Raportti lestadiolaisuudesta

By Jorma Kurvinen

Jorma Kurvisen "Raportti lestadiolaisuudesta" on tarkkanäköinen katsaus lestadiolaiseen herätysliikkeeseen ja sen toimintaan. Raportissa ääneen pääsevät niin liikkeen johtohahmot kuin myös lestadiolaisuudesta irtautuneet ihmiset. Lestadiolaisuus on uskonnollinen herätysliike, joka syntyi 1800-luvulla ruotsalaisen papin Lars Levi Laestadiuksen aloitteesta. Lestadiolaisia on erityisesti Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Valtaväestö tuntee lestadiolaisuuden sen rajoituksista: television katselu, meikkaaminen ja ehkäisy ovat herätysliikkeessä kiellettyjä.Raportti lestadiolaisuudesta on julkaistu alun perin vuonna 1980.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 30, 2020
• ISBN: 9788726425017

Book preview

www.egmont.com

Lukijalle

Tilatessaan tämän kirjan tekijältä kustantaja asetti sille neljä vaatimusta. Sen tuli.

olla rehellinen. Kipeyden hinnallakin.

pyrkiä tasapuolisuuteen. Niissä inhimillisissä rajoissa, joissa . tasapuolisuus on mahdollista.

kunnioittaa niiden ihmisten vakaumusta, joiden uskonelämästä se kertoo.

valmistua nopeasti. Syvällisyyden puuttumisen kustannuksellakin.

Näillä ehdoilla kirja on syntynyt. Tästä johtuu, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys r.y.:tä koskeva osa - SRK:n luottamusmiesten haastattelu - on kieleltään viimeistelemätöntä. Se on kirjan sivuilla lähes sanatarkasti sellaisena kuin olen sen purkanut magnetofoninauhoilta. Tällä tavalla olen pyrkinyt saamaan

SRK:n kannanotot yli kuusi tuntia kestäneessä haastattelussa lukijan tarkasteltaviksi niin yksityiskohtiaan myöten todenpitävinä kuin mahdollista. Puhuttaessa vanhoillislestadiolaisuudesta tässä kirjassa tarkoitetaan ns. SRK-Iestadiolaisuutta. SRK:ta koskevan haastattelumateriaalin (sivut 64 -124) on SRK saanut pikaisesti tarkistaa purettuani nauhat paperille. Samoinon kirkkoherra Raimo Karvonen lukenut omaa osuuttaan käsittelevän tekstinosan ..

Lämmin toivomukseni on, että tämä teos pystyisi antamaan lähtökohtia rakentavalle keskustelulle yhden kansankirkkomme herätysliikkeen nyky tilanteesta. Keskustelulle sekä vanhoillislestadiolaisuuden omassa piirissä·— josta haastateltavani käyttävät mm. nimityksiä Jumalan valtakunta, elävä seurakunta ja kristillisyys - että sen ulkopuolella.

Oulussa 6.2.1980

Jorma Kurvinen

Kuuma syksy 1979

Pöydälläni on kaksi ohutta vihkosta. Valkoisen, vuonna 1970 painetun julkilausuman kannessa lukee Kantamme ajankohtaisiin asioihin.

Se on SRK:n vastaus Toini Havun useampiosaiseen kirjoitussarjaan Uudessa Maailmassa sekä piispojen kirjaseen Ajankohtainen asia.

Kymmenisen vuotta myöhemmin 11.12.1979 SRK:n työvaliokunta jakoi järjestämässään lehdistötilaisuudessa kirjasen SRK vastaa ajankohtaisiin arvosteluihin.

Yleisesti tiedetään, ettei vanhoillislestadiolaisuus ole etsinyt julkisuutta. Ei edes mielellään suostunut siihen. Mitä oli lehdistötilaisuuden taustalla? Mikä sai omissa asioissaan pitäytyneen herätysliikkeen astumaan julkisuuteen?

