Enkelilunta

By Anne Lukkarila

Tiivistunnelmainen jännitysromaani vie matkailumaailmaan, jossa ilmastonmuutos uhkaa vaurasta tulevaisuutta. Ympäristöasiantuntija Katarina Lahti saapuu töihin huippuluokan hiihtokeskukseen, Suomu Ski Resortiin. Ylellisesti varustellun hiihtokeskuksen arkeen syntyy kuitenkin särö, kun Katarina tuntureilla kulkiessaan löytää keskuksen rinnepäällikön kuolleena. Ruumiin valkoiseksi muuttuneet silmät painuvat tarkkanäköisen Katarinan mieleen, eikä yksityiskohta jätä häntä rauhaan. Katarinalla on kontakti paikalliselle patologian laitokselle, ja vähitellen hän päättää alkaa selvittämään kuolemantapauksen taustoja. Pian Katarina alkaa nähdä hiihtokeskuksen toiminnassa kummallisia merkkejä. Kuinka taatusti lumisista talvistaan tunnettu Suomu on luonut menestystarinansa? Sukeltaessaan aina vain syvemmälle salaisuuksien verkkoon Katarina tuntee lopulta myös oman henkensä uhatuksi. Paljastuuko Suomutunturin hämärässä liikkuvan tappajan henkilöllisyys ennen kuin on liian myöhäistä? -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 11, 2023
• ISBN: 9788727030432

Book preview

Enkelilunta

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2020, 2023 Anne Lukkarila and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727030432

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

PROLOGI

Suomun kongressihotellin juhlasalissa kutsuvieraat kääntyilevät korkeaselkäisillä tuoleillaan. Puheensorinaan särmistyy sähköinen sahalaitainen sävy, epäröitynyt ilma surisee kuin ampiaispesä. Silmäätekevät hivelevät samppanjalasejaan jalometalleilla vuoratuilla sormillaan, jotka lopulta valahtavat odottamiseen väsyneinä rummuttamaan pellavaliinoilla peitettyjen pyöreiden pöytien pintaa.

Osa juhlaväestä pälyilee ovelle. Juhlaillallisen isäntä, Suomun suurmies Jarmo Teittinen on pahasti myöhässä. Joku nojautuu tuolillaan taaksepäin liioitellun hitaasti ja pyyhkii valkoisella puuvillaservietillä Bollingerin pirskeitä suupielistään.

Keskustelut kiertyvät arvailuista hermostuneeksi huulenheitoksi.

– Säntillinen sälli yleensä, vihaa itse myöhästelijöitä…

– Kerran Jarmo heitti pihalle yhden Euroopan suurimman suksifirman toimarin, joka oli viisi minuuttia myöhässä…

– Ankara jätkä. Ettei nyt vain sattuis mitään…

Hovimestari saapuu saliin puolijuoksua, salissa aaltoilevat äänet tyrehtyvät tulijan liian lujaan liikkeeseen. Hengästyminen katkoo puhetta, kun viestintuojan panikoiva katse etsiytyy kutsuvieraspöytään:

– Olen pahoillani, joudumme keskeyttämään juhlaillallisen. Jarmo Teittinen on saanut sairaskohtauksen.

Pöydissä ihmiset sävähtävät, he vilkuilevat toisiaan neuvoton hämmennys kasvoillaan, joku nojautuu eteenpäin kuin en uskoisi kuulemaansa. Illallisvieraista osa nousee tuoleiltaan ja häly yltyy.

Juhlaväen tuijotus lukkiutuu hetkeksi Teittisen pöytään, jossa yksi tyhjä tuoli huutaa mykkänä. Katseet viistävät nopeasti läheisten ja ystävien hätääntyneitä kasvoja laskeutuakseen häveliäästi sivuun.

Sekasorto. Yksi lähipiiristä nousee ja peittää kasvonsa. Tuoli kaatuu.

Pahoittelevat katseet saattelevat salista poistuvaa, horjahtelevaa hahmoa.

Kun kukaan ei näe, hän hymyilee.

