Tänään ei kukaan auta ketään

By Viljo Kojo

Viljon Kojon tarkkanäköinen viisaus värittää suomalaista sukutarinaa.Kauppaneuvos Julius Kraft on kaupungin huomattavin henkilö ja aikaansaava mies. Hän on kuitenkin elänyt koko ikänsä vieläkin taitavamman ja visionäärisen isänsä varjossa. Jo isä on aikanaan yrittänyt ostaa Harsian pienen mutta suositun ja laadustaan tunnetun sahan siinä onnistumatta. Kun Juliuskaan ei saa Tuomas Harsiaa suostuteltua myymään yritystään, hän katkeroituu ja alkaa haitata Harsian toimintaa jopa omalla kustannuksellaan. Tästä alkaa lumipalloefekti, joka vaikuttaa koko seudun ja seuraavankin sukupolven elämään. Kumpi suku kestää ja pärjää, vai tuhoaako keskinäinen kilpailu molemmat? -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 11, 2023
• ISBN: 9788728573778

Book preview

Tänään ei kukaan auta ketään

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1927, 2023 Viljo Kojo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728573778

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

I

Kauppaneuvos Julius Kraft , suuren sekatavarakaupan ja sahalaitoksen omistaja, oli epäilemättä kaupungin vaikutusvaltaisin henkilö.

Osa siitä arvonannosta, jolla kaupunkilaiset häntä kohtelivat, kuului kuitenkin tavallaan hänen isälleen, muutamia vuosia sitten kuolleelle Friedrich Kraftille, joka hienosti ulkomaalaiseen vivahtavaa murretta puhuvana, tarmokkaana, yleisiä asioita harrastavana liikemiehenä oli vielä kaikkien tuoreessa muistissa.

Friedrich Kraft oli ollut mahtava herra, aloitekykyinen ja toimelias, suurpiirteinen ja vauhdikas kaikissa suunnitelmissaan. Hän oli ehtinyt ensimmäisenä kaikkialle, uskalsi toisten epäröidessä ja erehtyi harvoin. Tietysti hänkin sattui joskus tekemään kaupan, joka ei ollenkaan kannattanut, vaan toi tappiota niin että paukkui, mutta eipä hän koskaan tuskaillut eikä kenellekään noloa naamaa näyttänyt, Päinvastoin: hänen tappiohymynsä oli tullut puheenparreksi, ja kun sellainen hymy hänen partansa takana huomattiin, silloin tiedettiin, että seuraavalla yrityksellä hän voittaisi moninkertaisesti.

Ne monenlaiset uudistuspyrinnöt, jotka kuin kaukaisena kaikuna suuresta maailmasta olivat Friedrich Kraftin viimeisinä elinvuosina alkaneet tuntua täälläkin, eivät häntä säikyttäneet, eivät ollenkaan hämmentäneet hänen suunnitelmiaan. Ennakkoluulottomasti hän pani alulle monta ajanmukaista parannushanketta, olisipa varmasti ne toteuttanutkin, ellei hänen aikansa olisi loppunut kesken.

Pojasta ei ollut näiden suunnitelmien toteuttajaksi. Hän oli kylläkin perinnyt isänsä tarmon ja toimintakyvyn, mutta ei tämän yritteliäisyyttä. Siinä suhteessa hän oli enemmän äitiinsä, hiljaiseen papintyttäreen, pitäen lujasti kiinni vanhoista tottumuksista ja suhtautuen epäluuloisella varovaisuudella kaikkiin uudistuksiin. Mutta sitkeyttä ja perinpohjaisuutta hänessä oli ja lisäksi monia muita ominaisuuksia, jotka hänen jouduttuaan johtoon olivat alusta alkaen olleet takeina vanhan toiminimen horjumattomasta asemasta.

Julius Kraftin nimittäminen kauppaneuvokseksi oli kuitenkin useiden vanhempien kaupunkilaisten mielestä tapahtunut enemmän hänen isänsä takia. Sitä pidettiin isän muiston kunnioituksena enemmän kuin pojan ansioista johtuneena. Kaikessa tapauksessa Julius Kraft oli, kuten sanottu, kaupungin huomattavin henkilö.