Kirjasessa itsessään sanotaan alkulauseessa: Viime vuosien ja parin vuosikymmenen ajan on toistuvasti eri tiedotusvälineiden kautta kohdistunut ankaraa arvostelua vanhoillislestadiolaisuutta ja SRK:ta vastaan …

Tuo arvostelu tihentyi kuumaksi syksyksi vuonna 1979 …

Elämä on usein varsin sattumanvaraista, ainakin näin maallisen ihmisen silmin nähtynä. Sattumaa kaiketi oli, että eräät pitkäaikaiset ristiriitaisuudet Koillismaalla olivat kypsyneet kiehumispisteeseen juuri ajankohtana, jolloin seurakunnalle valittiin uutta kirkkoherraa. Joka tapauksessa tapahtuma käynnisti paitsi ennätykselliset ja värikkäät papinvaalit, myös tihentyneen sotatilan — niin voinee sanoa — tällä paikkakunnalla. Tarkemmin sanottuna Kuusamossa.

Sattumaa lienee myös se, että syksyn 1979 aikana rupesi sanomalehdissä siellä täällä olemaan yleisönosaston kirjoituksia lestadiolaisuudesta, joka sillä tavalla herätti lehdistön — toimitusten — omankin huomion.

Sattumaa lienee vielä sekin, että kun Kotimaa-lehden toimittaja, pastori Tapani Erämaja matkusti Kuusamoon tapaamaan mm. kirkkoherraa lokakuun ensimmäisenä päivänä, tämä juttu tuli — piispanvaalien viivyttämänä — julkisuuteen 15.11., samalla viikolla kuin Helsingin Sanomien yli puolen sivun kokoomajuttu, 11.11.79, Irene Huurteen, Marja Salmelan ja Unto Järvisen Ankara usko murtaa ja ahdistaa.

Ei ihme, että varsinkin Kuusamossa ruvettiin puhumaan kirkkoherran itsensä tilanneen toimittajat jutuntekoon.

— Puhujilla tuntuu olevan melkoinen kunnioitus kirkkoherransa vaikutusvaltaa kohtaan, myhäili Raimo Karvonen itse asiasta keskustellessamme. — Valitettavasti aiheettomasti.

Kovia otsikoita

Samalle viikolle, keskelle kuumaa tilannetta, ilmestyi lehtiin myös uutinen Kuusamon kirkkoneuvoston julkilausumasta, jossa — eriävien mielipiteitten saattelemana — tuomittiin uskonnollinen painostus.

16.11. hiippakunnan valtalehti Kaleva otsikoi kolmella palstalla: Uskonnosta taas kiista Kuusamossa. Helsingin Sanomien otsikko oli: Seurakuntalaisten syytä kertoa uhkailusta. Oululaisen Kansan Tahdon Eero Ylitalo oli repäissyt neljälle palstalla: Kuusamon kirkkoherra ja saarnamiehet vastakkain. Helvetti lestadiolaisen kirkossa käynnin palkka.

Aikakauslehdistä kiinnostuivat tilanteesta ainakin Apu (Olavi Salmi/ Juhani Kinnunen: Kaisan syntejä ovat televisio, lihan himo ja elämän korskeus) sekä Hymy. Jälkimmäisen otsikko oli raflaavasti: Ranuan suurimmat syntisäkit. Lestadiolaiset kuljettivat Santran, 94, ja Mantan, 78, 30 kilometrin päähän kohdistaan kuulusteltaviksi".

Reijo Ikävalko ja Veikko Lintinen olivat käyneet haastattelemassa ja valokuvaamassa vanhuksia Ranuan vanhainkodissa.

Samaan aikaan — yleisön siitä tietämättä — oli jo pitkään esiintynyt yksityistä polemiikkia lestadiolaisuutta vastaan mm. arkkipiispalle osoitetuissa kirjeissä, jotka hän ohjasi edelleen Oulun tuomiokapituliin.

