Juho 18

By Juhani Syrjä

Juho on vasta 18-vuotias, kun hän ilmoittautuu punaisten joukkoihin kansalaissotaan. Hän osallistuu taisteluihin, ja joutuu valkoisten vankileirille, jossa korventava nälkä ja väsymys ovat uuvuttaa hänet lopullisesti. Mutta kun kotiinpaluun hetki koittaa, uuttera Juho tarttuu kotitorpan askareisiin ja onnistuu pitämään sydämensä pehmeänä keskittymällä työntekoon. Hän haluaa oman perheen ja paikan, ja sitä varten on ansaittava kylliksi rahaa. Ansiokkaan sukukronikan ensimmäinen osa keskittyy Juhani Syrjän Juho-isän elämän alkutaipaleeseen, jota kansalaissota varjostaa. Uuttera nuorukainen ei kuitenkaan lannistu vaikeissakaan olosuhteissa niin kuin komea neliosainen sarja osoittaa.Juho-sarja kertoo kirjailija Juhani Syrjän isän elämäntarinan. Nuori Juho kokee kansalaissodan taistelut ja vankileirin kauhut, elättää kovalla palkkatyöllä perhettä ja on jo vanha mies Koiviston noustessa presidentiksi. Sukukronikka kattaa kokonaisen vuosisadan ja seuraa suomalaisen yhteiskunnan historiaa yksilön näkökulmasta.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 23, 2022
• ISBN: 9788728183786

Book preview

Juho 18

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1998, 2022 Juhani Syrjä and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728183786

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Asuttiin vielä Ruokolan kartanon Pyymäki-nimisessä torpassa, kun rupesimme kerran heinäntekoaikaan poikasakilla tekemään pahaa. Muulloin en muista semmoista lapsuudessani tapahtuneen – ainakaan niin, että itse olisin ollut pahanteossa mukana. Kuri oli jäykän kovaa. Vähästäkin ylitsekäymisestä ja sulasta vahingostakin sai selkäänsä, eikä isä aina kerinnyt katsoa sen karahkan vahvuutta, jolla löi. Äiti oli hyvä ihminen ja ymmärsi lapsia. Isä oli leppurimainen vain hevosille.

Aku oli vähän toisella kymmenellä ja minä kuuden vanha. Ida-sisko oli mennyt äidin mukana Ruokolaan ja siellä olivat töissä isä ja Heikkikin, joka oli meistä kotona olevista lapsista vanhin. Matti oli siihen aikaan renkipoikana Kirmun Laurilassa, Kalle ja Kustaa aikamiehinä maailmalla.

Pyymäki oli nimensä mukaisesti pieni torppa. Siitä tehtiin Ruokolaan kaksi hevospäivää viikossa ja kiireaikoina palkallisia päiviä niin paljon kuin kartanon etu vaati.

Vähäisen kylän kaikki aikaihmiset olivat kartanon heinäsaroilla ja niityillä ja silmälläpidon alta päässyt poikalauma oli kertynyt Pyymäkeen. Pahanteko alkoi vahingosta. Joku isompi poika heitti kiven, joka osui navetan ikkunaan. Kun kahden miehenkämmenen kokoinen ruutu helähti rikki, säikähdystä seurasi semmoinen tunne, ettei millään ollut enää väliä. Kuin työtä tehden revittiin seuraavaksi kellarikuopan katosta irti kaikki päreet. Tuvassa pudotettiin piisin raakusta malmipata, johonka tuli halkeama. Juuri kirnuttuun voihin sotkettiin tuhkaa. Pyymäestä lähdettiin kulkemaan kylälle ja kaadettiin myllypadon säätölaite sillan pielestä jokeen.

Sitä kumouksen kauheutta emme joutuneet ottamaan nimiimme, vaan se pääteltiin isompien huligaanien työksi. Aikuiset eivät uskoneet pelkästä poikasakista löytyvän niin paljon voimaa, että lujasti rakennettu patotorni olisi meidän työnnöllämme kaatunut.

I

Viimeisenä rauhantyönäni ajoin suokaivannosta pellolle rutaa. Olin yhdessä kotopuolen isommassa paikassa semmoisena enimmäkseen talossa asuvana päivämiehenä. Kotona Vimmussa olisi ollut tehdä samoja töitä, mutta isältä ei saanut rahapalkkaa, ja olin muutenkin halusta pois sen äijän komennosta.

Helmikuu oli puolessa välissä, kun maanantaiaamuna avasin jäätynyttä pistorintuusta enkä meinannut päästä siinä työssäni ollenkaan alkuun. Yritin lyödä ja vääntää milloin rintuuksen päältä, milloin edestä. Sepän vasta terittämä kankikin tuntui tylsältä. Hevonen jo kyllästyi ja nyki rekeä eteenpäin, nyökytteli mieltään osoittaen, kun ei ollut heinätukkoa edessä, vaikka tässä näin kauan seisottiin. Suutuin ja kirosin hevoselle vihaisena itselleni. Päättämättömyys tylsytti kangesta terän ja vei jäsenistä jusevuuden. Työ oli tuttua kyllä.

Poikasena jo pistelin talvityönä rutaa pitkät päivät. Vimmun työvero Kirkko-Mustalaan oli kaksi hevospäivää viikossa. Isä sai sovituksi, että kahden hevosen ja kolmen pojan työ laskettaisiin riittäväksi, vaikka meistä vasta Heikki oli täysi mies, Aku lähenteli rippi-ikää ja minä alle kymmenvuotias.

Mustalan isäntä teki torpparinsa kanssa hyvän sopimuksen eikä hän yrittänytkään sitä salata. Heikki oli pitäjän väkevimpiä miehiä ja Aku kiukun itkuun asti yrittävä raataja. Useampana päivänä isäntä kävi seuraamassa työtä, kehui kaikkia veljeksiä, mutta ihmetteli erikoisesti minua nuorimmaista.

Siitä Vimmun Juhosta vasta työmies tulee, ihan ennennäkemätön, isäntä kehui kylillä. Melkein kymmenen vuotta olin jo kulkenut työmiehen maineessa ja pyrkinyt parhaani mukaan sitä mainetta kasvattamaan.

Isä oli kiitoksessaankin saita eikä hän vahingossakaan koskaan kehunut ketään poikaansa edessä. Mutta kun syksyllä tehtiin polttopuita, jyvitti isä jo minut joutuisimmaksi kaikista pojistaan.

Laiska se vaan tuppaa olemaan, matki äiti isää vähän naurahtaen, kun toisti tämän puheita minulle.

Laiskan maineen sain siitä, kun sovin joskus aamulla päiväurakasta ja lähdin tingin täytettyäni joutilaana kävelemään metsään haulikon ja koiran kanssa.

En minä metsästä paljoja saanut. Lintuhaukulle tuppasin menemään aina liian hätäisesti. Oravia sain kyllä, kun niitten aika oli.

Metsällä kulkeminen oli isän silmissä laiskan hommaa – Heikiltäkin, vaikka tämä toi sieltä