Yksi kaksi kolme – kuolema

By Robert van Gulik

Kun murhat ja rutto saapuvat samaan kaupunkiin...Rutto on vallannut keisarillisen Kiinan pääkaupungin. Tappava tauti ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka herättää asukkaissa pelkoa. Kaupungin vanhimpiin ylimystösukuihin kohdistuvat murhat tulkitaan pahoina enteinä, ja tuomari Dee määrätään selvittämään rikosta. Kuka haluaa päästä vanhan maailman aristokraateista eroon?Tuomari Dee on salapoliisi, joka kohtaa mitä jännittävimpiä murhia ja mysteerejä 600-luvun Kiinassa. Samalla kirjat tarjoavat huikean aikamatkan Kiinan kiehtovaan historiaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 3, 2023
• ISBN: 9788728458082

Book preview

Robert van Gulik

Yksi kaksi kolme

Kuolema

Translated by Kristiina Rikman

SAGA Egmont

Yksi kaksi kolme – kuolema

Translated by Kristiina Rikman

Original title: The Willow Pattern

Original language: English

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1965, 2022 Robert van Gulik and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728458082

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

HENKILÖT

Kiinassa sukunimi — joka tässä on painettu isoin kirjaimin — on etunimen edellä

I

»Taivas!» nainen puuskahti ja kolautti miehen ruhjoutuneen pään marmorilattialle. »Tämä vanha hupsu painaa kuin synti! Hei, autahan minua siirtämään häntä vähän lähemmäs portaita.»

Nainen katseli ruumista ja pyyhkäisi hihansuullaan hikisiä kasvojaan. Läpikuultava harsoyöpaita paljasti hänen valkean alastoman vartalonsa jokaisen mutkan ja kaarteen. Sitten hän katsoi ylös ja sanoi:

»Jätetään hänet tähän. Ihan niin kuin hän olisi pudonnut portaissa. Kompastunut alas tullessaan tai saanut halvauksen tai huimauskohtauksen. Annetaan valinnanvaraa. Hänen iässään kaikki on mahdollista.»

Mutta sitten hän ravistikin päätään. »Tai ei, minä työnnän hänet sittenkin ihan tänne kaidepylvään viereen. Silloin näyttää siltä kuin hän olisi murskannut päänsä kaidenuppiin. Huh huh, onpas melkoinen sotku. Parasta että sinä teet sen. Kiitos, hienoa. Veri näkyy selvästi valkoisella marmorilla, sitä ei voi olla huomaamatta. Käypä vielä hakemassa hänen yläkerran kirjastostaan kynttilä ja pudota se ylätasanteelle. Mutta ole varovainen, siellä on hiton pimeää.»

Nainen katsoi huolekkaasti kuinka mies kiipesi jyrkkiä marmoriportaita keskellä korkeaa avaraa hallia, jota valaisi vain sivupöydällä kuuoven vieressä lepattaen palava kynttelikkö.

Tuntui kuin aikaa olisi kulunut kauankin ennen kuin yläkerran parvekkeen ristikkokaiteen takaa näkyi kynttilän valoa.

Mies pudotti kynttilän marmoriportaalle. Liekki lepatti ja sitten ylhäällä oli taas säkkipimeää.

»Tule pian alas!» nainen kutsui kärsimättömänä. Sitten hän kumartui kuolleen miehen puoleen, riisui tältä toisen tohvelin ja heitti sen portaita laskeutuvalle miehelle. »Ota kiinni! Hienoa. Pistä se jollekin portaalle suunnilleen puoliväliin. No niin, se silasi kaiken!»

II

Tuomari Dee tuijotti synkkänä tähdettömälle taivaalle. Matalalla ajelehtivat uhkaavannäköiset pilvimassat näyttivät musertavan alleen ympäristön kaarevien kattojen ja sakaraharjaisten varustusten mustat siluetit. Tuomarin leveät hartiat olivat masentuneesti lysyssä kullalla kirjaillun kaavun alla. Hän kumartui ja nojasi kaksin käsin marmoriterassin mahtavaan kaiteeseen. Terassia valaisi yksi ainut jalkalamppu. Alhaalla aukeavasta kaupungista ei kuulunut hiiskaustakaan.

»Keisari ja hovi ovat lähteneet», hän sanoi karheasti. »Pääkaupunkia hallitsee nyt Kuoleman henki. Ja kaupunki on pelon kaupunki.»