Kuuman syksyn ainekset olivat valmiit. Ne, jotka rakastavat sensaatioita, olivat saaliin äärellä.

Arkkipiispa osallistuu

Sunnuntaina joulukuun 2. päivänä julkaisi Helsingin Sanomat kokonaisen sivun laajuisena arkkipiispa Mikko Juvan lestadiolaisuuteen kantaa ottavan kirjoituksen, otsikoiden sen Kirkon puututtava painostukseen.

Tämä artikkeli, jonka julkaisivat joko kokonaan tai lyhennettynä useimmat maakuntien ykkös- ja kakkoslehdet, siivitti vauhtiin jo aikaisemmin alkaneen keskustelun.

Kirjoituksessaan arkkipiispa toteaa mm. ensimmäisestä kosketuksestaan vanhoillislestadiolaisuuteen: Hankalistakaan asioista ei pelätty puhua, omat puutteet ja synnit eivät ajaneet epätoivoon eikä kyynisyyteen, koska oli koettu, että anteeksiannon sana riitti sovintoon sekä Jumalan että ihmisten kanssa … Tahdon ajatella, että jotakin tästä ilosta ja vapaudesta edelleen elää niissä monissa keskenään erimielisissä ryhmissä, jotka tänään tunnustautuvat Laestadiuksen perillisiksi.

Arkkipiispa toteaa kriittisesti myös kansankirkon ja sen sisällä toimivan herätysliikkeen ristiriidat. Kenties hän ennakoi omassa hiippakunnassaan myöhemmin esiinnoussutta tilannetta lausumalla: Lestadiolainen kirkkoherra voi saarnata ehtoollispöydän tyhjäksi ja ajaa seurakuntalaisensa naapuripitäjään rippikirkkoon selittämällä että ’uskottomat’ nauttivat sakramentin vain ja yksinomaan tuomioksensa …

Samoin arkkipiispa toteaa vanhusten tilanteen: Vaikein ja järkyttävin asia on se, että luterilaisen paikallisseurakunnan ja lestadiolaísen rauhanyhdistyksen välisessä jännityksessä heikot ja oppimattomat ja puolustuskyvyttömät jäävät puristukseen.

Useimpien lehtien otsikointi ja tekstinvalinta osuu arkkipiispan puheen jyrkimmälle osalle. Mikko Juva joutuu itsekin painottamaan jälkikäteen kokonaisuudesta irroitetun tekstiosan antaman kuvan epätarkkuutta ja suoranaista vääristymää. Hän on halunnut avata tilanteen, todeta realiteetit ja olla tasapuolinen: On myös oltava varuillaan, kun syyte seksuaalisista väärinkäytöksistä heitetään kokonaisen kansanliikkeen päälle … Tällä perusteella ei vanhoillislestadiolaisuuteen voi lyödä poltinmerkkiä.

Tarkistaessani määrättyä lehtimateriaalia jouduin toteamaan arkkipiispan olleen noissa sanoissaan paitsi oikeudenmukainen myös oikeilla jäljillä. Hänen tekstinsä rivien välistä nouseva epäilys eräiden sensaatiojuttujen todenperäisyydestä osoittautui aiheelliseksi. Mutta kävikö niin, että monille lukijoille jäi kyseisestä tekstin kohdasta mieleen vain kolme sanaa: syyte seksuaalisista väärinkäytöksistä …

Kirjoituksensa lopuksi arkkipiispa luettelee tietoonsa tullutta yksityisen seurakuntalaisen problematiikkaa ja esittää vaatimuksen: … siellä luterilainen paikallisseurakunta ei voi vaieta … .