Kuoppaleukainen mies tuijottaa tuimasti peiliin ja kietoo solmion kaulaansa. Räätälin mittoma puku hohtaa himmeästi. Peilin vieressä säihkyvät pronssiset kehykset keskittävät katseen hetkeksi seinälle ripustetun taulun koukeroisiin kirjaimiin. Diplomin allekirjoitukset löytyisivät myös monista valtioiden välisistä sopimuksista. Pari allekirjoittajista oli kutsuttu myös täksi illaksi.

Jarmo pyöräyttää harteitaan ja kääntää himmeäkiiltoisen pukupaidan kaulukset italialaisen silkkisolmion peitoksi. Eniten hän kuitenkin odotti venäläisiä.

Aurinko laskee länteen mutta bisnes nousee idästä. Jarmo oli nostanut konkursseissa rypeneen Suomun huipulle. Ruotsin Åre oli vielä suurempi, mutta ei enää tunnetuin. Se ei ollut pystynyt vastaamaan Suomun teknologiseen kehitykseen.

Hän availee pukeutumispöydän laatikoita, kunnes löytää haluamansa. Tunnetun hopeasepän suunnittelemat kalvosinnapit. Hän asettelee solmioneulan paikoilleen ja avaa sitten pukeutumispöydän vasemmanpuoleisen laatikon.

Laatikon perällä pienessä lahjakotelossa lepää luodinmuotoinen miesten parfyymi. Jarmo vetää rasian esille, avaa sen ja nostaa varovasti metallinhohtoisen luodin peukalon ja etusormen väliin. Taivaita hipova litrahinta, oli lahjan antaja valistanut häntä. Jarmo kohottaa kulmiaan. Täytyy olla, miniatyyripullo vetää tuskin paria milliä enempää, korkeintaan viisi.

Näitä on tehty vain sata kappaletta, oligarkeille. Muista mainita venäläisille vieraillesi, että omistat näin pienen sarjanumeron. Saat sillä kunnioitusta.

Jarmo tarkisti luotipullon pohjasta kaiverretun numeron. 9/100. Kotelon kannessa lukee parfyymin nimi, vzdoh.

Henkäys.

Jarmo vilkaisee Rolexiaan. Olisi aika. Hän kierittää luodin pään auki ja kääntää sen suun vasenta rannettaan vasten, vain sen verran, että näkee ranteen kostuneen. Hän nostaa luotipulloa pitävän oikean käden hieman vasemman päälle ja hieroo valtimoita vastakkain. Sitten hän kierittää luodin korkin kiinni, asettaa pullon rasiassaan takaisin pukeutumispöydän perälle ja työntää pukeutumispöydän laatikon kiinni.

Hän kohottaa oikeaa rannetta nenänsä alle.

Tuoksu viiltää takaraivoon.

Silmissä sumenee, Jarmo tarraa käsillään pukeutumispöydän reunaan kiinni.

Pimeässä valaistut Suomun eturinteet näkyvät ikkunasta. Kaamoksen imenyt lasipinta heijastaa kuvajaisen huoneessa vääntelehtivästä miehestä. Liike kiinnittää puiden katveessa kyyhöttävän vaalean hahmon huomion. Keltaiset silmät välähtävät ja mustat viirut tarkentuvat ikkunaan.

Huomiseksi on luvattu taas lauhaa, liian lauhaa tähän vuodenaikaan Lappiin. Tuleva yö olisi vielä pikkupakkasella. Höyhenenkeveät hiutaleet leijailevat äänettömästi alas taivaalta ja laskeutuvat maahan puuteriksi.

Puiden varjossa käy kahahdus ja hahmo on poissa.

1

Katarina vetäisi mokkanahkahanskat käteensä. Tänään hän aloittaisi urakkansa, ensin vuorossa oli hiihtokeskuksen huollon toiminnan ja tilojen arviointi. Lumensäilöntäpaikat, lumetuskoneet, huoltohallit ja muu rinnetoimintaan liittyvä tekniikka.

Katarina tarkisti, että ympäristöstandardit olivat mukana olkalaukussa. Hän kosketti nidottua vihkoa miltei hellästi. Standardit edustivat hänelle turvallisuutta. Ne olivat ennakoitavissa, aina samanlaisia. Kun toimit niiden mukaan, toimit aina oikein.

