Narsismin ytimessä: julki- ja piilonarsistin tunnusmerkit

By Paula Salomaa

Haastatteluihin pohjautuva kuvaus narsismin syistä, seurauksista ja toipumistyökaluista.
Narsismi on paitsi persoonallisuushäiriö myös lukuisten piirteiden kirjo, joka koskettaa eriasteisesti meitä kaikkia. Narsistit voidaan jakaa karkeasti kahteen perustyyppiin: julki- ja piilonarsisteihin. Kun julkinarsistin itsekeskeisyys ja röyhkeys on avointa, piilonarsisti kätkee vihansa ja salakavaluutensa valheellisen mielistelyn taakse. Molemmat heistä ovat etääntyneet aidosta itsestään ja etsivät syitä omiin ongelmiinsa muista ihmisistä.
Teos pureutuu narsistisiin piirteisiin sekä yksilön että yhteisön tasolla. Kirjaan valitut kymmenen haastateltavaa kertovat kokemuksistaan joko oman, läheisensä tai muun ulkopuolisen henkilön narsismin kohdanneina. Kirja auttaa lukijaansa narsismin tunnistamisessa ja tiedostamisessa sekä tarjoaa toipumistyökaluja sekä narsisteille että heidän läheisilleen.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 11, 2024
• ISBN: 9788727115191

Book preview

Narsismin ytimessä: Julki- ja piilonarsistin tunnusmerkit

Copyright ©2011, 2024 Paula Salomaa and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727115191

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Tämän lupaan: toivut narsismista siirtämällä tietoisuutesi yksilökeskeisestä epäaidosta itsestä universaaliin aitoon itseen.

Johdanto

Olin juuri päättänyt kahdeksannen tietoisuustaitoja käsittelevän kurssini, kun luokseni tuli keski-ikäinen mies, joka sanoi: "Entisen kumppanini mielestä olen narsisti. Tähän ovat päätyneet hänen ystävänsä ja terapeuttinsa. Pelkään, että he ovat oikeassa. Olisin halunnut selvittää asiaa tuon terapeutin kanssa, mutta ex-kumppani ei suostunut antamaan yhteystietoja. Hänen mielestään minun on turha mennä terapeutille, koska antaisin siellä kuitenkin vain valheellisen kuvan itsestäni. Jos tämä kaikki on totta, teen parhaani toipuakseni narsismista, jos se vain suinkin on mahdollista."

Tuo mies on yksi niistä kymmenestä, jotka ovat luovuttaneet oman tarinansa tämän kirjan havaintoaineistoksi. Hänen tapauksessaan kiteytyy yksi narsismin keskeisistä tunnusmerkeistä: rajattomuus. Sekä narsistin että uhrin on vaikea erottaa, mikä osa vuorovaikutuksesta on itsen ja mikä toisen tuottamaa. Näistä eri lähteistä tulevat tulkinnat ja tunteet sekoittuvat heidän välisessä suhteessaan sekavaksi vyyhdeksi, jossa raja itsen ja toisen välillä katoaa tai vähintäänkin hämärtyy. Itsekeskeinen narsisti syyttää muita omista ongelmistaan, epäitsekkäästi käyttäytyvä uhri syyllistyy ja myötäilee häntä, mutta kumpikaan heistä ei tiedosta epämukavan olonsa todellista syytä.

Narsismi on ollut vilkkaan keskustelun kohteena erityisesti psykologian, psykiatrian ja psykoanalyysin alueilla. Useimmiten tällä käsitteellä viitataan narsistiseen persoonallisuushäiriöön, joka tarkoittaa itsensä rakastamista muiden kustannuksella tai muita väheksyen. Tällaisen epäterveen narsismin on katsottu johtuvan varhaislapsuuden puuttuvista tai rikkonaisista ihmissuhteista mutta myös poikkeamasta aivojen neuraalisessa säätelyjärjestelmässä. Nykytietämyksen mukaan sille altistavat piirteet ovat yhteydessä varhaislapsuuden vuorovaikutukseen ja todentuvat aikuisiässä muun muassa parisuhde- ja johtamisongelmina.

