Hyvinvoinnin käsikirja

By Markku Ojanen

Hyvinvointi ja onnellisuus ovat asioita, joita lähes jokainen ihminen tavoittelee elämässään. Molemmat ovat kuitenkin myös hankalia termejä – miten ne tulisi määritellä? Ja miksi yhden mieliala kohenee liikunnasta, kun taas toista pelkkä ajatus hikiliikunnasta masentaa?Onnellisuusprofessori Markku Ojanen on kerännyt "Hyvinvoinnin käsikirjaan" suuren määrän tutkimustietoa hyvinvoinnista ja onnellisuudesta sekä siitä, miten yksilöllisestä asiasta hyvinvoinnissa on lopulta kysymys. Ojanen uskoo, että sisäinen motivaatio on suurimpia tekijöitä matkalla kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia – edes vuosien terapia ei auta, jos siihen ei ole motivaatiota.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 19, 2021
• ISBN: 9788726918892

Book preview

Lukijalle

Tämän kirjan tavoite on ollut koota yhteen tutkittua tietoa siitä, millaiset tekijät kohottavat mielialaa, edistävät hyvinvointia ja lisäävät onnellisuutta. Kertyneet tiedot ovat sikäli olleet lupaavia, että hyvin monenlaiset keinot tuottavat myönteisiä vaikutuksia. Myös monet vaihtoehtohoidot ovat avuksi silloin, kun on kyse melko lievistä psyykkisistä ongelmista. Jo hoitoihin liittyvät lumevaikutukset ovat niin voimakkaita, että ne riittävät myönteisten vaikutusten takeeksi.

Pidän vaihtoehtohoitoihin kohdistuvaa kritiikkiä liian ankarana sen vuoksi, että tutkimuksin varmistettua psykoterapiaa tai ohjausta ei suinkaan aina ole riittävästi tarjolla silloin, kun sitä tarvittaisiin. Lisäksi on hyvä muistaa, että psykoterapia-nimikkeen alla tarjottu hoito on hyvin kirjavaa eivätkä terapeutit välttämättä seuraa niitä menetelmiä, jotka tutkimuksissa on todettu toimiviksi. Vaihtoehtohoitoihin tulee kuitenkin suhtautua suurin varauksin silloin, kun niiden väitetään tehoavan fyysisiin sairauksiin. Tässä kirjassa kuvataan nimenomaan psykologisiin ja sosiaalisiin tekijöihin perustuvaa vaikuttamista.

Kirjaa varten on kerätty runsaasti materiaalia, jota ei voitu ottaa mukaan. Sen vuoksi kotisivuilleni www.markkuojanen.com on koottu yksityiskohtainen lähdeluettelo luvuittain, runsaasti kuvioita ja taulukoita sekä meta-analyysien tuloksia lukuarvoina. Siellä on myös kuvattu tarkemmin onnellisuuden ja hyvinvoinnin käsitteitä.

Kirjan käsikirjoituksen on lukenut kokonaan maisteri Sinikka Hiltunen. Häneltä sain runsaasti hyviä kommentteja. Lämmin kiitos perusteellisesta työstä. Puolisoani Markettaa ja poikiani Marttia ja Ristoa kiitän siitä tuesta ja kannustuksesta, jota heiltä olen jatkuvasti saanut. Tämän parempaa sosiaalista pääomaa en osaa kuvitella.

Lempäälässä maaliskuussa 2009

Markku Ojanen

1. Johdanto

Julkisuudessa synkän kriittiset arviot saavat paljon tilaa. Minulla on hyllyssäni teokset Ahdistuksen aika (Age of anxiety) ja Melankolian aika (Age of melancholy). Hiljattain luin artikkelin Yksinäisyyden aika (Age of loneliness). Juha Siltala on Suomessa saanut paljon julkisuutta kuvatessaan työelämän kurjistumista. Noista kirjoista ja artikkeleista syntyy vaikutelma, että hyvinvoinnin sijaan olisi pikemminkin syytä puhua pahoinvoinnista. Silloin tälle kirjalle osuvampi nimi olisi Pahoinvoinnin käsikirja.