Hänen sivullaan seisova pitkä sotisopaan varustautunut mies kuunteli hiljaa, huolestunut ilme komeilla säännöllisillä kasvoillaan. Hänen panssaripaitansa rinnuksen kultainen arvonmerkki, jossa oli kaksi yhteenkietoutunutta lohikäärmettä, paljasti hänet keisarillisen kaartin komentajaksi. Hän irrotti kätensä vyöltään roikkuvan lyömämiekan kahvasta ja työnsi teräväkärkisen kypärän pois hikiseltä otsaltaan. Jopa täällä ylhäällä, palatsin neljännen kerroksen terassilla, oli tukahduttavan kuuma.

Tuomari oikaisi selkänsä ja risti kätensä laajoihin hihoihinsa. Sitten hän sanoi katsoen yhä pimeää kaupunkia:

»Päiväsaikaan ei kaduilla näe muita ihmisiä kuin huppupäisiä ruumiinkantajia, jotka kiskovat ruumiskärryjä. Ja yöllä kaikkialla on vain varjoja. Tämä on kuollut kaupunki, varjojen kaupunki.» Hän kääntyi toverinsa puoleen ja jatkoi: »Mutta jossakin tuolla vanhan kaupungin slummien ja kellareiden painostavassa pimeydessä on jotain tekeillä. Chiao Tai, tunnetko sinä kuoleman ja yltyvän tuhon miasman? Se tuntuu leviävän kaupungin ylle kuin tukehduttava käärinliina.»

Chiao Tai nyökkäsi. »Totta, hiljaisuus on epämiellyttävää. Ensimmäisenkin viikon aikana ihmiset liikkuivat vähemmän kuin aiemmin, mutta Lohikäärmekuninkaan patsasta kannettiin silti kulkueessa lähes päivittäin sateen lepyttämiseksi ja buddhalaisten temppelissä kaikuivat rummut ja kumistimet aamusta iltaan kun munkit rukoilivat Armon jumalatarta. Mutta kahtena viimeksi kuluneena viikkona ei kaupungilta ole tainnut kuulua edes katukaupustelijan luikausta!»

Tuomari Dee pudisti päätään ja meni suuren marmoripöydän luo. Se oli kukkuroillaan asiakirjoja ja paperikääröjä. Pöydän takana kohosivat tuomarin tänne käskynhaltijan palatsin ylimpään kerrokseen perustaman yksityistoimiston paksut punaiset pylväät. Paikalla oli se etu että täältä näki yli koko kaupungin. Kun tuomari istahti pöydän viereen nojatuoliin hänen korkean päähineensä värähteleviin siivekkeisiin kiinnitetty kultainen arvonmerkki kilahti hiljaa. Hän nyki jäykän juhlakaapunsa kirjailtua pääntietä auki ja mutisi: »Tuskin pystyy hengittämään tässä saastaisessa seisovassa ilmassa.» Sitten hän kysyi väsyneesti: »Onko Tao Gan jo tehnyt yhteenvedon kaupunginpäälliköiden tämäniltaisista raporteista?»

Chiao Tai kumartui pöydän yli ja tutki puoliksi avattua asiapaperikääröä. Hän sanoi otsa kurtussa:

»Kuolemantapausten määrä on yhä nousussa. Erittäinkin miesten ja varhaisnuorten. Naisten ja lasten luvut ovat huomattavasti alhaisemmat.»

Tuomari levitti avuttomana käsiään.

»Mehän emme tiedä taudin leviämisestä juuri mitään», hän sanoi. »Toiset uskovat että syypää on saastunut ilma, toiset kiroavat vettä, toiset taas sanovat että rotilla on jotain tekemistä kuolemantapausten kanssa. Minut nimitettiin keisarillisen pääkaupungin tilapäiseksi käskynhaltijaksi jo kolme viikkoa sitten enkä ole saanut aikaan mitään, en yhtikäs mitään.» Hän nyppi äkäisesti harmaantuvia viiksiään ja jatkoi: »Keskustorin päällikkö valitti iltapäivällä ettei hän pysty jatkamaan ruuanjakoa. Sanoin että hänen oli pakko pystyä tavalla tai toisella, sillä toista kauppias Mein veroista muonittajaa ei tule. Kansa ei luota niihin harvoihin ylhäisön edustajiin, jotka ovat jääneet kaupunkiin. Kauppias Mein kohtalokas tapaturma on todellinen onnettomuus, Chiao Tai.»

»Totta, herra Mei oli järjestänyt riisin jakelun todella erinomaisesti. Hän oli korkeasta iästään huolimatta jalkeilla aamusta iltaan ja koska hän oli suunnattoman rikas hän hankki usein hätää kärsiville laatikoittain ruokaa ja vihanneksia mustanpörssin markkinoilta. Ikävää että ukon piti kupsahtaa portailta ja vielä omassa talossaan!»

