Kuolemaani saakka

By Esa Sariola

Matti on nuori mies, joka ei ole saanut elämässään paljon aikaiseksi. Vaikka hän on täysi-ikäinen, hän makoilee lähinnä kotona äitinsä elätettävänä. Isäänsä Erkkiä Matti ei tunne. Kun Erkki esiintyy televisiossa, Matti pettyy karvaasti. Eikö isän pitänyt olla kova mies eikä mikään lässyttäjä? Äiti pitää pojalle mieleenpainuvan luennon. Matti ei ymmärrä, että kaikista kieroimmat ihmiset osaavat muuttua tilanteen mukaan kuin kameleontit – ja sellainen on hänen isänsä Erkki. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 20, 2022
• ISBN: 9788728137505

Book preview

Kuolemaani saakka

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1986, 2022 Esa Sariola and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728137505

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

Matin ei olis kannattanu uhota niin paljon siitä isästään sillon kun se oli televisiossa. Se oli ensinnäkin ihan turhaa, toiseks kukaan ei olis kuitenkaan voinu ottaa sitä tosissaan, koska se ei itsekään ollu mikään supermies, ja kolmanneks se sai äitinsä suuttumaan. Ja äidin suuttumisesta seuras paljon arvaamatonta. Matin kyvyt huomioon ottaen se olis saanut jäädä tapahtumatta.

On tietysti täysin ymmärrettävää sekin, että Mattia harmitti. Se ei tuntenu isäänsä muuten, ne oli eronnu kun Matti oli ihan pieni, tai muutaman vuoden ikäinen, eikä se ollu nähny sitä sen jälkeen kuin pari kertaa lehtikuvissa. Se oli saanu kuvansa lehteen joitakin vanhoja rikosjuttuja pengottaessa, lahjontaa ja veropetoksia ja sellasia. Ne juonsi juurensa jo aikaan ennen Matin syntymää ja ennen kuin se oli tullu uskoon, jo ennen kuin se oli menny naimisiinkaan Matin äidin kanssa. Sellaisinaan ne oli jo vanhentuneita juttuja eikä niistä voinu nostaa syytettä, mutta poliisi epäili, tai oikeastaan oli varma, että siinä oli paljon pahempiakin juttuja mukana kuin talousrikokset. Ne ei luottanu edes sen uskoon tulemiseen, vaikka se oli tehny kääntymyksen jo ennen kuin se oli joutunut mihinkään vaikeuksiin. Näistä oli sitten kirjoitettu sanomalehdissä, mutta ne jutut Matin äiti oli osannut pimittää. Mutta sille se ei mahtanut mitään, että Matti näki lehtikioskin mainoksissa isänsä parin sensaatiolehden myyntivalttina ja osti ne lehdet. Niissä tietysti Erkistä tehtiin täysi gangsteri. Se esitettiin niin kovanaamana, ettei Suomessa sellasia pystyis olemaankaan. Isommissa maissa varmaan kyllä. Matti säilytti niitä lehtiä piilossa ja luki ne moneen kertaan ja alko ihailla isäänsä. Se usko ne jutut ja luuli, että se oli huippuälykäs kovanaama. Kotona se ei siitä voinut kovin paljon puhua, koska puhuminen niistä asioista ärsytti sen äitiä. Sen äiti oli ainakin oikee uskovainen, kirjoteltiinpa isästä mitä tahansa. Se piti ex-miestään tosi pahana ihmisenä eikä sietäny kuulla Matin ihannoivan sitä. Siitä se oli tiukkana, vaikka se muuten oli niin palvelevainen ja hoiti Matin hyvin. Ihan liian hyvin, kun ottaa huomioon, että Matti oli jo tullu täys-ikäseks. Ei sitä olis kuulunu äidin hoitaa.

Matille oli suuri pettymys nähdä isänsä televisiossa. Se ei näyttäny miltään kovanaaman tapaseltakaan. Studiossa istui toimittajan kanssa puhumassa tyypillisen näkönen keski-ikäinen suomalainen mies. Ehkei se ollu niin lihava kuin viisikymppiset tavallisesti on, mutta oli sekin päästänyt itsensä tanakoitumaan. Se hymyili paljon ja puhu pehmomiesasiaa. Miten 2000-luvulla jo miestenkin pitää osata avautua ja kuunnella omia tunteitaan, ja hoitaa lapsia ja olla mallina niille ja sitä rataa. Varsinainen gangsteri. Ei ihme, että Matti hermostu.

– Voi vitun laupias samarialainen, se sano. – Minkä helvetin takia se on menny apinaks tuonne? Mä vetäisin sitä turpaan tuosta hyvästä.