Oma tulkintani narsismista pohjautuu sekä tieteelliseen tutkimukseen että tietoisen läsnäolon kokemukseen. Tuo kokonaisuus alkoi hahmottua opettajan vuorovaikutusta tarkastelevan lisensiaatintyöni pohjalta ja täydentyi laajentuneen tietoisuuskokemukseni avulla. Pelkkä tieteellinen tutkimus ei ole onnistunut ratkaisemaan ongelmaa, sillä tiede yltää sisällöissään yleisesti vain rationaalisen ajattelun ja aistihavaintojen tasolle jättäen ulkopuolelleen olemuksemme kolmannen osan, aidon itsemme. Vaikka nykyaikainen lääketiede tunnustaakin ihmisen psykosomaattisuuden, se näkee ihmisen edelleen pelkästään kaksiosaisena olentona: fyysisenä ja psyykkis-sosiaalisena.

Länsimainen tiede on ehtinyt jo tähän mennessä tuottaa arvokasta tietoa sekä tasapainoisen ja terveen minuuden kehittymisestä että itsekokemuksen eheyttä uhkaavista tekijöistä. Koska narsistinen persoona katsoo maailmaa vääristävästä peilistä, hän ei kuitenkaan kykene aiheeseen tutustuttuaankaan tiedostamaan omaa tilaansa ja ajautuu sen tähden jatkuviin ihmissuhdeongelmiin. Jos hänellä itsellään on huono hetki, hän loukkaantuu syvästi jopa toisen ihmisen onnellisuudesta, koska hän peilaa itseään sillä kertaa juuri tähän ihmiseen.

Tämä kirja lähestyy narsismia vuorovaikutuksen ja tiedostamisen näkökulmista. Kyseessä ei ole kuitenkaan puhdas tieteellinen tutkimus vaan sekä tieteeseen että tietoisuuden kehittymiseen perustuva uudenlainen malli ja narsismin toipumismenetelmä. Olen koulutustaustaltani kielentutkija ja perehtynyt erityisesti asenteiden ja vallankäytön ilmenemismuotoihin osana vuorovaikutusta. Oma näkemykseni on, että läheisyys, vanhemmuus, johtaminen ja yhteistyö ovat yksinkertaisesti vain vuorovaikutusta, jossa välittyy tietoa paitsi asioista myös tunteista ja ihmisten välisistä suhteista.

Tiedostamisen näkökulma täydentää läntisen tieteen tuottamaa tietoa ja kokemusta. Tästä itäisestä näkökulmasta katsottuna narsisti ja uhri elävät henkisesti tiedostamattomassa tilassa. He eivät kykene olemaan läsnä tässä hetkessä eivätkä ole yhteydessä kaikkiin tunteisiinsa, tarpeisiinsa ja ominaisuuksiinsa. Oletan, että jokaisen meistä on mahdollista saada lisää iloa ja tyyneyttä elämäänsä ottamalla vastuun omasta sisäisestä tilastaan. Jokaisella meistä on myös narsismille tyypillisiä tunteita ja käytösmalleja, mutta läheskään aina ne eivät ilmene niin voimakkaina, että tuottaisivat käsittämätöntä pahaa oloa itselle ja muille.

Epäterveen narsismin muuttaminen terveeksi narsismiksi – itsevarmuudeksi, itsenäisyydeksi ja hyväksi itsetunnoksi – on mahdollista mutta työlästä. Se vaatii ongelman tunnistamista, hyväksymistä ja ennen kaikkea motivaatiota omaan henkiseen kasvuun. Narsistisen persoonan on kyettävä kohtaamaan totuus omasta sisäisestä tilastaan, luovuttava puolustusmekanismeistaan ja lakattava syyttämästä muita omista ongelmistaan. Monille on ollut hyödyksi toistaa mielessäni seuraavaa: Jokainen ajatukseni, sanani, tekoni ja reaktioni kertovat minusta itsestäni, eivät muista.