Eipä siis ihme, että tuomarin rouvan sanottiin alkaneen hiukan ylpeillä huomattuaan Kraftin pojan seurustelevan tyttärensä kanssa. Molemmathan olivat kylläkin nuoria vielä, mutta tuomarin rouva luotti kaiketikin siihen, että vanha suola janottaa vakavammallakin iällä, kunhan nyt tutustuvat ja tottuvat toisiinsa.

Kauppaneuvoksella ei ollut aikaa huomata sellaisia asioita. Hänen mieleensäkään ei juolahtanut, että yksikään Kraft saattaisi tehdä mitään tyhmyyksiä tai edes aikaisimmassa nuoruudessaan erehtyä pienimpäänkään kunnottomuuteen. Siksi ei kauppaneuvos, jolla muuten olikin arvaamattoman paljon työtä liikkeittensä hoitelussa, tullut koskaan tarkanneeksi poikansa puuhailua kaupungilla. Kotioloissa hän sensijaan oli tavattoman ankara: pojan täytyi lakkaamatta tehdä jotakin, sillä kauppaneuvos oli sitä mieltä, että joutilaisuus on ihmisen — etenkin nuoren ihmisen — suurin vihollinen. Kaikki mahdolliset vaarat piilevät laiskuudessa.

Niin hän sanoi. Mutta hän ei ymmärtänyt — tai oikeastaan hänellä ei ollut koskaan aikaa syventyä sellaisia asioita ajattelemaankaan — että eräässä iässä liiallinen silmälläpito ja alituinen ahkeroimisesta puhuminen voi olla melkein yhtä vaarallista. Se saattaa helposti vieroittaa kodista ja johtaa viekkauteen ja silmänpalvelemiseen, jotka ominaisuudet taakaksi käyneestä ahkeruudesta johtunut haluttomuus löytää liittolaisikseen.

Siihen suuntaan oli parhaillaan vaarassa kehittyä nuori Arthur Kraft. Isän ankaruus ei ollut häntä enää kahtena viime vuotena ollenkaan huolestuttanut eikä pahasti rasittanutkaan. Hän oli vähitellen oppinut huomaamaan, milloin isällä oli niin kiire, että saattoi hyvällä menestyksellä viipyä omilla retkillään vaikka koko päivän. Ja sellaisia päiviä oli kyllä tarpeeksi usein. Etenkin juuri kesällä, jolloin vapautta enemmän kaipasi, oli ukolla sahansa ja puutavaroittensa kanssa sellainen touhu, että tuskin muisti itsellään poikaa olevankaan, niinkuin Arthur oli eräälle toverilleen sanonut.

Tänä kesänä tuli lisäksi myllyn rakentaminen.

Sellaiseen yritykseen kauppaneuvos ei suinkaan olisi ryhtynyt, ellei hänen isänsä viimeisenä vuotenaan olisi uhrannut alkuvalmistuksiin niin paljon, että suunnitelman lopullisen toteuttamisen jättäminen olisi ollut suorastaan rahan veteenviskaamista. Tuota »liiallista leventelyä» oli kyllä siirretty muutamia vuosia — kauppaneuvos oli odottanut edullisinta aikaa puutavaramarkkinoilla ja odotellessaan tehnyt yhä uusia ja uusia laskelmia, jättänyt alkuperäisistä suunnitelmista vähitellen niin paljon pois, että mylly todellisesta suurmyllystä kutistui tavalliseksi maalaismyllyksi — mutta nyt se sitten vihdoinkin oli päätetty rakentaa.

II

Kauppaneuvoksen pahimpia pettymyksiä oli ollut se, että Tuomas Harsia, joka omisti pienen sahalaitoksen kolmen kilometrin päässä kaupungista, ei ollut suostunut myymään sahaansa.

