Minä olen Etelka

By Aili Somersalo

Lämminhenkisen tyttökirjasarjan avausosa, jossa Etelka saapuu Suomeen!Äitinsä pikkulapsena menettänyt Etelka muuttaa Italiasta Suomeen koulukotiin. 11-vuotias Etelka puhuu italian lisäksi sujuvaa suomea mutta on tottunut kotimaassaan toisenlaisiin tapoihin. Mitä muut lapset sanovat reippaasta tytöstä, joka on tottunut Portofinossa juomaan isänsä kanssa viiniä ja käynyt luostarikoulua? Pian Etelka on jo saanut monta uutta kaveria! Myös koulukodin Caligula-papukaija ja lemmikkikissat torjuvat Suomeen saapuneen tytön koti-ikävää.Sydäntälämmittävän tyttökirjasarjan avausosa esittelee omapäisen, Peppi Pitkätossua muistuttavan Etelkan, jolle sattuu ja tapahtuu. Isänsä kanssa Italian Portofinossa asunut, toimelias 11-vuotias Etelka muuttaa Suomeen ja saa joukon toinen toistaan mahtavampia ystäviä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 6, 2023
• ISBN: 9788728543672

Book preview

Minä olen Etelka

Cover image: Shutterstock

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

Copyright ©1931, 2023 Aili Somersalo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728543672

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

LAPSET SAAPUVAT KOULUKOTIIN.

Juna oli täpötäynnä väkeä, etupäässä koululaisia ja muita kesälomalta palaavia. Lähestyttiin Helsinkiä. Ilma oli vaunuissa raskas ja samalla vetoisa. Matkatavaroita oli tukehduttavan paljon. Ovissa kuljettiin lakkaamatta. Niiden pauke ja pyörien jyske täyttivät Eevin korvat huumaavalla melulla.

Sitäpaitsi oli tämä paimenen toimi edesvastuullinen. Kun itse on vain kolmentoista vuotias, ei ole niinkään helppoa pitää silmällä neljää vilkasta lasta, varsinkaan kun kymmenvuotiaat serkut, Ossikka ja Muori, olivat hyvin levottomat. Kaikkein helpoimpia vahdittavia ei ollut pikku sisko Tessikään. Tämän yhdeksänvuotiaan nuoren neidin tarkoitus oli kyllä aina olla kiltti, mutta kuka sitä kaikkia kieltoja ja neuvoja muistaa näin matkalla! Arvi veli sen sijaan — kahdentoistavuotias normaalilyseolainen ja partiomies — oli suoranainen tuki ja turva. Ei häneenkään sentään voinut aivan täydellisesti luottaa, sillä hän oli hiukan hajamielinen. Oli ollut vähällä unohtua Riihimäelle, kun oli menty päivällistä syömään. Mitä olisi tehty, jos poika olisi jäänyt sinne? Tessin mielestä asia oli mitä yksinkertaisin, tietysti olisi vedetty hätäjarrua. Keskustelu hätäjarrusta oli muodostunut niin kiintoisaksi, ettei Eevi enää uskaltanut oikein syventyä kirjaansa, vaikkakin se oli niin jännittävä. Se oli kertomus romanitytöstä, joka oli huimaavan kaunis ja josta tuli hieno nainen ja oikea aatelisrouva!

Eikä tässä sitäpaitsi enää ollutkaan aikaa lukemiseen. Matkustajat liikehtivät, valmistivat lähtöä junasta. Tavaroita nosteltiin hyllyiltä, sanomalehtiä ja kirjoja työnnettiin matkalaukkuihin, päällysvaatteita kiskottiin ylle.

Ossikka oli jo täydessä lähtökuumeessa. Hän oli tyhjentänyt omenapussin penkille ja pisteli omenia taskuihinsa käytännöllisyyden vuoksi. Vähät siitä, että taskut olivat revetä sisältönsä runsaudesta.

Muorin nenä oli litteänä ruudussa. Hän kuvitteli olevansa Markus setä, joka radiossa toitottaa päivän tuoreimmat uutiset. Tällä kertaa uutiset koskivat sitä miten lähestyttiin pääkaupunkia.

Tessi järjesteli matkalaukkuaan. Hän oli kätkenyt sinne kalleimman aarteensa: puoleksi tyhjennetyn sitroonasooda-pullon. Se oli siellä mainiossa seurassa »Suomen merkkimiesten» ja Olympialaispelin joukossa.

Eevi työnsi kirjansa laukkuun ja hälyytti Arvin Araukaani-intiaanien metsästysmailta avukseen.

Oltiin perillä nopeammin kuin kukaan aavistikaan. Muorikin oli hämmästyksissään, kun juna liukui asemalaiturin viereen ennenkuin hän oli ehtinyt laukaista kaikkein tuoreimmat uutisensa. Hän oli luullut, että asemalle olisi vielä ainakin kolmen minuutin matka.

