Iqbal Farooq ja musta Pierrot

By Manu Sareen

Hillittömän hauskassa kirjasarjassa Iqbal Farooqin koheltava perhe pistää koko Kööpenhaminan sekaisin!Iqbal Farooq asuu Kööpenhaminassa kommellusalttiin perheensä kanssa. Eräänä päivänä Iqbalin ja tämän pikkuveljen Tariqin pieni tiedekokeilu pyyhekumilla, kontaktiliimalla ja kuusenneulasilla tuottaakin tulokseksi odotettua suuremman paukun, joka räjäyttää puolet koko koulusta. Räjähdys päätyy uutisiin asti, ja hämärähemmot kiinnostuvat kovasti räjähdysaineen kemiallisesta kaavasta. Niinpä kun Iqbal ja hänen perheensä lähtevät telttaretkelle Jyllantiin sirkusteltta perävaunuun sullottuna, ovat he suuremmassa vaarassa kuin kukaan heistä osaa arvata.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 2, 2023
• ISBN: 9788728273579

Book preview

Iqbal Farooq ja musta Pierrot

Original title: Iqbal Farooq og den sorte pjerrot

Kääntäjä: Eveliina Niemi

Original language: Danish

Copyright ©2022, 2023 Manu Sareen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728273579

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Farooqin perheen nimet lausutaan näin:

Iqbal Farooq: ik‘bal fa’ruuk

Tariq: ta’riik

Rafig: ra’fiik

Nazem: na’zem

Fatima: ’fatima

Nasriin: nas’rin

Dindua: ’dindua

Tule sisään, Iqbal!

Hengitin syvään ja katsoin kylttiä uudelleen. Pieni paperinen sydänkoriste roikkui vinossa yhdessä kulmassa, ja sen keskellä luki suurilla kirjaimilla:

Jeanette Ølholm – koulupsykologi.

Avasin oven. Toimisto oli iso ja valoisa. Punatukkainen nainen istui ruskean työpöydän takana ja kutoi joulusydämiä.

Hei, Iqbal, nimeni on Jeanette ja työskentelen psykologina täällä koululla. Me kaksi pääsemmekin pian juttusille. Eikö olekin kivaa?

Jeanette hymyili.

On jo melkein joulu, joten minulla on kamala kiire saada koristeita valmiiksi, hän selitti ja osoitti valtavaa joulusydänten kasaa. Sitten hän katsoi minua vakavasti.

Iqbal, olet joutunut kokemaan kovia. Menehän maate sohvalle ja kerro, mitä huvipuistossa todella tapahtui. Aikuiselle kertominen on hyvin tärkeää.

Jos Jeanette jatkaa puhumista, en ehdi sanoa sanaakaan, mietin. En kuitenkaan tiennyt, mistä aloittaa, koska minua ei todellakaan huvittanut edes puhua koko asiasta.

Mikä on ensimmäinen asia, jonka muistat, Iqbal?

Jeanette Ølholm nyökkäsi minulle rohkaisevasti, hymyili ja jatkoi joulusydämensä kutomista.

Suljin silmäni ja mietin pitkään.

Sitten sanoin: Joulukuusi. Luulen, että kaikki alkoi siitä, että isä halusi joulukuusen…

Luku 1

Joulukuusi

Iqbal! Fatima! Tulkaa tänne! Tariq odottaa alhaalla kadulla!

Isä pomppi ympäriinsä vihreissä alusvaatteissaan ja harjasi hampaitaan siihen malliin, että hammastahna purskahteli hänen suustaan. Saamme koko rakennuksen suurimman ja kauneimman joulukuusen! Jopa koko Nørrebron!

Mutta isä, etkö voisi vain mennä Blågårds Pladsille yksin ja hankkia joulukuusen sieltä? Fatima kysyi ja käpertyi lämpimän peittonsa alle.

Emme hae kuustamme torilta, isä sanoi. Se on liian kallis. Juttelin Rafigin kanssa, ja hän hankkii meille halvan joulukuusen. Yksi hänen koulukavereistaan asuu maaseudulla, mistä kuusia voi saada 50 kruunulla. Pitää vain tuoda saha.

Se herätti Fatiman heti.

Älä tee sitä, isä! Hän huusi ja juoksi olohuoneeseen. Ei Rafig-sedän kanssa. Asiat menevät aina pieleen, kun hän on mukana!

Tule jo, Fatima, tulehan sieltä, tyttöseni, isä sanoi ja tanssi intialaista tanssia Fatiman ympärillä laulaen samalla laulua synnyinmaastaan. Meidän joulukuusemme on koko Tanskan kaunein!

