Kyyditys

By Erkki Ahonen

Eletään 1930-lukua, jolloin lapuanliike on voimakkaimmillaan. Punaisia kyyditetään itärajalle tiheään.Antti asuu pienessä kylässä, jossa hänen salamyhkäisyytensä kiinnittää naapureiden huomion. Antti on viinatrokari, joka asuu susiparina kumppaninsa Annin kanssa. Pariskunta ei kuitenkaan muiden puheista välitä – he luottavat ja tukeutuvat toisiinsa. Anni myös pitää miehensä laittomasti hankitut rahat visusti piilossa, vaikka häntä niiden hämärä alkuperä hermostuttaakin.Eräänä yönä Antti ei palaakaan öiseltä reissultaan viinaa hakemasta. Hänet napataan autoon, ja alkaa pitkä matka kohti itärajaa. Matkaa sävyttävät tyhjenevät viinakanisterit ja mielipiteiden täydelliset eriäväisyydet.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 8, 2021
• ISBN: 9788726692235

Book preview

kysyttävää?

I

Ei ajeta aivan perille asti, siinä mökin nurkalla auto herättää huomiota ja muistetaan kun tästä jutusta tulee puhe, tunnettaisiin ehkä eikä se olisi mukavaa meille, päästäisiin suoraan sanomaan. On parempi että jätetään se sivummalle, pienelle tielle joka eroaa ennen määräpaikkaa, siinä on tiheää kuusikkoa, olen katsonut paikan, siitä sitä ei kukaan huomaa kun sammutetaan kaikki valot, tässä tiellä ei kulje monta ihmistä tähän aikaan.

Minulla on tässä pari tummaa liinaa joilla peitämme kasvomme kun ollaan perillä, varovaisuustoimenpide sekin. Menemme mökkiin metsää pitkin, mitään todellista vaaraa ei meillä ole, mies ei tiedä odottaa, toimimme vain mahdollisimman nopeasti. Jos olet jännittynyt on minulla pieni pullo viskiä mukana, ja tietystihän sinä vähän jännität, otat ryypyn tai kaksi, viski on paras aine pieneen jännitykseen. Varsinaisen tehtävän minä suoritan yksin, sinä olet vain mukana, ajat autoa, annat minulle kaikenlaista apua, mutta kaikki tämä on minun vastuullani, suunnittelemani, toimeenpanemani. Ja minä vien tämän asian loppuun joka tapauksessa, mitkään olosuhteet eivät voi estää minua.

Aja pienemmillä valoilla loppumatka, vanhempi sanoo vielä nuoremmalle joka istuu ratissa, se paikka on aivan kohta. Siinä on se sivutie, siitä pääsee kyllä autolla.

Pian vanhempi osoittaakin tien, nuorempi hidastaa, kääntää ohjauspyörää, auto ryömii puunjuurien yli. Ajetaan satakunta metriä metsän peittoon. Kaikki valot sammutetaan, hiljaisuus leviää ympäristöön moottorin viimeisestä potkaisusta. Miehet seisovat monta minuuttia liikkumatta ja puhumatta lämpöä ja öljynhajua lemuavan ajoneuvon vieressä.

Tietä pitkin näkymättömissä lähenee moottoripyörän papattava ääni. Valo vilahtaa puitten välistä, ääni on kovimmillaan, alkaa vaimeta, kohoaa vielä kun ajaja nousee mäkeä, loppuu joskus kun miehet kuuntelevat jo toisia ääniä. Tiellä kulkee ryhmä nuoria ihmisiä, tanssiväkeä varmasti, tanssipaikasta tulossa, polkupyörät ratisevat, kuuluu tyttöjen naurua ja poikien laulun hoilausta. Vanhempi nykäisee nuorempaa, lähdetään liikkeelle. Kun tuo nuoriväki menee ohi, ei tiellä kulje enää muita tämän pimeän aikana, saadaan toimia rauhassa. Kuitenkin kuljetaan metsän kautta sinne.