Tämä painotus on näkynyt myös psykologiassa. Huomio on kohdistunut ihmisten ongelmiin, joita on tutkittu valtavasti. Ahdistusta, masennusta, väkivaltaa ja syrjäytymistä on siis tutkittu paljon, mutta ilo, rakkaus, onnellisuus, mielekkyys ja elämässä onnistuminen ovat jääneet vähälle huomiolle. Vasta aivan viime vuosina niin sanottu positiivinen psykologia on alkanut kiinnittää huomiota myös näihin asioihin. Ihmiselämän kielteisiä puolia korostava näkökulma näkyy myös siinä, että useimmissa psykologian ja sen lähitieteiden lähestymistavoissa korostetaan ihmisen luontaista itsekkyyttä. Myös kehityksen ja selviytymisen haurautta tuodaan monissa teorioissa esiin.

Ihmisten kiinnostus omaan hyvinvointiinsa ei ole uusi asia, mutta kiinnostus on viime aikoina vahvistunut. Tätä kuvastavat ne lukemattomat kirjat, julkaisut ja televisio-ohjelmat, joissa käsitellään jotakin hyvinvointiin liittyvää asiaa. Esimerkiksi terveyttä käsitteleviä lehtiä julkaistaan Suomessa kymmenittäin.

Ihminen ei kuitenkaan ole siinä määrin mielihyvää etsivä ja mielipahaa välttävä kuin monet biologian ja psykologian teoriat väittävät, mutta ilman muuta paha olo on jotakin, josta halutaan pois. Tavoitteena ei ole pääsy johonkin ihmeelliseen onnen tilaan vaan neutraali, siedettävä olotila. Ehkä ihmistä ohjaa elämässä mielihyvää enemmän velvollisuus, pyrkimys tehdä oikeita, moraalisten periaatteiden mukaisia asioita. Velvollisuudet jäävät kuitenkin hoitamatta, jos paha olo käy liian voimakkaaksi. Oman elämän kannalta tuhoisin on se vaihe, jolloin voimat avun ja helpotuksen etsimiseen loppuvat. Näin käy esimerkiksi vakavasti masentuneille. He kokevat, että mitään ei enää ole tehtävissä. He yrittävät kestää sellaista, mitä eivät tahdo kestää, ja alistuvat elämän antamiin iskuihin ilman, että jaksavat niitä väistää.

Tällainen kokemus ei onneksi ole kovin yleistä. Useimmiten etsimme aktiivisesti keinoja, joilla voimme vaikuttaa pahan olon tunteeseen. Osa näistä keinoista on sellaisia, joita olemme jo käyttäneet hyvällä menestyksellä aikaisemmin, mutta jos vanhat keinot eivät toimi, yritetään uusia. Jos mikään muu ei auta, nykyajan ihminen tietää, että tarjolla on ammatti-ihmisten antamaa hoitavaa keskustelua, jota nimitetään psykoterapiaksi. Tämä keino tuntuu monista pelottavalta. Pitääkö olla suorastaan mielisairas tai muuten häiriintynyt, jotta voi tällaista apua hakea? Nämä kysymykset ovat kuitenkin yhä harvinaisempia, sillä psykiatrinen hoito on suuresti muuttunut siitä, mitä se oli vaikkapa viisikymmentä tai sata vuotta sitten. Salaperäisyyden verho on vetäytynyt, jos ei kokonaan sivuun, niin ainakin sen verran, että psykoterapia ei kuulosta enää kovin oudolta asialta.

Voidaan sanoa, että olemme siirtyneet terapiakulttuuriin, jolle on ominaista jatkuva kysely ja epävarmuus. Uskontojen ja politiikan hallitsemasta elämänmuodosta on siirrytty elämään, johon kuuluu oman elämän pohtiminen. Uskontojen ja politiikan hallitsemassa kulttuurissa ihmisen elämää ohjaavat niihin liittyvät selkeät periaatteet. Jeesuksen ohjeen mukaisesti keisarille oli annettava se, mikä keisarille kuului, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuului. Poliittiset ideologiat ovat aina olleet vaativia – joka ei ole meidän puolellamme, on meitä vastaan. Kun eletään terapiakulttuurissa, velvollisuudet nähdään rajoituksina ja esteinä. Vasta kun ihminen on hoitanut itsensä kuntoon ja saavuttanut sisäisen rauhan, hän voi kääntyä katsomaan muita. Ensin itse, sitten muut.

Sekä uskonto että ideologia vaativat uhrauksia, joita terapiakulttuurissa ei suostuta kuuntelemaan. Minun on saatava, mitä minulle kuuluu – ja jos mahdollista, vähän enemmän kuin muut.

