Aikamme tyttö

By Aili Somersalo

Vauhdikas, valoisa ja romanttinen romaani kesästä maaseutuhuvilalla.
Neiti Järne, Liisa, omistaa hienon huvilan maaseudulla, kauniin järven rannalla. Liisa lähtee huvilalle viettämään kesää ja nauttimaan vapaudesta. Lehtitoimituksesta potkut saanut Rolf taas on vuokrannut kalastusmajan saaresta, ja nuoret tapaavat toisensa kalastusreissulla. Kaksikko viihtyy toistensa seurassa erinomaisesti, ja yhteisestä ajasta vaikuttaa tulevan hauskaa. Sanavalmis, nokkela Liisa ja päättäväinen, hyväntuulinen Rolf kokevat kesän aikana kaikenlaista vauhdikasta, jännittävää ja suloista, ja joutuvatpa he salakuljettajienkin vangiksi. Tuttavuus muuttuu nopeasti ystävyydeksi, eikä mene aikaakaan, kun nuorten välillä alkaa kipinöidä myös jotain enemmän.
Aili Somersalon alunperin vuonna 1929 julkaistu romaani on hurmaava katsaus 20-luvun tunnelmaan ja nuorten ihmisten suloiseen rakkauteen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 14, 2024
• ISBN: 9788728543917

Book preview

Aikamme tyttö

Cover image: Shutterstock, Unsplash & Midjourney

Copyright ©1929, 2024 Aili Somersalo and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728543917

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ote Rolf Karan muistiinpanoista.

Päivä: 25. 6. 19—.

Kpl.: 16.

Paino: 7 ½ kg.

Tuuli: ONO.

Uistin: Amer. N:o 5.

Ylläoleva on muistiinpanoni eiliseltä kalastusmatkaltani.

Olen vuokrannut täällä ulkosaaristossa kalastusmajan, ja aion elää tämän kesän ajan kalastuksella. Sillä elää melkein yhtä hyvin, ja paljon hauskemmin, kuin raatamalla toimittajana sanomalehdessä. Toimittajan tulot ovat tosin varmempia.

Mikä hitto saikaan minut kirjoittamaan kansan suosimasta ministeristä tuon kirjoituksen, ja lisäksi vertaamaan häntä kyrmyniska-ahveneen, jolta hauki on jyrsinyt pyrstön?

Luettuani oman kirjoitukseni ei minua lainkaan hämmästyttänyt saadessani kutsun päätoimittajan puheille, mutta en uskonut, että hän katsoisi asiaa niin arveluttavalta kannalta. Sain potkut. Ja luvan viedä kiireen vilkkaa mukanani niin suuren pinkan päivän numeroita kuin mitä kainalossani saatoin kantaa. Sitten sain laputtaa tieheni.

Istuessani kahvilassa, pohtien pulmallista tilannetta, avasin tämän onnettoman päivän lehden uudelleen ja silmäilin sitä hajamielisenä. Siinä oli muun muassa ilmoitus halvasta, hyvässä kunnossa olevasta kalastajatuvasta, joka sijaitsi luonnonihanalla paikalla ulkosaaristossa. Tämä ilmoitus loi mieleeni viileät, kesäiset vedet, näin verkkoja, onkia ja kalojen kimmaltavia suomuja.

Päätin vuokrata tuon kalastajatuvan.

Lähdin tapaamaan omistajaa. Hän oli konttorissaan, ja me allekirjoitimme heti sopimuksen. Vielä samana päivänä lähdin saaristoon.

Eipä olisi kannattanut kehua, että tupa oli hyvässä kunnossa. Etelä-, länsi- ja itätuuli puhaltaa sisään sen joka nurkasta, pohjoistuuli ei voi sitä tehdä, sillä tuvan pohjoispuolella kohoaa metsän peittämä harjanne, jonka korkeimmalla huipulla upeilee jonkun helsinkiläisen pohatan suurenmoinen kesähuvila. Ohimennen sanottuna, ei tuossa huvilassa ole näinä päivinä näkynyt ainoatakaan elävää sielua. Tupani katto on aikalailla mätä, sen harvojen lautojen lomitse tihkui sadevettä niin runsain määrin, että minun oli pakko ensi työkseni korjailla sitä. Kaikesta kurjasta oli kuitenkin ovi kurjimmassa kunnossa, eikä se edes ollut ruosteisilla saranoillaan, se oli tuvan takana, nojallaan seinää vastaan. Minulta meni kokonainen päivä sen korjailemiseen.

Pistäydyin omin lupini tutkimusmatkalle naapurini hylättyyn huvilaan. Sen suuresta, avoimesta halkovajasta löysin tarvitsemani laudanpätkät. Siellä oli jos jonkinmoista tavaraa sikinsokin: naulalaatikoita, pöytiä, tuoleja, kurjassa kunnossa olevia kalastustarpeita y. m. Järjestin huvikseni vajan hyvään kuntoon. Eräästä nurkasta ilmestyi kaksi sinkkistä maitokannua, ne olivat pahasti kolhitut, ja suuremmassa oli reikä. Vein molemmat mennessäni, pienemmän pidätin itselleni, suuremman paikkasin ja puhdistin. Palasin sitten kannu kädessäni naapurini halkovajalle, ja asetin sen helposti näkyvälle paikalle lautakasan päälle; suljettuani oven lähdin tyytyväisin mielin tieheni.

