka kirjoitti kokonaisen monografian aiheesta (De coniuratione Catilinae). Tämän historiankirjoittajan kursorinen maininta konsulin toiminnasta senaatissa on hyvä muistutus siitä, miten onnekas poikkeus Ciceron puheiden säilyminen on. Vaikka Sallustius keskittyy kyseiseen salaliittoon, hän kertoo (Cat. 31,6) Ciceron pitämästä puheesta lakonisesti vain sen, että konsuli Marcus Tullius piti loisteliaan ja valtiolle hyödyllisen puheen, jonka hän myöhemmin julkaisi.

Catilinan salaliittoa käsittelevät myös keisariaikaiset historiankirjoittajat Appianos, Florus ja Cassius Dio, joilla on ollut vielä käytössään myöhemmin kadonneita aikalaislähteitä. Kirjallisten lähteiden ohella on säilynyt myös melko runsaasti aikakauden tapahtumia valaisevaa epigrafista aineistoa. Piirtokirjoitusten joukosta löytyy monenlaista asiakirja-aineistoa, virkamiesten lähettämiä virallisia kirjeitä, kansankokousten säätämiä lakeja (leges, plebiscita) ja senaatin päätöksiä (senatus consulta).⁷ Myös kolikot, jotka myöhäistasavallan aikana toimivat propagandavälineinä poliittisessa pelissä, antavat tärkeitä lisätietoja kauden tapahtumista ja toimijoista.⁸

Ciceron poliittinen ura tunnetaan paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin kenenkään muun tasavallan ajan Roomassa eläneen henkilön, mutta meidän tulee muistaa, että se poikkesi monessa suhteessa tavanomaisesta. Cicero oli Rooman ulkopuolelta tullut muukalainen, jonka perheellä ei ollut siteitä pääkaupungin vaikutusvaltaisiin sukuihin. On myös merkittävää, varsinkin ottaen huomioon hänen taustansa, että Cicero pääsi aloittamaan poliittisen uransa ilman tavanomaista sotilaallista kokemusta (suoritettuaan ainoastaan muutaman vuoden kestäneen asepalveluksen) ja että hän eteni virkaurallaan erikoisen menestyksellisesti: hän tuli valituksi jokaiseen tavoittelemaansa virkaan ensimmäisellä yrityksellä ja saavutti kaikki virat suo anno, eli alhaisimmassa sallitussa iässä.⁹ Tämä kaikki oli epätavallista. Toisaalta Rooman tasavallan historiasta löytyy muitakin esimerkkejä jopa hyvin poikkeuksellisista virkamiesurista: kun Gnaeus Pompeius Magnus – hänkin muukalainen (Picenumista, nyk. Marchen maakunta) – valittiin vuoden 70 eaa. konsuliksi, hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut poliittisen viran haltija.

Ciceron aikana suurin osa Rooman valtion korkeimpiin virkoihin (honores) valituista henkilöistä oli lähtöisin pääkaupungin niin sanottuun virka-aatelistoon kuuluvista perheistä. Jo säätytaisteluiden aikana, jolloin valtion virat ja pappisvirat toinen toisensa jälkeen avattiin kaikille kansalaisille, roomalaisten sukujen (gentes) perinteinen jako patriiseihin (patricii) ja plebeijeihin (plebs) oli menettänyt poliittisen merkityksensä. Vuonna 367 eaa. konsulinkin virka avattiin plebeijeille. Vielä saman vuosisadan kuluessa virkamiesvaaleissa parhaiten menestyneistä perheistä muodostui vähitellen vanhan patriisisäädyn tilalle uusi yläluokka, joka tunnettiin nimellä nobilitas. Suomessa tästä käytetään usein nimitystä virka-aateli, sillä tähän laskettiin kuuluviksi ne perheet, joiden jäseniä oli valittu kuruulisiin virkoihin ja ennen kaikkea valtion korkeimpaan virkaan.¹⁰ Tämän yhteiskuntaluokan ulkopuolelta konsuliksi valituksi tuleminen oli sen verran harvinaista, että tällainen nousukas tunnettiin nimellä homo novus. Cicero on kuuluisimpia esimerkkejä uudesta miehestä. Kun Cicero voitti konsulinvaaleissa vuonna 64 eaa., oli kulunut kolmekymmentä vuotta siitä kun edellisen kerran oli valittu konsuliksi homo novus, Gaius Coelius Caldus.

Vielä tasavallan loppuaikana suurin osa Rooman uusista miehistä oli lähtöisin itse pääkaupungista tai vanhan Latiumin (Latium vetus) kaupungeista. Roomalaisilla oli ollut erityissuhde niihin kaupunkeihin, jotka olivat kuuluneet vuonna 338