Titi-Lalli ja Rukkanen

By Iris Kähäri

Aikuisten satu Pikku Prinssin henkeen!
Kun Akusti-pelimanni kuolee, poika Titi-Lalli jää orvoksi. Titi-Lalli turvautuu isänsä vanhaan rukkaseen ja pitää sitä mukanaan matkalla suuressa, tuntemattomassa maailmassa. Luontokin herää satumaisesti eloon Titi-Lallin seikkaillessa rukkasensa kanssa mitä kiperimmissä tilanteissa. Lopulta orpopoika löytää tien Eevaliisan veljeksi keltaiseen kartanoon.
Alun perin 1950-luvulla julkaistu hyväntuulinen aikuisten satu luo toivoa tulevaan. Yksinäisyys satuttaa, mutta rohkeasti vaeltamalla voi löytää tien kotiin.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 16, 2023
• ISBN: 9788728204085

Book preview

Titi-Lalli ja Rukkanen

Copyright ©1952, 2023 Iris Kähäri and SAGA Egmont

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemyksiä.

All rights reserved

ISBN: 9788728204085

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

TITI - LALLI

Nummi oli kartanon maata. Ja hiekkaa.

Hiekassa ei kasvanut kasveja. Vain punaisia variksenmarjapyörylöitä ja valkeita kissankäpäläpyörylöitä kasvoi. Ja kortetta, joka oli kuin kinkerikaljaa. Sen väri oli kaljan väri. Ja katajia ja jokunen tuulen littaan lyömä mänty.

Nummi oli sen tähden sopivaa mökkimaata, ja kartano antoi sitä alustalaisilleen.

Pelimanni-Akustin mökki oli nummella semmoisessa paikassa, että jos kylätietä myöten tuli mustalaisia, oli vaarallista. Silloin piti mennä pihalle, kävellä poispäin ja sanoa jotta:

— En minä ole oman talon väkeä.

Ja jotta:

— Oman talon väki on mennyt Huittisiin.

Niin mustalaiset menivät pois.

Mökin pihassa kasvoi ruohoa ja kukkia, ja kun tuli heinäkuu niin mataraa.

Pihan perällä oli tuohikattoinen tönö tarpeellisia tarpeita varten, ja tönön vieressä oli entinen roskalaatikko. Se oli kanakoppelina kesän aikana. Talvella kanat olivat tuvassa.

Yhtenä eilisenä päivänä Pelimanni-Akusti kuoli, ja poika, Titi-Lalli, jäi yksin mökkiin. Äiti oli ajanut Tammisen pirssillä taivaaseen jo silloin, kun Titi-Lalli juuri ja juuri oli ruvennut olemaan Titi-Lalli.

Oli viileä alkukesän aamu. Titi-Lalli meni maidolle. Kädessä hänellä oli läkki, johon mahtui Kutun maitoa mitallinen. Jaloissa hänellä ei ollut mitään. Sen tähden hän hytisi hiukan vilusta.

Aurinko läikytteli auringonmaitoa yli laitojensa. Polulla vipaji maitojuovia kuin ohuita pölkkyjä.

Auringonmaidosta tehtyjä ratapölkkyjä, ajatteli Titi-Lalli ja harppasi pölkyltä pölkylle.

Läkin kansi liklatti semmoista harppaustahtia toronsa laitaan. Ensin:

— Läk-lik läk-lik läk-lik läk-lik, ihan kuin marssissa. Mutta sitten:

— Läkliki läkkik läkliki läkkik, nopeasti ihan kuin polkassa.

Pelimanni-Akusti oli sanonut Titi-Lallille, jotta:

— Kuule, poika, läkin kansi soittaa marssia.

Ja toisella kerralla jotta:

— Kuule, poika, läkin kansi soittaa polkkaa.

Ja Titi-Lalli kuuli. Hän oli perinyt sen kuulemisen Akustilta. Sillä Titi-Lallissa oli isän siemeniä. Sen tähden hänessä kasvoi samaa, mitä oli ollut isässä: soittamista ja soiton kuulemista. Isässä oli ollut muutakin. Isä oli käynyt työssä kartanon mailla. Ja isä oli ollut turvallinen. Työ ja turvallisuus olivat vielä siemeniä Titi-Lallissa.

