Punainen minuutti ja muita tarinoita Pete-Veikosta

By Iris Kähäri

Viisivuotias Pete-Veikko on poika, joka kuulee semmoisia, mitä muut eivät kuule, ja näkee sellaista, mitä muut eivät näe. Hän myös käsittää asiat ihan eri tavalla kuin isä tai äiti. Esimerkiksi punainen minuutti on sellainen minuutti, jonka aikana lapsen sopii hyvin livahtaa hetkeksi ulos äidin silmän välttäessä... Mutta jos kokee asiat ihan eri tavalla kuin muut, voi tulla yksinäinen olo. Sen Pete-Veikko tietää. Siskoilla on sentään seuraa toisistaan, mutta Pete on ihan pariton...Iris Kähäri ammentaa lapsen ajattelutavasta lempeää huumoria. Herkästi viisivuotiaan mielenmaisemaan ja yksinäisyyden kokemukseen eläytyvä kirja sopii vaikka perheen yhteisiin lukuhetkiin tai iltasaduiksi.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 30, 2023
• ISBN: 9788728203910

Book preview

Punainen minuutti ja muita tarinoita Pete-Veikosta

Copyright ©1957, 2023 Iris Kähäri and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728203910

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Sirkka Rapolalle

Ikä ja nimi ja kaikki

Ihmisillä on monta samanlaista asiaa, mistä heidät tuntee ihmisiksi. Ihmisillä on silmät päässä näkemistä varten ja suukin on ja se on kertomista varten ja vähän syömistäkin varten. Ja nenä on jokaisella ihmisellä keskellä päätä ja se on siinä nuhaa varten ja sillä haistellaan.

Jos tähän kirjaan piirretään kuva Pete-Veikosta, niin huoleti saa piirtää siihen kuvaan samat asiat kuin muissakin ihmisissä on. Saa piirtää silmät Pete-Veikon päähän ja suun ja nenän keskelle Pete-Veikon päätä ja molemmin puolin korvat ja vähän kiharaista tukkaa. Ja kädet Petelle voi piirtää sekä jalat, ja joskus jalat juoksevat ja joskus hyppivät ja kädet, kädet heilahtelevat jos ei niissä ole muuta. Ja kauniita ja kirkasvärisiä housuja saa piirtää Pete-Veikon päälle, ei harmaita eikä mustia, mutta ruskea on jo kaunis väri.

Ja jos Pete-Veikon äiti tähän piirretään, niin heiluvaiset hameet ovat kauniimpia kuin semmoiset, jotka eivät heilu. Ja kukkasia saa olla äidin hameessa ja joskus ruutuja ja viiruja. Muun saakin piirtäjä jo itse arvata.

Mari on isompi tyttö kuin Pete ja Sirkku on pienempi tyttö kuin Pete ja kummankin hameessa on aina kiemuroita ja rimssuja. Mari piirtää niitä itse omaan hameeseensa, mutta Sirkku ei vielä osaa.

Isän housut ovat melkein mustat paitsi nukkuessa. Muuten on isä kyllä oikein mukava.

Vaikka ihmisillä on monta samanlaista asiaa niinkuin silmät ovat ja nenä on ja suu ja korvat molemmin puolin päätä, niin eriäkin on. Toisen silmät näkevät toisenlaisia ja toisen toisenlaisia. Toisen korvat kuulevat ja toinen sanoo, ettei ole mitään kuullut. Ja toisen suu kertoo ja toisen suu pysyy tiukasti tupessa eikä kerro vaikka mitä maksaisi. Toisen nenä tippuu aina nuhaa ja toisen tuskin koskaan. Marin, Sirkun ja Pete-Veikon nenät eivät tipu. Sen tähden äiti sanoo, että hänellä on kuivanokkaisia lapsia. Ja mikä onni, mistä ne kaikki nenäliinat ottaisi ja vaikka vielä ottaisi, niin kuka ne kaikki pesisi. Marin, Sirkun ja Pete-Veikon nenä on suuri onni.

