Apina ja tiikeri

By Robert van Gulik

Kuka murhasi kulkurin ja leikkasi tämän sormet?Eräänä aamuna tuomari Dee nauttii teetä virka-asuntonsa terassilla, Han-yanin järviseudulla. Rauhallinen hetki kuitenkin keskeytyy, kun terassin edustalle saapuu gibboneita. Vaan mitä yhdellä apinoista oikein on kädessään? Onko se todella sormus? Kun gibboni luovuttaa aarteensa, tuomari Dee on vielä enemmän hämillään. Mistä apina oli saanut kalliin smaragdisormuksen, jossa on kaiken huipuksi verta? Ennen kuin Dee arvaakaan, hän on keskellä jännittävää murhamysteeriä. Apina ja tiikeri on huikea salapoliisiromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Kiinaan. Tuomari Dee on salapoliisi, joka kohtaa mitä jännittävimpiä murhia ja mysteerejä 600-luvun Kiinassa. Samalla kirjat tarjoavat huikean aikamatkan Kiinan kiehtovaan historiaan.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 3, 2023
• ISBN: 9788728458099

Book preview

Apina ja tiikeri

Translated by Kristiina Rikman

Original title: The Monkey and the Tiger

Original language: English

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1965, 2022 Robert van Gulik and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728458099

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

HENKILÖT

Kiinassa sukunimi — joka tässä on painettu isoin kirjaimin — on etunimen edellä

Kiinalainen eläinrata

Viereisen sivun kiinalaisessa eläinradassa — joka aina piirretään etelä ylimmäisenä — apinan ja tiikerin kuvat ovat juuri niille kuuluvilla oikeilla paikoillaan; muut eläimet esitetään vain syklien merkkeinä. Täydellinen eläinrata, niin sanottu »Taivaan Kaksitoista Haaraa», muodostuu Rotasta (Oinas), Lehmästä (Härkä), Tiikeristä (Kaksoset), Jäniksestä (Rapu), Lohikäärmeestä (Leijona), Käärmeestä (Neitsyt), Hevosesta (Vaaka), Lampaasta (Skorpioni), Apinasta (Jousimies), Kukosta (Kauris), Koirasta (Vesimies) ja Siasta (Kalat). Tämä järjestys pätee myös vuorokauden 24 tuntiin: Rotta iltayhdestätoista yhteen aamulla, Lehmä yhdestä kolmeen jne.

Toinen syklinen sarja, jota ei ole kuvattu tässä, muodostuu »Kymmenestä Maan Juuresta», jotka edustavat myös viittä alkuainetta ja viittä planeettaa: ensimmäinen chia ja toinen yi ovat yhtä kuin puu ja Jupiter, kolmas ping ja neljäs ting ovat yhtä kuin tuli ja Mars, viides mou ja kuudes chi ovat yhtä kuin maa ja Saturnus, seitsemäs keng ja kahdeksas hsin ovat yhtä kuin metalli ja Venus, yhdeksäs jen ja kymmenes kuei ovat yhtä kuin vesi ja Merkurius. Kaksitoista »haaraa» yhdessä kymmenen »juuren» kanssa muodostavat kuusikymmenjakoisen syklin: I-1, II-2, III-3, IV-4, V-5, VI-6, VII-7, VIII-8, IX-9, X-10, I-11, II-12, III-1, IV-2 ja niin edelleen aina X-12:een saakka. Tämä kuudenkymmenen kaksoismerkin sykli on kiinalaisen ajanlaskun perusta. Kuusi sykliä tarkoittaa yhden trooppisen vuoden 360 päivää ja kahtatoista kuun kiertoa ja myös vuosia itseään ikuisesti toistuvassa kuudenkymmenen sarjassa — tämä on »Kiinan kierto»! Vuosi 1900 oli VII-1, Rotan vuosi, ja me elämme nyt sykliä joka alkoi vuonna 1924, Rotan vuonna I-1. Tämä sykli päättyy vuonna 1984. Vuosi 1977 oli vuosi IV-6, eli Käärmeen vuosi, 1978 on V-7, Hevosen vuosi.

Eläinradan keskellä oleva kahdeksankulmio on selitetty jälkisanoissa.

Apinan aamu

Omistettu hyvän ystäväni Bubu-gibbonin muistolle. Se kuoli Port Dicksonissa Malaijassa 12. 6. 1962

Tuomari Dee nautiskeli viileästä kesäaamusta virka-asuntonsa takaosaan rakennetulla kuistilla. Hän oli juuri syönyt aamiaista perheensä kanssa ja nyt hän joi kaikessa rauhassa teetään. Se oli käynyt tavaksi hänen Han-yuanin järviseudulla viettämänsä piirituomarivuoden mittaan. ¹ Hän oli nostanut bambutuolinsa aivan koristeellisen marmorikaiteen viereen. Pitkää mustaa partaansa hiljakseen haroen hän katseli aatoksissaan korkeita puita ja tiheää pensaikkoa kasvavaa vuorenkuvetta, joka nousi kuistin edestä kuin viileä vehreä suojamuuri. Sieltä kuului pikkulintujen ahkeraa piiskutusta ja vähän kauempana sirittivät kaskaat. Sääli, ajatteli tuomari, että nämä rennon rauhalliset lepohetket olivat niin lyhykäisiä. Tuota pikaa olisi lähdettävä oikeuden arkistoon vilkaisemaan mitä virallisia kirjeitä oli tullut.