Vanhempi on suunnitellut edeltä joka askelen. Tästä paikasta on kohteeseen kaksisataa metriä, se on samalla puolen tietä, metsää koko matka. Mökissä on puhelinkeskus. Vanhempi ajoi asioillaan viikon lopulla täällä moottoripyörällä, pysähtyi mökin kohdalla, oli korjäävinään pyörää. Siinä hän katsoi mihin auto olisi paras jättää, miten mennä mökkiin, käyttää maastoa hyväksi.

Keskus on pienessä punaiseksi maalatussa rakennuksessa, siinä on nähtävästi vain yksi huone ja laudoista kyhätty eteinen. Takana on pieni perunamaa, kuuset tulevat aivan mökin päälle. Sellaiset kuuset että jos yksi kaatuu, painaa se rakennuksen alas. Mökissä on yksi ikkuna, maantien puolella. Jos mies pyrkii siitä ulos, on toinen mies tarpeen ottamaan sen siitä kiinni. Senkin takia on hyvä olla kaksi tällaisessa työssä, yleensä kuljetettavan kaikessa hillitsemisessä.

Miehen lisäksi on mökissä nainen, keskus on hänen hoidossaan, mökki onkin hänen omaisuuttaan. Pari ei ole naimisissa, nainen elättää miehen. Vanhemman saamien tietojen mukaan mies ei käy missään työssä.

Mies ei varmaankaan aavista miten paljon vanhemmalla on tietoja hänestä. Hän näytti olleen kapinan loppuvaiheissa jopa komppanianpäällikkönä Viipurin lähellä. Sitten hän oli vankileirillä muutamia viikkoja, mutta kortistojen mukaan ei ole tarkkaan selvitetty oliko hän karannut vai ammuttiinko hänet. Nimi ja tuntomerkit pitävät paikkansa, mies siis pääsi karkaamaan siinä vaiheessa jolloin olot leireillä vielä olivat sekavat ja järjestämättömät. Vältti tuomionsa joka varmasti olisi ollut kuolema.

Näillä seuduilla ei punikkeja arvattu etsiä, täällä hän siis on piileksinyt jo toistakymmentä vuotta vapaassa suhteessa yksinäisen naisen kanssa. Syyllisyyden osoittaminen lain edessä ei nyt olisi mielekäs kun yleinen armahdus on voimassa, mies pääsisi muutaman vuoden linnassaololla tai vapautettaisiin kokonaan.

Miehet siirtyvät varovasti eteenpäin puitten välitse, sama jykevä kuusimetsä jatkuu tien vartta. Tämä on kunnanmaata, puoli kilometriä keskuksesta eteenpäin on kunnankoti, valkeaksi rapattu rakennusryhmä jossa hoidetaan pitäjän köyhät sairaat ja vanhukset sekä vähämieliset.

Nuoremman mielestä heidän liikkumisensa pitää liikaa ääntä, kuivat oksat katkeilevat jalkojen alla, ei ole satanut viikkokausiin, lämmin metsä tuoksuu pihkalta ja kuusen havulta. Miehet eivät käytä taskulamppua vaan löytävät tiensä käsin tunnustelemalla. Ollaan kuin varkaat yöllä, nuorempi ajattelee. Ollaan epätavallisella asialla, hieman kammottavallakin, joka kuitenkin on tehtävä. Hän on nuori, leuat on puristettava kiinni etteivät ne alkaisi tarpeettomasti liikahdella.

Vanhempi muistaa erään öisen retken, partioretken Viron itsenäisyystaistelussa. Siellä ei kylläkään ollut metsää, oli peltoja ja rämeisiä maita, eikä ollut tällainen lämmin kesäinen yö vaan syksymyöhäinen ja räntäsade. Miehet olivat märkiä ja kuraisia kun kierrettiin bolsevikkien selustaan. Vanhempi oli silloin suunnilleen sen ikäinen kuin nuorempi nyt, tullut niinä päivinä laivassa veljeskansan avuksi, heitä oli joukko innokkaita ylioppilaita. Bolsevikit eivät olleet asettaneet edes vartioita, luulivat ettei sellaisella ilmalla kukaan tule.