Tässä kirjassa on tarinoita Pete-Veikosta ja tarinoissa Pete-Veikko näkee semmoisia mitä toiset eivät näe ja kuulee semmoisia mitä toiset eivät kuule. Pete-Veikko kysyy äidiltä ja isältä, äidiltä enemmän kuin isältä, koska isä ansaitsee perheelle puuroa ja leikkikaluja ja on paljon poissa kotoa. Äiti ansaitsee myös puuroa ja leikkikaluja, mutta äiti keittää puuron ja on sen tähden enemmän kotona. Tarinoissa Pete-Veikko miettiikin ja joskus keksii ja joskus kokeilee. On kivaa miettiä ja on kivaa keksiä ja kokeilla pikkuisen. Ja joskus hän käsittää ihan eri tavalla kuin äiti ja isä käsittävät ja hän uskoo eri tavalla. Sen tähden tarinat onkin kirjoitettu, koska Pete-Veikko käsittää ja uskoo eri tavalla kuin muut. Sillä jos jossakin on myös pieni poika, joka käsittää ja uskoo ihan eri tavalla kuin muut, niin se pieni poika voi ajatella, että hän on ihan yksin maailmassa. Ja se pieni poika sanoo itsekseen, että voi kun minä olen yksin, kukaan ei osaa puhua minun kanssani, kukaan ei vastaa minulle kun kysyn. Niin se pieni poika voi ajatella kun lukee nämä tarinat, että ei olekaan ihan yksin maailmassa käsittämässä ja uskomassa. On myöskin Pete-Veikko, joka uskoo eri tavalla.

Niin sen tähden tarinat onkin sitten kirjoitettu, sitä pientä poikaa varten jossakin, että hän ei enää luule eikä sano itsekseen, että voi kun minä olen yksin, vaan sanoo vain, että voi, kun näkisi joskus sen Pete-Veikon, sen kanssa olisi kivaa jutella ja kysyä kaikenlaista ja vastata, jos se itse kysyy. Sen tähden, sille pojalle, nämä tarinat on kirjoitettu.

Nyt juuri Pete-Veikon isä istuu omassa huoneessansa ja naputtelee kirjoituskonetta ja Pete-Veikon äiti häärähtelee keittiössä ja Pete-Veikko itse seisoo välisessä huoneessa ja miettii kummalta hän kysyy yhtä asiaa, äidiltä vaiko isältä. Keittiöstä tulee hyvää hajua, makeata ja vähän soppaistakin. Pete-Veikko lähtee äidin luo keittiöön.

»Äiti, kuinka vanha minä olen?» kysyi Pete-Veikko äidiltä.

»Viisi vuotta vanha», sanoi äiti, vatkasi ja vispasi ja vispoo lensi kaarevana ilmassa ja putosi takaisin äidin syliin. Sylissä oli kulho.

»Viisi vuotta, viisi vuotta», matki Pete-Veikko äitiä. »Mutta mitä varten kaikki aina kysyvät, kuinka vanha minä olen? Eivätkö he näe sitä?»

»Eivät he sitä näe», sanoi äiti.

»Mutta sinusta kaikki näkevät ja isästä. Kukaan ei koskaan kysy, kuinka vanha sinä olet ja kuinka vanha isä on», selitti Pete.

»Se on vähän eri asia», sanoi äiti.

»On se. Minä en muista koskaan, kuinka vanha minä olen», sanoi Pete.

»Helppohan se on muistaa. Olet yhtä vanha kuin kädessäsi on sormia», selitti äiti.

»Kummassa kädessä?» kysyi Pete-Veikko.

»Arvaa», sanoi äiti, nosti vispookulhon pöydälle ja etsi jauhopussia.

Ei Pete arvannut ja sen tähden hän nosti kädet eteensä ja levitti sormet haralleen. Hän pukkasi ensin kummankin käden peukalot yhteen ja kun ei muita peukaloita enää näkynyt, hän arvasi, että peukaloita on ihmisellä yhtä monta. Sitten hän pukkasi etusormet yhteen eikä etusormiakaan ollut sen enempää. Niitäkin on ihmisellä yhtä monta. Ja sitten hän pukkasi