Ilmasilta

By Mikko Samulinen

Palikan, Faagerholmin, Apron ja Puntun poikaporukka joutuu erikoiseen tilanteeseen, kun Faagerholmi löytää taloyhtiönsä pihalta tajuttoman tytön. Mitä tytölle on tapahtunut? Onko hänellä sokeritauti? Tilanne muuttuu entistä oudommaksi, kun pojat löytävät tytön taskusta osoitteen ja pillereitä. Pojat ryhtyvät selvittämään tytön mysteeriä. Pian he ovat kaljun miehen jäljillä. Mihin mies mahtaa käyttää kirjekyyhkyjä?Kun pihalta kuuluu vihellys, poikaporukan on aika kokoontua yhteen. Mitä on tapahtunut tällä kertaa? Sarjassa seurataan Faagerholmin, Palikan, Apron ja Puntun vallattomia ottamuksia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 14, 2022
• ISBN: 9788728004579

Book preview

Ilmasilta

Copyright © 1969, 2022 Mikko Samulinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728004579

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ilmasilta

Katontervaaja asuu pienessä yksiössä

Lusikat kalahtelivat lautasiin. Vuorotahtiin; välillä miltei yhtä aikaa. Välillä tuli lyhyt tauko kun he sattuivat haukkaamaan samanaikaisesti leivänpalasestaan ja pureksivat sitten tovin katsoen toistensa ohi hernekeiton laikukkaaksi höyryttämiä seinäpapereita.

Kukaan heistä ei istunut pöydän päässä, sillä pöytä oli pyöreä. Se oli lisäksi niin pieni että keskelle mahtui hätäisesti leipälautanen ja voikuppi lautasten jättämään kolmioon. Keittokulho oli hellalla, mutta naisen tarvitsi vain käännähtää vähäsen sivuttain ja nostaa toinen kätensä koholle kun hän jo ulottui kauhanvarteen.

Apro sai ensimmäisenä lautasensa tyhjäksi, otti kaksi näkkileivän palasta, levitti paksulti voita toisen päälle ja laittoi palaset päälletysten.

— Mikäs vitsi tuossa on? kysyi isä kohottaen kulmakarvojaan. Hän oli lyhyehkö, vanttera mies.

— Jos leipä murenee niin muruset eivät tipu lattialle, sanoi Apro. Hän yritti työntää tuoliaan ulommaksi pöydästä mutta se oli jo seinässä kiinni. Keittokomero oli niin pieni että keskikokoisen kissan olisi ollut hankala pujotella heidän jalkojensa lomitse katsomaan ikkunalaudalla räpistelevää pulua. Komeronovesta ja ikkunapuitteista maali oli lohkeillut pitkinä suikaleina ja korkkimatto irvisteli suurina laikkuina, joiden reunat olivat pahoin rispaantuneet.

— Minusta pikkutyttönä mikään maailmassa ei ollut ihanampaa kuin evääksi laitetut näkkileivät, sanoi äiti. — Puoleenpäivään mennessä ne olivat lämmenneet laukussa juuri sen verran että voi oli vähän sulanut ja alkanut imeytyä leipiin. Joskus tunnilla kun muistin leivät niin minua ihan pyörrytti.

— Pökräsiks sä koskaan? kysyi Apro näytellen pyörtynyttä.

— Höpsis.

— Äiti ennätti aina syödä ennen kuin pyörtyi, sanoi isä ja samassa äidin käsi ojentui pöydän yli kuin kobran kaula ja tarttui mustaan takkutukkaan. Tukistukseen saattoi olla aihettakin, sillä äidin paino oli alkanut lähennellä yhdeksääkymmentä kiloa.

— Tuleeko syömällä lihavaksi? kysyi Apro. — Minä tahtoisin tulla yhtä isoksi kuin äiti niin silloin voisin nostaa kaverin seinälle ja sanoa että menehän poika kotiisi puurolle ennen kuin tulet tarinoimaan miesten kanssa. — Punttu on mahdottoman lihava eikä sille pärjää edes eläin.

— Voimaa on kahdenmerkkistä, sanoi isä nostaen lautasensa tiskipöydälle. — Ihan niin kuin sähkövirtaakin.

— Ihanko totta?

— Totta — totta. Paremmanmerkkinen voimalataus on täällä. Isä koputti sormitaipeella otsaluutaan.

— Siellä on kylläkin tavallisesti vain tervaa. Äiti oli noussut seisomaan ja sitoi hellan edessä esiliinaa vyötäisilleen.

— Ja se voima onkin vahvempi kuin kymmenen tonnin höyryjyrä.

— Miten niin? Apro pyöritteli silmiään.

— No, ei kai siinä ihmettelemistä ole.

— On minusta.

— Onko? Sanohan, kuka suunnitteli höyryjyrät. Kuka ne on keksinyt. Ja kuka niitä käyttää.

— Ihminen tietysti.

— No. Eikös ihminen silloin ole vahvempi kuin höyryjyrä?

— Ai juku. Aproa nauratti. Hän nielaisi suunsa tyhjäksi ja jäi sitten tuijottamaan isänsä kasvoihin.

— Mutta eikös ihminen silloin ole yhtä vahva kuin höyryjyrä?

— Olkoon vain, mutta hänhän voi suunnitella toisen vielä vahvemman höyryjyrän.

— Niinhän ihminen on tehnytkin, sanoi äiti sivusta. — Ihminen on tehnyt sellaisen pommin ettei enää pysty hallitsemaan sitä. Ihminen pelkää aivan mahdottomasti sitä pommia niin ettei enää saa nukutuksi. Sellaista voimaa ihmisen pääkopassa liikkuu. Minun mielestäni se on hyvin sairasta voimaa. Silloin kun minä olin nuori tyttö niin silloin pojat selvittivät välinsä reilulla tappelulla ilman aseita.

— Ihanko totta? Apro käännähti nopeasti tuolissaan. — Tapeltiinko sinun nuoruudessasi? Näitkö sinä läheltä? Sylkiks kaverit hampaita ketoon?

— Ne tappelivat siististi ja reilusti niin kuin vain kunnon miehet voivat tapella.

— Mistä ne tappeli?

— Erimielisyyksistä.

— Tytöistä, huomautti isä väliin.

— Tappeliks sä äidistä?

— Ee-en. Isän ääni oli melko hiljainen. — Minä sain — luovutusvoiton.

Äiti oli kohottanut kätensä lanteille ja katsoi pöydän ääressä istuvia hyvin pitkään.

Ja samalla hetkellä hirvittävä vihellys leikkasi ilmaa kadun kohinan läpi. Se tuli ainakin kahden korttelin päästä mutta oli terävä kuin partaveitsen viilto. Ja ennen kuin keittokomerossa