Hän vilkaisi ulos hotellihuoneensa ikkunasta, josta avautui näkymä Lapin tämän hetken suosituimman matkailukeskuksen eturinteille. Suomun viime vuosina rajusti laajennettu hiihtokeskus, hotelli, huoneistohotellit ja kongressikeskus muodostivat konsernin, jonka omistajana ja toimitusjohtajana oli Jere Teittinen.

Teittinen oli halunnut ympäristöasioiden tilan arvioinnin koskien koko liiketoimintaa alkaen rinnetoiminnasta. Tarjouskilpailun oli voittanut Katarinan työnantaja Sustainable Travel Partners Ltd, pohjoismaiden suurin matkailuliiketoiminnan kestävään kehittämiseen keskittyvä yritys.

Yritykset satsasivat ympäristötyöhön aiempaa enemmän. Katarinan sähköpostiin tipahteli kysymyksiä ja yhteydenottopyyntöjä tihenevään tahtiin. Hän epäili, että kyse oli monella puhtaasti maineenhallinnasta, kun kansainvälinen IPCC:n ilmastoraportti oli saanut ihmisten ympäristötietoisuuden heräämään. Raporttia oli nimitetty maailman ilmastoraamatuksi, eikä syyttä. Katarina muisti selanneensa raporttia tuoreeltaan kuin tuomiopäivän julistusta.

Jotta muuttoaalloilta, sään ääri-ilmiöiden yleistymiseltä, kansainvaelluksilta ja veden ja ruoan vuoksi sotimiselta vältyttäisiin, täytyisi maapallon olla päästötön vuonna 2050.

Tällä hetkellä tavoite oli karkaamassa käsistä.

Katarina tarkisti, että hotellihuoneen ovi meni lukkoon ja avain tuli mukaan takin taskuun. Matkailukaan ei selvinnyt puhtailla papereilla ilmastovaikutuksistaan. Etenkään Suomen Lappi, jonne päästäkseen oli miltei pakko lentää.

Lapin matkailun kasvuennusteet povasivat matkailijamääräksi jopa kymmentä miljoonaa vuoteen 2026 mennessä. Kasvu olisi eksponentiaalista.

Katarinaa värisytti. Entä jos tulijat eivät olekaan matkailijoita vaan ilmastopakolaisia? Minne matkaavat veden ja ruoan puutetta pakoon ryntäävät sadat miljoonat päiväntasaajan kehitysalueiden kansalaiset, kun Lappi oli onnistunut brändäämään arktisen alueen auvoiseksi onnen kehdoksi, jossa on tilaa hengittää, kuunnella linnunlaulua ja nauttia vuodenaikojen vaihtelusta ja viileistä kesistä?

Katarina ravistautui irti häiritsevistä ajatuksista ja laskeutui portaita hotellin aulaan, jossa odottaisi ympäristöpäällikkö Sampo Anttila. Tämä toimi sähköpuolen päällikkönä, minkä Katarina oli pannut merkille tyytyväisenä. Aina parempi, että yrityksen ympäristöpäällikkö tuli tositoimien keskeltä eikä ollut joku hallinnon paperinpyörittäjä.

– No päivää että pätkähti! kuului hotellin ovelta, kun Katariina ehti aulaan vastaanottotiskin luo.

Sisään pyyhälsi lyhyehkö ja tanakka mies työhaalareissa, päässään Suomu Ski Resortin mainospipo ja otsalamppu.

Katarina hymyili ja ojensi kätensä esitelläkseen itsensä ripeästi astelevalle, joskin hieman onnahtelevalle miehelle. Tämä ehti ensin:

– Mie olen Anttilan Sampo, teitin kavaljeeri pari päivää, päivää päivää! Tämmönen virtava kaveri, sata kiloa ketterää läskiä, koita pysyä perässä. Tuo nilkka vain on vähän kipiä, mutta ei se minua hijasta.

Katarina vastasi hymyllä miehen virnuiluun ja esitteli itsensä astetta asiallisemmin.

– Katarina Lahti, ympäristöasiantuntija Sustainable Travel Partnersilta, mukava tutustua. Sopisiko, jos alkuun kertoisit hieman taustoja ja sen jälkeen kierrämme huollon sisä- ja ulkotilat? Erityisesti lumetuksen energiatehokkuus kiinnostaa kovasti.