Anna täti oli vastassa. Tämä ei ollut se täti, joiden luo lapset asettuisivat asumaan. Sitä ei oltu vielä nähtykään. Anna täti oli heidän kaikkien oikea, yhteinen täti, postineiti, joka oli siitä merkillinen, ettei koskaan hermostunut ja käytti itsekutomiaan villasukkia. Ne olivatkin kyllä tarpeen, sillä postikonttorissa kävi kova veto.

Niin, Anna täti oli asemalla ja vastaanotti koko rykmentin sisaren ja veljen lapsia ja vuoren matkatavaroita.

— Päivää, päivää rakkaani, mitä kuuluu? Kiitos, terveisiä kotoa … Pulliainen voi hyvin … Arvi oli jäädä Riihimäelle … täti, tuo laukku on minun … täti, tässä on tuliaisia, äidin leipomia … täti, me juostiin niin, ettei oltais myöhästytty … täti, se hätäjarru olis kuitenkin ollut vallan liian korkealla … enkä minä yhtään muistanut sitä hammasharjaa … isä lähetti terveisiä …

He mahtuivat kaikki suureen autoon, mutta tavaravuori ei mahtunut puoliksikaan. Onneksi oli viisas Anna täti tuonut myötään uskollisen palvelijansa Miinan. Ja Miina ja tavarat tulivat jäljessä miten parhaiten taisivat.

Tädin täytyi vastata niin moneen kysymykseen, että jollei hän olisi ollut juuri Anna täti, olisi hänen päänsä mennyt sekaisin. Minkälainen oli se uusi koulukoti? Ja minkälainen se uusi täti? Kuinka kauan Anna täti oli tuntenut sen Venla tädin ja kuinka kauan Venla täti Anna tädin? Oliko siellä muitakin lapsia? Ja oliko siellä kiltti palvelija? Saadaanko siellä teetä ennen kouluunmenoa, vai pitääkö syödä puuroa … ei kai ainakaan velliä?

Anna täti vastasi omantunnontarkasti kaikkiin kysymyksiin, joihin kerkisi vastata, ennenkuin oltiin perillä. Ja sitten, kun oltiin perillä, ei enää kyselty mitään, katsottiin vain suurin silmin, sillä Venla tädin koti oli toisenlainen kuin oma koti siellä maalla.

Suurin erilaisuus oli siinä, että ruokailuhuoneen akkunan luona istui orrella, korkealla telineellä, suuri, vihreä papukaija, Caligula. Se oli arvokkaan ja ankaran näköinen, mikä ei kuitenkaan estänyt sitä silloin tällöin kirkaisemasta: apua! Se salli myöskin armollisesti, että sen niskahöyheniä rapsutettiin.

Lähinnä tärkeä tekijä tässä uudessa kodissa oli tietenkin Venla täti itse. Hän oli pullea ja harmaatukkainen ja hänen olemuksessaan oli herttaista avuttomuutta. Hänellä oli maailman ystävällisimmät silmät ja laupias ääni ja hän näytti pitävän hyvin paljon Anna tädistä.

Ruokapöytä oli katettu. Siellä oli maitoa, teetä ja voileipiä, paistettuja perunoita ja puuroa sille, joka sitä halusi. Ja kumma kyllä, kaikki halusivat, sillä matkalla oli tullut nälkä. Lapset söivät hyvällä ruokahalulla, vilkuillen silloin tällöin Caligulaan ja Venla tätiin, joka kyseli lempeällä äänellään heidän nimiään ja kotiolojaan. Anna täti antoi auliisti lisätietoja, kunnes Ossikalle sattui se kauhea onnettomuus, että hän tuli työntäneeksi nurin maitolasinsa, jonka sisältö vuolaasti virtasi pöydän poikki.

— Apua, apua! Caligula kurkoitti innokkaasti kaulaansa. Tämä tapahtuma kirvoitti Ossikan kielen ja sai hänet selittämään juurta jaksain miten suuri lusikka, joka oli perunavadissa, oli tarttunut lasin kylkeen hänen työntäessään vatia Muorille.

Venla täti ei torunut, eikä Anna tätikään, hän vain painoi sähkönappulaa, ja Greta, palvelija, jolla oli hyväntahtoiset kasvot, mutta terävä nenä ja vieläkin terävämmät silmät, tuli katsomaan, mikä oli hätänä. Lammikon pöydällä hän pyyhki nopeasti ja taitavasti.

Rauha oli palautettu. Venla täti istui kädet ristissä sylissään ja katseli lapsia.

— Kuulehan, Anna, hän sanoi ja hänen silmänsä kiersivät levottomasti pöytää, — en olisi ikinä uskonut, että viisi lasta voi näyttää näin kauhean monelta! Luuletko, että tämä päättyy onnellisesti?

— Ihan varmaan, Anna täti vastasi ripeästi, — ja ole aivan rauhallinen, ne ovat kilttejä lapsia — mutta ainahan voi sattua jokin pieni onnettomuus!

Venla täti ei näyttänyt vakuutetulta.