Polulta poikkeamisen taito

By Leila Simonen

Työelämän paineiden aiheuttama burnout on 2000-luvun ihmisten vitsaus. Voisiko töitä tehdä niin, ettei palaisi loppuun? Miksi me oikein teemme niin paljon töitä ja käytämme ylimääräisen rahan tavaroiden haalimiseen?Yhteiskuntatieteiden tohtori Leila Simonen oli edellä aikaansa ja pohti näitä asioita jo 2000-luvun alussa. Hän päätti sanoa hyvästit työuupumukselle sekä oravanpyörässä raatamiselle ja lähti etsimään lempeämpää tapaa tehdä töitä. "Polulta poikkeamisen taito" kertoo Simosen omista kokemuksista, opastaa kohti elämänmuutosta ja neuvoo siinä, kuinka tulla toimeen entistä pienemmillä tuloilla. Samalla kirja kannustaa löytämään entistä enemmän merkityksellisyyttä niin työelämästä kuin arjesta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 20, 2021
• ISBN: 9788726819816

Book preview

apurahasta

Voimasanat lukijalle

Tein luokkaretken lapsuuden lakeudelta yliopistoon ja maalaistytöstä sukuni ensimmäiseksi tohtoriksi. Juuri väitelleenä sosiaalipoliitikkona sain kultalautasella vakituisen tutkimushallintoviran pääkaupungista. Matkani kiltistä, koulussa viihtyvästä tytöstä virkamieseliittiin oli kuin toteutunut amerikkalainen unelma, jonka suomalainen koulujärjestelmä ja hyvinvointivaltio tekivät mahdolliseksi. Rakastin tutkimus- ja kehittämistyötä, mutta sitten alkoi hallinnon jähmeys ahdistaa. Ajauduin arvoristiriitaan työssäni, ja halusin pois pienestä häkistä, joka ei antanut luovuudelle tilaa kasvaa.

Piti poiketa polulta ja valita toisin. Hyppäsin pois oravanpyörästä ja ryhdyin downshiftaajaksi.

Tutkijana olin kuvitellut sosiaalisten ongelmien tulevan ratkaistuksi inhimillistä hyvinvointiyhteiskuntaa rakentamalla. Toisin kävi, ongelmat ovat muuttaneet muotoaan, ja reilu hyvinvointivaltio on alkanut rahanpuutteessa murentua ja muuttua tunnistamattomaksi. Mutta pitkään rakastin tutkimuksen tekemistä, liikaakin, sillä olin myynyt sieluni työlle.

Oli päästävä raikkaisiin tuuliin, sillä en enää ihmisenä uskonut virkamiehenä tekemääni työhön. Suomalaisena asiantuntijana pystyin kansainvälisesti loistamaan, ja Suomi oli monessa asiassa huipulla, kun tilastoja verrattiin. Mutta tutkimus ja tilastot alkoivat olla mielessäni kuin museo, menneisyyden pysähtynyt kuva, ja minua kiinnostivat liikkuvat kuvat ja tulevaisuus. En pystynyt enää samaistumaan työhön, jota tein vaikka kovasti ja pitkään yritin.

Vedin itseni täysin piippuun, mutta uuvuin vain byrokratiaan: minulle tuli koulutuspyyntöjä yrityksistä ja olin alkanut kirjoittaa vapaammin. Aloin loistaa yritysvalmentajana ja dekkaristina. Olin sanojen sekatyöläinen ja minusta alkoi tulla puhuja, kirjoittaja ja yritysvalmentaja.

Kiihkeästi halusin alkaa oikeasti elää ja kehittää luovuuttani, jättää kiireen ja stressin taakseni. Halusin kuvata yhteiskunnan muutoksia niin, että ihmiset näkisivät niissä voimaantumisen tarttumapintoja. Hyppäsin kokonaan pois virkatyön oravanpyörästä vuonna 2000 ja päätin elättää itseni luovuuden ja intuition voimalla.

Seurasiko siitä kymmenen vuoden sunnuntai? Ei – onneksi, mutta yllätys oli, miten nahkaan ja mieleen tatuoitu voi ahkeruus ikäiselleni olla. Slow life piti opetella, mutta yrittäjänä ja downshiftaajana sain tuunata elämästäni omannäköisen. Aloin nauttia yksinkertaisista ilosta ja pian hoksasin, että pieni, mutta henkisesti rikas reissunaisen elämä oli minun juttuni. Tein totaalisen elämäntaparemontin ja elämän pesuohjelmassa lensi kaikki turha pois. Yksinkertaistin elämääni, vähensin kulutusta, lisäsin liikuntaa, karsin aikasyöppöjä ja tavaraa, jotka pitivät minua kiinni vanhassa. Opin nauttimaan elämästä, ja minusta tuli maratoonari, salsaaja ja läppärikulkuri.