– No jo vain, lähemmä tuonne ulos niin mie kerron samalla kun kävelemmä huoltohalleille, Sampo myötäili ja avasi oven kirpakoituvaan marraskuiseen ulkoilmaan.

– Kestääkö sillä jalalla astua? Katariina kysyi hieman huolissaan, kun huomasi, miten Sampo varoi vasenta jalkaansa.

– Joo, muttei kävellä, Sampo virnuili.

Katarinaa heitto hymyilytti hymähdyksen verran. Sampo vakavoitui hänen pyydettyään tätä kertomaan lyhyesti Suomun viime vuosien kuulumiset.

Menestystarina haki vertaistaan Lapissa. Tunturiin oli virrannut kansainvälistä sijoitusrahaa, kun matkailukonserni Suomu Tomorrow Ltd:n perustajaveljekset olivat valinneet aggressiivisen kasvustrategian ja onnistuneet nostamaan matkailukeskuksen vetovoimaa innovatiivisella aluesuunnittelulla.

Yhtiön voimahahmoksi oli heti alussa noussut veljeksistä vanhempi, Jarmo Teittinen. Taitavan verkottujan ja rohkean riskinottajan bisnespiiriin lukeutui nimekäs joukko suomalaisia poliitikkoja, vaikuttajia ja yritysjohtoa.

Teittinen oli itse voittanut juniorina kansainvälisiä kisoja syöksylaskussa. Hän oli saanut hiihdon lajiliittojen pomot puolelleen. Muut pohjoisen keskukset olivat jääneet nuolemaan näppejään, kun harjoitteluleirit ja kilpailutoiminta oli siirretty Suomulle, missä oli investoitu valtavia summia viimeisimpään teknologiaan varmojen lumiolosuhteiden luomiseksi alkusyksystä aina loppukevääseen.

Suomu kiinnosti lumivarmuutensa vuoksi myös pohjoismaisia ja eurooppalaisia hiihtoliittoja. Teittinen oli saanut kumppanikseen itänaapurista teknologiaosaajia, joiden avulla Suomulla testattiin lumetukseen liittyviä tuotekehitysvaiheen laitteita ympäri vuoden. Nuorempi veljeksistä oli toiminut operointipuolen johdossa, kunnes oli astunut veljensä saappaisiin.

Katarina oli vaikuttunut kuulemastaan.

– Tämä Jarmo Teittinen taitaa olla nyt edesmennyt, alle vuosi sitten? Toimitusjohtajana toimii nyt siis nuorempi veljeksistä, tämä Jere – häntä en ole vielä tavannut, olemme vain puhuneet puhelimessa. Otan osaa, tunsit varmaan Jarmo Teittisen hyvin?

Katariina haparoi, kun ei ollut varma Sampon suhteesta entiseen esimieheensä.

– Joo kiitos, no tunsin mie tietenki jotenkin. Jarmohan sai sydänkohtauksen viime kauden avajaisiltana, kuoli saappaat jalassa. Ja Jere sitten. Miten mie sen sanosin, Jarmo oli pukkipoika ja Jere on pikkupoika, on siinä erimoiset veljekset.

–Siis Jarmo oli vanhempi veljeksistä?

–Voi kait sen niinkin ymmärtää. Ei vain, oli se vanhempi. Vaan ei mulla Jarmosta ole pahaa sanaa, oli se kova pisnesmies. Sehän sai Suomun nousuun, Suomen huipulle takasi, minne se kuuluu. Suomun rinteet ovat aina olleet erinomaiset profiililtaan. Kai sie tiiät, että Suomu oli viiskytä vuotta sitten avaamisensa jälkeen jo kertaalleen Suomen huippupaikka? Sampo kysyi ja vilkaisi Katarinaa sivusilmällä, kun huoltohallit jo näkyivät.

– Jotain kyllä luin Suomun taustoista ennen tänne tuloa. Oliko niin, että Suomulla on pitkät freestyle-perinteet? Katarina muisteli epävarmasti.