Uskon vakaasti, että narsistin ja uhrin on mahdollista toipua ongelmastaan laajentamalla tietoisuuttaan, jolloin minuus pääsee olemaan läsnä heidän olemuksessaan yhä täydemmin. Oman itsenäisyytemme tiedostaminen ja sen tunnistaminen toisissa vapauttaa meidät itsekeskeisyydestä, miellyttämisenhalusta ja mielipahasta. Itsenäisyys on todellinen luontomme, josta voimme ammentaa ravintoa ja voimaa kaikkein vaikeimpinakin hetkinä. Kun löydämme yhteyden olemuksemme syvimpään osaan, emme suostu enää hylkäämään itseämme emmekä tukeudu yksipuolisesti muihin ihmisiin.

Kenties olet yksi niistä, jotka ovat tunteneet jo pitkään epämääräistä pahaa oloa löytämättä kuitenkaan mitään selvää syytä siihen. Tai kenties olet ajautunut ihmissuhteesta toiseen tuntematta kovinkaan syvästi mitään ainutlaatuista ja eheyttävää. Näissä molemmissa tapauksissa sinun tulee etsiä ratkaisua ongelmaan itsesi sisä- eikä ulkopuolelta. Teet siinä suurimman palveluksen itsellesi ja muille, sillä oman tietoisuutesi laajentaminen on mitä parhainta työkykyä ylläpitävää toimintaa ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Etsi siis sisimmästäsi se ainutlaatuinen ydin, josta saat ehtymätöntä voimaa jokaiseen päivääsi. Puhdista tuo helmi menneisyyden moskasta äläkä päästä sitä milloinkaan enää likaantumaan uudelleen.

Sinun on kuitenkin jo nyt hyvä varautua siihen, että kaikki ympärilläsi elävät eivät tule hyväksymään henkistä kasvuasi. Koska he pelkäävät muutosta, he voivat syyttää sinua itsekkyydestä ja rakkaudettomuudesta. Voi jopa käydä niin, että mitä paremmin voit itsesi kanssa, sitä huonommin voit muiden kanssa. Sinua voidaan myös pakottaa uudelleen hylkäämään itsesi ja alistumaan muiden tahtoon. Tämä kaikki voi kuitenkin johtaa lopulta myötätuntoon ja anteeksiantoon, sillä pelosta vapautuminen antaa tilaa rakkaudelle ja aidolle kohtaamiselle.

Tässä kirjassa puhuvat narsistit ja uhrit joko ongelmansa ytimessä olevina, toipumistyötä läpikäyvinä tai jo toipuneina. Määrittelen uhrin henkilöksi, jolla on menneisyyden ehdollistama tarve alistua ja joka täyttää sisäistä tyhjyyttään toisella ihmisellä. Kuka tahansa narsistin kohtaava tai hänen kanssaan vuorovaikutuksessa oleva ei siten täytä kuvaamiani uhrin tunnusmerkkejä. Aivan erityisesti haluan tähdentää, että narsisti ei ole omasta halustaan paha sen enempää kuin uhrikaan; he ovat molemmat vain tiedostamattomia. Juuri tästä syystä kirjassa esitellyt toipumismenetelmät tähtäävät ennen kaikkea tietoisuuden laajenemiseen.

Mikään totuus ei avaudu kuitenkaan suoraan kirjaviisaudesta, vaan se on koettava ja tunnettava omakohtaisesti. Siksi minunkin viestini merkitsee sinulle tällä hetkellä vain yhtä mahdollista totuutta. Hyväksy se sellaisena äläkä yritä ymmärtää sanomaani pelkästään järjen avulla, sillä ajattelu voi joskus olla suoran ja omakohtaisen kokemisen suurin este.

Toivon maailmasi avautuvan näiden harjoitteiden avulla kohti laajempaa tietoisuutta, jolloin rakkauden kokemus valtaa sisimpäsi ja pääsee loistamaan entistä kirkkaammin myös sinun itsesi ulkopuolelle.

1 Narsistinen maailmankuva

Minuuden kehitys

Eheä minuuden kokemus pohjautuu kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana syntyneeseen vahvaan erillisyyden tunteeseen. Sen kehittymistä tukevat erityisesti vastavuoroiset ihmissuhteet ja niiden tuottama mielihyvä. Vähitellen tuo ulkoisesta lähteestä saatu mielihyvän kokemus laajenee sisäiseksi hyvänolon tunteeksi ja olemassaolon iloksi. ¹ Kun tällaiseen sisäisen eheyden kokemukseen liittyy kaikkien tunteiden ilmaisu, itseluottamus, kyky kiintyä muihin ihmisiin sekä seksuaalisuudesta ja toisten olemassaolosta nauttiminen, voidaan puhua terveestä narsismista.