– Taitaisi jäädä vetämättä, sen äiti sano.

Matti hermostu siitäkin.

– Toi ei oo mun isä! Tommonen lässyttäjä. Se voi olla sun entinen aviomies, mutta ei mun isä. Tunnusta pois, mutsi. Kuka mun isä todellisuudessa on?

Siitä seuras suuri sota, sen äidin ja pojan siihen asti pahin yhteenotto. Mä en ollu ikinä nähny Matin äitiä semmosena. Se oli tavallisesti aina hyväksyny melkein kaiken, mitä Matti teki. Ei sillä ollu mitään muakaan vastaan, ainakaan se ei näyttäny sitä. Me saatiin nukkua niillä yhdessä Matin huoneessa heti kun me alettiin seurustella. Se oli vaan varottanu Mattia tekemästä lasta liian nuorena, mutta muuten se anto meidän olla. Siellä oli täysin vapaata.

Se oli aika hiljanen ihminen. Sillä ei ollu paljon ketään tuttuja eikä ystäviä. Oli sillä ne toiset uskovaiset, mutta ei se jaksanut niiden seuroissa kovin paljon käydä, eikä ne toisetkaan käyneet sitä usein katsomassa. Niiden väleissä oli ehkä jotain vialla. Sitä oli vaikee päästä lähelle. Se ei ollu kiinnostunu muista ihmisistä eikä kertonu itsestään paljon mitään koskaan. Ei se multakaan paljon kyselly, vaikka mä vein siltä sen ainokaisen pojan. Tai enkä vieny.

Sen ainokainen poika vei minut sinne kotiin, mutta muuten kaikki jatkui niillä entisellään. Sen saattoi huomata, että kun me oltiin oltu vaikka vaan muutama päivä poissa sieltä, niin kuin silloin kun me käytiin autolla Ruotsissa ja Norjassa, niin se oli selvästi jotenkin hirven kiree, kun sinne meni takasin. Ei vihanen, mutta kireellä itsensä kanssa. Sen katse oli tuijottavampi kuin tavallisesti ja se oli poissaolevampi kuin muuten. Mutta se ei sillonkaan koskaan selittäny mitään. Olikohan se pelänny meidän takia? Tai se ei kestänyt olla yksin?

Ensimmäistä kertaa mun muistiini se pani Matille hanttiin niin, että Matti jäi toiseks. Mä en olis ikinä uskonu sen pystyvän siihen. Matti oli aina saanu hallita siellä tyrannina. Hyväntuulisena tyrannina enimmäkseen, mutta tyrannina kuitenkin. Sen takia sen äiti kai sitten menikin niin äärimmäisyyksiin, kun se sen ainoon kerran päästi itsensä repeemään. Sitten ei enää vähempi riittänyt kuin meidän molempien ulos ajaminen sieltä.

– Älä soita suutasi siinä, se huusi Matille. – Nuorena Erkissä oli niin paljon miestä, että kaksitoista sinunlaistasi hyvin pidettyä kultapoikaa ei olisi sille pärjännyt! Se ei odottanut valmista äidiltään eikä keltään, ei minultakaan. Se järjesti asiat valmiiksi muille, hyvät niin kuin pahatkin. Ja niitä pahoja oli liian kanssa, se siinä vikana onkin. Se on paha mies.

Matti yllättyi niin, ettei tienny mitä sanoa. Se naureskeli epäuskosesti ja koputteli päätään, muttei se saanu äitiään hämmentymään.

– Älä irvistele siinä, se on ihan totta! Ei se ollut semmoinen turhan puhuja kuin sinä. Sinä olet siinä joka viikko muka lähdössä maailmaa valloittamaan, mutta täällä sinä vaan kuitenkin makailet viikosta toiseen ja saat kaiken valmiina. Tyttöystävääkin minä elätän. Sinä et edes muusta tiedä. Ei ollut isäsi samanlainen.

– Vai ei ole turhan puhuja! Mitä ne jaaritukset sitten on, mitä se äsken veti tuolla?

Se pysäytti Emmin vähäksi aikaa. Se rupes tosissaan miettimään sitä asiaa. Näki, ettei se uskonu niihin Erkin juttuihin yhtään enempää kuin Mattikaan, vaikka se olikin vihanen Matin asenteesta.