SRK vastaa

Kuten alussa jo totesin, SRK vastasi lehtien palstoilla 12.12.79. Helsingin Sanomat otsikoi vastineen referaatin: Vanhalestadiolaiset torjuvat arvostelun. Oululainen Liitto otsikoi: SRK:n työvaliokunta torjuu syytökset. Raamattu on yhä opin ja uskon korkein ohje. Otsikoinnit yleensä noudattavat tätä linjaa. SRK:n tekstiä lainataan pidättyvästi.

SRK:n työvaliokunta lähtee liikkeelle toisen kerran vuoden 1980 alkupuolella: silloin julkaisee Suomen Kuvalehti pastori Tapani Ruokasen laajan haastattelupohjaisen kirjoituksen Neljä saarnaajaa ja Oulun valtakunta. Lehden kansi on tästä aiheesta.

Tätä kantta lainataan myös televisiossa, jossa vanhoillislestadiolaisuudesta on lyhyt ajankohtaisohjelma maanantaina 28.1. Leena Jakkulan toimittamaan ohjelmaan on pyydetty mukaan Oulun uusi piispa. Hän kieltäytyy.

Vahvoja yleisönosastokirjoituksia

Vaikka mielipide- ja yleisönosastojen kirjoittelussa syksyn ja alkutalven 1979—80 aikana on havaittavissa voimakkaita еnnаkkoluuloja ja kärjistyksiä, tunnepitoisuutta puoleen ja toiseen, dn kirjoituksissa myös erittäin vahvoja ja asiallisia mielipiteen ilmaisuja. Nämä poikkeavat yleissävystä myös signeerauksillaan: ihmiset puhuvat niissä omilla nimillään.

Mukana on monia tunnettuja nimiä.

Helsingin Sanomien mielipidesivulta löytyvät mm. seuraavat kannanotot:

18.11.79 dosentti Heikki Kirjavainen: Onko kirkko ihmisen puolella. Kirjoittaja vaatii kirkolta kannanottoja ja ratkaisuja vanhoillislestadiolaisuuden suhteen ja näkee vaaraksi, että luottamuksensa kirkkoon menettäneet ihmiset jättävät kansankirkon.

Lehtori Antti Sointu kirjoittaa 22.11. samalla palstalla:Siionissa vamma. Hän on kriittinen ja ilmaisee tuntevansa vanhoillislestadiolaisuuden sisältä käsin:

Suvaitsevaisuuttakin siis on osoitettu rauhanyhdistyslestadiolaisten piirissä ainakin korkeasti oppineille sekä opissa että elämässä, mm. lapsirajoitusasiassakin. Eihän heidän keskuudessaan keskimäärin laskien lapsien lukumäärä ole läheskään niin suuri kuin tavallisten, usein varsin vaatimattoman elintason omaavien rauhanyhdistyslestadiolaisten piirissä …

Sointu on sekä arvosteleva että arvostava. Hän tuo esille erikoisesti lestadiolaisperheen ihailtavan kasvattaja-asenteen ja -vastuun.

25.11.79 kirjoittaa oululainen rakennusmestari Lauri Pietilä erittäin kriittisen kirjoituksen vanhoillislestadloiaisuuden nykytilasta. Hänelle vastaa kuvanveistäjä Raimo Metsänheimo 20.1.80 ilmoittaen jo otsikossa: Rukoilemme yhä kososlaisille parannuksen armoa.

Metsänheimo tietää mistä puhuu: hän on uskossa ollut mies, joka on välillä hairahtunut — oman kirjoituksensa mukaan — pois Jumalan valtakunnasta ja saanut sitten armon palata: Näissä eri ryhmissä: sisäpuolella ja ulkona, lähellä ja kaukana, entisinä ja nykyisinä armolapsina on myös taiteilijoita. Jotkut heistä ovat kuulleet minunkin vääriä mielipiteitäni. Tämä kirjoitukseni näyttänee, että mieli on muuttunut.

