Sotavänrikki Kustaa Kotsalo: lentäjä toisessa polvessa

By Jukka Piipponen

Optimistisen lentäjä-ässän elämä
Kustaa Kotsalo syntyi Sortavalassa vuonna 1922. Hänen isänsä Leonard Lindberg oli vastaperustettujen ilmavoimien lentäjä, ja myös äidin puolella oli vahvaa sotilastaustaa. Myös Kustaa-poika tunsi nuoresta asti vetoa partio- ja konerakenteluharrastuksensa lisäksi sotilaselämään, varsinkin kun perheen matkaseurana Euroopassa oli välillä jopa marsalkka Mannerheim.
Nuoren Kustaan sota alkoi kuorma-autonkuljettajana, mutta hän halusi ehdottomasti lentäjäksi ja pääsikin lentosotakouluun ja tositoimiin. Hurjissa ja vauhdikkaissa tapahtumissa oli mukana sekä huimaa onnea että epäonnea, ja niitä kerrataan tässä kirjassa tarkasti ja mukaansatempaavasti.
Ilmailuharrastus pysyi Kotsalolle tärkeänä ja rakkaana myös sodan jälkeen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 8, 2024
• ISBN: 9788727131603

Book preview

Jukka Piipponen

Sotavänrikki Kustaa Kotsalo

Lentäjä toisessa polvessa

SAGA Egmont

Sotavänrikki Kustaa Kotsalo: lentäjä toisessa polvessa

Cover image: SA-kuva

Copyright ©2008, 2024 Jukka Piipponen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727131603

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

RESSUSSA

Talvisena päivänä Sortavalan kaupungissa sattui Lindbergien perheessä onnellinen perhetapahtuma. Tohtori Lehtinen saatteli maailmaan esikoispojan, joka kasteessa sai nimen Kustaa Leonard Napoleon. Nape-pojan syntymäpäivä oli tammikuun 12:s vuonna 1922.

Pienen perheen pää oli Arthur Leonard, eli lyhyesti vain Lenni. Hän oli vastaperustettujen ilmailuvoimien lentäjä, juuret Pohjanmaalla. Sotilasarvoltaan Lenni oli kapteeni, ja hän oli syntynyt vuonna 1890. Äiti oli nimeltään Karin Alexandra, sukujaan Öhmaneja.

Äidinisä oli nimeltään Gustav Herman Öhman ja palveli armeijan everstinä. Öhman oli Haminan kadetteja ja käynyt Semjonofin tykistökoulun. Hän oli ollut myös mukana Turkin käymässä Balkanin sodassa. Äidinisä oli vielä opiskellut eteenpäin ja oli, lopulta insinöörieversti. Tsaari oli lähettänyt Öhmanin Amerikkaan matkalle, tutkimaan mikä on viimeisin kehitys ammusalalla. Amerikassa oli vielä käynnissä sisällissota. Siellä oli Fort Sumterissa Etelä-Carolinassa ammuttu ensimmäiset kranaatit, joiden palasia hän toi mukanaan tutkittavaksi. Varsinaisen päivätyönsä Öhman teki kanavanrakennusalalla ja oli rakentamassa Saimaan, Vääksyn ja Kalkkisten kanavia. Hän oli kuollut jo vuoden 1914 paikkeilla paljon ennen Kustaa-pojan syntymää.

Perheen isä Lenni Lindberg oli toiminut vapaussodassa Tornion pataljoonan komentajana kenraali Wilkaman alaisuudessa Tampereen piirityksessä. Lenni oli itsenäisen Suomen ensimmäisten lentäjien joukossa. Hän oli alkujaan tähystäjä, ja hänen FAI-ohjaajatodistuksensa numero oli 26. Hän lensi usein majuri Väinö Mikkolan tähystäjänä. Mikkola puolestaan oli ensimmäinen suomalainen sotilaslentäjä, ja hänen ohjaajatodistuksensa oli nro 1. Mikkola oli toukokuussa 1918, pian kansalaissodan päättymisen jälkeen, määrätty perustamaan Kenttälentoasema I Sortavalaan, jonka jälkeen hän toimi sen päällikkönä. Lenni Lindberg komennettiin tukikohdan varapäälliköksi.

