Ratkaisu kaikkeen

By Esa Sariola

Kun kaksi vanhaa opiskelututtua kohtaa yllättäen, keskustelua riittää pitkäksi aikaa. Molemmat ovat menneet naimisiin – ja eronneet. Toinen miehistä on kuitenkin löytänyt vierelleen jo uuden puolison. Miehet juovat, polttavat sikarit ja ryhtyvät puhumaan naisista ja rakkaudesta. Miksi parisuhteessa eläminen on joskus niin vaikeaa? Mitä miehet ylipäänsä hakevat parisuhteesta? Kun toinen miehistä on yllättäen valmis myymään vaimonsa, tilanne muuttuu omituiseksi. Mistä oikein on kysymys?Ratkaisu kaikkeen on ihmissuhteisiin keskittyvä novellikokoelma Esa Sariolalta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 4, 2022
• ISBN: 9788728137437

Book preview

Ratkaisu kaikkeen

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2008, 2022 Esa Sariola and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728137437

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ratkaisu kaikkeen

Näin Pelkosen seisomassa korkean, pyöreän pöydän ääressä ja kauhomassa ruokaa samalla kun puhui jonkun miehen kanssa. Menin lähemmäksi ja kysyin, oliko niiden pöydässä tilaa. Pelkonen vilkaisi ensin ja katsoi sitten tarkemmin.

– Ei mutta kato! Siinähän on vanha tuttu! Matti! Mattiko se on?

– Kato, Risto!

– Terve!

– Terve! Mitä mies?

– No mitäs, tässä sitä pannaan pöperöä poskeen. Hyvät pöperöt täällä. Tule siihen vain.

Se siirteli astioita sen verran, että sain mahdutettua lautaseni ja viinilasini laidalle. Vieras mies sanoi lähtevänsä tuttuja etsimään ja jätti meidät kahden.

– Mitä sinun elämääsi nykyään kuuluu, kysyin. – Ei ollakaan nähty sitten opiskeluaikojen.

– Joo, aikidon aikaan.

– Niin, aikidon. Maailman fiksuin kamppailulaji. Kyllä minäkin treenasin monta vuotta, mutta sitten se jäi. Sinä taisit lopettaa jo aikaisemmin.

– Joo, tai oikeastaan vaihdoin vähän lajia. Kato kun piti mennä armeijaan, ja sieltä kun tulin niin päätin kokeilla karatea, ja sitten judoa. Kävin sitten tutustumassa jujutsuun ja krav magaankin.

– Oho! Vähän niin kuin kaikkea.

– Joo. Jäin koukkuun. Mutta kyllä se aikido fiksu laji on.

– On, on se.

– Hyvä ruoka täällä, Pelkonen sanoi. – Hyvät pöperöt.

– Ei kun kato jäi lounas väliin kun oli niin kiirettä töissä. Kerkis tulla nälkä.

– Syödä pitää.

– Taidan hakea toisen viinilasillisen vielä, sanoin kun sain lautasen tyhjäksi. – Niin kuin palan painikkeeksi. Ei tartte huomenna mennä töihin ennen kuin kymmeneksi.

– Tai kuule, jos mennään yksi kerros alaspäin, niin siellä on tupakkabaari. Ajattelin ottaa yhden sikarin ruoan päälle. Käykö sulle? Ja konjakki tietysti, tai mitä nyt haluat.

– Saako siellä polttaa?

– Joo, joo! Tämä on yksityinen tilaisuus.

– Ilman muuta.

Kävelin Pelkosen perässä alakertaan. Baarimikko järjesteli jotakin tiskin takana. Jos niillä ei satu olemaan asiakasta, ne aina pyyhkii tai siirtelee tai järjestää jotakin. Onkohan niitä kielletty seisomasta paikallaan työaikana?

– Terve, sanoi Pelkonen.

– Terve, terve! Mitä saisi olla?

– Konjakkiahan me otetaan, eikö oteta?

– Ilman muuta.

– Meillä on täällä niitä koko rivi, mikä miellyttäisi?

– Otetaan tosta, öö, otetaan vaikka Hennessyä. Käykö?

– Käy, minä lupasin.

– Ja pari sikaria.

– Meillä on tässä humidorissa valikoima. Siitä saa katsoa.

– Kiitos. Mitäs nämä isot on?

– Ne on Balmoralin Churchill-luokan sikareita. Kestää hyvin tunnin poltella.

– Onhan meillä sen verran aikaa, vai mitä?

– On, minä sanoin. – Ei minun tarvitse mennä töihin ennen kuin kymmeneksi.

– Tarvitsevatko herrat leikkurin?

– Joo, eihän näitä puremalla.

– Jätetäänkö piikki auki?

– Jätetään, sanoi Pelkonen ja heilautti kättään.

– No niin. Mitä sulle kuuluu?