Kuvanveistäjä esittää asiallisen, omista lähtökohdista kohoavan kuvansa vanhoillislestadioiaisuuden puolesta. Samanhenkinen on opiskelija Jorma Alhon kirjoitus Ongelma kirkon, ei lestadiolaisuuden 7.1.80. Sen sijaan kirjailija Matti Kolu arvostelee kirpeästi 23.12.79 julkaistussa tekstissään: SRK turvautui fraasiin.

Kaikkein yksityiskohtaisimman kuvan lukemistani kriittisistä kirjoituksista antoi 31.12.79 opettaja Reino Hartikaisen Syntiä ja väärää henkeä. Tekstin takana lienee omakohtaisia tai läheltä nähtyjä kokemuksia. Sanonta on kirpeää ja suorasukaista, kysymyksenasettelu terävää.

Kirjoittelu lehtien palstoilla on aivan viime päivinä tammikuuta ja helmikuun alussa laantunut. Merkitseekö se rauhoittumista — vai tyyntä myrskyn edellä?

Kuusamossa räjähtää

Ei se johdu yhdestä papista, vaan monesta saarnamiehestä!

Koillismaa ja sen valtapitäjä Kuusamo tunnetaan kaikkialla Suomessa mahtavista koskistaan, upeista maisemistaan ja maineikkaista Rukan hiihtokisoista. Matkailukohteena se on yksi Suomen ensimmäisistä ja itse kirkonkylä kaikkine kouluineen, moderneine hotelleineen, tavarataloineen ja omine sanomalehtineen vetää vertoja mille tahansa ruuhka-Suomen maaseutukeskustalle.

Tällä hetkellä Kuusamon nimi esiintyy kuitenkin kokonaan toisenlaisessa yhteydessä sanoma- ja aikakauslehtien otsikoissa. Puhutaan painostuksesta, salaperäisistä yöllisistä kuulusteluista, terrorista. Ja niihin kaikkiin liitetään vanhan arvostetun herätysliikkeen nimi.

— Lestadiolaisuuden paineet kuplivat näkyviin, muuan kuusamolainen sanoo.

Muuan? Juuri niin: tähän tilanteeseen kuuluu myös, ettei kukaan halua esiintyä nimellään näitten asioitten yhteydessä, olipa uskovainen tai ei. Vain muutama poikkeus löytyy.

Mitä oikein on tapahtumassa Kuusamossa? Ja mitä lestadiolaisuudessa?

Keskinäinen luottamus ei kuulu sadanviidenkymmenen ensimmäisen joukossa niihin sanoihin, joilla voisi kuvailla Koillismaan hengellistä ja henkistä ilmapiiriä. Tämä rajattuna alueelle, jota uskonelämä tavalla tai toisella koskettaa. Tietämäni mukaan Kuusamon Teatteri toimii täydellä teholla ja tekemisen riemulla. Tätä tekstiä kirjoittaessani valmistautuu samaan aikaan 106 ylioppilaskokelasta Kuusamossa osallistumaan kevään valkolakkikilpaan. Pitäjän urheiluelämä elää kiihkeintä ja parasta kauttaan ja Sossonniemessä hoitelee maailman parhaan lomakylän isäntä mökkejään kaikessa rauhassa. Omissa oloissaan myrskyistä syrjässä, tekevät työtään ne kuusamolaiset kirjailijat, jotka 1978 julkaisivat toistakymmentä teosta, ja toimii vireästi uusi, viime vuonna aloittanut musiikkiopisto.

Raskasta ja vaikeaa on vain siellä, missä pitäisi olla syvintä rauhaa ja hersyvintä iloa, uskonelämän alueella.

— Lestatijolaisuus sen tekkee, kuusamolaisystäväni ilmoittaa.

— Ei pijä paikkaansa, hänen vaimonsa vastustaa. Vaimo on uskomassa, mies ei. — Kaikkija se sinäki tolokutat. Niinko et tietäs minkälainen pappi meillä on. Kirkkoherra.

— Sejon Jorman serkku.

— Olokoo vaan.