Väinö Mikkolan tähystäjänä Lenni suoritti tiedustelulentoja kauas Muurmannin radalle asti. Vastaperustettu lentoasema sijaitsi alkuun aivan kaupungin keskustan tuntumassa Kymölän kaupunginosaan vievän sillan kupeessa. Siellä oli pari kangashallia lentokoneille, ja startit ja laskut jouduttiin usein suorittamaan hankalasti maantiesillan ylitse. Vuonna 1924 lentoasema siirrettiin kaupungin eteläpuolelle. Kasinlahden rannalle rakennettiin kunnolliset lentokonehallit, ja niin syntyi pitkäaikainen tukikohta Kasinhäntä.

Välillä 29-vuotiaan Lennin tie vei kuitenkin kolmeksi kuukaudeksi Ranskaan, jossa hän suoritti ohjaajan tutkinnon vuoden 1919 lopussa ja sai rintapieleensä komean ranskalaisen lentomerkin nro 18313.

Vuonna 1920 päätettiin ilmailuvoimille hankkia kaksi kappaletta italialaisia S.I.A.I. S.9 Savoia -lentoveneitä. Heinäkuussa käytiin keskustelua Sortavalan Kenttälentoasema I:llä siitä, ketkä saisivat komennuksen noutamaan noita koneita. Lenni Lindberg oli ehdolla toiseksi ohjaajaksi, mutta lopulta Italiaan päätettiin lähettää majuri Mikkola, hänen tähystäjäkseen luutnantti Durchman ja toisen koneen ohjaajaksi vänrikki Leijer.

Päätös oli Lennin kannalta lopulta onnekas, vaikka Italian-komennus olikin kuulostanut hienolta. Savoia-koneet eivät koskaan päässeet Suomeen. Molemmat tuhoutuivat maahansyöksyissä Sveitsissä. Kaikki koneissa olleet sekä Leijerin koneen italialainen mekaanikko Riva kuolivat onnettomuuksissa. Alppien yläpuolella koneet olivat aluksi joutuneet toisistaan erilleen ja syöksyneet vajaan tunnin sisällä alas. Tutkimuksissa havaittiin kummankin koneen potkurin hajonneen ilmassa. Sabotaasiakin epäiltiin.

Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1923 Lenni Lindberg sai komennuksen Helsinkiin Ilmailupataljoonaan Santahaminaan.

Nape-pojan ensimmäinen muistikuva ajoittuu vuoteen 1926. Tällöin nelivuotias Kustaa meni isänsä Lennin kanssa Eiran sairaalaan katsomaan isoisäänsä Tuomas Lindbergiä, ukkia. Napen mieleen on jäänyt hätkähdyttävä oman isän itku ukin vuoteen ääressä, vuoteen, jonka Lenni-isä aavisti olevan isänsä kuolinvuode. Paha sokeritauti vaati veronsa muutamaa päivää myöhemmin. Häntä hoitanut professori Richard Faltin oli kuitenkin päästänyt ukin hänen toivomuksestaan kuolemaan kotiinsa. Napen mieleen jäi kaunis muisto ukista, kun tämä vuonna 1852 Vähäkyrön Kotsalon talossa syntynyt mies siunasi erikseen heidät, jälkikasvuun kuuluvat, kotonaan Liisankatu 6:ssa, talossa jonka hän oli itse rakennuttanut.

Tuomas Lindberg oli ollut aikanaan erittäin merkittävä rakennusmestari rakennutettuaan Helsingissä kaikkiaan 41 kivitaloa, muun muassa kaikki Kirurgista sairaalaa vastapäätä olevat talot sekä Armfeltintien loistohuvilat. Huvilakatu 11:een hän rakennutti suuremman talon ja yhdessä Tallbergin kanssa Etelä-Esplanadille yhden komeimmista taloista mitä siellä on. Tuomas Lindberg toimi yhdessä toisen merkittävän rakentajan Tallbergin kanssa, joka toimitti muun muassa kaikki rakennusmateriaalit.