Äkkiä kuului lehtien rapinaa ja oksien napsahtelua. Kaksi pörröistä mustaa hahmoa tulla rymisti puitten latvuston läpi. Ne heilauttivat itsensä oksalta toiselle pitkien ohuiden käsivarsiensa varassa jättäen jälkeensä kokonaisen varisevien lehtien vanaveden. Tuomari katseli gibboneita hymyillen. Hän ei väsynyt ihailemaan niiden notkeaa suloutta. Vaikka gibbonit olivatkin arkoja, nämä rinteellä asuvat olivat tottuneet tuohon yksinäiseen aamuistuskelijaan niin että toinen niistä saattoi jopa pysähtyä hetkeksi nappaamaan näppärästi tuomarin heittämän banaanin.

Ja taas lehdet kahisivat. Toinenkin gibboni tuli näkyviin. Se liikkui hitaasti käyttäen vain toista pitkää käsivarttaan ja käsimäistä jalkaansa. Sen vasemmassa kädessä oli jokin pieni esine. Gibboni pysähtyi kuistin eteen ja katsoi kysyvästi tuomaria pyöreillä ruskeilla silmillään alaoksalla kököttäen. Nyt tuomari näki mitä sillä oli kädessä: kultasormus jossa oli iso välkkyvä vihreä kivi. Hän tiesi että gibbonit varastelivat mielellään pikkuesineitä, mutta tiesi myös että niiden mielenkiinto syttyi yhtä nopeasti kuin sammuikin, etenkin jos ne huomasivat ettei löytöä voinutkaan syödä. Jos hän ei saisi apinaa pudottamaan sormusta nyt heti se nakkaisi sen jonnekin metsään, josta omistaja ei sitä ikinä löytäisi.

Kun tuomarilla ei ollut hedelmiä joilla olisi saanut apinan mielenkiinnon pois sormuksesta hän otti kiireesti hihastaan tulusrasiansa ja rupesi järjestelemään sen sisältöä teepöydälle tarkkaan tutkien ja nuuskien jokaista kapistusta erikseen. Hän näki silmäkulmastaan kuinka gibboni tarkkaili häntä. Pian se päästi sormuksen putoamaan, heilauttihe alimmalle oksalle ja roikkui siinä pitkien hämähäkkimäisten käsivarsiensa varassa seuraten tuomari Deen jokaista liikettä kiihkeän innokkaana. Tuomari pani merkille että sen turkkiin oli tarttunut kuivia ruohonpätkiä. Mutta kauan hän ei pystynyt apinaa kiinnostamaan.

Gibboni äänteli ystävällisesti ’uak uak!’, heilautti itsensä ylemmälle oksalle ja katosi vihreiden lehvien joukkoon.

Tuomari harppasi kaiteen yli alas sammaleisille vierinkivilohkareille, joita oli pitkin vuorenjuurta. Pian hän huomasikin kiiltelevän sormuksen. Hän poimi sen ja kiipesi takaisin kuistille. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi että sormus oli aika iso ja ilmeisesti miehen. Siinä oli kaksi yhteenkietoutunutta lohikäärmettä, se oli puhdasta kultaa ja sen smaragdi oli tavattoman suuri ja erinomaisen laadukas. Omistaja riemastuisi saadessaan kallisarvoisen antiikkiesineensä takaisin. Pistäessään sormusta hihaansa tuomari huomasi pari ruosteenruskeaa tahraa sen sisäpinnalla. Hän rypisti tuuheita kulmiaan ja katsoi lähempää. Tahrat muistuttivat tavattomasti kuivunutta verta.

Hän kääntyi ja taputti käsiään. Kun vanha taloudenhoitaja laahusti kuistille hän kysyi:

»Mitä taloja tuolla vuorenrinteellä taas onkaan?»

»Ei mitään, herra. Rinne on liian jyrkkä ja sitäpaitsi kokonaan tiheikön valtaama. Mutta vuorenharjalla on kyllä montakin huvilaa.»

»Muistelen nähneenikin siellä kesähuviloita. Ette kai satu tietämään keitä siellä asuu?»

»No panttilainaaja Leng esimerkiksi. Ja apteekkari Wang.»

»Lengiä en tunne. Ja Wang, niinkö sanoitte? Tarkoitatteko sitä torin varrella vastapäätä Kung Fu-tsen temppeliä olevan ison apteekin omistajaa? Sitä pientä miehenkäppänää joka näyttää aina hirveän huolestuneelta?»

