Ritari Yrjö

By Juha Vakkuri

Eletään 1980-lukua. Ministeri Yrjö Heinänen on elämässään merkittävässä käännepisteessä. Kolmikymmenvuotinen ura politiikassa vaikuttaa olevan historiaa – hän on vastikään eronnut hallituksesta. Heinästä ohjataan sanomaan, että syyt eroamiseen ovat henkilökohtaiset ja että Heinänen haluaa eläkeikäisenä aikaa itselleen. Totuus kuitenkin on, että syyt eroamisen taustalla ovat huomattavasti monimutkaisemmat... Kun nuori kulttuuritoimittaja alkaa udella syitä eroamisen taustalla, Heinäsen ja toimittajan välille kehittyy yllättäen läheinen suhde.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 17, 2021
• ISBN: 9788726694024

Book preview

www.egmont.com

Ensimmäinen kirja

Tutustumme mieheen joka tuntee itsensä vapaaksi, mutta sitten soi puhelin ja hän saa vieraita, jotka tekevät hänelle kysymyksiä. Kaikki kehittyy hyvin: mies löytää naisen joka sopii hänen kainaloonsa, ja he nousevat yhdessä vuorelle.

Kun puhelin soi

Mies kävelee pihan poikki. Hänellä on päällään siniset haalarit, jalassa saappaat. Hän on menossa vajaan. Hän on astunut ulos isosta puutalosta, niin isosta että siihen johtaa kolme ovea, yksi kummassakin päädyssä ja kaksoisovet keskellä. Mies on tullut kaksoisovista, ne jäävät hänen jäljiltään auki. Oviaukosta näkee sisälle: portaat vievät lasiverannalle, sen takaseinässä on toiset kaksoisovet, nekin auki.

Ulkoilma, alkusyksystä jo hieman kostea, saa mennä sisään, ja sisäilma tulla ulos, ilman esteitä, vapaasti.

Mieskin tuntee itsensä vapaaksi. Vihdoinkin vapaa! Sitä hän on toistellut siitä asti kun hän ajoi autolla pihaan, kuin haluaisi vakuuttautua, että sanat pitävät paikkansa. Hän tehnyt tänään jotain sellaista mikä saa hänet tuntemaan itsensä vapaaksi, ja uuden vapautensa ulkoiseksi merkiksi hän on pukenut päälleen haalarit. Hän aloittaa uutta elämää, ja on siksi hyvällä tuulella.

Hänen tarkoituksensa on hakea vajasta lehtiharava. Hän on päättänyt haravoida taloon johtavan hiekkakäytävän. Osa pihan jalavista ja vaahteroista on jo varistanut lehtensä hiekkakäytävälle, ja ne mies on päättänyt tänään haravoida. Hän ei halua ottaa liian isoa urakkaa, sellaista mikä voisi jäädä kesken. Hän on suunnitelmallinen. Tähänastisessa elämässä häntä on arvostettu juuri sen takia että hän on useimmiten kyennyt toteuttamaan suunnitelmansa.

Tänään hän on vaihtanut tuon arvostuksen vapauteen.

Muutaman metrin päässä vajasta mies äkkiä pysähtyy, töksähtäen, kuin olisi kävellyt päin näkymätöntä seinää.

Hän jää paikalleen varmistaakseen, että on kuullut oikein. Hän ei ole enää nuori, mutta hänellä on yhä hyvä kuulo; nytkin hän on kuullut oikein.

Talossa soi puhelin.

Mies kääntyy takaisin. Hän ei muista enää vapauttaan. Se ei tunnu liittyvän millään tavalla puhelimen soimiseen. Mies uskoo edelleen olevansa vapaa, vaikka hän ei juuri nyt sitä ajattelekaan. Tällä hetkellä hän ajattelee vain, että hänen pitää mennä vastaamaan puhelimeen. Hänelle ei tule mieleen, että hän voisi olla vastaamatta. Hän on vastannut aina puhelimeen, koko ikänsä, se on ollut hänelle melkein moraalinen velvollisuus. Hän ei ole koskaan pakoillut vastuutaan. Eikä hän tee sitä nytkään, päivänä jolloin hän uskoo muuttaneensa ratkaisevalla tavalla elämäänsä.