Lenni oli jo ennen lentäjänuraansa paljon kokenut ja maailmaa nähnyt mies. Hän oli nuoruudessaan opiskellut rakennusinsinööriksi Saksassa Heidelbergissä. Sitten hän oli hankkinut sotilaskoulutuksen Venäjällä Nikolain ratsuväenkoulussa ja liittynyt hänen Keisarillisen Korkeutensa suuriruhtinatar Helena Wladimirownan palvelukseen ensimmäisen maailmansodan syttyessä palvellen rakuunarykmentissä luutnanttina ja sittemmin aliratsumestarina eli alijesaulina. Aivan sodan alussa Venäjän länsirintamalla Puolassa hän oli kornettina palvellut joukkueenjohtajana, mutta ylennyt pian 6. eskadroonan päälliköksi. Rykmentti jossa hän palveli oli kuulunut 3. armeijakunnan divisioonaan, jonka komentajana oli suomalainen kenraali Wilkama. Myöhemmin Lenni toimi hänen alaisuudessaan vapaussodassa. Armeijaryhmän, korpuksen komentajana oli ollut itse Carl Gustav Mannerheim. Lennin rykmentti oli osallistunut muun muassa suureen Dannenbergin taisteluun. Sodan loppupuolella Lennin rykmentti oli siirretty sotimaan etelärintamalla, jossa loppukahakoita käytiin Romanian alueella Tonavan varrella Dobrudžan tasangolla.

Noihin aikoihin ei Venäjällä kuka tahansa päässyt ratsuväkijoukkoihin. Rakuunaksi halajavan oli jopa rahoitettava omat hevosensa päästäkseen johonkin eskadroonaan. Hevosia täytyi olla viisi ja lisäksi oli hankittava kaksi ratsupalvelijaa. Aseistuksena rakuunalla oli kivääri ja miekka. Merkillistä tässä sodankäynnissä oli, että heidän taistellessaan esimerkiksi itävaltalaisjoukkoja vastaan saattoi vastakkaisella puolella rintamaa olla Lennin tuttuja kavereita Suomesta, kuten esimerkiksi myöhempi kenraali Oinonen.

Maaliskuussa 1917 oli Pietarista alkanut tulla hälyttäviä tietoja epäjärjestyksestä ja levottomuuksista. Sotaväki oli noussut siellä kapinaan, ja tsaari oli luopunut valtaistuimestaan. Syntyneeseen vallankumoukseen päättyi Lennin palvelu suuriruhtinattaren rakuunoissa. Palveluksistaan hänelle myönnettiin Pyhän Annan miekka, joka myönnetään vain henkilökohtaisesta urhoollisuudesta. Seuraavaksi hän oli toiminut suuriruhtinattaren adjutanttina. Hatsinassa sijaitsi prinsessan komea palatsi, Lenninkin työpaikka, mutta sitten Suomesta alkoi kantautua tietoja levottomuuksista ja oli kiireellä ruvettava hankkiutumaan kotimaahan taistelemaan itsenäisyytensä alkumetrejä kulkevan uuden tasavallan riveissä.

Tsaari oli surmattu Venäjällä. Mannerheim katsoi olevansa vapaa lähtemään Suomeen, niin moni muukin. Perustettuaan esikuntansa Seinäjoelle kävi Marskin kutsu venäjänmaalla oleville niin Wilkamalle kuin Lenni Lindbergille tulla taistelemaan valkoisten puolelle. Marski oli Venäjältä tulijoita vastaan lähettänyt Raasuliin jopa junan, jolla he komeasti ajoivat Pohjanmaalle. Tämä oli tapahtunut helmikuun lopulla 1918.

Lennistä tuli Tornion pataljoonan komentaja kansalaissodassa, ja alkoi Tampereen valtaus. Luutnanttina hän astui palvelukseen, ja vapaussodan loputtua hän sai ylennyksen kapteeniksi. Tähystäjän- ja lentäjänura seurasi heti perään uusissa kansalaissodan jälkeisissä ilmailuvoimissa. Ilmailuvoimiin siirtymisessä auttoi Lennin ystävyys sotaväen päällikköön kenraali Wilkamaan. Erään kerran Lenni oli kysynyt asiaa suoraan:

– Kuule Kalle! Järjestäisitkö minut ilmailuvoimiin?

