Tietokonelapsi

By Erkki Ahonen

Raskaana oleva nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Kulissien takana hallitus antaa tiedemiehille salaisen tehtävän, johon naisen syntymätön lapsi sopii oivasti. Sikiö yhdistetään tietokoneeseen, jolloin kaikki hänen elämänsä toiminnot tapahtuvat keinotekoisesti. Hänestä tulee tietokonelapsi.Tiedemiehet uskovat, että tietokoneen ja ihmisen yhdistelmä tuottaa maailman älykkäimmän olennon. Koneiden ja ihmisten suurin ero vain on siinä, ettei ihmisen toiminta ole ennustettavissa.Voiko tietokonelapsen itsenäisyyttä ennakoida ja tarvittaessa rajata? Vai tuleeko lapsesta olento, joka tiedostaa omat voimansa ja oman itsenäisyytensä?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 8, 2021
• ISBN: 9788726692174

Book preview

www.egmont.com

Pulssinvaihto

Minut valittiin ryhmään sen viimeisenä jäsenenä. Tehtäväkseni tuli tiedottaa asiantuntijoitten ohi, tehtävä joka ei ole varsinainen tehtävä lainkaan. Ryhmän muut jäsenet olivat luonnollisesti syvästi erikoistuneita henkilöitä ja kokeen toimeenpaneminen oli laskettu heidän hartioilleen. Minun koulutukseni taas on hajanainen, joskin sillä on jonkinlaista laajuutta. Osuuteni suunnitelmassa tuli olemaan tarkasteleva suhtautuminen, piti huomioida olisiko tällaisilla jutuilla jatkuvuutta ja saataisiinko kustannuksille vastinetta.

Asetelma oli kohdallani tämän tapainen, mutta alun pitäen olin toisissa ajatuksissa. Raporttini tulisivat lepäämään aktuaalisen ajan mapeissa joista ne sitten siirrettäisiin arkistoihin, informaation hautausmaalle. Sen takia nyt, kun tehtävä on loppuunsuoritettu ja kooditukset purettu, haluankin tehdä tämän vapaamman selostuksen.

En pystyisi vastaamaan kysymykseen oliko kokeella varsinaista tarkoitusta ja tavoitetta. Useissa tapauksissa sellaisista ei nykyään enää voi puhua. Tieto on jo kaukana eivätkä rajoittavat tarkoitusperät enää yllä ympäröimään sitä. Jos jostakin oli kysymys, oli minun ymmärtääkseni kysymys meidän ihmisten tajunnan ja tietoisuuden ongelmasta. Tajuntamme on toki kummallisin seikka, tasanko jolla matkaamme.

Tiedän hyvin että kysymykset pisteytyvät ratkaisuihinsa ja vain tällä lailla meillä on mahdollisuus murtaa todellisuudesta. Mutta puolustan myös näköalaa, vaikka se ei ensi maistamalta miltään maistuisikaan. Tätä väitettä kehittelen pitemmälle tässä jutussa. Siksi puhun tajunnan ongelmasta ja teen sen aiheen pakottamana. Yksityisiin papereihini kertyi kysymyksiä tarpeeksi.

Ensimmäisessä neuvottelussa, sitten kun yleisjohtaja oli esittänyt valtuutuksensa ja saanut meidät ymmärtämään mistä oli kysymys ja miten pitkälle oli toivoa asian onnistumisesta, saimme kukin koodin. Puolen tunnin ajan kulki silmieni editse kirjainyhdistelmiä, joista minun tuli valita omani. Valitsin hupsuntuntuisen yhdistelmän, ja ymmärsin että hupsuuden tunne johtui minusta itsestäni eikä tietokoneesta joka latoi mekaanisesti eteeni kirjainsarjoja. Koodien valinta oli hyvä toimenpide alkajaiseksi. Olimme vieraita ihmisiä, mutta tämän puolen tunnin aikana nauroimme ja juttelimme vapaasti. Kun koodit oli valittu istuimme odottamassa että ne hyväksyttäisiin ja sijoitettaisiin. Sen jälkeen olisimme osa projektiota.

Tietokoneet olivat olleet minulle kovin kaukaisia, en ollut kiinnostunut niistä. Enkä vieläkään osaisi selostaa niitä yksityiskohtaisesti. Mutta meillä oli asiantuntijat niitä varten. Joku toinenkin oli yhtä tietämätön koska halusi tietää jotakin koodeista. Saimme kuulla että useat seikat määräävät, kuten äännäntä, neutraliteetti ja sopivuus tietokonekäsittelyyn. Paljas kirjain ei esimerkiksi riitä vaikka sen käyttö olisi mutkaton ja nopein. Koodeihin halutaan informaatiosisältönsä puolesta samantekevä ylimäärä joka estää sotkeentumisen. Kuulimme, että vaatimus sattumanvaraisista, neutraaleista ja henkilökohtaisesti valituista koodeista on tyypillistä painotettua tietokonemenettelyä. Kaikkialla kohtasin äärimmäistä huolellisuutta, ja se säilyi jutussa koko ajan.

