Taikaturkki

By Päivi Romppainen

8-vuotiaalla Mimosalla ei ole montaa ystävää. Muuton jälkeen uusia leikkikavereita ei tunnu löytyvän. Vanhemmat eivät juuri suo hänelle huomiotaan ja kodinhoitaja Orvokkikin tuntuu inhoavan Mimosaa. Mimosakaan ei kyllä pidä Orvokista.Kuin tyhjästä Mimosalle ilmestyy ystävä – puhuva koira Taikaturkki! Tämä suloinen sesse pelastaa Mimosan kiusaajien kynsistä ja alkaa hänen seuralaisekseen.Voisiko Taikaturkki auttaa Mimosaa saamaan huomiota vanhemmiltaan? Ehkäpä tämän taianomaisen tassuttelijan tarkoituksena on olla hänelle ystävä, jonka turkkiin itkeä yksinäisyyden kyyneleitä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 25, 2021
• ISBN: 9788726492460

Book preview

www.egmont.com

1. Luku

– O le reipas tyttö ja odota kiltisti kotona, kunnes Orvokki tulee, äiti sanoi Mimosalle ja vilkaisi kelloaan. Äiti oli jo viisitoista minuuttia myöhässä, ja Orvokki ainakin kaksi kertaa niin paljon. Äiti pyyhälsi jakkupuvussaan ylä- ja alakerran väliä ainakin kolmeen kertaan ennen kuin löysi autonsa avaimet ja pukuunsa sopivat korvakorut.

– Orvokki tulee varmasti kohta. Hänellä täytyy olla pätevä syy, kun hän kerran myöhästyy, äiti puhui omalle peilikuvalleen. Mimosa istui yläkertaan vievillä kiiltäviksi vahatuilla rappusilla ja seurasi äidin yritystä lähteä töihin.

Orvokki oli Mimosan perheen uusi kodinhoitaja, jonka tehtävänä oli huolehtia kodin lisäksi Mimosasta. Tänään Orvokki ei ollut jostain syystä saapunut ajoissa, mikä sai Mimosan äidin kireäksi. Mimosa tiesi, ettei äidille kannattanut puhua silloin, kun tämä pulputti peiliin kasvolihakset tiukkana. Mimosa istui hiljaa ja yritti kutistua mahdollisimman pieneksi, ettei hän olisi ollut äitinsä tiellä.

– Ole sitten kiltisti, äiti muistutti vielä ennen kuin suikkasi Mimosalle lentosuukon ja veti oven takanaan napakasti kiinni. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei Mimosa ennättänyt edes napata suukkoa talteen.

Äidin mentyä taloon tuli hiljaista ja Mimosalta pääsi pieni helpottunut huokaisu. Kun äidin tohotus ei vienyt enää niin paljon tilaa, Mimosa uskalsi jälleen ajatella omia ajatuksiaan.

Mimosa toivoi, ettei Orvokki ilmestyisi koko päivänä, sillä Mimosa ei pitänyt hänestä. Vaikka Orvokki hymyili lakkaamatta, tämän nauru ei Mimosan mielestä ulottunut sydämeen asti. Hymy oli jähmettynyt Orvokin kasvoille ja unohtunut siihen.

Orvokki oli ollut heillä töissä kuukauden verran. Juuri sen ajan, minkä he olivat ehtineet asua uudessa kaupungissa. Perhe oli muuttanut heti kesän alussa auringonkeltaiseen puutaloon, joka oli aivan Pinjakadun päässä. Talo oli pröystäilevän leveä ja sen ikkunoiden suojaksi oli laskettu valkokeltaiset markiisikankaat. Talo oli niin iso, että Mimosa oli aluksi pelännyt eksyvänsä sinne.

Mimosa vietti päivänsä yksin, sillä hänellä ei ollut sisaruksia, kavereita eikä edes lemmikkieläintä, vaikka hän oli sitä kovasti toivonut. Hän ei ollut vielä tutustunut kadun varrella asuviin muihin lapsiin, sillä he tuntuivat kaikki kadonneen jäljettömiin.

– Ne ovat menneet kesämökeilleen, isä oli sanonut ja lohduttanut, että syksy toisi kyllä Mimosalle kaveritkin tullessaan.

– Tai sitten ne lojuvat perheidensä kanssa valkoisilla hiekkarannoilla etelän auringossa, Mimosan äiti oli heittänyt vihjailevan epäilyn isälle, mutta Mimosasta oli tuntunut, että se oli pikemminkin äidin oma unelma kesälomasta.

Vaikka