»Hän sai varmaan halvauksen aikoessaan alas», tuomari sanoi. »Tai huimauskohtauksen. Harhaan hän ei ole voinut astua, sillä panin usein merkille että hänellä oli yhä harvinaisen hyvä näkö. Vahinko että menetimme hyvän miehen juuri kun häntä kaikkein kipeimmin tarvitsimme.» Tuomari joi siemauksen Chiao Tain kaatamaa teetä ja jatkoi: »Se muodissa oleva lääkäri, Lew vai mikä hänen nimensä on, oli ollut paikalla. Hän on ilmeisesti heidän perhelääkärinsä. Otapa selvää missä hän asuu ja sano että tahdon tavata hänet. Minä pidin kauppias Meitä hyvin suuressa arvossa ja haluaisin tiedustella tohtorilta voinko tehdä mitään hänen leskensä hyväksi.»

»Mein kuolema merkitsee sitä että yksi tämän kaupungin kolmesta vanhimmasta suvusta on sammunut», sanoi kuiva ääni heidän takaansa.

Laiha ja hontelo hiukan kumara mies oli tullut terassille äänettömästi huopatöppösissään. Hänellä oli yllään korkeimman oikeuden pääsihteerin ruskea kultakauluksinen ja kirjailtu kaapu ja korkea musta harsohattu. Hänen pitkähköjä pilkallisia kasvojaan koristivat ohuet viikset ja hapsottava pukinparta. Hän jatkoi nyppien vasemmassa poskessaan kasvavasta luomesta sojottavaa kolmea pitkää karvaa:

»Mein kaksi poikaa kuolivat nuorina ja koska hänen toinen avioliittonsa jäi lapsettomaksi lähin omainen on muuan kaukainen serkku.»

»Joko sinä olet ennättänyt tutustua hänen kansioonsa, Tao Gan?» kysyi tuomari hämmästyneenä. »Vastahan me tänä aamuna saimme tietää Mein viimeöisestä kuolemasta!»

»Minä tutkin Mein perhettä koskevat asiakirjat jo kuukausi sitten», laiha mies vastasi tyynesti. »Viimeisten kuuden viikon aikana olen öisin lukenut kaikkien huomattavien sukujen asiakirjat.»

»Minä olen nähnyt niitä korkeimman oikeuden arkistossa», pisti Chiao Tai väliin. »Useimmista riittää täyttämään monta suurta asiapaperilaatikkoa! Lyönpä vetoa että yksi semmoinen pitää sinut hereillä keskiyöstä aamuun!»

»Joskus. Mutta minä nukun muutenkin kovin vähän ja asiakirjat ovat rauhoittavaa lukemista. Joskus jopa huvittavaa.»

Tuomari Dee vilkaisi uteliaana apulaistaan. Tuo hiljainen lakoninen mies oli ollut hänen palveluksessaan useita vuosia, mutta yhä hänestä paljastui uusia piirteitä. »Nyt kun Mein suku on kuollut, on vanhasta aristokratiasta jäljellä enää Yeen ja Hoon perheet», hän sanoi.

Tao Gan nyökkäsi. »Nuo kolme hallitsivat rautaisella kädellä tätä osaa keisarikunnasta sata vuotta sitten eli kansalaissodan rauhattomina aikoina ja nykyisen dynastian perustamista edeltäneenä barbaarirynnäkköjen kautena, kauan ennen kuin tämä kaupunki valittiin keisarikunnan uudeksi pääkaupungiksi.»

Tuomari siveli pitkää partaansa.

»Kummallista joukkoa tuo ’ vanhan maailman’ väki. Pitävät kaikkia omaan ryhmäänsä kuulumattomia täysinä keltanokkina. Keisariakin, luultavasti! Olen kuullut että he käyttävät omassa keskuudessaan yhä vanhanaikaisia ylhäisiä titteleitä ja puhuvat omaa murrettaan.»

»He väheksyvät tieten tahtoen nykyaikaa», sanoi Tao Gan. »Pysyttelevät vain toistensa seurassa eivätkä ikinä ilmesty mihinkään julkisiin tilaisuuksiin. He menevät yleensä naimisiin vain keskenään ja harrastavat surkuteltavassa määrin herrojen ja palvelijain välisiä suhteita — jäänne vanhasta huolettomasta feodaalielämästä. He elävät tämän jättiläismäisen kuhisevan maailmankaupungin keskellä omassa pikku umpiomaailmassaan.»

»Kauppias Mei oli poikkeus», tuomari Dee sanoi mietteissään. »Hän otti kansalaisvelvollisuutensa todella vakavasti. Yeetä ja Hoota taas en ole edes tavannut!»