Sekä narsistilta että uhrilta puuttuu vahva erillinen minuus ² . Heidän eriytymis–yksilöitymiskehityksensä on keskeytynyt eriasteisesti, jolloin raja itsen, äidin ja muiden ihmisten välillä on jäänyt selkiintymättömäksi. Heidän ensimmäinen kiintymyssuhteensa on katkennut siinä vaiheessa, kun lapsen tulisi hyväksyä, että hän on kyvytön hallitsemaan vanhempiaan ja ulkomaailma asettaa rajat hänen toiminnalleen. Tällainen tapahtumaketju johtaa ennen pitkää itsekeskeisyyteen ja paisuteltuun omanarvontuntoon. Yksittäisen ihmisen elämässä se merkitsee epätervettä narsismia, jonka jaan omassa mallissani kahteen osaan: avoimeen julkinarsismiin ja kätkettyyn piilonarsismiin.

Edellä kuvattu kehityksen jumiutuminen näkyy usein vielä aikuisiälläkin vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa. Narsistiäidin tytär kuvailee oman äitinsä itsekeskeisyyttä ja rajattomuutta aikuiselämänsä alkutaipaleelta näin: Olin 20-vuotias ja juuri perustanut oman kodin miesystäväni kanssa, kun äitini tuli vierailulle. Heti sisään astuttuaan hän arvosteli kaikkea näkemäänsä: sisustus ei miellyttänyt häntä, tarjoamani ruoka oli mautonta enkä osannut hänen mielestään edelleenkään pukeutua tarpeeksi tyylikkäästi. Hän ihmetteli oikein ääneen, miten hänellä voikaan olla niin tyylitajuton tytär. Sen jälkeen hän alkoi pohtia, mitä oikeastaan näin miehessäni, joka näyttäytyi hänen silmissään varsin outona ja hiljaisena. Olin aivan sanaton ja lyöty, koska olin nähnyt paljon vaivaa hänen vierailunsa takia.

Yksilöityminen alkaa noin 2-vuotiaana ja konkretisoituu lapsen orastavina lujuuden ilmauksina ei ja minun. Tällainen psykologinen eriytyminen vanhemmasta on tärkeää lapsen mielenterveydelle, mutta narsistivanhempi estää tiedostamattaan tätä prosessia joko kaikennielevällä käytöksellään tai jättämällä lapsen huomiotta. Edellisessä tapauksessa hän ei kannusta lastaan kokemaan yksilöllisiä tarpeita, tunteita ja haluja; jälkimmäisessä tapauksessa hän jättää vastaamatta lapsensa tunnetarpeisiin, jolloin lapsi ei voi työstää eriytymistään vaan yrittää hyväksynnän ja huomion saamiseksi sulautua vanhempaansa. Ensimmäisen ihmissuhteen laatuun vaikuttavat kuitenkin vanhemman lisäksi aina myös lapsen omat aktiiviset piirteet ³ .

Eriytyminen ei ole maantieteellinen vaan sisäinen tapahtuma, joka merkitsee aikuiseksi kasvamista ja kykyä nähdä lapsuuden vääristymät objektiivisesti ja maltillisesti. Amerikkalainen sosiaalityöntekijä ja psykoterapeutti Sandy Hotchkiss arvioi teoksessaan Miksi aina sinä (2006) narsistin emotionaalisen kehityksen jääneen 1–2-vuotiaan tasolle, mikä tarkoittaa, ettei narsisti ole eriytynyt tarpeitaan täyttävästä aikuisesta. Tällainen taantuma jättää narsismille altistavan jälkensä ihmisen henkiseen rakenteeseen, jonka pohjalle uusi kehitysvaihe vähitellen rakentuu.