– Ei se ollut tosissaan. Sillä on omat syynsä puhua noin, mutta en minä voi niitä sinulle sanoa. Mutta se muista, että sillä ei ole turhia estoja, kun se jotakin tahtoo. Se on kekseliäs, aina se ennenkin keksi keinot muita nopeammin ja uskalsi enemmän. Paha se on, hirveän paha, mutta sinua vahvempi se on aina ollut ja on. Sinua minä rakastan. Sinä olet oma poika. Sinä et ole paha, äläkä koskaan yritäkään olla. Sinä et ole kasvanut sellaiseksi. Mutta älä ikinä halveksi isääsi. Sen puheet televisiossa oli pelkkää kieroilua. Se on niin kova mies, etten minä tiedä toista. Ei se voinut olla tosissaan, kun se noin puhui. Ei sitä ole koskaan kyennyt lannistamaan kukaan muu kuin minä ja yksi toinen.

Matti räjähti nauruun.

– Sinä!

Sitä nauratti niin mahdottomasti, että se putos sohvalta ja kieri pöydän alle. Sieltä se osotteli äitiään sormella ja sano tikahtuneella äänellä:

– Kovanaamojen kuningas.

Emmi muuttu ihan kalpeeks. Se katseli Mattia niinku olis halunnu hyökätä sen kimppuun ja odotti, että Matti lopettais. Kun Matti ei lopettanu, se iski tuolin lattiaan täysillä. Kun Matti vaikeni hämmästyneenä, Emmi sano ihan hiljasella äänellä:

– Saat muuttaa ulos täältä.

Matti lopetti nauramisen ja alko tuijottaa äitiään.

– En mä mihinkään lähde.

– Sinä lähdet. Muutat ulos täältä, vaikka minun pitäisi hakea maistraatin päätös sitä varten. Mutta jos minun se pitää hankkia, minä kostan sen sinulle.

– Miten?

– Minä testamenttaan kaiken minkä voin muille. Lakiosaa minä en voi sinulta kieltää, mutta muun menetät. Tämän asunnon minä voin lahjoittaa jolle kulle ikuista asumisoikeutta vastaan. Kun minusta aika jättää, sinä et saa tätä.

– Mitä varten? Mitä mä olen tehny?

– Sinä olet niin veltto ja ylimielinen.

Matti nous seisomaan ja katseli äitiään tutkivasti.

– Entä jos lähdenkin?

– Silloin minä jätän kaiken sinulle. En minä sinulle pahaa tahdo.

– Älä nyt siitä perinnöstä koko ajan puhu, en mä sitä. Etkä sä ole edes sairas. Vai oletko?

– En. Minä voin auttaa sinua vähän, jos menet opiskelemaan. Mutta täyttä elatusta minä en sinulle anna. Saat ottaa lainan niin kuin muutkin ja tulla sillä toimeen, tai miten parhaiten taidat. Sinä olet niin hemmoteltu.

– Kumma tapa osottaa rakkautta.

– Tämän on paras käydä nopeasti. Ala pakata. Puhutaan sitten joskus myöhemmin.

Matti alko itkee. Se oli yhtäkkiä kauhuissaan.

– Mihin mä voin mennä, se huus.

Siitä näki, että se voi tosissaan huonosti. Sen naama ikään kuin turpos ja muuttu punaseks. Se oli säälittävän näkönen.

– En kai mä voi yhtäkkiä noin vaan yön selkään mennä! Ensin sä pidät mut täällä ja hoidat kaiken, ja sit yhtäkkiä heität ulos. Mä oon vielä alle kakskymmentä!

– Hyvä on. Saat tämän viikon aikaa järjestää asunnon. Jos ei siinä ajassa löydy, voit mennä yömajaan.

Mun mielestä Emmi meni liian pitkälle, mutta en mä sanonu mitään. Ei sille voinu mitään sanoo; sitä paitsi se oli niiden kahden välinen skaba. Emmikin oli kumman näkönen. Ne muistutti sillon hirveesti toisiaan, vaikkei ne olleet saman näkösiä varsinaisesti. Niiden silmien ilmeessä oli paljon samaa. Ne oli kumpikin ihan pois tolaltaan. Mä epäilin, että Emmi oli menettäny järkensä.

– Tämän viikon, Matti huusi. – Yhtä hyvin mä voisin lähteä heti!

– Ihan kuinka haluat.

– Äiti, äiti, Matti nyyhkytti ja yritti mennä halaamaan Emmiä. Mutta Emmi väisti. Kun Matti kuitenkin pani kädet sen kaulan ympäri, Emmi otti tiskipöydältä ison posliinikulhon ja heitti sen lattiaan niin lujaa, että palaset sinkoili pitkin seiniä. Matti säikähti ja päästi irti. Emmi heitti kahvikupin lattiaan, ja sitten toisen. Se jatkoi sitä, kunnes Matti yritti estää sitä tarttumalla sen käsiin.

– Lähde pois täältä! Lähde pois täältä!

