Hopeasormus

By Olli Hakkarainen

Hugi ja Jussi ovat ystävykset, joilla on jo parin vuoden ajan ollut yhteinen haave. He haluavat oman veneen! Ei sillä niin väliä, minkälainen vene olisi. Pääasia on, että vene saadaan hankittua tavalla tai toisella. Unelma saa tuulta alleen, kun pojat saavat töitä lehdenjakajina. Kun pojat löytävät mystisen sormuksen, merihaaveet jäävät kuitenkin hetkeksi taka-alalle. Kenelle sormus oikein kuuluu? Mitä tapahtui vuonna 1907? Poikien on aika ottaa mysteeristä selvää.Jussi ja Hugi ovat kaverukset, joilla on yhteinen suuri unelma. Saada oma vene! Nämä pojat ovat valmiita vaikka mihin, jotta pääsevät vielä jonain päivänä merille.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 25, 2022
• ISBN: 9788728138724

Book preview

Hopeasormus

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1968, 2022 Olli Hakkarainen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728138724

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

ENSIMMÄINEN LUKU:

Hugi saa kalan

Mereltä sataman ja nokisten nostokurkien ja savua piipuistaan tupruttavien laivojen takaa tuuli. Tuuli nostatti aaltoja, jotka vihertävänsameina murtuivat silta-arkkuja vasten ja hajosivat pieniksi pärskeiksi. Hugi katsoi uneliaasti kohoa, joka keikkui ja hyppelehti laineilla melkein näkymättömän nailonsiiman päässä. Koho oli muovia ja se oli yläosastaan punainen, mutta alhaalta kirkkaan valkoinen. Se erottui hyvin vedestä.

Hugin yläpuolella, jossain vajaan kahdeksan metrin korkeudella merenpinnasta jyrisi jatkuva liikenne kumpaankin suuntaan: kaupunkiin ja sieltä jälleen takaisin saareen. Ruuhka-aika ei ollut vielä alkanut, mutta silti raskaat linja-autot ja kiitolinjat saivat sillan tärisemään ja nitisemään valittaen liitoksissaan.

Silta-arkulla oli hyvä ja lämmin istua. Tuulesta huolimatta. Kevät oli kääntynyt toukokuuksi ja koulut päättyisivät pian. Ilmat olivat jo muutaman viikon ajan olleet aivan erityisen lämpimät ja aurinkoa oli riittänyt melkeinpä liikaakin. Niin ja ainakin silloin, jos keskellä parhainta kevätpäivää ja onkiilmaa joutui istumaan luokassa ja kuuntelemaan englannin kieliopin tai ruotsin monia ja vaikeaselkoisia hienouksia.

Hugi tunsi heikon pistoksen rinnassaan muistaessaan englannin. Huomiseksi oli pitkä kotitehtävä, mutta Hugi oli kerta kaikkiaan päättänyt jättää sen tekemättä ja tuskinpa sillä oli enää niin suurtakaan väliä. Arvostelut oli tehty, eikä yksi harjoitus enää vaikuttaisi numeroon sitä eikä tätä. Ei alentaisi, jos ei nostaisikaan.

– Hmm, niin, tai eipä siinä taida olla enää suuriakaan alentamista, Hugi aprikoi hieman alakuloisena ja ajatteli pian alkavaa kesää ja ehtoja. Englannintunteja ehtolaisopettajan johdolla tyhjissä ja kaikuvissa luokkahuoneissa, pölyisiä käytäviä ja lukemista.

Se ei ollut mikään kiehtova tulevaisuuden näkymä. Hiilisatamassa purettiin laivoja. Työn äänet kuuluivat voimakkaina sillalle. Kauempana toisella suunnalla nousi purjevene vastatuuleen ja lähestyi siltaa. Hugi seurasi valppaasti veneen liikkeitä ja yritti ajatuksissaan sijoittaa itsensä purjehtijan asemaan. Olisi varmasti hienoa omistaa purjevene. Aivan ihka oikea purjehtija, merten kuningatar, joka olisi riippuvainen vain tuulesta ja sen monista oikuista. Sitä oli kuitenkin vaikea, hyvin vaikea kuvitella. Pelkkä ajatuskin tuntui aivan mahdottomalta.

Hugi ja Jussi olivat jo parin vuoden ajan haaveilleet omasta veneestä. Vaikka kuinka pienestä ja minkälaisesta tahansa. Pääasia, että olisi jotakin jolla pääsisi vesille ja kauas ulkomerellä siintäville ja täältä kaukaa katsottuna jännittävän sadunhohteen peittämille saarille. Venehankkeille oli kuitenkin toistaiseksi tehnyt esteen muuan kovasti merkittävä tosiasia: rahanpuute.

Pojat saivat kyllä kumpikin kotoaan säännöllisen viikkorahan, mutta siitä oli vaikea säästää, kun koko maailma oli täynnä houkutuksia ja kaikkea jännittävää. Oli lännen kuvat sunnuntai-iltapäivisin Kultaisessa Lyhdyssä ja kioski ja kylmä jäätelö, jota Stigun isä möi, ja oli rasvaisen mehukkaat hillopossut, joita ei voinut olla ostamatta ruokatunnin aikana. Tämä kaikki oli vasta alkua ja Hugi tunsi kuinka viikkoraha kutistui kutistumistaan, kun hän ajatteli mitä kaikkea maailmassa oli ja mitä kaikkea saattoi ostaa, jos vain oli rahaa. Ja siinäpä se: JOS vain oli rahaa.