»Häntä juuri. Hänellä on syynsä näyttääkin huolestuneelta. Kuulin etteivät hänen liikeasiansa suju ollenkaan hyvin tänä vuonna ja hänen ainoa poikansa on vajaamielinen. Täyttää kaksikymmentä ensi vuonna muttei osaa lukea eikä kirjoittaa. Mitähän semmoisestakin pojasta on tullakseen…»

Tuomari Dee nyökkäsi aatoksissaan. Vuorenharjan huvilat piti jättää pois laskusta, apinat eivät uskaltaneet seikkailla niin asutulla alueella. Vaikka tietysti se oli voinut pihistää sormuksen jonkin ison puutarhan rauhaisasta kolkasta. Mutta silloin se olisi varmaan heittänyt sen pois paljon ennen metsää ja vuorenjuurta. Ei, gibbonin oli kyllä täytynyt löytää sormus jostain paljon lähempää.

Tuomari lähetti taloudenhoitajan matkoihinsa ja katsoi uudestaan sormusta. Smaragdin loisto tuntui himmentyneen äkkiä, se oli muuttunut synkäksi silmäksi, joka tuijotti häntä murheellisesti. Se tuntui niin epämukavalta että hän pisti sen harmissaan takaisin hihaansa. Viisainta oli julkistaa kuvaus virallinen sormuksesta niin että omistaja voisi pikimiten esittäytyä oikeudessa ja sen pituinen se. Hän meni sisään ja oikaisi virka-asuntonsa poikki puutarhaan ja sieltä oikeusrakennuksen suurelle keskuspihalle.

Siellä oli melko viileää, sillä pihaa ympäröivät suuret rakennukset suojasivat sitä aamuauringolta. Poliisien esimies komensi juuri tusinan miehen osastoa, joka seisoi rivissä keskellä pihaa. Kun he näkivät tuomarin tulevan he tekivät asennon. Tuomari Dee aikoi kävellä heidän ohitseen pihan poikki arkistoon kun muuan ajatus äkkiä sai hänet seisahtamaan kesken askelen. Hän kysyi esimieheltä:

»Tiedättekö onko minun virka-asuntoni takana rinteessä kenenkään muun asuintaloa?»

»Ei teidän korkeutenne, ei siellä ole taloja minun tietääkseni. Yksi mökki tosin on puolivälissä rinnettä, pieni hirsimaja jossa muuan metsänhakkaaja aikaisemmin majaili. Mutta sekin on seisonut tyhjillään jo pitkään.» Sitten hän lisäsi tärkeilevästi: »Kulkurit yöpyvät siellä usein ja sen takia minä käyn siellä säännöllisesti katsomassa etteivät he tee mitään tepposia.»

Se saattaisi sopia. Autiossa majassa, syrjäisellä vuorenrinteellä…

»Mitä tarkoitatte säännöllisellä?» hän kysyi terävästi.

»No, mitä minä nyt sanoisin…kerran viidessä tai kuudessa viikossa. En minä…»

»Minä en sanoisi sitä säännölliseksi!» tuomari keskeytti hänet. »Minä odottaisin että…» hän lopetti kesken lauseen. Eihän tämä käynyt. Eihän epämääräisen rauhattomuuden tunteen pitäisi saada häntä menettämään malttiaan. Liian raskas aamiainen tietysti oli pilannut hänen hyvän tuulensa. Ei olisi pitänyt syödä lihaa aamuriisin kera… Hän jatkoi hiukan ystävällisemmin:

»Kuinka kaukana se maja on täältä?»

»Neljännestunnin kävelymatkan päässä. Pieni kinttupolku vie sinne vuorenkuvetta pitkin.»

»Selvä. Kutsukaa Tao Gan tänne.»

Esimies juoksi arkistoon ja palasi laihan vanhemmanpuoleisen, pitkään kuluneeseen ruskeaan puuvillakaapuun pukeutuneen miehen kanssa. Miehellä oli päässä korkea neliskulmainen musta harsohattu. Hänellä oli pitkät alakuloiset kasvot, roikkuvat viikset ja harottava leukaparta ja hänen vasemmassa poskessaan olevasta luomesta törrötti kolme pitkää karvaa. Kun Tao Gan oli toivottanut päällikölleen hyvät huomenet tämä veti apulaisensa pihan nurkkaan ja näytti hänelle sormuksen ja kertoi miten oli sen saanut. »Huomaatko että siihen on pinttynyt kuivaa verta. Omistaja varmaan satutti kättään metsässä samotessaan, otti sormuksen pois pestessään kättään purossa ja siitä apina sitten nappasi sen. Koska se on melko arvokas kapistus ja koska meillä on vielä tunnin verran aikaa ennen kuin aamupäiväistunto alkaa me lähdemme käymään vuorella ja katsomme mitä saamme selville. Ehkäpä omistaja etsiskelee yhä sormustaan. Tuliko aamukuriirin mukana mitään tärkeää?»