Kymmenen vuotta valittua vaatimattomuutta on opettanut minulle arvokkaita asioita senioryrittäjyydestä, rahasta ja runsauden uusista muodoista. Moni ikäiseni sinnittelee palkkatyössä odottaen eläkkeelle pääsyä. Entä mitä sitten, kun eläkeläisen huolettomuus ja vapauden unelma ohenevat eläkkeen pienuuden tai oman tarpeettomuuden tunteen vuoksi?

Monen työntekijän, toimihenkilön tai it-osaajan haaveet kaataa yrityssaneeraus, eikä raha ole silloin ainoa huolen aihe. Miten irtisanomisen tai muutoksen aiheuttaman kolauksen voi käsitellä, ottaa haltuun uuden elämänvaiheen ja päivittää uuden identiteetin? Downshiftaus opetti minua luomaan rahaa ja vähentämään kulutusta, mutta se kasvatti iloa, sisäistä rikkautta ja ohjasi henkiselle polulle. Arjen onnen hetket lisääntyivät ja opin elämään preesensissä.

Opin, että rahalla hankitun elämän onni on ylimainostettua, kun perustarpeet on tyydytetty. Rahaa tarvitaan, mutta entä kun mikään ei tunnu kenellekään riittävän ja ihmiset masentuvat ja ympäristö tuhoutuu. Aloin yksinkertaistaa arkeani, opettelin irti tavarariippuvuudesta ja kulutuskarusellista ja löysin vaihtotalouden ja ystäväyhteiskunnan mahdollisuudet.

Downshiftaus ei ollut minulle vain palkkatyön rakenteiden ulkopuolella elämistä ja kulutuskriittisyyttä, vaan oman elämän merkityksellisyyden vaatimista takaisin. Downshiftaaja eli työn, rahan ja tavaran orjuudesta irrottautuva kohtuullistaja – oli mies tai nainen – tekee henkilökohtaisesta poliittista. Eri-ikäisten elämän leppoistajien protestit tehoyhteiskunnan vaatimuksia vastaan ovat todellisia. Hitaan elämän mestariksi voi alkaa kuka vain, kerralla tai pikku hiljaa. Kerron kirjassa, kuinka downshiftaajaksi voi ryhtyä ja elää viiden tähden elämää muun kuin materiaalisen runsauden keskellä.

Kirja on tilitys virkatyöstä vapauttaneen tiikerinhypyn jälkeisestä hidastajan elämästäni villinä ja vapaana. Kirjoitan tunnekarusellista, johon jouduin luopuessani rationaalisen tiedon ainutkertaisuudesta ja alkaessani luottaa sisäiseen tietoon, jota kutsutaan luovuudeksi tai intuitioksi. Kerron, millaista oli kohdata pelon lohikäärme, mutta ottaa vastuu itsestään. Millainen oli ulkoinen ja sisäinen prosessi kohti parempaa, omannäköistä elämää? Miten tulin senioryrittäjänä toimeen aineellisesti, maineellisesti ja sosiaalisesti?

Tämä on voimakirja sinulle, joka etsit vaihtoehtoa työelämän paineisiin, sinnittelet eläkkeelle, mietit sapattivuotta perheen parissa tai elät yt-neuvottelujen myrskyn silmässä. Ota elämä omiin käsiisi ja uskalla vaihtaa kevyeen kulutukseen ja yksinkertaiseen arkeen.

Olen ollut etuoikeutettu saadessani opetella hidastamista omalla aikataulullani. Olen uskaltanut uida vastavirtaan ja elää omannäköistäni elämääni. Tein omasta muutoksestani koelaboratorion, jossa ajatukseni, tunteeni ja ihmettelyni olivat minulle kuin etnografista materiaalia. Osallistuvan havainnoin keinoin sain voimaa oppia luottamaan, rakastamaan epävarmaa ja uutta. Tiedän, että se rakkaus ei kaikkia kiehdo.

Useimmat ihmiset arvostavat tuttua ja turvallista, mutta kaikki elämässä muuttuu ja yhä vauhdikkaammin. Jos kaipaat rutiineista irti ja haluat etsiä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, lue kirjasta vain sinua kutsuvat luvut. Kirjaan on katettu muutoksen buffet-pöytä, ja voit valita siitä tutut ja itseäsi miellyttävät, mutta rohkaistua myös kokeilemaan jotain uutta ja kummaa.