Titi-Lalli harppasi maitopölkyltä toiselle, ja läkin kansi soitti polkkaa. Muutakaan se ei osannut tehdä. Joskus se putosi lattialle. Semmoista sattui kuitenkin harvoin. Nyt se soitti polkkaa jotta:

— Läkliki läkkik läkliki läkkik, kunnes Titi-Lalli pysähtyi puron luo. Purolla oli luikerteleva vuode. Se alkoi korvesta ja loppui järveen. Vuoteessa vilisi puron ruumis varpaat edellä ja pää perässä. Puron hiukset tarttuivat vuoteen reunoihin. Eivätkä ne olleet heinää vaan puron hiuksia. Ne tahtoivat mukaan. Puro kiskoi niitä irti vuoteen reunoista. Ja aikaisin keväällä, kun puro lihoi, sen iholla kupli valkeata nauramista. Näreikön takana oli silloin kolme polvenkorkuista putousta: Poriseva, Loriseva ja Lirisevä.

Kun Titi-Lalli pysähtyi ja kuunteli, ei Poriseva enää porissut. Loriseva ei enää lorissut eikä Lirisevä enää lirissyt, vaan hiljallensa vain tip-tip-tippui. Ja sitten se oli hiljaa. Ja sitten tip-tip-tippui. Oli hyvin kuivaa. Ja äänetöntä. Lirisevän ääni oli äänetön ääni.

Puron toisella rannalla istui sammakko ja ajatteli ajatuksia. Sitten se posahti jalat suorina ja vatsa leveänä lammikkoon. Vaikkei se ollut lammikko enää, vaan ruma vesiläntti ainoastaan. Vain sammakon vatsa kastui, ja että selkäkin kastuisi, se teki kuperkeikan ja putosi toisinpäin puroon.

Titi-Lalli jatkoi matkaa.

Kuttu-Kerttulin pihassa oli hyvin iloista. Pihlaja oli täynnä tiriteijaata, ja kuusesta kuului yhtämittaa vihellystä. Savutornin yläpuolella trillitteli leivonen korkealla ja sitten vielä korkeammalla.

Kerttuli itse tuli eteiseen ja kaatoi litran mitalla Kutun maitoa läkkiin. Mittaa pitelevä käsi värisi hiljaa. Ja Kuttu-Kerttulin pieni parta. Sitä ei voinut olla näkemättä, vaikka Pelimanni-Akusti oli torunut Titi-Lallia, jotta:

— Ei sitä saa tuijottaa.

— Isä, onko se ihan oikea? Niinkuin miehillä?

— Luojan käden jälkiä sekin on.

— Olikohan Luoja tosissaan, isä?

— Hm-hm.

— Mutta jos se on tarttunut Kutusta, isä?

— Miksei.

— Sanotaan se Kuttu-Kerttulille.

— Siitä ei puhuta.

— Miksi?

— Siksi.

Mutta ei sitä voinut olla näkemättä. Ja hyvin vaikea oli olla puhumatta. Titi-Lallin teki niin mieli sanoa, että — mutta Kuttu-Kerttuli ehti ennen:

— Poikaraiska! Ei sun parane vallan yksin jäädä. Kun saan askareet pois, tulen katastamaan.

Kuttu-Kerttulin parta värisi taas hiukan, mutta sittenkin nousi itkumieli Titi-Lallin kurkkuun. Ja hän sanoi:

— Tule vaan.

Tuntui hyvältä, kun oli joku, joka tahtoi tulla ja turvata Titi-Lallia.

Samassa leivonen trillitteli oikein kirkkaasti. Titi-Lalli juoksi läkki kädessä ulos ja unohti sanoa kiitoksia. Kiitos on kuin sadehelmi heinässä: se putoaa pois pienestäkin syystä.

Ensin oli leivosen trilli Kuttu-Kerttulin savutornin yläpuolella. Ja sitten