Etelka hurjistuu

By Aili Somersalo

Etelka palaa riemastuttavan tyttökirjan jatko-osassa kavereineen Italiaan!Etelka on 12-vuotias ja palannut asumaan kirjailijaisänsä luo Italiaan. Takataskussa on mahtavia muistoja suomalaisten koulukotikaverien kanssa vietetystä ajasta, mutta onneksi uusista ystävistä ei tarvitse luopua. Etelkan isä nimittäin ehdottaa, että Etelkan kaveritkin voisivat matkustaa Italiaan ja suorittaa siellä kouluvuotensa loppuun! Koulukodin Venla- ja Anna-täti lähtevät mukaan huolehtimaan lasten opiskelusta.Vauhdikas tarina vie lapsikatraan 1930-luvun piskuiseen kalastajakylä Portofinoon, jossa lapset tutustuvat paikalliseen kulttuuriin. Itsenäinen ja suorapuheinen Etelka on kavereineen varsin virkistävä, peppimäinen tapaus.Isänsä kanssa Italian Portofinossa asunut, toimelias 11-vuotias Ethelka muuttaa Suomeen ja saa joukon toinen toistaan mahtavampia ystäviä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 6, 2023
• ISBN: 9788728543689

Book preview

Etelka hurjistuu

Cover image: Shutterstock

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

Copyright ©1933, 2023 Aili Somersalo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728543689

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I.

YLLÄTTÄVÄ EHDOTUS.

Museokadun kouluhoitolan lapset istuivat aamiaisella.

Pöydän toisella puolella istuivat pappilan lapset: neljätoistavuotias iso sisko Eevi, kolmetoistavuotias Arvi veli sekä pikku sisko Tessi, joka vasta oli kymmenvuotias. Toisella puolella kuorivat perunoitaan innolla ja tarmolla heidän serkkunsa, yksitoistavuotiaat kaksoiset Ossikka ja Muori. Pöydän päässä oli paikka tyhjänä, sillä Venla täti, koulukodin hoitaja ja emäntä, viipyi vielä huoneessaan.

— Viime talvena, Ossikka sanoi ja levitteli runsaan annoksen silavakastiketta perunoilleen, — oli niin metkaa, kun Italian Etelkakin oli täällä. Hän keksi aina niin paljon hauskaa. Nyt ei kukaan keksi mitään.

— Jos minun isäni olisi sairaana, Tessi virkahti viisaan näköisenä, — eikä hänellä olisi muita kuin minä vain, eikä koko Suomessa yhtään suomalaista, niin en minäkään suostuisi lähtemään kouluun Italiaan!

— Mutta Ralf sedällä oli muita kuin Etelka — Muorin posket olivat pullollaan — siellä on Bettina, joka keittää makaroonia, ja isä Giovanni, joka tuo kalaa, ja viinitarhan omistaja, joka tuo tummanpunaista viiniä, vaikka Etelka pitää enemmän kullankeltaisesta, ja —

— Mutta, kun Etelka yhtä hyvin voi käydä koulua Genovassa kuin Suomessa, ja hänen kotinsa on siellä, lähellä, on luonnollista, että hän jäi sinne ainakin täksi vuodeksi, kunnes Ralf setä täysin paranee, Eevi sanoi levollisella tavallaan. — Ikävä vain, että vielä Irmakin jäi maalle.

— Minkä voi, kun saa keuhkokuumeen!

— Ehkä hän lähtee Etelään. Tohtori tahtoisi sitä.

— Miksi hän ei lähde Etelkan luo Italiaan, Arvi sanoi ja kaatoi hajamielisyydessään maitolasinsa niin täyteen, että tuli lätäkkö pöytäliinalle. Eevi kuivatti sen lautasliinallaan.

— Se oli melkein puhdas, Muori torui, — Arvi on aina semmoinen hajamielinen professori, ettei kuule eikä näe…

— Arvin pitäisi ostaa silmälasit, Tessi huomautti, — se on tehnyt jo kaksi lätäkköä, toisen teestä, toisen kaljasta…

— Ja nyt maidosta…

Ovikello kilahti eteisessä. Hetken kuluttua Anna täti, lasten yhteinen täti ja Venla tädin ystävätär, toimialaltaan postineiti, ilmestyi ruokailuhuoneeseen raikkaana ja pirteänä kuten aina.

