Kesytä kiire!

By Anja Kulovesi

Anja Kuloveden teos Kesytä kiire on oivaa seuraa hyvinvointiaan ja oman elämänsä hallintaa pohtivalle lukijalle. Mistä kiire johtuu? Miten voimme kesyttää sen? Minkälainen kiirehtijä sinä olet? Työyhteisökouluttaja ja kiireenkesytys-konseptin kehittäjä Anja Kulovesi pohtii kirjassaan kiireen olemusta ja sitä, millaisia kiirehtijöitä olemme sekä sitä, miten voisimme löytää kiireettömyyden. Kirjassa esitellään kiireenkesyttäjien talo, josta löytyy reittejä uusiin oivalluksiin itsestä ja omista toiminta- ja ajattelutavoista.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 15, 2019
• ISBN: 9788726163308

Book preview

www.egmont.com

Johdanto

Kriisistä kriisiin siirtymisestä on tullut elämäntapamme.

Barbara Sher

Miksi meillä on kiire?

Kiireenkesytys on noussut ammattitaitojen joukkoon. Maailmassa, jossa kaikkea on liikaa ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän, kiireenkesytyksestä on tullut sekä selviytymishaaste että eheytymisprosessi. Kyseessä on aina henkilökohtainen suhde aikaan, mutta jokainen meistä vaikuttaa myös ympäristöönsä joko lisäämällä kiireen tai levollisuuden tuntua. Ketään meistä ei liene koulutettu kiirehaasteen kohtaamiseen missään opinahjossa. Meistä on tullut opiskelijoita, ilman että tiesimme ilmoittautuvamme tämän vaativan aiheen pariin.

Teorioista ei tunnu olevan paljonkaan apua. Kirjoja lukemalla saamme korkeintaan vihjeitä omaan toimintaamme. Ja onko meillä enää aikaa lukea kirjoja? Olemme siirtyneet suoraan näyttötutkintovaiheeseen ja joudumme itse määrittelemään, mitä tavoittelemme. Opiskelijakollegoita on valtavasti ympärillämme. Oikeastaan lienee helpompi yrittää luetella ne, jotka eivät vielä ole mukana kiihkeässä tarinassamme kuin ne, jotka ovat jo keskellä vauhdikasta ja vaativaa opiskelua. Valtaosa Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin asukkaista ovat edelläkävijöitä, jotka ovat valinnoillaan avanneet väkisin opiskeluun värväävän globaalin yliopiston. Huhut kertovat, että Kiina ja Intia ovat lähdössä täysillä mukaan. Kuluttamisen ja viihteen kulttuuri tuntuu johtavan loputtomaan nälkään, jota yhä kiihkeämmin yritämme tyydyttää.

Oppiessamme ymmärtämään kiireenkesytyksen saloja, saamme ennemmin tai myöhemmin konkreettista palautetta siitä, mikä ei enää toimi hyvin. Olemme tiedostamattamme panneet itsemme täysillä likoon. Oma terveytemme, mielemme ja kehomme tasapaino ja ihmissuhteemme näyttävät, miten suhteemme aikaan ja ahneuteen toimii. Työyhteisöissä luovuus, vuorovaikutus ja lopulta myös saavutetut tulokset kertovat, olemmeko oivaltaneet oleellisen ja epäoleellisen eron vai lisäämmekö vain paniikinomaisesti vauhtia selvitäksemme lähitulevaisuudesta seuraaviin yhä lisääntyviin deadlineihin.