Minulle omaehtoinen polulta poikkeaminen toi henkistä kasvua ja lisäsi iloa, joita ei rahalla saa. Kohtuullisuus ja ekologinen elämä vetosivat minuun, koska näin kulutuksen, kiireen ja tehotyön seuraukset yhteiskunnan ja yksilön tasolla. Downshiftaus opetti minua selviytymään aineellisesti vähemmällä, mutta lahjoitti minulle henkisyyttä ja syvyyttä, villiä vapautta, joutilasta aikaa ja yllättäviä ilmaisia elämyksiä.

Kirjassa palaan joihinkin kokemuksiini toistuvasti, koska ne ovat olleet kipeitä tai tärkeitä. Luopuminen ja uuden omaksuminen vaativat kaikilta meiltä ennen muuta päänsisäistä reflektointia ja oma-aputerapiaa. Lukujen lopussa on lukijaa varten ajatuspysäkkejä, harjoituksia ja linkkejä lisätiedoista. Voit kohdata ajankohtaisia kipu- ja voimapisteitä ja miettiä oman elämäsi polun päitä.

Toivon elämänkokemusteni antavan sinulle oivalluksia ja rohkeutta kohdata muutos elämässä hyvänä haasteena. Toivon sinulle voimaa ja kykyä luottaa itseesi, nauttia arjen yllätyksistä ja tutustua elämän mysteeriin. Käytä kirjaa hyväksesi, kun tarvitset samaistumista, erillisyyttä, energiaa tai lohtua. Uskalla tarttua kirjaan, kun sinun on aika unelmoida kohtuullistamisesta ja ryhtyä luomaan unelmiasi todeksi. Tervetuloa hyvän elämän itsepalvelupesulaan!

Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta 2012

Leila Simonen

Muutoksen mielikuvat ja tiikerinhypyn tunnemyrskyt

Vuosituhannen vaihtuminen, millenium, oli merkki, uuden alku. Milleniumin kunniaksi vaihdoin työelämässä puhtaalle pöydälle. Olin ollut ikäni sosiaalipolitiikan tutkija ja nyt minusta tulisi yrittäjä ja vapaa kirjoittaja. Olin täynnä ristiriitaisia tunteita. Olin innoissani kuin laitumelle keväällä päässyt vasikka, mutta välillä paniikissa. Miten pärjäisin taloudellisesti ja henkisesti? Olin burn out tutkija, täysi romu ja vanha – 50-vuotias. Oliko elämällä tarjota minulle enää mitään?

Maalaislapsuuden kokemus ahkeruudesta ja yhteisöllisestä tekemisestä olivat opettaneet sitoutumaan, tarttumaan siihen mihin kykeni ja vähän yli – ja nauttimaan työn tuloksista, kun oli sen aika. Sateen rummutus pärekattoon on vieläkin mieluisaa kuultavaa, mutta sellaista ei betonibunkkerissa ollut tarjolla. Sateen ääni symboloi ansaittua lepotaukoa, ei lusmuilua ja laiskuutta. Näitä ansaittuja onnen tunteita halusin lisää, mutta hallintovirkamiehen työssä niitä ei syntynyt. Mieleni kaipasi syklistä ajankiertoa kalenterin lineaarisesta orjuudesta.

Kun uupumus kasvoi vielä virassa ollessani, aloin kärsiä metelistä. Pikku hiljaa tuli työpaikka yhä vastenmielisemmäksi myös fyysisenä ympäristönä. En pystynyt pakottamaan itseäni sinne, vaan hain erilaisia etätyön tekemisen mahdollisuuksia. Nyt olen oppinut ottamaan äänistä ärsyyntymisen merkkinä siitä, että kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa. Mutta hiljaisuuteen ei aina ole mahdollisuutta, sen tietävät monet avokonttorissa ahertavat.

Myös vastenmielisyys tavaraan oli merkki muutoksen tarpeesta samoin kuin riittämättömyyden tunne. Nyt viisaampana tiedän, että mieli ja ruumis ovat kavereita. Jos nyt saisin hiirikäden tai jäätyneet ranteet, tietäisin, että on aika tanssia tai juosta – pitää pitkä tauko kirjoittamisesta.