Piha on taas hiljainen. Iltatuuli osuu vaahteraan ja irrottaa siitä yhden keltaisen lehden. Se lähtee leijailemaan kohti maata. Hetken päästä se laskeutuu hiekkakäytävälle toisten lehtien sekaan. Jostain kaukaa kuuluu koiran haukuntaa: otus on kai nähnyt omassa ympäristössään jotain epäilyttävää.

Mies huomaa loisen

No Yrjö, miltä tuntuu olla vapaaherra?

Mies tuntee soittajan äänen. Hän tietää mitä tuollaisen aloituksen jälkeen on odotettavissa. Muutaman jaarittelevan lauseen jälkeen soittaja meneekin asiaan ja vetoaa Yrjön lojaalisuuteen. Se ei ole ensimmäinen kerta kun ihmisen lojaalisuuteen vedotaan. Yrjö on itsekin vedonnut siihen, ja usein se on tuottanut toivotun tuloksen.

Ymmärrät tietysti itsekin, mutta ajattelin mainita, samalla kun toivotan viihtyisiä eläkepäiviä, vaikka ethän sinä tietysti eläkkeelle jouda. Tämä on sellainen tilanne missä kaikki voidaan tulkita väärin. Jotkut haluavat tulkita kaiken väärin. Senkin jos et sano mitään. Ja onhan se kannanotto sekin.

Yrjö kuuntelee. Hänen vastenmielisyytensä soittajaa kohtaan kasvaa sitä mukaa mitä pitempään tämä puhuu. Yrjö ei ole koskaan pitänyt miehestä, vaikka hänellä ei ole koskaan ollut henkilökohtaisia erimielisyyksiä tämän kanssa. Mies on loinen, liukas peluri ja järjestelijä, joka elää toisten töistä ja teoista. Yrjö ihmettelee kuinka hän ei ole aikaisemmin tajunnut sitä yhtä selvästi. Demokratia ja kansanvalta eivät tarvitse tuollaista virkailijaa lainkaan, miestä joka saa palkkansa juonittelusta, vääristelystä ja valehtelusta.

Mies on aina ollut hyvin avulias.

Yrjö on hänelle kiitollisuudenvelassa, hän on tehnyt Yrjölle monta pientä palvelusta. Niitä mies ei ole tietenkään tehnyt Yrjön itsensä vuoksi.

Kuinka moni tästä asiasta nyt tietää? Mitä kautta minä jään valheesta kiinni? Yrjö kysyy.

Vain sisäpiiri. Meistä vain puheenjohtaja ja minä. Mitään ei tarvitse lakaista maton alle. Sitä ei kukaan halua. Kerrot vain, että päätöksesi oli henkilökohtainen. Et sinä siinä valehtele. Olet sentään palvellut kansaa liki kolmekymmentä vuotta. Kyllä sen ymmärtää, että ihminen sen jälkeen haluaa hieman aikaa itselleenkin.

Puhelun päätteeksi soittaja muistuttaa vielä, että tietyt asiat ovat maan kannalta yhä elintärkeitä, vaikka niistä ei nykyään enää tehdä niin suurta numeroa. Yrjöstä muistutus on turha. Hänen tekee mieli sanoa ettei hän ole vajaaälyinen eikä seniili, vaikka on luopunutkin urastaan. Hän ei lupaa mitään. Mutta ei häneltä lupausta pyydetäkään. Pidetäänkö sen saamista niin selvänä, ettei sitä tarvitse edes pyytää? Soittaja sanoo että he ovat aina tienneet, että Yrjöön voidaan luottaa. Siihenhän sinun menestyksellinen urasikin perustuu. Kun Yrjö miettii miehen sanoja, ne tuntuvat äkkiä loukkaavilta. Ne tuntuvat vähentävän hänen omien saavutustensa arvoa.