Ylenpalttisuuden ongelma

Koskaan aikaisemmin ihminen ei ole joutunut tekemään näin paljon erilaisia valintoja elämänsä aikana. Tietoa tulvii yli kaikkien mahdollisten tarpeittemme, ja yksi haasteistamme on karsia suurin osa siitä pois. Ehkä tätä taitoa aletaan vähitellen opettaa lapsille jo kouluissa. Voimme valita erilaisten ammattien välillä ja hankkia niitä vaikka useampia. Vanhoja ammatteja katoaa ja uusia syntyy. Voimme opiskella monia kieliä ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Voimme harrastaa asioita, joista emme tienneet mitään vielä vuosi sitten. Voimme hankkia välineitä kaikkiin mahdollisiin käyttötarkoituksiin. Voimme asua monessa paikassa. Voimme tulla riippuvaisiksi elämyksistä. Janoamme hehkua elämään. Koska kokemukset, jotka jättivät meille myönteisen muistijäljen, haalistuvat jos niitä toistetaan, on löydettävä jotain uutta, jotain vielä huikeampaa. Tähän loppumattomaan nälkään markkinointiasiantuntijat ja media yrittävät parhaansa mukaan vastata. Onko siis ihme, että yhden nopeasti kiitävän elämän aikana monille meistä tulee kiire?

Kohtuuden määrittelystä on tullut yksi henkilökohtaisen elämämme tärkeimmistä tehtävistä. Kehittyäkseen todelliseksi taidoksi kohtuus on määriteltävä uudelleen ja uudelleen vaihtuvissa tilanteissa. Oman mielen ja kehon tasapaino ovat mittareita, jotka kertovat, miten olemme onnistuneet. Myös ihmissuhteemme toimivat peileinä.

Kiireeseen ei ole yhtä ainoaa syytä. Kiireen vangiksi jääneelle ei myöskään ole yhtä ainoaa toimivaa pakotietä. Olemme ajautuneet tai antautuneet kiireen kumppaneiksi eri syistä. Huomaamattamme olemme tulleet rakentaneeksi myös huonosti toimivia uskomuksia. Paineet ylisuorittamiseen tai kohtuuttomiin valintoihin tulevat paitsi sisältämme myös ympäristöstämme. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tehdä paremmin toimivia valintoja ja kehittää suhdettaan aikaan.

Itse en usko ajanhallintaan. Koko ajatus tuntuu aikamoiselta liioittelulta. Aika, joka on aina henkilökohtainen kokemus ja täysin abstrakti käsite, on mahdoton ihmisen hallittavaksi samoin kuin elämä tai kuolemakin. Ajankäyttökin tuntuu keinotekoiselta ilmaisulta. Valintoja toki teemme itse. Joka hetki. Keskimäärin pohjoismaalaisella ihmisellä on 30 000 vuorokautta aikasijoituksiinsa. Kukahan opastaisi tämän salkun hoitamisessa? Paljonko ajastamme varaamme harkitaksemme sijoituksiamme sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä?

Jätin hyväpalkkaisen kansainvälisen uran 1990-luvun puolivälissä. Selviytymisestäni huolestuneet ihmiset yrittivät kertoa minulle, ettei kukaan ikäiseni nainen jätä lama-aikana sellaista työtä ja työnantajaa. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. En voinut jatkaa käsikirjoitusta, joka ei enää lainkaan tuntunut omaltani. Halusin oman elämän ja aikaa läheisilleni, oli hinta mikä tahansa. Koskaan en ole sitä päätöstä katunut. Sen jälkeen olen tavannut paljon samankaltaisia ratkaisuja tehneitä ihmisiä. Tarinoiden taustat vaihtelevat, mutta yhä useampi on rohkaistunut ottamaan itselleen aikalisän ja arvioimaan elämän tarjoilemia vaihtoehtoja. Päätöksen teko pelkän järjen avulla voi tuntua turvalliselta, mutta tunteillamme on merkitystä. Viestini ei ole se, että jättäkää hyvät mutta kiireiset uranne. Ei se aina ole tarpeen. Mutta uskon jokaisen tarvitsevan elämän väli-inventaareja pohtiakseen, mikä on todella tärkeää ja millaisia olisivat ne valinnat, jotka tekisimme käyttäen sekä sydäntä että järkeä.

Melko kehnot uskomukset

Miten olemmekin huomaamattamme