Ja asia oli sillä selvä. Kenraalista tuli perhetuttu ja he vierailivat joskus Kaarlo Wilkaman kauniissa kodissa Maurinkadulla sotakorkeakoulua vastapäätä.

Lennin isä Tuomas halusi aina vähän lelliä poikaansa. Niinpä esimerkiksi, kun Lenni oli tuonut Venäjältä ratsuhevosensa mukanaan, niin hänen isänsä oli rakennuttanut yhteen taloistaan, Snellmaninkatu 15:een, tallit hevosille. Sama päti myöhemmin Nape-poikaankin, jota isä puolestaan kuljetteli mukanaan, aina Eurooppaa myöten ja tahtoi tälle parasta mitä voi saada.

Noihin aikoihin ammatti lentäjänä ilmailuvoimissa tarjosi epävarman uran. Epäluotettavat lentokoneet aiheuttivat monenlaisia lento-onnettomuuksia, joita Lenninkin melko lyhyelle lentäjänuralle sattui useita. Eräs kaputti tapahtui helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 1919, kun hän starttasi koelennolle Santahaminasta vänrikki Nielsenin kanssa. Tämä kaksitasoinen tiedustelukone D.F.W. C.V oli koottu ja pingoitusjänteet viritetty ulkosalla pakkasessa. Lentäjät selvisivät kuitenkin onnettomuudesta, joka oli johtunut siitä, että jänteiden viritys ei ollut onnistunut.

Lenni Lindbergin lentäjänura katkesi lopulta, kun hän joutui pahempaan lento-onnettomuuteen. Hän oli mennyt esittämään lentotaitojaan vaimolleen Kulosaaren kasinon yläpuolelle ja syöksynyt jäälle kasinon edustalle. Kone oli mennyt muodottomaksi kasaksi, mutta itse Lenni selvisi nenän murtumisella. Näkemästään järkyttynyt vaimo laittoi kovan kovaa vastaan ja ilmoitti, että miehen lennot oli nyt lennetty. Niin Lenni sai siirron Laatokan meripuolustukseen ja hänestä tuli rannikkotykistön tarkastaja.

Vähän myöhemmin Lenni siirtyi rakennusalalle. Pari vuotta meni rakentaessa meijereitä Pohjanmaalle, sitten hän siirtyi isänsä tavoin rakentamaan kivitaloja Helsinkiin. Aluksi vuonna 1928 hän purki Tuomas-ukin rakentaman talon Liisankatu 6:sta ja tilalle kohosi entistä komeampi kerrostalo. Lennin rakennustoiminta käsitti enimmäkseen suuria kivitaloja, mutta joukossa oli muutama pienempi huvila ja puutalo, joissa sittemmin toimi eri ulkomaiden lähetystöjä. Perhe muutti asumaan uuteen taloon Liisankatu 6:een. Perheenlisäystä tuli, kun Napelle syntyi pikkusisko Else-Mai.

Täällä he viettivät huolettomia lapsuudenpäiviä. Kustaa-poikanen uitteli kadun rännissä kaarnalaivoja – Liisankatu laskee melko jyrkästi kohti merenrantaa. Kuusivuotiaana Nape-poika sai ensimmäistä kertaa isältä neljä markkaa. Hän meni kadun toisella puolella olevaan Salosen siirtomaatavarakauppaan ja pyysi koko rahalla maapähkinöitä, jotka olivat hänen herkkuaan. Kaupan täti ojensi hänelle suuren pussin, joka oli niin painava, että hän hädin tuskin sai sen raahattua kotiin. Eipä poika vielä ymmärtänyt rahan arvoa. Äiti laittoi pussin parempaan talteen, ja Nape sai siitä pähkinöitä pienemmissä erissä.