Yrjöä harmittaa sekin, ettei hiekkakäytävän haravoimisesta tule mitään. Television kuvausryhmä voisi ajaa portista sisään millä hetkellä hyvänsä.

Yrjö kiistää kaiken

Yrjö ei jännitä, kun häntä haastatellaan. Hän istuu lasikuistin pöydän ääressä, tutussa paikassa. Hänen ei tarvitse miettiä sanojaankaan.

Silmäkulmastaan Yrjö vilkuilee kuvausryhmään kuuluvaa naista. Yrjö on kätellyt kaikkia, sen verran hänessä on poliitikkoa jäljellä, mutta hän ei vielä siinä vaiheessa osaa painaa naisen nimeä mieleensä. Hän arvioi naisen kuvaussihteeriksi, ja Yrjön kannalta vain toimittaja on tärkeä. Toimittajan hän on tuntenut jo vuosia. Kaikki poliitikot tuntevat hänet eivätkä kovin mielellään antaudu hänen haastateltavakseen. Tämä nuorehko mutta päälaelta jo kaljuuntunut mies tekee pehmeällä ja miellyttävällä tavalla ikäviä kysymyksiä. Yrjöä toimittaja ei ole kyennyt julkisesti nolaamaan, Yrjö ei ole jäänyt kiinni valehtelusta eikä asioiden vääristelystä. Hänellä on julkisuudessa rehellisen miehen maine. Poliittiset toimittajat sanovat, että Yrjö valehtelee vain yleisen edun nimissä. Yrjö on itsekin kuullut lausahduksen. Se tuntuu hänestä kiitettävältä arvosanalta.

Tällä kerralla toimittaja ei ole terävimmillään. Häntä ei näytä kiinnostavan tarpeeksi Yrjön ero, vaikka hän on matkustanut kymmeniä kilometrejä saadakseen haastattelun.

Toimittaja kysyy pitääkö paikkansa, että Yrjö on lähtenyt hallituksesta siksi, että hänellä oli linjaerimielisyyksiä pääministerin kanssa. Yrjö sanoo, että yhteistyö pääministerin kanssa sujui aina ilman suurempia ongelmia. Pantiinko Yrjö hyllylle? Halusivatko puolueen nuoret teknokraatit hänet syrjään? Yrjö sanoo, että eropäätös oli puhtaasti henkilökohtainen. Olen sentään palvellut julkisissa tehtävissä liki kolmekymmentä vuotta. Kaipa näiden vuosien jälkeen on kohtuullista varata hieman aikaa myös itselleen?

Vastaillessaan kysymyksiin Yrjö antaa katseensa liukua toimittajan vieressä seisovaan naiseen. Nainen on kiinnittänyt mikrofonin Yrjön rintapieleen ja Yrjö on tuntenut hänen tuoksunsa. Se on raikas nuoruuden tuoksu, vaikka nainen ei ole mikään nuori tyttö: hänellä on jo ryppyjä kasvoissa, otsassa, silmäkulmissa ja suupielissä. Parasta naisessa ovat paksut hiukset ja suuret, syvät silmät. Yrjöllä on silmää naiskauneudelle, nainen on selvästi hänen makuunsa. Kenties se johtuu juuri silmistä: heijastuuko niistä lievä surumielisyys?

Kun toimittaja lopettaa, Yrjö odottaa, että kuvaussihteeri tulee irrottamaan mikrofonin haalarin rinnuksesta, ja nainen astuu lähemmäksi, mutta tekeekin lisäkysymyksen.

Pitääkö paikkansa, että Yrjö Heinänen esiintyy eräässä hiljattain ilmestyneessä romaanissa?