Kulttuurin muutos tapahtui vähitellen, mutta selvät merkit olivat näkyvissä jo 1900-luvun alkupuolella. Muutosta kuvastaa hyvin Bertrand Russellin teos kirja Onnen valloittaminen (engl. Conquest of happiness) vuodelta 1930. Siinä Russell näkee keskeisenä onnen esteenä synnintunnon, jonka hän kuvaa pappien ja vanhojen naisten keksinnöksi, jolla nuoria ihmisiä kuristetaan.

Synnintunto on terapiakulttuurin vihollinen numero yksi. Tällä tavoin ajatteli myös Sigmund Freud. Ihmiset olisivat onnellisia, jos he saisivat noudattaa viettejään. Yhteiskunnan rajoitukset aiheuttavat neurooseja. Freud ja Russell olivat oikeassa siinä, että järjestynyt yhteiskunta synnyttää syyllisyyttä ja neurooseja, mutta vaihtoehto on vielä huonompi. Vaihtoehto on raaka voimaan ja viekkauteen perustuva vallankäyttö, jossa heikot jäävät toisten jalkoihin. Freudin ja Russellin vihaamien uskontojen tehtävä oli synnyttää syyllisyyttä pahoista teoista. Uskonnot opettavat kohtuutta ja halujen hillintää. Myös politiikan ydin on siinä, että asiat hoidetaan tavalla, joka on ennakoitavissa. Politiikka voi sortaa joitakin ihmisryhmiä, mutta ainakin on tiedossa, mistä on kysymys ja miten asioita pitäisi muuttaa.

Terapiakulttuurin ongelma on siinä, että se on omiaan kaventamaan hyvää elämää edistäviä ratkaisuja. Kuin huomaamatta koko ajan vahvistuva minuus vaatii kaiken huomion. Se on kuin huomionhakuinen lapsi, joka haluaa olla koko ajan keskipisteenä. Tätä kehitystä on kuvattu sanalla narsismi. Antiikin tarun Narkissos näki kuvansa lammen kalvossa ja ihastui siihen niin, ettei malttanut enää lähteä mihinkään. Tätä kehitystä on mielestäni liioiteltu, mutta ikävää on se, että juuri terapian ammattilaiset usein antavat ymmärtää, että minuus on kaiken keskipiste. Tätä ajattelua kuvaa osuvasti hahmoterapeutti Fritz Perlsin julistus:

Minä teen mitä teen ja sinä teet mitä sinä teet.

En ole tässä maailmassa elääkseni odotustesi mukaan,

etkä sinä ole tässä maailmassa elääksesi minun odotusteni mukaan.

Sinä olet sinä ja minä olen minä,

ja jos sattumalta löydämme toisemme, on se ihanaa.

Jos emme löydä, sitä ei voi auttaa.

Kulttuurin muutokset ovat olleet suuria. Kulttuuri ei enää ole niin yhtenäinen kuin ennen. Yhteisön vaatimukset ovat korvautuneet länsimaisen kilpailua ja yksilön autonomiaa korostavalla elämäntyylillä. Länsimaisen ihmisen ristipaineita kuvastavat seuraavat ulkoiset ja sisäiset vaatimukset:

1. Kulttuuria ylläpitävä taloudellinen ja poliittinen eliitti edellyttää ja jopa vaatii tehokkuutta, terveellisiä elämäntapoja, kuuliaisuutta sekä normien ja sääntöjen noudattamista. Tarjolla on sadoittain ohjeita, jotka liittyvät muun muassa rakentamiseen, asumiseen, jätteisiin, hygieniaan, kaupankäyntiin, liikenteeseen, salassapitoon, verotukseen, kuluttamiseen, työhön, kouluun ja palveluihin. Silti meille uskotellaan, että elämme vapaassa maassa.

2. Jostakin syvältä ihmisen biologiasta kumpuaa voimakkaita haluja ja tarpeita kokea mielihyvää. Haluamme vaihtelua, vastuuttomuutta, rahaa ja valtaa, ylellisyyttä, seksiä, romantiikkaa, hemmottelua, hauskaa seuraa, juhlia ja mainetta; kaikkea sellaista, minkä uskomme tuntuvan hyvältä.