Narsisti kohtelee toista ihmistä ikään kuin tällä ei olisi omaa erillistä elämää. Myös hänen itsetuntemuksensa on kaventunut niin, ettei hän tunnista omaa, muista erillistä halu- ja tunne-elämäänsä. Koska hän vaatii muita vastaamaan yksipuolisesti ja välittömästi loputtomiin narsistisiin tarpeisiinsa, hänen ihmissuhteistaan puuttuu vastavuoroinen jakaminen. Mikään määrä huomiota ja apua ei tunnu narsistille riittävän.

Niin ikään erillisen minuutensa menettänyt uhri suostuu tiedostamattaan narsistin täydentäjäksi. Koska hänkään ei tunnista omaa erillistä tunne-elämäänsä, narsistin vaatimukset tuntuvat täyttävän hänen sisäistä tyhjyyttään ja lisäävän hänen tarpeellisuuden tunnettaan. Samalla hän suostuu henkisen ja sosiaalisen elintilansa väkivaltaiseen kaventamiseen. Ilman narsistista vuorovaikutussuhdetta molemmat voivat tuntea olevansa henkisesti hukassa ja erityisesti narsistia voi uhata minuuden hajoaminen ja vakava masennus.

Kaltoin kohdeltu lapsi

Minuuden kehityksen alkuvaiheessa lapsi kokee olevansa maailmankaikkeuden keskus. Muut ihmiset eivät ole hänelle olemassa erillisinä yksilöinä, ja hän kokee vanhempansa huolenpidon omana kykynään. Jos vanhempi ei ole onnistunut oman minuutensa eri puolien haltuunotossa eikä pysty eläytymään lapsensa tunteisiin ja tarpeisiin, lapsen kehittymässä oleva minuus ei saa tuekseen tarvitsemaansa täydentävää aikuista.

Lapsi voi vaatia vanhempaansa keskittymään omiin tarpeisiinsa hyvinkin itsekkäästi ja raivokkaasti, koska hän kokee tämän olevan osa itseään. Erillisen minuutensa menettäneellä vanhemmalla ei ole kuitenkaan kykyä käsitellä tällaisia hallitsemattomia tunnekokemuksia, ja siksi hän joko jättää lapsensa tunteet huomiotta tai ajautuu itse yhtä sietämättömien tunteiden valtaan. Tällä tavalla kaltoin kohdelluksi tullut lapsi ei opi kehitysvaiheensa mukaisesti tunnistamaan rajaa vanhemman ja itsensä välillä eikä huomaa, että hänestä pitää huolta toinen ihminen eikä hän itse.

Vanhemman narsismi voi vaikuttaa lapsen elämään musertavasti. Yksi narsististen äitien uhreista on yhdysvaltalainen perheterapeutti Karyl McBride, joka kertoo kirjassaan Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? (2010) jääneensä lapsena ilman äidillistä hoivaa. ⁴ Hän ei muista kiintymystä eikä äidin ihon tuoksua ja tuntua, ei läheisyyttä eikä sylissä pitämisen tuomaa lohtua. Hän ei ole saanut nauttia myöskään vanhemman ääneen lukemisen tuottamasta älyllisestä virkistyksestä ja ilosta. Kaikesta kokemastaan huolimatta hän toipui aikuisiällä lapsuutensa traumasta ja ryhtyi kirjoittamaan julkaisuja narsismista ja toimintahäiriöisistä perheistä.

Kaventunut minuus ja altistuminen narsismille voivat välittyä siirtotaakkana suoraan edelliseltä sukupolvelta. Lapsen tehtäväksi voi tulla edellisten sukupolvien tapaan oman vanhemman minuuden täydentäminen, jolloin hänen sallitaan kehittää vain niitä minuutensa puolia, joita hänen vanhempansa tarvitsee. Hänellä ei ole lupa häiritä ja rasittaa vanhempaansa kielteisillä tunteillaan, eikä hänen sallita ilmaista vapaasti tarvitsevuuttaan ja aitoa sisintään. Jos hän uhmaa näitä sanattomia sääntöjä, rangaistuksena voi olla avoin hyökkäys ja syyllistäminen tai puhekontaktin katkaiseminen.