Naisen kysymys yllättää Yrjön. Vasta nyt hän ymmärtää, että nainen ei olekaan kuvaussihteeri vaan toimittaja, siksi naisen kasvot tuntuivat jollain tavoin tutuilta. Hän on esiintynyt television kulttuuriohjelmissa, ei usein mutta silloin tällöin. Poliittinen toimittaja purkaa kaikessa rauhassa mikrofoniaan kuin asia ei kuuluisi enää hänelle, mutta nainen odottaa Yrjön vastausta. Yrjö on antanut elämässään satoja lausuntoja ja haastatteluja. Kun hänet valittiin eduskuntaan, puoluetoimisto komensi hänet esiintymiskursseille. Niillä Yrjö oppi että tärkeimpiä taitoja mitä haastateltavan oli syytä opetella oli miettimisajan voittaminen.

Yrjö tietää, että kysymyksen yllättävyys näkyy hänen kasvoistaan, mutta hän kääntää kaiken parhain päin. Hän tajuaa ettei yllättyminen ole pahasta. Hän jopa hieman liioittelee sitä ja sanoo toimittajalle, ettei tietääkseen ole vielä romaanihenkilö. Sitten hän kysyy kirjan nimeä ja lupaa mennä heti seuraavana päivänä ostamaan sen. Jos kirjan henkilö on myönteinen, hän tuntee itsensä imarrelluksi, ja ihmiset saavat ajatella että se perustuu häneen, jos se taas on kielteinen, silläkään ei ole suurempaa merkitystä, koska hän on juuri siirtynyt pois julkisesta elämästä, ja haravat ja kottikärryt ja lapiot eivät lue romaaneja.

Viimeisen lauseen Yrjö sanoo hymyillen. Hymy on hänen paras aseensa. Esiintymiskurssin vetäjä sanoi sen hänelle, mutta muistutti samalla, että hänen tulisi käyttää sitä varoen. Suomalaiset eivät luota hymyilevään poliitikkoon.

Kun kamera ei enää käy, ja kun mikrofoni on lopultakin irrotettu rintapielestä, Yrjö kysyy onko romaanihenkilö naistoimittajan mielestä positiivinen vai negatiivinen.

Negatiivinen, nainen sanoo, hyvin asiallisesti. Hän katsoo kohtuuttoman suoraan Yrjöä silmiin. Kirja kertoo petoksesta. Ministeri pettää ja tuhoaa parhaan ystävänsä.

Ikävä

Kuvausryhmän lähdettyä Yrjö alkaa tuntea epämääräistä ärtymystä. Haastattelu on mennyt hyvin, niin hyvin ettei hän aio katsoa uutisten jälkeen tulevaa ajankohtaislähetystä. Yrjölle jäi hyvä olo myös naistoimittajan suhteen. Vaikka kysymys yllätti hänet, kaikki meni hyvin. Kun hän hyvästeli naista, hän oli huomaavinaan tämän katseessa outoa myötätuntoa. Mutta kaikesta huolimatta Yrjö tuntee outoa tyytymättömyyttä itseensä, kun hän nojailee ovenpieleen ja katselee porttia, josta auto on juuri kääntynyt kylätielle.

Häiritseekö Yrjöä se, että hän näyttää noudattaneen saamiaan ohjeita? Hän tietää itse että puhelu ei vaikuttanut hänen vastauksiinsa. Ainoa mihin se vaikutti oli haastattelun myöntäminen: Yrjö oli päättänyt olla antamatta haastatteluja. Siksi hän ei ollut pysähtynyt vastailemaan ministeriön ulkopuolella odottavien toimittajien kysymyksiin, siksi hän oli ajanut suoraan maalle.

Erimielisyydet Yrjö olisi joka tapauksessa kiistänyt, sillä niitä ei ollut. Yrjö on sopuisa mies. Hän on aina tullut kaikkien kanssa toimeen. Hän on aina ollut valmis yhteistyöhön kaikkien järkevien ja kiihkottomien ihmisten kanssa. Yrjö uskoo sen merkitsevän, että hän on itsekin järkevä ja kiihkoton.