3. Mutta myös jostakin syvältä meitä puhuttelee yliminä eli omatunto. Tee, niin kuin sinun pitää tehdä. Ole rehellinen ja vastuullinen. Älä käytä muita ihmisiä hyväksesi, vaan pikemminkin auta ja tue heitä. Ihmisen on oltava aidosti ihminen, mikä tarkoittaa, että hänen on arvioitava omaa käyttäytymistään moraalin näkökulmasta. Hänen tulee kokea häpeää ja syyllisyyttä, jos hän tekee väärin.

4. Odotamme elämän olevan oikeudenmukaista ja tunnemme syvää katkeruutta, jos tämä odotus ei toteudu. Vääryydet saavat elämän tuntumaan turhalta ja mielettömältä. Elämässä on paljon sellaista, joka lisää uskoa oikeuden toteutumiseen, mutta myös paljon sellaista, joka johtaa aivan päinvastaiseen tulkintaan: oikeus ei toteudu sen paremmin minun elämässäni kuin elämässä yleensäkään.

5. Näissä paineissa minuutemme on vuoroin epävarma, vuoroin lähes röyhkeän itsevarma. Toisena hetkenä meitä piinaa ahdistus, toisena hetkenä tunnemme hallitsevamme elämää. Silti edes tyydyttävän tasapainon saavuttaminen on usein vaikeaa, sillä monenlaisia uhkia on tarjolla. Selviytymistä helpottavat monet omaan itseen liittyvät harhaiset tulkinnat. Ajattelemme itsestämme liikaa emmekä osaa arvioida uhkia realistisesti. Olemme sokeita kielteiselle palautteelle emmekä ota vastuuta virheistämme.

2. Hyvä elämä ja hyvinvointi

Vaikka kuka tahansa pystyy sanomaan jotakin siitä, millaista on hyvä elämä, sen määrittely on osoittautunut vaikeaksi. Filosofit ja psykologit painottavat eri asioita.

Mitä on hyvä elämä? Jos joku on elänyt hyvän elämän, miten hän on elänyt? On helpompi aloittaa siitä, mikä ei ole hyvää elämää. Emme sano elämää hyväksi silloin, kun joku

aiheuttaa muille paljon kärsimystä.

etsii vain omaa mielihyvää muista välittämättä.

kokee jatkuvasti elämässään vääryyttä tai syrjintää.

yrittää jotakin tärkeää, mutta epäonnistuu jatkuvasti.

kärsii jatkuvasti vaikeista kivuista.

on kokenut elämässään raskaita menetyksiä ja onnettomuuksia.

vammansa vuoksi ymmärtää puutteellisesti elämää.

Hyvään elämään liittyy kaksi asiaa: 1) Myönteinen sisäinen kokemus: mielenrauha, onnellisuus, tyytyväisyys, ilo ja kiitollisuus. 2) Hyveellinen, moraalinen elämäntyyli: oikeudentunto, luotettavuus, rehellisyys ja hyväntahtoisuus.

Hyvästä elämästä ei voida puhua, jos kumpikaan mainituista seikoista ei toteudu. Silloin ihminen tekee pahoja tekoja ja kärsii niiden vuoksi. Oma elämä tuntuu mielettömältä. Jos ensimmäinen ehto toteutuu, mutta toinen ei, ihminen kokee myönteisiä tunteita, mutta muiden mielestä hänen elämänsä on tyhjää ja mieletöntä, esimerkiksi jatkuvaa nautintojen etsimistä tai jopa jatkuvaa toisten vahingoittamista. Joku voi toimia moraalisesti, mutta sisäinen rauha ja onnellisuus voivat puuttua. Hän on voinut edistää sitkeästi tärkeitä asioita mutta on kokenut jatkuvasti vastoinkäymisiä, jopa kärsinyt pyrkimystensä vuoksi. Hyvään elämään kuuluvat sekä hyveellisyys että onni. Silloin kyseessä on ihminen, joka vilpittömästi pyrkii toimimaan oikein ja saa myönteistä palautetta ja arvostaa itseään. Hänen perusasenteensa on niin toiveikas, että vastoinkäymisetkään eivät häntä lannista.