– Jo vain on. Suomu avattiin vuonna 1966, ja tuohon pihalle Napapiirin rajan tuntumaan rakennettiin kota, josta tuli Suomun maamerkki. Myöhemmin se alkuperäinen kyllä paloi, mutta Teittisten aikaan se on nyt laajennettu maailman suurimmaksi kodaksi, kai sie sen huomasit alueelle tullessasi?

– Eipä sitä voinut olla huomaamatta, valtavan kokoinen kota, todella komea, Katarina myötäili.

– Suomun rinteet ovat aina olleet profiililtaan Suomen parhaimmistoa. Korkeuseroakin on yli neljänneskilometri. Suomulla harrastettiin 1970-luvulla jenkkiläistä vauhtilajia, hotdog-hiihtoa. Siitä se kuumakoirailu sitten kehittyi freestyle-hiihdoksi. Suomulla pidettiin ensimmäinen freestyle-leiri 1978, ja ensimmäinen maailmancup-osakilpailu 1989, Sampo luetteli ulkomuistista pollean oloisena.

– Tuota en tiennytkään, täällähän on ollut sitten säpinää aiemminkin, Katarina hämmästeli. Hän oli luullut Suomun nousseen Suomen kirkkaimmaksi tähdeksi vasta viime vuosina.

– Säpinää! No sitä! Tämä oli kuule niihin aikoihin Suomen jetset-elämän keskus. Orkesteritanssit joka ilta, missit ja julkimot pyörähteli parketilla pitkin kautta, Sampo tehosti mielikuvaa parilla tanssiaskeleella.

– Ja tänne perustettiin Suomen menestynein freestyle-hiihtoseurakin. Avalanche Ski Club, siinä kaheksankymmentäluvun alussa. Nämä mejän rinteet passaavat hyvin vauhdikkaaseen ja laajasäteiseen päästelyyn, nykyäänkin rinteessä näkyy paljon telemark-hiihtäjiä ja ratalaudoilla laskijoita.

Sampo hidasti askeleitaan ja lisäsi vaisummin:

– Kun vaan saadaan lumi pidettyä rinteessä tulevaisuuessa, kun tuo lumiraja pakenee lämmön tieltä koko ajan kauemmas pohojoseen.

Sampo pysähtyi huoltohallien pihalle ja vaikeni mietteliään oloiseksi. Katarina odotti kärsivällisesti puheliaan miehen kerätessä ajatuksiaan. Sitten Sampo kääntyi Katarinaan päin.

– Olihan se Jarmo piinkova jätkä. Mutta omalla tavallaan reilu. Näistä ympäristöhommista se ei piitannu. Minutkin nimitettiin ympäristöpäälliköksi vasta kun Jere nousi johtoon, sillä on eri filosoofiat. Nytten kaikki tehdään ympäristö edellä, Sampo painotti.

– Meillä on nykyjään onnistuttu minimoimaan lumen säilömisessä kesän aikana tapahtuvaa haihtumista kyllä merkittävästi uusien innovatiivisten peitemateriaalien avulla.

– Entä lumetus?

– Lumetukseen otamma veen tuosta luonnonlammesta ja melekeen kaikki kelkat ja mönkijät ovat sähkökelkkoja nykyjään. Vanhoista luovutaan koko ajan asteittain.

Katariina sulki muistikirjan, naksautti kuulakärkikynästä kärjen piiloon ja työnsi molemmat takaisin olkalaukkuun.

– Hyvä. Nyt toivoisin, että saisin jututtaa rinnepäällikköä, Mikko Veteläinenhän se oli? Kyselisin hieman koneista, laitteista, niiden huollosta ja erityisesti lumetustekniikasta. Se kun on melkoinen energiasyöppö.