Se oli jokin talonpoikaisasumus, ikkunat oli peitetty, sisältä kuului juhlimisen ääniä, laulua ja soittokoneen rämpytystä. Sai toimia häiritsemättä, jokaiseen ikkunaan asettui kaksi miestä, ovelle lyötiin hirsi pönkäksi ja samalla sekunnilla heitettiin yhdestä ikkunasta sisälle räjähdyspanos. Pojat laukoivat sitä mukaa kuin haljenneesta talosta yritti ulos miehiä, ryssiä joilla ei kaikilla ollut paljon päällä, niillä ei ollut mahdollisuuksia selvitä. Vanhempi muistaa miten hänkin oli kiihkeän toiminnan vallassa.

Talon sisälle oli heitetty vielä bensiiniä ja tuli roihusi aukoista. Vanhemmalta loppuivat panokset ja hän näki miten häntä kohti konttasi parrakas mies pistin kädessä. Se yritti päälle vaikka sillä ei ollut enää kaikki jäsenet mukana. Vanhempi heitti aseen kädestään ja tapaili puukkoa sivultaan. Mutta miten hän miehestä selvisi, hän ei jaksa muistaa. Paluumatkakin oli jonkin verran sekavaa, se oli kuin olisi tullut ensimmäisen kerran naisen luota.

Tällaiset kokemukset ovat ymmärrettäviä kun lähtee koulun penkiltä sotaan, vanhempi hymähtää. Tässä retkessä on vähän samaa tuoksua. Hän tunnustelee onko ase takin taskussa. Tuskin sitä tarvitsee, vaikka toisaalta tiedot sanovat että tämä voi olla kova mies. Mies, vaikka millainen mies kyllä lähtee kahden päättäväisen miehen mukaan. Tämä on lisäksi vaivainen, vaivainen niin ruumiin kuin sielun puolesta.

Nuorempi joka kulkee edellä pysähtyy, nostaa käden. Vanhempikin lopettaa liikkeen, edessä kuumottaa vaaleampi paikka, siellä on varmasti aukea, niittyä, ladon hahmo asettuu sen laitaan. Ladosta kuuluu matalaa puhetta, naisäänen kikatus. Miehet haistavat tupakan savua puiden alle, ladossa on otaksuttavasti lempivä pari, joku piikatyttö kulkevan miehen narrattavana. Mies kuuluu juuri kutkuttelevan tyttöä.

Mitä noille tehdään, kuiskaa nuorempi, kujeillaanko vähän että lähtevät?

Annetaan olla, meillä on tässä tärkeämpääkin, estelee vanhempi. Mutta eihän se ota paljon aikaa, sillä voisi estää yhden yksinäisen lapsen, hän myöntyy kohta. Mene sinä, säikäytä vähän, sillä ne lähtee. Pidät jotain outoa ääntä.

Nuorempi hiipii ladon perään, kuulostaa siinä. Ladossa on tullut hiljaista, kuulivatko kun tähän tuli? Supattavat. Piruko siellä on, kuuluu liioitellun römeä miehen ääni, siellä liikkui joku. Jos se oli meidän kissa, sanoo nainen puoliääneen, meillä on semmoinen kissa että se haistaa minun jäljet, laukkaa perässä. Kis kis, Mirri, kis kis. Tai siellä oli joku muu elukka.

Minulla on tässä aineet jolla pirut asettuu, leventelee mies. Ota tyttö sinäkin, mutta älä polta suutasi, ota tästä korkista että tiedät miltä pirtu maistuu. Minä otan itse pitemmän. Tällä kyllä pirut asettuu.

Mitä tekisi? miettii nuorempi. Ladosta kuuluu valuvan nesteen ääni, mies kaataa pirtua kurkkuunsa. Mutta jos ei piru asetu, sanoo nuorempi kuuluvasti ja yrittää vääntää äänensä mahdollisimman oudoksi. Ladossa tulee muutaman sekunnin hämmästynyt äänettömyys.

Sitten pari lähtee kiireesti, naiselta pääsee pieniä kiljahduksia. Nuorempi palaa vanhemman luo. Usko tai älä mutta ihmiset karttavat vielä pirua, hän sanoo, pimeässä on