Millä perusteilla voimme sanoa, että jokin teko on joko järkevä tai että se edistää jotakin hyvää? On huomattava, että nämä kaksi eivät mitenkään itsestään selvästi liity yhteen. Jos katsomme, että geenien siirtyminen on elämän tärkein ehto, silloin järkevää on sellainen itsekäs toiminta, joka tuottaa paljon elossa säilyviä jälkeläisiä. Oman ja jälkeläisten hyvinvoinnin edistäminen voi silloin tapahtua muiden kustannuksella. Hyvä teko voi sen sijaan johtaa tekijänsä kannalta huonoihin seurauksiin. Auttamalla muita edistää heidän selviytymistään. Näiden kahden edellytyksen yhdistäminen on vaikeaa. Seuraavassa joitakin sellaisia tavoitteita, joita on haluttu edistää:

ihmisten kokema mahdollisimman suuri keskimääräinen onnellisuus

mahdollisimman pieni onnettomien tai syrjäytyneiden ihmisten määrä

mahdollisimman suuri ihmisten välinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus kaikilla elämänalueilla

ihmisten sopusointu luonnon kanssa; monimuotoisuuden säilyttäminen

ihmisten fyysinen hyvinvointi joko objektiivisesti tai subjektiivisesti arvioituna

mahdollisuus tyydyttää kaikki elämän kannalta keskeiset tarpeet

ihmisten kyky toteuttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla

fyysisen ja psyykkisen väkivallan minimointi

elämän mielekkyyden ja tarkoituksen kokeminen

mahdollisimman korkeatasoinen moraalinen elämä

Näitä kaikkia ei voida saavuttaa yhtä aikaa; tarpeiden tyydyttäminen voi riistää luontoa, itsensä toteuttaminen voi vahingoittaa muita, tasa-arvo voi rajoittaa itsensä toteuttamista, mielekkyyden kokemus ei välttämättä liity onnellisuuteen. Hyvä elämä edellyttää näiden yhdistämistä siten, että lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Lopputulos on silti aina kompromissi. Täydelliseen yhteiskuntaan on mahdotonta päästä.

Aristoteleen käsityksen mukaan ihmiselämän päämäärä on juuri hyveiden noudattaminen. Aristoteles ei kuitenkaan halua jyrkästi erottaa mielihyvän kokemista hyveiden noudattamisesta, sillä hyveitä on vaikea noudattaa ilman elämän hyviä asioita, kuten ystäviä, vaurautta tai hyviä ominaisuuksia. Hyvä elämä yksilön näkökulmasta on sekä mielekästä että onnellista, mutta yhteisön kannalta katsoen juuri hyveiden noudattaminen on hyvän elämän tärkein tunnusmerkki.

Hyvinvointia voidaan tarkastella myös Abraham Maslow’n tarvehierarkian avulla. Daniel Batson ja E. L. Stocks ovat täydentäneet sitä tarpeella tietää, ymmärtää ja kokea mielekkyyttä. Ihminen haluaa vastauksia myös eksistentiaalisiin kysymyksiin. Tarvehierarkian eri tasoilla nousee seuraavia kysymyksiä:

1. Perustarpeet: Mistä saan elantoni? Miten vältän taudit?

2. Turvallisuus: Mistä ja keneltä saan suojaa? Miten varustaudun tulevaisuuteen?

3. Liittyminen: Mihin kuuluun? Saanko rakkautta? Olenko vastuullinen?

4. Arvostus: Olenko arvokas? Miten suhtaudun puutteisiini?

5. Itsensä toteuttaminen: Kuka tai mikä olen? Miten tulen onnelliseksi?

6. Tietäminen: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Otanko kuoleman elämässäni huomioon?

Vain kolmanteen tarpeeseen asti näitä voidaan melko objektiivisesti arvioida. Sen jälkeen objektiivisten mittarien löytäminen tai laatiminen vaikeutuu. Arvostusta voi karkeasti määrittää ihmisen hankkiman ammatin ja aseman perusteella, itsensä toteuttamista hänen työnsä ja harrastustensa perusteella ja tietämistä hänen koulutuksensa ja tietojensa avulla, mutta näiden asioiden todellinen merkitys tulee siitä, miten ne koetaan. Hyvinvointi koostuu näiden kaikkien tarpeiden riittävästä tyydytyksestä.

Viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana on yleistynyt subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimus. Ihmisiltä kysytään, ovatko he onnellisia, tyytyväisiä tai hyvinvoivia. Näitä arvioita on arvosteltu liiallisesta subjektiivisuudesta. Voiko yhden ihmisen onnellisuutta mitenkään verrata jonkun toisen onnellisuuteen? Eikö jokaisella ole aivan omalaatuinen arviointikehys, jota hän käyttää? Entäpä onnellisen orjan tila? On mahdollista, että orja tai hyvin puutteellisissa oloissa elävä ihminen sanoo olevansa onnellinen. Onko silloin kaikki hyvin, vai pitääkö asiaan puuttua? Tyytyväisiä vanhuksia on viety puutteellisista oloista hienoihin laitoksiin, joissa he kokevat elämänsä kurjaksi. Ihminen tottuu siihen, mitä hänellä on. Vallankumouksia eivät tee alistetut ihmiset, vaan pikemminkin sosiaalisen nousun kokeneet koulutetut ihmiset, jotka usein tiedostavat vääryydet muita selvemmin.

Viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana yksilötason pahoinvoinnin määrittely on lääketieteen puitteissa kehittynyt hyvin monimutkaiseksi järjestelmäksi. Samalla ihmisten pahan olon kuvaukset ovat medikalisoituneet. On jo vaikea löytää sellaisia sanoja, jotka eivät jollakin tavalla liity psykiatrian käsitteistöön. Esimerkiksi masennus-nimikkeellä kuvataan hyvin monenlaisia, myös lieviä, pahan olon tuntemuksia. Lähtökohtana on näkemys, että kielteiset tunteet ja ajatukset ovat poikkeavia, häiriötä tai sairautta osoittavia. Kuitenkin nämä kokemukset ovat ihmiselämään kuuluvia luonnollisia asioita, jotka liittyvät menetyksiin ja pettymyksiin. Poikkeavaa on oikeastaan se, kun voimakkaita kielteisiä tunteita ilmenee ilman selvää syytä tai kun vaikeisiin olosuhteisiin ei reagoida kielteisillä tunteilla ja ajatuksilla.

Vaikka hyvinvoinnin teoreettiset kuvaukset jonkin verran eroavat toisistaan, useimmissa niissä tulee esiin muutamia keskeisiä tekijöitä. Ihmisen on koettava elämänsä ainakin suurin piirtein oikeudenmukaiseksi ja järkeväksi, jotta hän voisi säilyttää toivonsa tulevaisuuteen nähden. Hänellä tulee olla jokin sellainen tulkinta, joka antaa elämään mielekkyyttä. Läheisiä ihmissuhteita korostavat kaikki hyvinvoinnin osatekijöitä jäsentäneet filosofit ja psykologit. Ihmisen on vaikea selviytyä ilman tukea antavia ja vastavuoroisia ihmissuhteita. Länsimainen kulttuuri tosin korvaa yhteisöllisyyttä rahalla, mutta siinäkin tulevat rajat vastaan. Joka tapauksessa ihmiset kaipaavat rakkautta ja läheisiä ihmissuhteita. Edelleen useimmissa jäsennyksissä nostetaan esiin autonomia, ihmisen mahdollisuus päättää omista asioistaan. On mahdollista, että tässä länsimainen näkökulma korostuu liiaksikin harmonian ja riippuvuuden kustannuksella, mutta myös yhteisöllisten kulttuurien ihmiset arvostavat autonomiaa, joskaan eivät samassa määrin kuin länsimaiset ihmiset. Itsensä hyväksymistä pidetään yleisesti hyvinvointia kuvaavana tekijänä, mikä tuntuu luonnolliselta. Itseään väheksyvä tai jopa halveksuva ihminen tuskin voi hyvin.

Kenties kiistellyin asia on rationaalisuus. Missä määrin ihminen saa irtautua realiteeteista ollakseen onnellinen? Osa filosofeista on valmis tinkimään onnellisuudesta rationaalisuuden hyväksi. Väärää tietoisuutta on pidetty vaarallisena. Kohtuullinen kosketus realiteetteihin on ilman muuta hyvä, sillä muuten ristiriitojen mahdollisuudet lisääntyvät. Positiivisen psykologian piirissä ihmisten lievää itsearviointien myönteisyyttä kuitenkin pidetään hyvinvointia edistävänä asiana. Kohtuullinen omien ominaisuuksien yliarviointi kohottaa hyvinvointia. Jos yliarviointi on kovin silmiinpistävää ja muita häiritsevää, vaikeudet