Ajellessaan viime talvena juoksijallaan Harsian sahalle oli hän kuvitellut valmiiksi, kuinka Harsian saha suuremmilla pääomilla voisi tulla hyvinkin kannattavaksi. Se ei kuitenkaan ollut tärkeintä. Julius Kraft ei yleensä halunnut laajentaa liikkeitään, sillä hän oli sitä mieltä, että keskinkertaiset liikkeet, jos ne hoidetaan ensiluokkaisesti, kannattavat paljon paremmin kuin suurliikkeet, jotka omistajan voimien riittämättä joka paikkaan jaettavaksi jäävät lujaa johtoa vaille ja muodostuvat vain epärehellisten apulaisten saalistuspaikoiksi.

Sahan ostaminen ei siis ollut pääasiana. Kauppaneuvos ei sitä tarvinnut eikä siitä ollut kilpailevana liikkeenä juuri minkäänlaista haittaa. Tärkeintä olisi ollut saada Tuomas Harsia Kraftin toiminimen palvelukseen, sillä Harsian veroista puutavaramiestä — erittäinkin metsäin tuntijaa ja ostajaa — ei Julius Kraft ollut koskaan nähnyt. Sitä oli jo Friedrich Kraft aikoinaan sanonut, mutta hän oli samalla ottanut Harsian sahan merkityksen paljon suurempana laskuihinsa kuin hänen poikansa nyt. Hän puolestaan oli pitänyt tuon pikku sahan ostamista hyvinkin tärkeänä toimenpiteenä, sillä vaikka se ei kilpailijana moniin vuosiin merkitsisikään mitään, ei ollut ensinkään sanottu, ettei se joskus tulisi merkitsemään paljonkin. Mutta Julius Kraftin suunnitelmat eivät juuri koskaan lentäneet niin kauas. Kiireittensä keskellä hän tuskin oli viime aikoina muistanut koko tuota mitätöntä, vähin varoin ylläpidettyä laitosta. Vasta sitten, kun hän oli menettänyt parhaan — oikeastaan ainoan kyvykkään — metsämiehensä, hänen mieleensä johtui Harsia.

Mutta Harsia ei millään ehdolla suostunut myymään sahaansa. Hän oli sanonut olevansa liian vanha mies toisen palvelukseen. Hänellä oli omat tottumuksensa, hän tahtoi saada oman vapautensa — eikä hänestä muka loppujen lopuksi ollutkaan sellaisiin suuriin hommiin kuin kauppaneuvoksen palveluksessa tulisi kysymykseen.

Hän oli jutellut kohteliaasti, melkeinpä nöyrästi Julius Kraftille, mutta hiljaisten sanojen takana saattoi heti tuntea järkähtämättömän taipumattomuuden. Ja niin oli kauppaneuvos saanut palata tyhjin toimin. Tästä pettymyksestä oli kuitenkin seurauksena, että Harsian saha oli sen jälkeen liiankin usein hänen mielessään, ja hänen pyrkimyksenään oli nyt jokaisessa sopivassa tilaisuudessa vaikeuttaa kaikkia Harsian yrityksiä. Hän oli laskenut voittonsa usein mahdollisimman pieniksi, käyttänyt metsäkauppoja tehdessään käteistä runsaammin kuin ennen ja huomannut ihmeekseen tulokset sittenkin aikaisempain vuosien tuloksia paremmiksi, mikä johtui aivan yksinkertaisesti siitä, että hän oli tähän asti liiallista varovaisuutta ja säästeliäisyyttä moudattaessaan menettänyt monta hyvää tilaisuutta.

Alkoipa jo näyttää siltä, kuin Tuomas Harsian olisi muutamien vuosien kuluttua tultava tarjoamaan sahaansa, kenties palvelustaankin. Ja kauppaneuvos Kraft olisi silloin se, joka sanelisi ehdot.

Tämä tavallaan yllättävä menestys sai vihdoinkin kauppaneuvoksen tekemään päätöksen myllyn pikaisesta rakentamisesta. Aikaisin keväällä oli rakentaminen aloitettu, ja syksyllä oli mylly oleva valmis jauhamaan vaikka kaikkien lähipitäjien viljat. Niin oli kauppaneuvos sanonut — ja sellaiseksi hänen isänsä oli aikoinaan myllyn suunnitellut, että se kolmen, neljänkin pitäjän viljat kykenisi jauhamaan —, mutta kauppaneuvos ei ollut koskaan huomannut tarpeelliseksi ottaa selvää, kuinka paljon viljaa kolmessakin kohtalaisen suuressa pitäjässä vuosittain jauhettiin, ja niinpä hänen supistelemansa mylly ehtisi jauhaa tuskin yhdellekään pitäjälle.