Tällä tavalla kaltoin kohdeltu lapsi suostuu hylkäämään itsensä, koska hän on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja hänellä on voimakas vastavuoroisuuden ja hyväksynnän tarve. Siksi hänestä kehittyy ajan myötä taitava vanhempiensa mielialojen tulkki ja hän pyrkii parhaan kykynsä mukaisesti vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Näin hän lakkaa vähitellen tunnistamasta omia tunteitaan ja tarpeitaan ja luo itselleen elämän, jota muut tarvitsevat ja jonka he hyväksyvät. Aikuisiällä jopa hänen ammattinsa, asuinpaikkansa, elämäntapansa sekä poliittinen ja uskonnollinen vakaumuksensa voivat olla hänen vanhempiensa valitsemia. Tätä hän ei kuitenkaan narsistisen rakkauden uhrina itse pysty tiedostamaan.

Aina narsistivanhempi ei kykene kunnioittamaan lapsensa erillisyyttä edes tämän aikuiselämän merkittävimpinä hetkinä. Narsisti-isän tyttären kokemus omasta hääpäivästään on lamaannuttava: Oli hääpäiväni, ja odotin lasta rakastamalleni miehelle. Isäni tehtävänä oli saattaa minut alttarille. Ennen seremonian alkua hän tiukkasi minulta, olinko aivan varma valinnastani, sillä häät ehtisi hänen mukaansa helposti vielä perua. Vastasin rutiininomaisesti tietäväni varsin hyvin, mitä olin tekemässä. Romanttinen tunnelma katosi kuitenkin välittömästi, sillä tiesin sillä hetkellä tekeväni isäni mielestä suuren virheen.

Lapsen minuuden kehitys ei vaarannu pelkästään hänen perheessään, vaan sama tapahtumaketju voi toteutua myös hoitopaikoissa, kouluissa ja lastensuojelulaitoksissa. Erillisen minuutensa menettänyt aikuinen ei ole kyennyt siirtymään murrosiässäkään itseriittoisuudesta kohti empatiakykyä eikä siksi pysty asettamaan lapsen tarpeita omiensa edelle. Hän ei kykene myöskään edistämään lapsen hyvinvointia myönteisellä vuorovaikutuksella, palkitsemalla ja antamalla konkreettisia neuvoja, vaan purkaa oman pahan olonsa lapseen. Hänelle on luovutettu huoltajan ja kasvattajan valta vailla kypsään aikuisuuteen kuuluvaa vastuuta.

Itsenäistymisen tukeminen

Sekä narsistilta että uhrilta puuttuu paitsi erillinen minuus myös terve narsismi. Se kehittyy lapselle silloin, kun hän saa mahdollisuuden samastua vanhempansa kykyyn säädellä omia tunteitaan ja pitää huolta itsestään. Vanhemmat toimivat siten ensisijaisina esimerkkeinä lapsensa itsenäisyyden ja minuuden eri puolien haltuunotolle.

Erityisesti äidin on tärkeää kunnioittaa lapsensa alkeellista erillisyyden tarvetta ⁵ . Se voi näkyä esimerkiksi siten, että lapsi kääntää kasvonsa pois äidistä ja keskittyy havainnoimaan jotakin muuta ulkoista kohdetta. Vanhemman katsekontakti ja kosketus puolestaan johtavat vastavuoroisuuden löytämiseen: kun vanhempi ilmaisee nauttivansa lapsestaan, lapsikin alkaa nauttia omasta olemassaolostaan. Terveen itsetunnon kehittyminen tarvitsee tällaista jatkuvaa peilausta siitä, miten muut näkevät kehittymässä olevan lapsen eri ominaisuudet. Vain ne minuuden puolet, jotka muut näkevät ja huomaavat, koetaan hyviksi ja arvokkaiksi.

Eheä minuus pohjautuu aidon, ei ehdollisen eli narsistisen, rakkauden varaan. Jokaisella lapsella on tarve painaa päänsä vanhemman syliin ja tuntea hänen läheisyytensä lämpö. Se luo lapselle turvaa ja saa hänet samastumaan kohtaamaansa itsenäiseen, henkisesti ja emotionaalisesti kypsään aikuiseen. Tällainen aikuinen tunnistaa ja kunnioittaa omia tunteitaan, tarpeitaan ja kykyjään. Hän myös sietää väistämättä eteensä tulevia pettymyksiä, koska hän kykenee huolehtimaan itsestään ja ilmaisemaan todellista sisintään