Kruununhaassa Nape aloitti myös kansakoulun alaluokat. Sitten isä teki komean konkurssin rakennettuaan erittäin komean kivitalon Maurinkatu 16:een, ja Liisankadun koti menetettiin. Muun muassa kaikki arvohuonekalut menivät vasaran alle. Perhe muutti Kaisaniemeen vuokralle, ja Nape siirtyi Kaisaniemen kansakouluun. Isä sai uuden työpaikan Ilmalasta. Diplomi-insinöörinä hän oli taitava matematiikassa, ja hän sai paikan professori Väisälän ilmatieteen laboratoriosta. Väisälä oli hiljattain kehittänyt radioluotaimen, jolla tutkittiin yläilmakehän säätilaa, ja luotaimen ilmapallon nousuratoja Lenni laskeskeli työkseen.

Alakoulun jälkeen Kustaa Kotsalo aloitti lyseon Helsingin Reaalilyseossa eli Ressussa. Isä oli ottanut silloisen tavan mukaan suomalaisen sukunimen. Kotsalo tuli Tuomas-ukin Vähäkyrössä olevan kotipaikan nimestä. Alemmilla luokilla Napen koulumenestys ei ollut hyvä, vaan hän joutui santsaamaan kaksikin luokkaa.

Neljänteen luokkaan asti Kustaan kiinnostus koulunkäyntiin oli laimeaa ainakin ajoittain. Viidennellä luokalla fysiikka ja kemia alkoivat kiinnostaa. Nape hämmästytti fysiikanopettaja Kalliota, kun hän yllättäen oli osannut laskea vaikean lämpöopin laskutehtävän. Kukaan muu luokalta ei kyennyt siihen. Kuultuaan, että Napen isä oli diplomi-insinööri, opettaja luuli aluksi, että isä oli auttanut tehtävässä. Vasta kuulusteltuaan varttitunnin Napea vakuuttui opettaja hänen osaamisestaan. Sitten opettaja otti muistikirjansa taskustaan ja korotti Napen fysiikannumeroa kerralla kaksi numeroa. Kyllä Kustaa itsekin oli hämmästynyt: Perhana vieköön, minussa taitaakin olla ainesta! Ja niin kiinnostus fysiikkaan lisääntyi entisestään.

Koulunkäynnissä tarvitaan usein käännekohtia, onnistumisia, jolloin itseluottamus kasvaa ja oikea kiinnostus oppiaineeseen voi syntyä. Napella erityisesti saksan kieli oli tehnyt vaikeuksia toisella ja kolmannella luokalla. Aina tuli ehdot, ja isäkin oli koettanut prepata häntä kirjoittamalla ylös saksan kieliopin keskeisiä kohtia, mutta eivät ne Napea jaksaneet kiinnostaa. Mutta viidennellä luokalla useat numerot alkoivat nousta.

Kemianopinnoissa tuli vastaava käännekohta. Kemian opettajaa kutsuttiin yleisesti Possuksi. Hän olikin melko lihava mutta kiltti mies: ei suuttunut vähästä. Yhdessä Lauri Pöyhösen kanssa Nape innostui erityisesti kemianopiskelusta. Lauri oli eversti Pöyhösen, tiedustelun päällikön poika. He olivat myös partiotovereita ja suojeluskuntakaveruksia. Heidän suojeluskuntansa oli nimeltään Itkonekiväärisuojeluskunta, joka sijaitsi Ilmalassa. Muista koulutovereista he halusivat erota ja ainoina pitivät sinisiä suoria housuja ja hankkivat borsalinot, tyylikkäät lierihatut jollaisia Britannian pääministeri Eden käytti.

Yhdessä he menivät myös tanssikouluun. Asiassa oli se kiinnostava puoli, että kahden nuoren tytön piti olla siellä opettajina. Pettymys olikin suuri, kun koulun lihava johtajatar vei heitä sitten tanssiin. Myöhemmin Lauri Pöyhönen toimi radiotiedustelu-upseerina sekä tuli tunnetuksi Operaatio Stella Polariksen johtajana, kun hän oli hoitelemassa tärkeitä asiakirjoja venäläisiltä turvaan Ruotsiin.

Koulussa Laurille ja Kustaalle kehittyi ylikorostunut itsetunto. Muut oppilaat olivat heidän mielestään maan matosia, ja he päättivät näyttää toisille esimerkkiä kemiassa. Neljännen luokan keväällä he sitten menivät