En osaisi toivoa siistimpää isosiskoa kuin Fatima. Hän uskalsi sanoa äidille ja isälle sellaisia asioita, joista muut eivät uskaltaisi edes haaveilla. Ei ole sattumaa, että hän haluaa isona poliisiksi. Hän harrastaa karatea ja hänellä on musta vyö. Isän mielestä se on sopimatonta, mutta hän on silti ylpeä Fatimasta. Fatima käy ensimmäistä lukiovuottaan Metropolitanskolenissa. Kaikki pitävät Fatimaa kauniina ja kaikki ystävämme ovat ihastuneet häneen.

Isä oli onnensa kukkuloilla mahdollisuudesta päästä huomion keskipisteeksi jouluaattona, ja pian olimmekin jo matkalla paikkaan, jonka Rafig-setä tiesi. Fatima istui isän vieressä etupenkillä, ja Tariq ja minä olimme takapenkillä. Tariq on perheen älykkäin. Hän on vasta viidennellä luokalla, mutta tekee jo Fatiman kotitehtäviä ja on niin superfiksu, että ratkaisi Mensa-pähkinän ennätysajassa. Isä julistaa aina ylpeänä, että Tariq on perinyt älykkyytensä hänen sukunsa puolelta. Äidin mielestä älykkyys tulee hänen puoleltaan. Mutta he ovat samaa mieltä siitä, että vain yksi asia on itse elämääkin tärkeämpi, ja se on se, että Tariqista tulee lääkäri. Ongelmana on vain se, että ensinnäkin Tariq pyörtyy nähdessään verta ja toisekseen hän haluaisi olla fyysikko.

Rafig, se aasinmokoma! Miksi hänen piti piirtää kartta likaiselle lautasliinalle? isä kirosi, kun käännyimme väärään suuntaan 120:ttä kertaa.

Mutta hänen Bollywood-kasettinsa pauhasi kaiuttimissa eikä hän malttanut pysyä huonolla tuulella. Lopulta löysimme paikan; se oli keskellä metsää ja hyvin kaukana moottoritieltä. Ajoimme pihalle, ja isä vilkuili hermostuneena ympärilleen kääntäessään musiikin pois päältä.

Onkohan heillä koiria?

Isä pelkää koiria kamalasti. Hän väittää, ettei hän pelkää, vaan on varovainen, koska Intiassa koirat ovat yhtä isoja ja vaarallisia kuin leijonat. Viimeksi kun kävimme Intiassa, yritimme pitää silmällä noita valtavia koiria, mutta emme koskaan nähneet niitä, vaikka isä vakuutti, että kyllä niitä siellä jossain on.

Iqbal, voitko mennä ulos katsomaan, onko täällä koiria?

Nousin autosta ja tarkistin, oliko reitti selvä.

Reitti on selvä, isä.

Mutta kun hän oli nousemassa autosta, en voinut itselleni mitään. Voi ei! Koira! Juokse henkesi edestä!

Voi luoja! Arvasin! isä kiljahti ja hyppäsi takaisin autoon. Hätiköidessään hän osui torveen, ja ääni oli niin kova, että se olisi säikyttänyt minkä tahansa koiran tiehensä. Kun isä työnsi päänsä ulos, hän näki Tariqin, pikkupaholaisen, nauramassa maassa kippurassa, kyynelten valuessa poskilleen.

Se oli leijona, isä, se oli leijona!

Todella hauskaa, Iqbal, todella hauskaa, isä sanoi ja yritti päästä ulos autosta ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sinä, Tariq, mitäpä jos etsisimme sinulle sisäoppilaitoksen Kalkutasta ensi töiksemme?

Katselimme ympärillemme. Talo oli iso, punainen ja ruohokattoinen, ja se näytti samanlaiselta talolta kuin postikorteissa Ruotsista tai Bornholmista. Sen takana oli jotain, joka näytti ulkohuussilta, ja sen vieressä oli vanha vaja.

Isä koputti oveen, mutta kukaan ei avannut. Hän päätti polvistua, kurkisti postiluukun läpi ja sitten hän laittoi suunsa sen eteen ja huusi: HALLOOO!

Kukaan ei vastannut, joten näytti siltä, että meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä etsimään kuusi ja palata Nørrebrohon kiireen vilkkaa. Mutta sitten isä huomasi kirveen ja oranssin tietyöläisen työtakin roikkumassa oven vieressä.