– Mikon pitäisi löytyä tuolta huoltohalleilta kyllä – mehän sanotaan sitä enkelintekijäksi, arvaakko miksi? Sampo katsoi Katarinaa velmusti ja jatkoi, kun kohtasi kohonneet kulmakarvat:

– Ennen kuin se sairastui kivuliaaseen nivelreumaan, se testasi tekolumen aina tekemällä enkeleitä, tiäthän, niitä kuvia, kun viuskutetaan jalkoja ja käsiä seljällään hangessa. Mikko väitti, että se osaa mitata tekolumen laadun ja kosteusprosentin parhaiten enkeleitä tekemällä, Sampo hörötti ääneen ja jatkoi:

– Vaikka kyllä tavan kansan suussa enkelilumi on sitä kuivaa valkoista höttöä, jota joskus leijuu oikein kuivalla pakkasella. Tuo tykkilumi on erilaista, siinä on kohta puolituhatta litraa vettä kuutiossa. Se hiutale on ihmisen luoma, keinotekoinen siru, mutta se kestää suojasäätä.

Semmosta me tarvitaan, kun tämä ilmaston lämpeneminen vie meiltä talavet.

2

Katarina astui Sampon perässä huoltohalliin. Hallissa seisoi siistissä rivissä mönkijöitä, tamppareita ja Suomun mainoksin teipattuja pakettiautoja. Kirkkaat kattovalot häikäisivät Katarinaa ja hänen täytyi siristää silmiään. Hallin takanurkassa seisoskeli kuusi huoltomiestä, pari hörppi vaiteliaina kahvia mukeistaan ja muut puhuivat kiihtyneesti keskenään. Pitkä tummatukkainen mies keskeytti lauseensa, kun hän huomasi tulijat. Mies harppoi Sampon luo.

– Mikko on kateissa. Samoin yksi lumitykeistä. Mikon vaimo on soitellut koko aamun. Se ei tullut iltavuorosta kotiin, vaimon mukaan se tulee aina kymppiuutisiin, vaikka onkin rutiinikierroksella tai valmistelemassa yölumetusta.

Mies vilkaisi Katarinaa ja tähtäsi luotisuoran katseensa uudelleen Sampoon:

– Eikä mitään käsitystä, miksi se olisi vienyt yhden uusista siirrettävistä lumitykeistä mennessään. Tiedätkö sinä tästä jotain? Oletko nähnyt Mikkoa tai sitä helvetin lumitykkiä?

Sampon suu loksahti auki.

– No en tiä. Tarkotatko sie niitä Winter Wonderland -tykkejä, joilla syletään turisteille sitä talaven ihmemaata hotellin eteen aina öisin? Eihän se sillä mitään tekis. Eikä se ole koskaan yötä pois kotua.

– No ei tekis ei, mies murahti ja huomasi lopulta Katarinan, – anteeksi, minä olen Heikki Teräväinen, tämän huoltopuolen työläisiä. Tässä on nyt vähän tilanne päällä kuten varmaan huomaat. Taidat olla se ympäristöihminen?

Heikki ojensi kätensä Katarinalle, luja ote miltei sattui.

– Nyt on semmoinen tilanne, että sinun pitää nyt pärjätä tuon Sampon kanssa. Se tietää kaiken tarvittavan, ollut talossa alusta asti. Ja vielä just tähän hätään tulossa viikonloppuna helevetin suuri show tuohon eturinteeseen.

Katarina ei ehtinyt vastata, kun Heikki jo käännähti itsekseen kannoillaan ja patisti työntekijät takaisin töihinsä. Sampo kääntyi hitaasti Katarinaa kohti.

– Taitaapi olla niin, että alotamma ulkotiloista.

Sampo johdatti Katarinan huoltotilojen läpi eteisen varustetilaan, josta nappasi kaksi kelkkakypärää. Sampo ojensi vaiteliaana toisen kypärän Katarinalle. Miehen piirteillä häivähteli huoli. Silmiä reunustavat rypyt syvenivät, kun Sampo yritti hymyä, joka kipusi juonteiden katveisiin muttei yltänyt katseeseen. Katarina pakeni puheliaan miehen mykkyyttä kypärään, tumman visiirin taakse. Hän kiinnitti lukitussoljen tottuneesti leukansa alle, seurasi Sampoa ulos ja kipusi pihalla tämän taakse kelkan kyytiin.

Kelkan penkille istahtaessaan hän ajatteli haikeasti omaa punaista kustomipyöräänsä. Katarinan 650 kuution Suzuki Savage aiheutti hänelle jatkuvasti huonoa omaatuntoa touhun turhanpäiväisen hiilijalanjäljen vuoksi, mutta hän ei