Kesäkuun alusta lähtien Hugi ja Jussi olivat päättäneet aloittaa iltalehden jakamisen ja tallettaa rahat erityiselle tilille, jolla toivottavasti ainakin viimeistään seuraavana kesänä olisi katetta riittävästi oman veneen hankintaa varten. Kun Hugi oli alkutalvesta kertonut suunnitelmistaan kotona, ei perhe ollut vaikuttanut kovinkaan innostuneelta. Jussin vanhemmat eivät liioin olleet ajatukselle kovinkaan myötämielisiä, mutta viimein molemmat pojat olivat saaneet luvan ja asia oli sillä selvä. Työ vaatisi vain noin puolitoista tuntia päivässä ja aikaa jäisi vielä mainiosti mahdollisten ehtojenkin lukuun.

– Toisaalta jo ehkä heinäkuun lopussa olisi rahaa hiukan koossa ja me voisimme ostaa vanhan soutuveneen ja sitten hankkia verkot, ryhtyä kalastamaan ja myydä sitten kalat talon naisille, Hugi mietti.

Hugin vieressä harmaalla kiveyksellä oli muutama auringossa jo pinnaltaan kuivahtanut tummanpuhuva ja kyrmyniskainen ahven ja joitakin kiiltäväkylkisiä särkiä.

– Rosikakaloja, Hugi ajatteli ja siirsi katseensa takaisin kohoon. No toisaalta: saihan niistä ainakin kalasopan, eikä hän oikeastaan niin tarpeeseen onkinutkaan. Kunhan vain uitti siimaa meressä.

Madot olivat kosteitten heinien alla vanhassa ja ruostuneessa kahvipurkissa, jonka avausreunat olivat rosoiset. Madot olivat paksuja ja lihavia ja punertavia. Ne oli kaivettu aivan tietyn puiston tietyiltä liepeiltä. Parhaasta matopaikasta näillä kulmilla.

– Kun ei koko englantia olisi olemassakaan, Hugi ajatteli.

Hänelle se oli oikea riesa ja äärettömän vaikeaa, mutta Jussille taas niin ihmeen helppoa. Hugi puolestaan oli hyvä algebrassa ja geometriassa. Molemmat aineet taas tuottivat vaikeuksia Jussille. Tämä varmasti johtui jonkilaisesta perinnöllisyydestä ja myös taipumuksista.

Niin, kyllähän ne ehdot olisi pakko suorittaa, mutta kyllä siinä vain työtä tulisi olemaan. Yksien englanninehtojen takia ei toisaalta kannattaisi jäädä luokalleenkaan. Etenkin kun Jussi joka tapauksessa selviäisi neljännelle.

Edellisellä viikolla Hugi oli käynyt parturissa ja antanut leikata hiuksensa aivan lyhyiksi. Parturi oli aivan sillan juuressa ja sen omisti Laakkoska, joka puhui paljon, mutta hyvin harvoin asiaa. Kun Laakkoska oli kysynyt, miksi Hugi halusi niin lyhyen, melkein kaljuksi ajetun tukan, hän oli kertonut lähtevänsä siirtolaiseksi Australiaan. Laakkoska oli ollut kauan hyvin hiljaa ja Hugilla oli merkillinen tunne, ettei hänen ollut hyvä seuraavan kerran parturimatkalla lähestyä erästä tiettyä liikettä sillan tuntumassa. Lyhyt tukka oli joka tapauksessa uidessa kätevä, sitten kun olisi kesä. Ja jos he ostaisivat sen veneen, niin se ei myöskään olisi tiellä kalastaessa.

Autot jyrisivät tasaisena virtana Hugin yläpuolella kumpaankin suuntaan. Aurinko lämmitti tuulesta huolimatta haalistuneita, alunperin sinisiä farmarihousuja ja harmaata, muodottomaksi virttynyttä villapaitaa.

Pian olisi aika lähteä kotiin päivälliselle, mutta sitä ennen voisi oikeastaan käväistä vielä Jussin luona katsomassa mitä tämä puuhaili. Ajatus lähdöstä ei kuitenkaan tuntunut houkuttelevalta ja Hugi päätti jäädä vielä vähäksi aikaa. Jussi todennäköisesti tekisi sitä harjoitustehtävää ja se toisi vain ikäviä mielikuvia ja näkymiä huomisesta päivästä ja englannintunnista. Toisaalta jos hän vielä vähän aikaa odottaisi, niin hän voisi oikeastaan kopioida tehtävän Jussilta. Jussin tekemissä kotiharjoituksissa oli kuitenkin aina se paha vika, että ne olivat liian hyviä ja kiinni joutumisen vaara oli siten aina uhkaavana peikkona väijymässä.

Koho keikkui aalloilla, mutta alkoi äkkiä kiertää levottomana pientä ympyrää ja painui lopulta kokonaan pinnan alle ja veti siiman kireäksi. Vavassa