— Huomenta, lapset, missä Venla täti viipyy?

— Huoneessaan päivittelemässä.

Tämän valaisevan tiedon Ossikka antoi suurella vaivalla. Hänen suunsa oli niin täynnä, ettei siitä juuri ollut puhumisen tarkoitukseen.

— Vai päivittelemässä! Mutta äläpäs ahda sitä suutasi noin täyteen, poikaseni, onhan sinulla veitsikin, jolla voit pienentää ruokaasi.

— Kun minulla on niin kiire —

— Ei niin kiire, ettei ehdi syödä siististi!

Muori vilkasi veljeensä. Mitähän sillä oli mielessä? Ei ainakaan kouluun vielä kiirettä ollut? Eikä ikinä läksyjen kimppuun… Tessi kiirehti ilmoittamaan: Ossikka narraa, Venla täti lukee kirjettä. Minä näin ovenraosta.

— Niin lukeekin. Ja sitä kirjettä hän päivitteleekin, Ossikka intti, — kuulin selvästi tädin sanovan, voi kamalaa!

Anna täti nyökäytti päätään miettiväisenä: — Sitä minä juuri arvelinkin. Mutta kyllä se kamaluus pian katoaa…

Näin sanottuaan Anna täti otti itse kirjeen laukustaan, veti paperin kotelostaan ja katseli sitä aprikoivasti. Hän laski käsilaukkunsa pöydän kulmalle ja oli lähdössä ystävättärensä luo, kun tämä tuli ruokailuhuoneeseen. Venla tädilläkin oli kirje kädessään ja — sanottakoon se heti — hän oli niin huolestuneen näköinen, että suuri vihreä papukaija, Caligula, joka istui orrellaan akkunan luona, alkoi huutaa kaikin voimin: Apua, apua!

— Ei mitään tunteita! Ossikka sanoi, — Silentium, Caligula!

Venla täti nyökäytti päätään ystävättärelleen ikäänkuin olisi tätä odottanut. Vaipui mahtavaan »laiskanlinnaan», jonka kerran oli saanut lapsilta lahjaksi, ja sanoi heikolla äänellä: — Huomenta, Anna kulta, olen kovasti järkytetty!

Muori katseli silmät pyöreinä. Tessi oli levoton. Ei kai tässä vain ollut kysymys hänen synneistään? Ossikka seuloi mielessään kaikki tämän viikon kepposet. Olisiko mikään niistä joutunut tätien korviin? Ehkä joku oli kirjoittanut valituskirjeen..? Mutta Anna täti tuli levollisesti pöydän ääreen, kaatoi kahvia kuppiin, levitti voita korpulle ja kantoi Venla tädille.

— Niin, niin, hän sanoi rauhoittavasti, — mutta siihen ei tosiaankaan ole mitään syytä, Venla kulta.

Venla täti huokasi helpotuksesta: — Sinä olet niin lahjakas, Anna, ymmärrät heti, että ehdotus on mieletön!

— Päinvastoin, Anna täti sanoi tyynesti, se on oikein hyvä ehdotus.

Venla tädin silmät levisivät suuriksi ja pyöreiksi.

— Vai niin?

Ja sitten ei Venla täti sanonut enää yhtään mitään, istui vain hiljaa ja tuijotti ystävätärtään. Muorin mielestä hän oli kuin äidin iso höyhenpatja, joka on nostettu tuolille ja voi siitä pötkähtää lattialle, jos joku sattuu tyrkkäisemään. — Anna täti kaatoi itselleenkin kahvia ja kävi istumaan Venlaa vastapäätä.

— Minäkin sain agronomi Vuorimaalta kirjeen — tässä se on — hän sanoo kirjoittaneensa samasta asiasta sinullekin. Irmasta.

— Niin, että Irma on onneton, kun ei keuhkokuumeensa jälkeen pääse kouluun, ja että lääkäri on määrännyt hänet kevääksi Etelään —

— Hanko on eteläisin niemi, Muori huomautti.