Juuri tällä hetkellä Yrjö ei kuitenkaan tunne itseään erityisen järkeväksi. Jos järki hallitsisi hänen toimiaan, hän kävelisi vajaan, ottaisi haravan ja ryhtyisi lopultakin puhdistamaan hiekkakäytävää, koska valoa riittää vielä niin kauan, että hän saisi lehdet haravoiduksi, mutta outo tyytymättömyys tuntuu lamauttaneen hänet. Hän nojailee paraatioveen eikä tiedä mitä tekisi.

Hän tuntee epämääräistä tyhjyyttä ja ikävää, yksinäisyyttäkin, vaikka hän tavallisesti viihtyy hyvin yksinään. Hän jopa miettii lähtisikö ajamaan Helsinkiin. Hän ehtisi vielä illaksi kotiin. Hän voisi laittaa iltapalaa itselleen ja vaimolleen, joka on melko varmasti kotona ellei ole lähtenyt konserttiin tai käymään tyttären luona. Yrjö tietää, että pakastimessa on mätiä ja kaapissa tattarijauhoa, hän voisi paistaa blinejä. Jääkaapissa on olutta ja snapsiviinaa.

Mutta Yrjö ei halua sittenkään lähteä takaisin kaupunkiin. Uuden vapauden ensimmäisenä päivänä hän voisi tuntea itsensä vapaaksi myös muuttamaan suunnitelmia eli palaamaan kaupunkiin, mutta tällä hetkellä päätöksessä pysyminen tuntuu tärkeämmältä: se liittyy luotettavuuteen, ja luotettavuus on lojaalisuuden ja rehellisyyden ohella Yrjön mielestä ihmisen tärkeimpiä luonteenpiirteitä. Sitä paitsi Yrjöhän lähti maalle ollakseen yksin, pohtiakseen kaikessa rauhassa tulevaisuuttaan, sitä mikä siitä on vielä jäljellä.

Ikävä vaivaa miestä silti.

Ja naisen kaipuu. Viime aikoina Yrjö ei ole ajatellut naisia kovinkaan usein, mutta juuri tällä hetkellä hän haluaisi mennä naisen kanssa vuoteeseen. Siksi hän katseli niin tarkkaan naistoimittajaakin. Tämä oli pieni ja hento, ja sellaiset naiset ovat aina herättäneet Yrjössä suojeluvaiston, mutta toimittajassa oli jotain sellaistakin, mikä saa Yrjön vaistomaisesti varuilleen: naisen kädenpuristus oli luja ja päättäväinen, kuin hän olisi halunnut ilmoittaa kaikille, että hän ei ole pienestä koostaan huolimatta toisten nujerrettavissa.

Yrjön vaimokin on pieni ja siro, ja Yrjön mielestä hyvin tyylikäs. Yrjö on hänestä ylpeä ja vuosi vuodelta riippuvaisempi. Vaimo sen sijaan tuntuu koko ajan itsenäistyvän. Viime vuosina vaimon ja tyttären välit ovat parantuneet, varsinkin sen jälkeen kun tytär sai oman tyttären. Yrjö olisi halunnut pojan, vaikka hän ei tietenkään sanonut sitä kenellekään, kaikkein vähiten vaimolle tai tyttärelleen. Kuin salaa Yrjö kadehtii noiden kolmen naisen kumppanuutta.

Yrjön vaimo on säilynyt hyvin, samoin Yrjö itse. Hän käyttää liikaa sokeria ja pitää turhan paljon makeisista ja leivonnaisista, mutta pelaamalla säännöllisesti tennistä ja tekemällä juoksu- ja hiihtolenkkejä hän on saanut painonsa pysymään samana koko sodanjälkeisen ajan. Yrjöllä on itsekuria; hän saattaa kyllä silloin tällöin pistää suuhunsa suklaata, mutta arkisin hän ei koskaan syö vatsaansa täyteen. Hän näkee ympärillään liikaa tukevia miehiä. Hän on päättänyt olla turpoamatta. Se on hänestä kunnia-asia, moraalinen velvollisuus.