Koodin saajia oli tusinan verran. Heidän lisäkseen näissä rakennuksissa oli suuri joukko teknistä ja muuta henkilökuntaa. Kooditetut vaihtuivat tietokoneteoreetikosta psykologiin, ja lapsi siis tulisi saamaan parhaan asiantuntemuksen matkallaan tajuisuuteen. Naisia oli puolet, mutta tietokoneille, kontrolliyksikölle ja henkilökunnalle me olimme kaikki vain koodeja, joita huoneitten ja käytävien ääni- ja valosummerit toistivat. Keskinäisen kanssakäymisen laadun saimme itse määrätä, joutuisimmehan sentään elämään täällä aika eristettyinä epämääräisen ajan. Samoin äänestimme yksimielisesti vapaan pukeutumisen puolesta. Tietokone oli ohjelmoitu ehdottamaan meille suuren joukon tällaisia yksityiskohtia joista valitsimme. Ne olivat enimmäkseen samantekevyyksiä, ja niiden tarkoituksena oli aivan selvästi suorittaa meille psykologinen sisäänajo tehtäviimme.

Kun kontrolliyksikkö ilmoitti hyväksymisensä, tuotiin sisään kuohuviiniä. Tunnelma vapautui lopullisesti. Ulkopuolinen maailma, josta tulimme ja jonka kiivas syke vielä jatkui meissä, alkoi samentua. Ryhmä tähtäsi tehokkuuteen. Taustana oli valvontahuoneen laitteitten vilkkuvalohyppely. Tekniikka oli valmiiksi rakennettu. Koneet näyttivät kuitenkin vielä ainoastaan omaa erinomaisuuttaan, todistivat vain olevansa kunnossa. Niiltä puuttui toistaiseksi kokeen toinen osapuoli. Hänet oli kuitenkin jo tilattu, jos näin sanoisin. Todennäköisyys tulisi luovuttamaan hänet meille lyhyellä toimitusajalla.

En halunnut ajatella hänen taustaansa. Hänen taustansa olisi sattuma, ja se saisi riittää meille. Hänet oli mitoitettu, ja sillä hyvä. Hän olisi sikiökauden aikainen ihmisorganismi. Todennäköisyys, tilastot antaisivat hänet meille muutamassa vuorokaudessa. Mitoitukseen kuului että hänen taustanaan olisi yksilöllinen murhenäytelmä. Mutta tällaiset jutut eivät kuuluneet keskeiseen ongelmanasetteluun. Tehtävänä ei ollut vähimmässäkään määrin arvovärittää todellisuuden laatuja. Tehtävänä oli käsitellä tiedolla yhtä sen hyvin rajoitettua mutta tärkeää osaa.

Projekti on nyt lopetettu. Minun koodiani ei kuitenkaan jostain syystä purettu, vaan jatkan valvontatehtävääni. Voisin sanoa että tilanne on yhä auki. Hän, tietokonelapsi, piti meitä loppuvaiheessa suuressa jännityksessä. Tämä, minkä kerron, on ehkä vain hänen yksi kehitysvaiheensa. Tai sitten hän ei ole enää kehityskykyinen. Ja yhtä hyvin asia voi olla toisella ja paremmalla tolalla. Mutta minun pitää kertoa järjestyksessä.

Ehkä kuitenkin vielä muutama yleinen huomio jota ei voi jättää tuonnemmaksi. Koe saattaa tuntua hirvittävältä. Ehkä kysellään rehellisyyttämme, moraaliamme, oikeuttamme puuttua. Vastaan tässä samoin kuin virallisissa raporteissani: on kysymys tiedosta. Kyseltäköön moraaliamme muilta suunnilta.

Asian arkaluontoisuuden takia koe oli luonnollisesti salainen. Onnistuneet pitkäaikaiset eläinkokeet olivat antaneet tekniikalle pohjan. Meidät tuotiin kaikkialta, olimme ylikansallisia. Emme tienneet kontrolliyksikkömme sijainnista ja kokoonpanosta. Koetta pidettiin poliittisesti neutraalina eikä siihen liittynyt kansallisia etuja. Sitä pidettiin myös kaikilla muilla tavoilla vaarattomana, vaikka minulla oli alusta pitäen epäilyksiä. Epäilykseni olivat kuitenkin selostuksiini soveltumattomia. Saatoin keskustella niistä vasta sitten kun hänestä, lapsesta, tuli täysin tietoinen yksilö. Keskustelimme paljonkin pitkinä valvontavuoroinani.