Chiao Tai, joka oli kuunnellut hiljaa, sanoi:

»Kaupungilla pidetään Mein kuolemaa pahana enteenä. He uskovat lujasti, että noiden vanhojen perheiden kohtalot liittyvät jollakin mystillisellä tavalla heidän muinoin hallitsemiensa kaupunkien kohtaloihin. Yksi suusta suuhun kulkeva viisu näyttää povaavan tuhoa kaikille kolmelle suvulle. Kadunmies panee suuren arvon sille ja sanoo että se tarkoittaa koko kaupungin tuhoa. Pelkkää pötyä tietysti.»

»Nuo katuviisut ovat lystikkäitä juttuja», sanoi tuomari. »Kukaan ei tiedä mistä ne milloinkin ovat peräisin. Ne vain äkkiä pulpahtavat esiin ja leviävät kuin kulovalkea. Minkäslainen viisu se on, Chiao Tai?»

»Äh, pahainen viisirivinen runonpätkä:

Yy kaa koo

Mei Yee Hoo

eka putos sängystä

toka tiputti silmänsä

kolmannelta pää poikki.

Ja koska herra Mei kuoli kallonmurtumaan, arkiston virkailijat sanovat että viimeinen säe vihjaa hänen onnettomuuteensa.»

»Tällaisina aikoina kansa uskoo kaikkein kummallisimpiinkin huhuihin», tuomari Dee sanoi huolissaan. »Mitä vartiot raportoivat yleisestä tilanteesta?»

»Voisi olla huonompikin», Chiao Tai vastasi. »Ruokavarastoja ei ole rosvottu eikä tähän mennessä ole sattunut mitään suurisuuntaisia ryöstöjä tai väkivaltaisuuksia. Ma Joong ja minä olemme varustautuneet vakavien levottomuuksien varalta, sillä roskaväellä on nyt mitä otollisin tilaisuus: kunnallisilla hautarovioilla tarvitaan runsaasti miehiä valvomaan ruumiiden polttoa joten yövartiopatrullien vahvuutta on jouduttu vähentämään. Ja useimmat rikkaista perheistä lähtivät kaupungista semmoisella kiireellä etteivät ennättäneet huolehtia tyhjien talojensa kunnollisesta vartioinnista.»

Tao Gan suipisti suutaan.

»Sitä paitsi jäljelle jääneet ovat lähettäneet enimmät palvelijansa pois ja pitäneet henkilökunnasta vain sen välttämättömimmän. Tämä kaupunki on varsinainen varkaiden paratiisi! Onneksi rosvot eivät vielä näy käyttäneen tilaisuutta hyväkseen.»

»Eipä anneta tämänhetkisen tyynen pinnan pettää, ystävät!» sanoi tuomari vakavasti. »Ihmiset ovat vielä pelon halvaannuttamia mutta pelko saattaa hetkenä minä hyvänsä muuttua raivoisaksi paniikiksi. Ja silloin on kaikkialla kaupungissa odotettavissa väkivaltaisuuksia ja verenvuodatusta.»

»Ma ja minä olemme järjestäneet koko hyvän hälytysjärjestelmän», Chiao Tai sanoi kiireesti. »Meidän vartiomiehiämme on kaikissa uuden ja vanhan kaupungin strategisissa pisteissä. Joukot bvat pieniä, mutta upseerit valikoitua väkeä. Minä uskon että me pystymme tukahduttamaan levottomuudet nuppuunsa. Ja koska sotalain mukaan kenttäoikeus voi —»

Tuomari Dee kohotti hillitsevästi kättään.

»Kuunnelkaa!» hän huudahti. »Ovatko katulaulajat liikkeellä?» Ohut kirkas tytönääni kiiri kadulta ylös terassille. Sitä säesti jousisoittimen näppäily. Sanat erottuivat heikosti:

Armas Kuutar

ethän soimaa

vaikka suljinkin ikkunani

säteiltäsi niin pian.

Mutta suloisin odotus

ei koskaan —

Laulu katkesi kimeään kauhunkirkaisuun.

Tuomari viittasi käskevästi Chiao Taita menemään ja tämä ponkaisi kiireesti kohti portaita.

III

Tyttö puristi kitaraa paljasta poveaan vasten ja kirkaisi uudestaan. Etumaisen miehen musta huppu valahti niskaan paljastaen hänen punaiset turvonneet kasvonsa, jotka olivat täynnä suuria sinisiä paiseita. Pitkät kädet ojolla, mustat hihat liehuen hän ampaisi tytön kimppuun. Tyttö katsoi hädissään kapeaa hämärää kujaa. Äkkiä toinen huppupää tarttui ensimmäistä hihasta. Joku seuraan kuulumaton, arvokkaaseen sinibrokadiseen takkiin pukeutunut mies oli tullut kulman takaa. Mustat miehet