Nyt tämä hyvinsäilynyt mies kaipaa vaimoaan. Hän tuntee tätä kohtaan syvää hellyyttä. Hän on kiitollinen yhteisistä vuosista, ja samalla hän muistelee hieman kaihoten kolmenkymmenen vuoden takaista aikaa, seksuaalista kiihkoa jota kesti kauemmin kuin useimmissa avioliitoissa. Viime aikoihin asti Yrjö on tuntenut fyysistä vetoa vaimoonsa, vaikka he rakastelevat harvoin. Kun yhteiset hetket alkoivat harveta, Yrjö oli katkeroitua, mutta sitten kumppanuus voitti. Yrjö oppi hoitamaan seksuaaliset tarpeensa muualla. Vaimo on suhtautunut hienotunteisesti hänen satunnaisiin poissaoloihinsa.

Ilta alkaa hämärtyä, kun Yrjö lopulta nytkähtää liikkeelle. On jo myöhäistä ryhtyä haravoimaan. Hän miettii panisiko saunan lämpiämään, ja samalla hän muuttaa aikaisempaa päätöstään: hän päättää sittenkin katsoa televisiosta haastattelunsa. Naistoimittajan kysymys on jäänyt vaivaamaan häntä. Hän haluaa katsoa kuinka hämmästys välittyy kuvaruudussa. Kykeneekö hän valehtelemaan luontevasti? Hänhän on juuri edellisenä viikonvaihteena lukenut romaanin yhteen menoon kannesta kanteen ja tälläkin hetkellä se on hänen mukanaan, auton hansikaslokerossa.

Nainen tulee takaisin

Naistoimittaja astelee soratietä. Hänellä on olallaan iso siannahkalaukku. Hän kuuntelee askeltensa ääniä. Ne kuulostavat romanttisilta. Hän on asunut kaupungissa vuosia; melkein kaikki mikä liittyy maaseutuun, tuntuu hänestä romanttiselta.

Yrjö ei näe naisen paluuta, koska hän on puuvajassa, poimii syliinsä polttopuita. Hän on päättänyt lämmittää saunan.

Naistoimittaja on jäänyt pois kuvausryhmän autosta kaupungissa, muutaman kilometrin päässä, ja ottanut sieltä taksin takaisin. Hän ei halunnut ajaa sillä perille: hän pysäyttää sen kirkolla ja kävelee viimeiset kolmesataa metriä. Puolimatkasta alkaa keltainen talo vilahdella puiden välistä.

Nainen miettii mitä sanoisi, millä tavalla selittäisi paluunsa. Hän ei osaa selittää sitä oikein itselleenkään. Hän tiesi jo aamulla haluavansa jutella ministerin kanssa. Siksi hän meni odottamaan tätä ministeriöön, kun kiiri huhu, että jotain dramaattista oli tekeillä. Poliittiset uutiset eivät kuulu hänen työhönsä, häntä kiinnosti ministeri Heinänen yksityishenkilönä. Hän sanoi poliittiselle toimittajalle, että hän oli tekemässä isompaa juttua, johon liittyi myös Heinänen; siksi hänkin pääsi mukaan haastattelua tekemään.

Viime aikoina naistoimittaja on seurannut Heinästä tarkemmin. Hän pitää ministerin hillitystä ja kohteliaasta esiintymistavasta. Lähtiessään tänä aamuna ministeriöstä Heinänen vaikutti poikkeuksellisen tiukalta ja kovalta. Hän oli tylysti kieltäytynyt vastaamasta toimittajien kysymyksiin. Se viittasi skandaaliin,