Oh-hoh! hän huudahti. Rafigin opiskelukaveri varmasti jätti minulle tämän takin, jotta en sotkisi itseäni tehdessäni miesten työtä.

Hän puki takin ylleen. Voi, kuinka oudolta hän näyttikään! Takki oli ainakin kymmenen kokoa liian iso. Se ulottui häntä polviin, eikä hänen käsiään näkynyt lainkaan. Hän näytti pikemminkin orangilta, mutta isä seisoi ylpeänä kuin mikäkin armeijan kenraali, ja kirveellä ja oranssilla takilla varustettuna, hän suuntasi luontoon reippain askelin. Fatima, Tariq ja minä yritimme pysyä mukana parhaamme mukaan.

Isä katosi nopeasti pusikkoon, ja pian sen jälkeen kuulimme karjuntaa. Siellä se on!

Seurasimme karjaisua ja löysimme isän polvistumasta puun eteen ikään kuin se olisi Tanweer Starfield itse, hänen lempinäyttelijänsä Bollywoodista. Kyseessä ei ollut mikä tahansa puu, jonka isä oli löytänyt. Se oli luultavasti suurin kuusi useiden kilometrien säteellä, ja kyllä vain, se oli itse asiassa sellainen kuusi, jota voitaisiin harkita joulukuuseksi kaupungintalon aukiolle. Mutta isä ei ollut Nazem Farooq, Jaspal Farooqin poika, turhaan.

Kyse on kunniastani, hän selitti. Olen kotoisin Intiasta, enkä voi missään olosuhteissa hyväksyä pientä, yksinkertaista kuusta."

Isä on tullut hulluksi, Tariq kuiskasi. Ehkä olisi paras soittaa poliisit, jotta he voivat hakea hänet.

Ei sitä joka päivä näe isää käyttäytymässä kuin gorilla, joka on nähnyt intialaisen Bollywood-näyttelijän äestetyllä pellolla.

Mutta isä, sanoin, se ei mahdu asuntoon…

Se on vähintään 6 metriä korkea, Fatima jatkoi.

Kyllä, ainakin 6 metriä, toistin.

Ei, ei ollenkaan, isä sanoi. Lyhennämme sitä juuresta hiukan, sitten se sopii.

Suurella vaivalla ja tuskalla saimme raahattua kuusen vuoden 1986 Mazdamme katolle. Mutta juuri, kun olimme nousemassa sen kyytiin, punaisesta postikorttivessasta kuului ääni. Mitä hittoa te oikein teette täällä?

Käännyimme ympäri ja näimme järkälemäisen, mammutin kokoisen miehen ruutupaidassa, hihat käärittyinä olkavarsiin saakka, lähestymässä meitä. Hänen käsivarsiinsa oli tatuoitu laivoja, mutta en voinut ajatella muuta kuin sitä, kuinka tämä iso muskelimies mahtui vessaan tai pääsi sieltä ulos.

Oletteko kuuroja vai tarvitsetteko kirjoitustaulun? Pakenitteko pakolaisleiriltä tai jotain? mies huusi.

Öömm… Tariq änkytti, mutta isä keskeytti: Hei, hyvä miehet!

Isä, se ei ole ‘hyvä miehet’, Fatima kuiskasi.

Kyllä, kyllä, aiomme juhlia joulua ja ostimme tämän tanskalaisen joulukuusen veljeltäni, vanhalta opiskelukaveriltasi, ja nyt menemme kotiin ja…

Tuki suusi, Mustafa! En koskaan käynyt koulua sinun tai veljesi kanssa, metsuri keskeytti.

Nimeni ei ole Mustafa, se on Nazem, isä sanoi ystävällisesti.

Mutta metsuri oli kiinnostunut vain autosta ja valtavasta joulukuusesta.

Tuki suusi, hitto vie! Tämä on kahdeksas kerta tällä viikolla, kun ihmiset varastavat minulta joulukuusia. Ja sen lisäksi olet varastanut minun takkinikin! Kuka luulet olevasi, Mustafa?

Isä oli sanaton.

Nimeni ei ole Mustafa, ja veljeni, vanha opiskelukaverisi, sanoi…

En välitä hittoakaan veljestäsi!

Metsurin kasvot olivat tomaatinpunaiset.

Hitto, kaadoitte parhaan puuni, jonka lupasin kaupungintalolle ensi vuodeksi! Ja varastit työtakkini, kun olin paskalla. Tästä saat maksaa ja kalliisti!

Metsuri piti tauon tasatakseen hengityksensä. Pelkäsin tosissani, että hän oikeasti räjähtäisi. Se ei