Aistit ovat arvokkaita viestin tuojia, ja kroppa kertoo missä mennään. Aistit tulivat avuksi ja mieli antoi merkkejä jo ennen kuin todella sairastuin. Kärsin metelistä, kokouksiin oli raskasta osallistua ja otin henkilökohtaisesti, kun kollega katsoi minua aamulla kuin vanhaa kalustoon kuuluvaa huonekalua eikä tervehtinyt. Masentuneen ihmisen mieli on magneetti arvottomuuden merkeille.

Nyt tiedän myös, että ulkoisen ja sisäisen välillä tulee olla tasapaino. Ulkoisesti voi kaikki olla hyvin, jopa yltäkylläisesti mutta sisäisesti voi olla täysin tyhjä. Yritin toistella itselleni, että minulla oli unelmatyöpaikka, kannustava pomo, mukavat työkaverit ja himoittu päällikkövirka. Olin ollut onnekas saadessani eläkeviran, en vain määräaikaista akateemista pestiä tai viransijaisuutta. Hoin itselleni, että minulla oli kymmenien vuosien akateemisten pätkätöiden jälkeen elämäni ensimmäinen eläkevirka 40-vuotiaana. Siitä piti osata nauttia ja ainakin ymmärtää pitää siitä kiinni. Ei auttanut järkipuhe, vaikka itse sitä harrastin itselleni.

Järjellä analysoiden olin asemassa, josta ei ollut viisasta lähteä. 1990-luvun alun laman seurauksena alkoivat valtion organisaatioiden taloussäästöt ja karsinnat. Monta lamaa ja taantumaa on tullut sen jälkeen ja virastojen uudelleenorganisointi jatkunut. Julkinen sektori eli valtio ja kunnat eivät enää ole nuorille työpaikkapankkeja, päinvastoin. Monet virat ja toimet lopetetaan sitä mukaan, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Nykyopiskelijoiden odotetaan aloittavan yrityksiä tai tyytyvän elämän kestäviin projekti- ja pätkätöihin. Joillekin pätkätyöt sopivat, mutta moni kaipaa varmaa työpaikkaa ja jatkuvaa työsuhdetta.

Olin saanut vakituisen aseman, enkä ymmärtänyt missä oli vika, koska ulkoisesti kaikki oli hyvin. Pikku hiljaa yllätin itseni aina useammin miettimästä, oliko tässä kaikki. Rakastin tutkimusta ja uuden tiedon etsintää ja tein töitä hullun lailla. Mutta arki tuntui harmaalta ja kokoukset, rahahakemukset, raporttien tarkistaminen – kaikki oli yksitoikkoista rutiinia. Kaipasin uusia haasteita, yllätyksiä, adrenaliinia työelämään että tuntisin olevani elossa, merkityksellinen. Yli 200 tutkimusjulkaisun cv ei tuntunut miltään. Olinko elänyt turhaan?

Palkkatyössä näillä oireilla pääsee työterveyslääkärin puheille. Tarjolla oli empatiaa, sairaslomaa diagnoosilla burn out tai masennus. Vastaanotolta lähtiessä yritin ymmärtää diagnoosia, että olin masentunut. Minäkö? Fiksu lääkäri oli kertonut sen kauniisti, ja mielialalääkitysresepti kourassa päätin alkaa uskoa häntä. Nyt minulla oli hyväksyttävä selitys pahaan olooni. Olin saikulla, ja se oli yhteiskunnallisesti hyväksyttävä tapa elää.

Mieliala- ja masennuslääkkeiden voimalla painavat Suomessakin kymmenettuhannet työikäiset. Tunnen heidän koskettavia tarinoitaan kursseiltani ja koulutustilaisuuksistani. Meistä jokainen tietää tai tuntee jonkun masentuneen jos – ei itse sitä ole. Masennus on suurin materiaalisesti hyvin voivan läntisen maailman tulevaisuuden uhka, näin kertoo meille WHO. Lääketeollisuus tutkii, kehittää ja löytää ratkaisuja yhä vaikeampiin vaivoihin ja suomalaisten eliniän odote on pian sata vuotta. Millainen mahtaa olla silloin työuran ja eläkkeellä olon suhde ja elämänlaatu?

Olen tullut johtopäätökseen, että ihmisten terveet reaktiot kohtuuden yli menneeseen materiaaliseen yltäkylläisyyteen ja työelämän tehovaatimuksiin medikalisoidaan. Mielialalääke on toki hetkellisesti paikallaan, mutta pidemmällä aikaa se on vain laastaria avohaavaan. Terapiaa ei riitä kaikille tai se tulee liian myöhään. Nopeasti pyörivästä työelämän muutoksen tehosekoittimesta lentävät ulos heikoimmat ja vahvimmat. Heikoimmat sairastuvat ja syrjäytyvät hyvinvointivaltion tai perheen varaan, mutta vahvimmat luovat joko rahalla koskemattomuuden tai vauhtia hidastamalla downshiftaajan laatuelämän.