Olisivatpa siis saaneet olla rauhallisia ne myllärit, jotka nyt naapuripitäjissä pelkäsivät uutta tulokasta. Aivan turhan takia siitä oli jo ennakolta levitetty »tarkkaan ihmeellisen myllyn» maine. Mutta Matti Tiuri, jonka mylly oli ainoastaan viiden kilometrin päässä Kraftin uudesta myllystä, saisi kyllä pitää varansa, ettei jäisi pyörittämään tyhjää.

Kuultuaan, että kauppaneuvos aikoi ruveta myllyä rakentamaan, olikin Tiuri kiiruhtanut tarjoamaan omaansa ostettavaksi, mutta kauppaneuvos oli sanonut, että se ensinnäkin oli liian kaukana hänelle sopiakseen ja toisekseen vanhanaikuinen ja korjauksen tarpeessa, joten sen ostamisessa ei olisi mitään järkeä, ellei asiaa katsottaisi kokonaan siltä kannalta, että Tiuri tulisi siten pulastaan pelastetuksi. Eihän sitäpaitsi ollut syytä pelätä: kauppaneuvos ei suinkaan tulisi pyydystämään niitä jauhattajia, jotka pitivät Tiurin myllyä käynnissä. Ja sitten oli Julius Kraft nauranut ja taputtanut Mattia niin ystävällisesti olalle, että Matti oli palannut kotiinsa koko lailla rauhoittuneena. Hänestä tuntui melkein siltä kuin olisi päässyt kauppaneuvoksen erikoiseen suojelukseen, ja hän jutteli kotiin tultuaan laajasti ja ponnekkaasti siitä, kuinka he kauppaneuvoksen kanssa olivat keskustelleet, ja kertoi luottavaisesti, mitä kauppaneuvos oli lopuksi hänelle sanonut. Hänen jutteluistaan päättäen olisi Tiurin myllyllä pitänyt olla melkeinpä entistään loistavampi tulevaisuus edessään. Hyvällä tahdolla olisi voinut päästä siihen käsitykseen, että kauppaneuvos oli päättänyt asettua keppi kädessä myllynsä rapuille ja kääntää takaisin Tiurin myllylle jokaisen, joka oli muinakin syksyinä siellä jauhattanut.

No, eipähän tuosta käynnistä vahinkoakaan ollut. Olipa siitä päinvastoin ainakin se hyöty, ettei kauppaneuvos erikoisempaa kilpailua panisi käyntiin, vaan jättäisi Tiurin myllyineen niin sanoaksemme Herran huomaan, ja siitäkin saisi tässä tapauksessa olla kiitollinen.

Varoittavana esimerkkinä oli parast’aikaa Harsian saha, joka koko kevätkautena oli saanut tuskin mitään muuta tehtävää kuin puhdistaa edellisen kesän yli jääneen varaston sinistymiä.

Tuon Harsian asian yksityiskohtia ei Julius Kraft suinkaan itse joutunut hoitelemaan. Hän oli antanut määräyksensä »oikealle kädelleen», häikäilemättömälle prokuristilleen Vaittiselle, ja tämä ei inhonnut sellaisiakaan keinoja, jotka kauppaneuvos olisi tietenkin jättänyt käyttämättä. Mutta tulokset olivat Kraftin toivomusten mukaisia, eikä hänen mieleensäkään tullut ottaa selvää kaikista niistä yksityiskohdista, joiden avulla ne oli saavutettu.

Tämä kilpailu — vaikka se ei vielä ollutkaan aivan lopulliseen loppuun asti suoritettu ja vaikka se kauppaneuvoksen veroiselle liikemiehelle ei suuriakaan merkinnyt — antoi ihmisille runsaasti puheenaihetta. Useimmat naureskelivat Harsiaa ja pitivät hänen häviötänsä itsestään selvänä. Niitä ei ollut monta, jotka olisivat suoneet hänen pelastuvan. Kun sitten mylly syksyllä valmistui, kiiruhtivat melkein kaikki jyvineen sinne, sillä jokaisen teki mieli nähdä tuo uudenaikaiseksi kehuttu laitos, jossa ei ollut kalliimmat taksat kuin entisissäkään myllyissä.