— Ehdottaisin Kolia, Arvi sanoi, — se tosin ei ole etelässä, mutta siellä on vuoristoilmanala. Isä sanoo, että sellainen ilma on keuhkoille terveellistä.

— Siinä tapauksessa Irman tulisi matkustaa Muotkatunturille, Tessi sanoi päättävästi, — siellä vasta vuorta on…

Anna täti naputti pöytään, ja lapset vaikenivat.

— Etelällä lääkäri ei tarkoita mitään paikkaa Suomessa, vaan Etelä-Eurooppaa. Irma ja Etelka ovat kuuleman mukaan olleet ahkerassa kirjeenvaihdossa, ja Etelka on saanut päähänsä, ettei ainoastaan Irman, vaan meidänkin, tulisi lähteä Italiaan — ei mitään hihkumista, Ossikka! — ja asettua hänen kotiinsa asumaan. Etelkan isä on kirjoittanut kutsukirjeen. Agronomi Vuorimaa tunnustaa vilpittömästi vastustaneensa aluksi Irman ja Etelkan pyyntöjä, koska tällaisen rykmentin matka kesken lukukautta tuntuu järjettömältä —

— Niin, järjetöntähän se olisikin, Venla täti puuttui innokkaasti puheisiin, — aivan järjetöntä, ajattele toki miten lasten koulunkäynnin kävisi?

— Eikö hän olekaan kirjoittanut sinulle siitä?

— Ei ole.

— Annahan olla, niin luen sinulle. Anna täti avasi kirjeensä ja silmäili sitä. Sitten hän luki ääneen:

… mutta sitten tulin ajatelleeksi, että kun te, kunnioitetut neidit, olette niin tarmokkaasti ja menestyksellisesti valvoneet lasten lukuja, niin ehkäpä nytkin ottaisitte huolehtiaksenne, että, jos Portofinon matkasta tulisi tosi, lapset lukisivat loppuun tämän lukukauden kurssin. Silloin ei heillä olisi vahinkoa koulunkäyntinsä keskeyttämisestä — hiljaa, Ossikka! Nielaise puurosi, Muori, muuten läkähdyt! — keskeyttämisestä..? Niin. Koko tämä ehdotus edellyttää tietenkin, että lasten vanhemmat suostuvat, ja että te, neiti Karhunen, ja ystävättärenne, rupeatte retkikunnan johtajiksi. Irma on ainoa lapsemme. Hänen äitinsä ja minä soisimme sydämestämme hänelle tämän ilon, varsinkin kun taloudellinen asemamme tekee sen aivan mahdolliseksi. Teidän ei tietenkään missään suhteessa tarvitsisi huolehtia matkakuluista — jollet lakkaa paukuttamasta tuolla veitselläsi, Ossikka, saat mennä ulos, ja Tessi panee haarukkansa pois, muuten pistät silmäsi puhki — hm, niin, matkakuluista… huoli lasten valvomisesta on jo itsessään niin suuri, että tuskin rohkenemme ehdottaa tätä matkaa. Jos kuitenkin suostuisitte Irman ja Etelkan hartaaseen toivomukseen, olisimme kovin kiitollisia, ja ehkäpä muutaman kuukauden oleskelu Italiassa olisi teillekin virkistykseksi…

— Voi, Venla täti, se virkistäisi sinua niin, että tulisit vallan hulluksi! Tessi huokasi.

— Se on varmaa, Venla täti vastasi terävästi, — varsinkin, kun sinä ensi töiksesi hukuttaisit itsesi Välimereen!

Venla tädillä olisi ollut vielä paljon sanottavaa, mutta hänen sanansa hukkuivat siihen korvia huumaavaan meteliin, mikä nyt puhkesi. Jokainen lapsista oli ponnahtanut paikaltaan. He keikkuivat, pauhasivat ja takoivat tuoliaan. Ainoastaan Eevi seisoi hiljaa painaen sydäntään, mutta hiljainen Arvikin oli villiintynyt. Anna tädin korvat olivat mennä lukkoon. Oli mahdoton kuulla yhtenäistä lausetta:

— Voi, Venla täti kulta, suostu nyt… ja minä kirjoitan huomenna äidille, että hän lähettää… ja me matkustamme ylihuomenna jo,