Hän ei ollut vertailukelpoinen. Häneen oli kytketty kojeita joitten toiminta oli mekaaninen. Siksi minun oli jatkuvasti mahdoton ymmärtää hänen ratkaisujaan. Ehkä on kysymys minun rajoistani. Hän ei koskaan valittanut asemaansa. Hänen uusi vaiheensa, joka kuitenkin on kerrottava jossain muussa yhteydessä kuin tässä, tulostaa kenties toisin. Hän oli yksilö, saatoin keskustella hänen kanssaan ja aina halutessani sain häneen helposti yhteyden, paitsi aivan viimeisissä vaiheissa.

En ymmärrä miksi minua ei vapauteta. Asia on loppuun käsitelty. Olen kirjoittanut virallisen raportin tehtäväni ja edellytysteni mukaisesti. Kirjoitan tätä selostusta niin kuin hyvälle ystävälle joka jo pitkälle ymmärtää minua. Vapaamuotoinen jälkikäsittely, vailla vaatimusta tiukasta jäsentelystä – sitä tarkoitan tällä. Ehkä minuun jäi jokin ylimäärä, virallisiin raportteihin soveltumaton, jota haluan ilmentää. Lapsi luotti minuun. Opimme tuntemaan toisemme. Ehkä hän luotti minuun siksi etten suorittanut hänelle minkäänlaisia toimenpiteitä niin kuin toiset kooditetut. He käsittelivät häntä tiedolla mutta minä etupäässä vain keskustelin hänen kanssaan. Olin jonkinlainen viimeinen mies, vailla erikoistehtäviä ja valtuuksia. Siksi minulla oli mahdollisuus päästä häntä lähelle.

Yleisjohtaja, mies jonka tyylissä oli jotakin vanhan herran itsevarmuutta, piti siis ensin kohteliaan puheen kokeen tarkoituksista ja järjestyksistä. Istuimme yksinäisinä. Sisään tuotiin viiniä, ja me aloimme tutustua. Minä menetin tunteeni että olin jotakin omituista sekarotuista lajia tässä pätevyyden näyttelyssä. Rauhoituin viinistä ja näitten ihmisten vaatimattomuudesta. He olivat uuden ajattelun ihmisiä. Jo asuminen ja työskentely heidän kanssaan olisi kokemus.

Muut paitsi yleisjohtaja, jolla jo oli tietty runsaampi kokeneisuutensa, olivat suunnilleen avaruuslentäjän iässä, neljissäkymmenissä, siinä hyvin tehokkaassa iässä jolloin nuoruuden häiritsevät tekijät väistyvät ja ihminen on voimissaan ja parhaiten kykenee antamaan panoksensa. Näin että syventyminen oli kuluttanut heidät sileiksi mutta katse ja liikkeet todistivat jatkuvaa varuillaanoloa ja reagointikykyä. Naiset olivat vuodenajan mukaan kevyissä puvuissa. Katselin näitä ihmisiä innostuneena. Ympäristö ehkä vaikutti sen, että he korostuivat samalla kertaa sekä tehokkaaksi että vapautuneeksi joukoksi. Uskoin että he voisivat joustavasti toteuttaa saamansa tehtävän, jos se ollenkaan oli tehtävissä.

Tänä päivänä, hajaantuessamme, he tuntuivat olevan helpottuneita. Tehtävä oli ollutkin monimutkaisempi kuin he olivat luulleet. Viileydessään he eivät jaksaneet ottaa lasta loppuun saakka luonnollisena ilmiönä. Minun tehtäväkseni jäi tunteenomainen huolenpito hänestä. Heille lapsi oli käsiteltävää massaa joka makasi säiliössään tarkasti kahden eri painoisen kolloidisen kerroksen välissä, kellui ja lähetti impulsseja heidän tutkittavakseen. Viimeisinä viikkoina lapsi piti heitä jännityksessä. He pelkäsivät hänen yksinäisyyttään ja liikkumattomuuttaan, ja myös sitä uhkaa jonka hän pani toimeen. Lapsi ei käyttäytynyt niin kuin hänen olisi heidän mielestään pitänyt. Hän tiedostui liikaa. Hän kuohahti yli tultuaan täysin tietoiseksi erikoislaadustaan ja mahdollisuuksistaan. Hän sai heidät paniikin valtaan. Kenties lapsen johdonmukaisuus oli ylivoimainen. Lapsessa oli riskimomentti, mutta sellainenhan liittyy nykyään moneenkin asiaan. He työskentelivät kaikkein monitahoisimmalla ja myös vaarallisimmalla ilmiöllä, tajunnalla. Vaikka he olivat kuinka erikoistuneella tiedolla ladattuja, heidän kapasiteettinsa ei riittänyt ymmärtämiseen. Tai saatan olla väärässäkin. Tämän vaikutelman kuitenkin sain. Kaukaiset