Luonnonihanalla paikalla tämä mökkipahaseni kylläkin on. Se on aivan vedenrajassa, ja pienestä ikkunastani katsoessa aukeaa kesäinen saaristo silmien eteen. Se näkyisi vieläkin paremmin, jollei ikkunan alla kasvava tiivis ja korkea kaislikko olisi jossakin määrin esteenä, komea huvila harjanteella sitävastoin näkyy ylen mahtavana. Ikihongat piirittävät tuvan kolmelta puolelta.

Vähäisillä rahoillani hankin kaupungista kunnollisen kalastuspuvun, gentlemannille sopivan. Siihen kuuluvat pitkävartiset, englantilaiset kalastuskengät, lujasta kankaasta tehdyt housut, ja sadetta uhmaava takki. Lakkia en kesäisin käytä, myrskyilmojen varalta minulla kuitenkin on ennestään eräs ikivanha.

Kalavehkeeni ovat aina olleet ensiluokkaiset. Yksinäisinä talvi-iltoina olen hoidellut ja vaalinut niitä, kartuttanut ja uusinut tarpeen vaatiessa. Samaten on uusi, kevyt, mutta hyvin varustettu venheeni, ylpeyteni.

On oikeastaan mainio asia, etteivät naapurini saavu huvilalleen tänä kesänä. Voin rauhassa käyttää heidän valkoista laituriaan uimahuoneenani, vesi on siellä syvempää kuin oman hökkelini luona. Väliin olen perannut siellä kalojanikin, mikä oikeastaan on raakalaisuutta, mutta vähät siitä. Heidän kalasumppunsa löysin rannalta ja laskin sen veteen, laiturin viereen. Haukeni säilyvät siellä erinomaisesti.

Jos naapurini olisivat kotosalla, en tietenkään saisi olla näin omassa rauhassani, en edes »Herttuattarella», joka on kaunein pikku saari mitä olen nähnyt. Se on vastapäätä isoa huvilaa. Olen maalaillut siellä aikani kuluksi. Muutamat skitsini ovat melko hauskoja.

Ote Liisan päiväkirjasta.

Heinäkuun 1 p:nä.

Minulla on maailman iloisin skottilainen hame, englantilainen paitapusero kravatteineen, ja lyhyt tukka. Minulla on täysi syy olla tyytyväinen tukkaani, sillä se on kihara, ja vieläkin suurempi syy olla tyytyväinen ympäristööni, sillä tulin eilen Heikin kanssa tänne huvilallemme, valkoiseen, ilmavaan, aurinkoiseen paratiisiin. Aatamia täällä ei ole, eikä ole väliäkään.

Rakastan intohimoisesti maalla oloa, sellaista maalla oloa, jossa voi tehdä mitä tahtoo: uida, soutaa, kylvää kukansiemeniä ihmeellisiin paikkoihin, maata auringossa laiskana kuin kissa, tai harhailla kallioilla omia aikojaan kuvitellen olevansa sankaritar, joka vaeltelee villin lännen poluilla, VAARALLISILLA poluilla!

Vaara, se sana on ihastuttavin sana maailmassa. Ei mikään olisi niin ihanaa kuin elämä todellisessa villissä lännessä. Lähinnä ihaninta olisi kaiketi elämä kotimaisissa vaaroissa, esimerkiksi salakuljettajana. Tahtoisin salakuljettaa lentokoneita ja autoja. Se olisi varmasti hurjan vaikeaa ja siksi eri jännää.

Olisinpa poika! Olisinpa todellakin Mikko herra, joksi minua kutsutaan.

On sentään siedettävää olla tyttönäkin. Ei siitä ole sanottavaa haittaa silloin, kun vain täti kullat pysyttelevät omilla maillaan. He taitavat olla nyt Hangossa, niin monta kuin heitä on, eikä isäkään aio tulla tänne, ennenkuin mahdollisesti parin viikon kuluttua. Hän ei pääse liikehommiltaan.

Minulla on siis ainakin neljätoista päivää aikaa viettää nuoren miehen elämää. Heikki on miespalvelijani. Oikeastaan hän on vanha imettäjäni, ja kirkonkirjoissa on hänen nimekseen merkitty Nanna, mutta jo ammoisista ajoista alkaen olen totuttanut hänet kutsumaan minua Mikko herraksi ja itseään Heikiksi. Ei edes isä sano häntä erehdyksessäkään Nannaksi. Vaikka hän onkin imettäjäni, ei hän kuitenkaan ole hirmun vanha, eikä sanottavasti pöllöpääkään, hiukan itsepintainen vain. En esimerkiksi saa häntä millään hinnalla käyttämään isän vanhoja kalastushousuja, ja hän olisi kuitenkin paljon aidompi Heikki housuissa. Hän väittää, ettei hän mitenkään voisi valmistaa hyvää kastiketta, jos hän olisi miehen pukimissa. Sellaista voivat ennakkoluulot saada aikaan!

Hyvä, ettei täällä ole naapureita. Tällä puolella saarta ei ole muita huviloita, pieni kalastajamaja vain lahden pohjukassa, kaislikon takana, eikä siellä ole asunut kukaan moniin vuosiin. Pari vuotta sitten, kun Lauri serkkuni oli täällä, leikimme uudisasukasta, ja silloin nostimme mökin oven saranoiltaan, jotta tilanne olisi uudisasukkaalle vaarallisempi. Kumma