Emmi oli tummanpunanen ja huus kirkuvalla vanhan akan äänellä. Matti yritti rauhotella sitä, mutta se vaan pahens asiaa. Se näytti niin sairaalta touhulta, että mun teki mieli mennä pois vähin äänin. Mutta eihän Mattia voinu sinne yksin jättää. Se oli niin poissa tolaltaan, että se ei varmaan olis osannu ovesta ulos. Se olis vaan seissy ja hokenu siellä äiti äiti.

– Matti, tule pois, mä sanoin.

Se katseli vuoroon mua ja äitiään. Kun se päästi irti Emmin käsistä, Emmikin lakkas huutamasta. Se meni kiivaasti toiseen huoneeseen ja sulki oven perässään. Sen lävitse kuului, kuinka se itki siellä.

– Tule, lähdetään pois, mä sanoin uudelleen.

Matti otti ison urheilukassin ja alkoi keräillä siihen vaatteita.

– Mihin me sit mennään, se kysyi.

Se alkoi jo vaikuttaa rauhallisemmalta, mutta Emmi itki yhä viereisessä huoneessa. Se jouti itkemäänkin. Se oli oikeestaan aika vastenmielinen ämmä.

Viis päivää myöhemmin se soitti mulle kotiin ja pyys kertomaan Matille, että sen pitäis nyt tulla kotiin. Niiden pitäis puhua asioista. Siihen keskusteluun mä en menny mukaan, kun ei ollut pyydetty, mutta Matti olisi kyllä tarvinnut sinne jonkun sivustatueks. Se lähti sinne ihan väärällä mielellä. Se luuli, että sen äiti oli ruvennu katumaan ja oli valmis mihin tahansa saadakseen sen takasin. Niin se aina ennen oli ollutkin. Matti ajatteli, että Emmiltä oli järki menossa ja halus sen takia saada asunnon omiin nimiinsä ja hyvän summan rahaa kuukausittain. Muuten se ei suostuis tulemaan takasin. Se oli saanu itseluottamusta kun se oli huomannu, ettei siihen kuolekaan, vaikka ei saa asua kotona äidin luona. Suuria suunnitelmia se oli tietenkin taas tehny, mutta ei sillä mitään todellista ollu. Meillä se oli ne päivät asunut, mun vanhemmat oli nuristen suostuneet ottamaan sen viikoksi. Pari muuta ystävää sillä oli vielä varastossa, joiden luona se ajatteli voivansa asua muutaman päivän lisää, kunnes Emmi kypsyis ottamaan sen takaisin. Mutta Matti teki sen virheen, ettei malttanu kuunnella, mitä Emmillä olis ollu asiaa. Se oli ollu liian varma. Emmi ei ollu ehtiny kunnolla alottaa, kun Matti oli jo lyöny ehtonsa pöytään. Tietysti Emmi heti tajusi, että Matti piti sitä hulluna ja yritti kiristää sitä. Mikä sen varsinainen asia sitten olis ollukkin, niin ainakaan se ei kaivannu Mattia sinne niin paljon takas, että olis suostunu mihinkään ehtoihin. Se oli ensin pysyny ihan rauhallisena ja vaan torjunu Matin ehdot. Se oli kysyny, halusko Matti kuulla, mitä hänellä oli sanottavaa.

– Niin kun mä sanoin, niin näillä ehdoilla mä tulen takasin, kaikki muu on turhaa puhetta, oli Matti vastannu.

Emmi oli sanonu, ett se voi sit lähtee saman tien ku oli tullukkin. Siitä tuli uus yhteenotto niiden välillä. Matti syytti äitiään hulluksi. Emmi syytti poikaansa idiootiksi, kun se ei ymmärtäny mitään omaa nenäänsä pitemmälle. Lopuks Matti otti kassinsa ja lähti uudemman kerran, eikä enää koskaan palannu. Sen jälkeen se ei keksiny muuta keinoo ku ottaa yhteyttä isäänsä.

Erkki oli ilahtunu, kun Matti oli menny sen luokse. Ne oli jutellu pari tuntia ja Erkki oli luvannu auttaa Mattia opiskelun kustantamisessa ja asunnon järjestämisessä. Se oli huvittavaa. Matti ei itse heti tajunnu, miten kovaan työhön se vahingossa sitoutui. Se oli saanu korkeintaan keskinkertasiks tulkittavat pahvit stuiduskaboista ja niiden jälkeen se ei ollu edes pyrkiny mihinkään opiskelemaan eikä ollu missään töissä. Sillä oli vaan ollu niitä luovia ajatuksia. Ei sen ollu tarvinnu tehdä mitään siihen asti, kun sen äiti