Minä luulen olevani näitä vahvoja valittuani hitaan elämän. Siihen minua auttoi sisu ja koulutus. Kaikilla ei riitä sisu eikä uskallus hypätä pois oravanpyörästä, ja joillakin aloilla vallitsee työntekijän uupumisen kieltävä kulttuuri. Silloin töihin mennään vuosikausia masennusnapin voimalla ja romahdetaan vasta eläkkeelle päästäessä. Työyhteisökouluttajana olen kohdannut kymmenen vuoden aikana satoja masentuneita asiantuntijoita, miehiä ja naisia. Monet on irtisanottu tehostamisen nimissä, ja toiset – kuten minä – ovat rakastuneet työhön ja toimineet omina piiskureinaan uupumuksen armahdukseen asti.

Työelämää on uudistettu numeroilla, ei ihmismielen ja aivojen toimintaa ymmärtäen. Kun hyvä duunari tai menestynyt asiantuntija saneerataan ulos, yksilön henkinen kolaus on kova. Kun työtoveruus murretaan ja viedään ihmiseltä hänen arvokkuutensa, hän voi murtua. Näin sieluni silmin, miten minun olisi käynyt, jos en olisi riuhtaissut itseäni irti. Olisin käynyt vuodesta toiseen uusimassa mieliala- ja masennuslääkereseptiä ja elänyt odottaen joulu- tai kesälomaa. Olisin voinut kenties jatkaa näin vuosia, mutta en kerta kaikkiaan pystynyt. Moni kollega sinnittelee päivästä toiseen ja elää odottaen eläkettä.

Tehoyhteiskunnassa nimeltä Suomi nuorimmat masentuneet ovat alle kouluikäisiä, ja koululaisista viidennes tarvitsisi masennuslääkityksen, jotta pysyisi oravanpyörässä mukana. Amerikkalaisessa diagnoosikirjassa taudinmäärittelyt tarkentuvat ja joukossa on jo diagnoosinumerot taudeille ei opi nopeasti matematiikkaa tai persoonallisuushäiriölle, jossa nuori vastustaa vanhempiaan ja sanoo heille ei. Suomessakin add ja adhd ovat nykypäivän muotidiagnooseja, vaikka varmaan myös harrastusstressi, ruoan laatu, lisäaineet ja kaiken kattava kiire vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Aikuisen ja lapsen arki on aikataulutettu, vanhemmat ovat kiireisiä ja koulu kilpailuttaa. Psyykkisistä syistä sairauseläkkeelle joutuu viisi suomalaisnuorta joka päivä, mikä on suurta yhteiskunnallista ja inhimillistä tuhlausta.

Yli 10 000 suomalaista sai potkut vuonna 2011, ja hyvästit työpaikalle joutui antamaan vuoden 2012 kesään mennessä jo 12 000 työntekijää. Irtisanomiset jatkuvat ja moni elää saneerausuhan alla. Heidän kokemuksensa työpaikan ja palkan, työkavereiden ja arvostuksen menettämisestä tai sen pelosta ovat osin samanlaisia keskenään, mutta jokaisella on myös omanlaisensa tarina. Niille tarinoille ei aina löydy kertomisareenaa ja läsnä olevaa kuuntelijaa.

Minulla oli eri tilanne kymmenen vuotta sitten, sillä mietin itse eroamista virasta pitkään ja sain tehdä se omalla aikataulullani. Minulla oli unelma uudesta valmiina ja kanavia luovuudelle. Vapaana kirjoittajana ja kouluttajana toimiminen on ollut mieluisaa ja toiminta on tarjonnut minulle elannon kymmenen vuoden ajan. Minulle downshiftaajaksi ryhtyminen oli sopiva valinta, mutta monelle nyt työnsä menettävälle pakkopulla.

Jokainen potkut saanut reagoi itselleen ominaisella tavalla. Olen kouluttanut irtisanottuja ja irtisanojia, eikä kukaan – muutamaa narsistia lukuun ottamatta pysty toimimaan kylmästi, vain järjen tuomalla tavalla. Irtisanottu joutuu tunnemyrskyyn, jonka seurauksena yksi tekee vimmatusti työhakemuksia, toinen masentuu suljettujen verhojen taakse kotiin, kolmas vetäytyy kaatamaan puita mökille ja neljäs toteuttaa maailmanympärimatkan.