– Mitäs. Olen tehnyt näille vähän hommia. Käynyt vetämässä koulutusta, kirjoittanut artikkeleita. Entäs sinä?

– Vaimon avecina vain. Se on kanssa tehnyt free lance -hommia niin kuin näemmä sinäkin. Kirjoittelee kelle vain kuka maksaa. Sillä se nytkin siellä kiertelee. Ei se tänne baariin ainakaan tuntiin eksy. En minä jaksa sen perässä siellä kierrellä, en kumminkaan tunne ketään. Mites sinä? Eikö sulla ollut se vaimo katsottuna jo silloin nuorena?

– Teija, niin. Siitä tuli ero.

– Ai. Mä olen pahoillani.

– Älä suotta. Ei se niin tuore asia ole. Ensi kuussa tulee kaksi vuotta täyteen. Ei sillä, että laskisin.

– Kuka näitä laskee. Toinen avioliitto mullakin on jo.

– No, onnea uudelle avioliitolle. Kippis!

– Kiitos.

– Se on tietysti nuori ja nätti?

– No, ainakin minua nuorempi. Ja nätimpi tietysti, kaikkihan ne on.

– Niin on.

– Ai kuin minä?

– Ei kun siis kaikki me miehet.

– Kuka niitten kanssa ikinä naimisiin menisi, jos ne yhtä rumia olis kuin miehet.

– Niin. Siinä suhteessa miehillä on kyllä parempi maku.

– Ehdottomasti. Ne on ihan perverssejä kun ne tämän näköisiä huolii. Miehet sentään haluaa nättejä ihmisiä.

– Näin on.

– Onko sulla nyt ketään tätä nykyä? Tarkoitan sen eron jälkeen.

– Ei mulla nyt justiin ole. Olen minä naisia tapaillut mutta tiedät sä, ei jotenkin niin kuin natsaa.

– Semmoista se on. Kyllä minä tiedän, mitä se on.

– Niin. Olethan sinä toisella kierroksella itsekin.

– Niin olen, niin.

– Kannatti sitten odottaa. Löytyi se oikea.

– Joo, näin pääsi käymään. Ja sinä vähän niin kuin naista vailla, mitä?

– Sitä tiettyä naista. Sitä tiettyä yhtä naista. Ei mitä tahansa naista. Kyllä sä ymmärrät. Kun sitä tulee vähän niin kuin epävarmaksi, kun aikansa on siinä kurimuksessa. Menee itseluottamus.

– Ai avioliitossa?

– Niin, tai siis loppuvuosina. Ei alkuvuosina tietenkään, kun kaikki on niin ihanaa.

– Mutta sitten myöhemmin.

– Niin. Kun teet koko ajan väärin, vaikka mitä teet.

– Niinkö sullekin kävi?

– Niin. Mun vaimo noudatti Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta.

– Mikä se on?

– Eikö sulla ollut fysiikkaa lukiossa?

– Oli. En mä silti muista.

– Se oli semmoinen saksalainen hiukkasfyysikko, joka määritteli…

– Okei, okei. Anna olla.

– Eikä kun se tarkoittaa vain sitä, ettei hiukkasen paikkaa ja liikemäärää pysty määrittämään samanaikaisesti. Aine on aaltoliikettä ja diffraktoituu kun se…

– Ei kun suomen kielellä!

– Kun mä en yleensä ymmärtänyt mitä se tahtoo, mutta jos satuin ymmärtämäänkin, en kuitenkaan osannut tehdä oikein. Ja jos joskus tein sattumalta jotakin oikein, en ymmärtänyt miten se nyt näin meni, kun ei ennen ollut kelvannut.

– Ja tämä johtuu siitä, että sun vaimo on aaltoliikettä? Siis entinen vaimo.

– Siltä se ainakin tuntui. Semmoinen syö miehen luontoa.

– Pitäisi löytää se oikea aalto, jolla surfata.

– Niinkin voisi sanoa.

– Totta kai. Mulle tuli mieleen yksi mielenkiintoinen ajatus.

– Mikä?

– Osta mun vaimo.

– Mitä?

– Osta mun vaimo.

– Ethän sä nyt sitä voi myydä.

– Justhan mä tein tarjouksen.

– Ei se ole sun.

– On varmaan! Se on just tasan tarkkaan mun vaimo.

– Niin, mutta et sä sitä omista.

– Mä myyn sulle mun käyttöoikeuden siihen, hallintaoikeuden.

– Mutta sehän hallitsee itse halunsa. Et sinä voi myydä sen rakastamista etkä haluakaan.

– Mutta myyn oikeuden yrittää sen pöksyihin.

– Voinhan mä sinne yrittää ilman sun lupaakin. Sehän senkin asian päättää etkä sinä.

– Jumalauta! Meinaat sä