Harsiasta edes puheltiin, mutta Tiuri unohdettiin kokonaan. Hän odotteli ja odotteli, ihmetteli jauhattajien viipymistä, kohenteli voimiensa ja varojensa mukaan myllyään ja uskoi päivästä toiseen, että huomenna on varmaan eri kiire. Mutta sitä kiirettäpä ei tullutkaan. Maalaiset ajoivat hänen myllynsä ohi niinkuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Hän seisoi päivät pitkät rapuilla, tervehti ohi ajavia myllytystuttaviaan ja toivoi, että »antaahan olla, kyllä ne taas tännekin kääntävät, kunhan nyt ovat ensi hätään käyneet tuon uuden ihmeen näkemässä». Mutta kun paras jauhattamiskausi oli ohi, alkoi hän uskoa, että hyvät ajat olivat olleet ja menneet. Silloin hän pysytteli piilossa eikä ollenkaan tyrkytellyt hyviä päiviään kenellekään. Hän tuli murheelliseksi ja miettiväiseksi, ei syönyt kunnon ateriaa moneen aikaan eikä jutellut juuri mitään. Enimmäkseen hän oleskeli myllyssään, vanhassa, tomuisessa, joka oli nykyään autio ja tyhjä.

Olihan sentään muutamia, jotka vanhan tottumuksen mukaan ajoivat kuormansa hänen jauhatettavakseen, tuollaisia jäyhiä isäntämiehiä, hitaita ja vakaita, jotka viis veisasivat mistään uutuuksista, kunhan saivat säästää hevostaan ja olla ajamatta lisätaivalta, joka edestakaisin teki kymmenen kilometriä. Ne olivat muutenkin niitä ankaran järjestyksen isäntiä, joilla oli määrätyt tottumuksensa ja jotka eivät vahingossakaan edes ajatelleet niistä poikkeamista. Mutta sellaisia oli niin vähän, niin peräti vähän, ettei mylläri-parka perheineen heidän avullaan leivissä pysyisi.

Myllärille sanottiin:

»Hulluko sinä olet. Ilmoita jauhattavasi halvemmalla. On siinä ihmisille uutuutta siinäkin.»

Sellaisiin puheisiin mylläri ei vastannut mitään. Ja tarkemmin ajatellen sen ymmärsi kuka tahansa, että ei siitä hintojen polkemisestakaan olisi iloa ollut, ainakaan pitkäaikaista, sillä jos kiistaksi tulisi, voisi kauppaneuvos antaa myllynsä pyöriä muutaman vuoden ihan ilmaiseksikin.

Siksipä Matti Tiuri ei kilpailua edes ajatellutkaan. Eikä hän oikeastaan näyttänyt ajattelevan mitään, vaikka luultavinta oli, että hän niinä aikoina ajatteli liiankin paljon.

III

Tuomas Harsia oli suusanallisesti jo aikoja sitten ja moneen kertaan sopinut erään talonpojan kanssa metsäkaupasta, joka olisi ollut erittäin edullinen siinä suhteessa, että tuossa metsässä oli vielä puita niin mittavia, ettei moisia enää vuosikymmeniin ollut muualla nähty ei kuultu. Ostoehdot eivät tosin olleet mitkään erikoisen edulliset, jos kohta eivät huonotkaan, kun Harsialla nyt oli tiedossaan ostaja, joka välttämättömästi tarvitsi juuri sellaista tavaraa ja oli valmis maksamaan siitä melkein mitä tahansa. Tästä kaupasta oli jo valmistavasti juteltu ostajankin kanssa. Nyt puuttui ainoastaan kirjallinen sitoumus puolin ja toisin, jotta Tuomas Harsia pääsisi taas joksikin aikaa jaloilleen.

Olikin taas tavallista enemmän syytä uskoa