Elämän mieli ja merkitys

By Markku Ojanen

Tuntuuko siltä kuin elämästä olisi kadonnut mielekkyys? Päivät toistavat toisinaan kovin samanlaisina ja on vaikeaa hahmottaa, mikä toisi juuri omaan elämään onnen tunteita? Onnellisuusprofessori Markku Ojanen on tutkinut onnellisuuden käsitettä vuosikymmenten ajan. Hänen teoksensa "Elämän mieli ja merkitys" rohkaisee elämään omannäköistä elämää. Kun elämässä on mielekkäitä tavoitteita ja ihmisiä, joiden seurasta nauttii aidosti, päästään jo pitkälle.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 30, 2021
• ISBN: 9788726918878

Book preview

I

Matkalle lähtiessä

Tarkoitusta etsivä ihminen

Ensimmäinen mies, jota rakastin, sai surmansa ensimmäisessä maailmansodassa, kertoo ranskalainen näyttelijä Arletty. "Sen jälkeen en halunnut mennä naimisiin. Elin vapaata elämää, enkä halunnut sitoutua. Vastustan kaikkia sotia, erityisesti pyhiä sotia. En koskaan haluaisi saada lapsia. En haluaisi surra heitä peläten, että he kuolisivat sodassa. Tällä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, se on äidin näkemys. Minut kasvatti eno, joka ajatteli, että jonakin päivänä minusta tulee nunna, mutta jo neljän ikäisenä lakkasin uskomasta. Minä synnyin ateistiksi. Mitään yllätyksiä ei ole jäljellä. Ihmiset kävelivät kuun pinnalla ja Jules Verne oli uneksinut siitä jo kauan sitten. Ainoa asia, joka voisi yllättää minut, olisi se, jos joku keksisi ratkaisun syöpään. En usko toiseen elämään. Olemme syntyneet ilman Jumalaa. Uskonto on kasvatusta. Sinulle kerrotaan, että pääset taivaaseen. Uskonto on täytynyt keksiä, koska ihmiset tarvitsevat päämäärän, jonkin suunnan elämälleen.

Jos voisin uskoa kuoleman jälkeiseen elämään, en olisi niin kiinnostunut siitä, kuka olen ja mistä elämässä on kysymys. Kuinka lohduttavaa olisi odottaa rakkaiden näkemistä taivaassa, kuten niin monet odottavat, mutta en voi kuvitella mitä tekisimme ruumiittomissa, loputtomissa tapaamisissamme. Kaikkitietävän Jumalan kanssa eläminen ikuisesti ei ole enää innostavaa, koska olen aina ollut yksinäinen ja minulla on ollut vaikeuksia suhteissani auktoriteetteihin. Mielihyvä siitä, että minuuteni jatkuu lapsissa ja lapsenlapsissa, laimenee kun tiedän miten nopeasti geneettinen materiaali katoaa. Viidessä sukupolvessa vain 1/32 osa on minusta jäljellä ja kymmenen sukupolven kuluttua on sama, olenko elänyt. En lisäksi pidä ideasta, että perintöni jaetaan kovin monille vieraille ihmisille, joiden suhteen minulla ei ole mitään sanansijaa. Olen siis kahden asian vankeudessa: toinen on loppuaan kohti kulkeva elämäntarinani, jonka ei olisi pitänyt tapahtua ja toinen tuleva elämä, johon en voi uskoa. Yritän saada jotain järkeä kumpaankin. (Psykiatri Arnold Ludwig)

On erittäin suuri todennäköisyys, että jumalia tai yliluonnollisia olentoja ei esiinny, jolloin on parasta toimia sen mukaan. … luultavasti enemmistö moderneista terapeuteista uskoo, että ihmisen häiriöt suurelta osin (joskaan ei kokonaan) aiheutuvat ehdottomista ajattelutavoista, dogmatismista, joustamattomuudesta, hurskaista kielloista ja käskyistä ja että todellinen uskonnollisuus on itse asiassa tunne-elämän häiriö. … Tunne-elämältään terve ihminen on joustava, avoin, suvaitseva ja muuttuva, kun taas hyvin uskonnollinen ihminen on joustamaton, sulkeutunut, suvaitsematon ja muuttumaton, mikä monissa suhteissa merkitsee irrationaalista ajattelua ja tunne-elämän häiriöitä. (Psykologi Albert Ellis)

Haluamme olla välttämättömiä, aikojen alusta olemassaoleviksi määrättyjä. Kaikki uskonnot, melkein kaikki filosofiat, jopa osa tieteestäkin todistavat ihmiskunnan väsymättömästä ja sankarillisesta yrityksestä epätoivoisesti kiistää oma satunnaisuutensa. Jos ihminen hyväksyy tieteen sanoman sen koko merkityksessä, hänen täytyy vihdoin herätä tuhatvuotisesta unestaan ja nähdä täydellinen yksinäisyytensä, perinjuurinen outoutensa. Nyt hän tietää elävänsä kuin mustalainen sen universumin laidalla, jossa hänen on elettävä. Universumin, joka on kuuro hänen musiikilleen eikä piittaa hänen toiveistaan, kärsimyksistään tai rikoksistaan. (Biologi Jacques Monod)

En osaa sanoa, kuinka paljon ns. tavallinen ihminen pohtii tällaisia asioita. Olen eräässä laatimassani tutkimuksessa tehnyt kysymyksen: Miten paljon pohdit elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä? Moni ilmoittaa pohtivansa. Ihmisen elämä on usein niin kiireistä, että tällaiseen pohdintaan ei juuri jää aikaa. Elämä itsessään tuntuu olevan tarkoitus. On kuin olisi itsestään selvää, että kaikella hyörimisellä ja pyörimisellä on jokin tarkoitus. Emme rohkene ajatella, että työmme ja toimintamme olisi mieletöntä. Kuitenkin tuo mielettömyyden peikko on jossakin taka-alalla vaanimassa tilaisuuttaan.

Mielettömistä asioista tai kokemuksista on helppo tehdä luettelo. Tietenkin alla luetellut asiat heijastavat omia tuntojani. Varmaan paljastan niissä aika ajoin kokemaani eksistentiaalista ahdistusta:

parin viikon ikäinen lapsi kuolee aivan yllättäen nukkuessaan

toista ihmistä voi kiusata ja kiduttaa vain omaksi huvikseen

ihmistä kiehtoo väkivalta ja toisen ihmisen vastoinkäymiset

toiset kuolevat köyhyyteen ja toiset ikävystyvät ylellisyyteen

ihminen suhtautuu välinpitämättömästi ympäristöönsä

ihminen ei sanottavasti välitä omasta terveydestään

vapauden nimissä voidaan myydä vahingollisia tuotteita

raha, menestys ja maine ei näytä tuovan ihmiselle onnea

osa ihmisistä joutuu kärsimään käsittämättömän paljon

elämässä on paljon toistuvaa, samaa ja turhauttavaa

ihmiset kantavat vihaa ja ennakkoluuloja sukupolvesta toiseen

ihmisen elämä on lyhyt ja hänen muistonsa unohtuu pian

valtava työ raukeaa tyhjiin

ihminen ei tiedä miksi hän on olemassa

hyvän nimissä voidaan tehdä hirveitä tekoja.

Pahuus

Yksi keskeinen mielettömyyden tunnetta tuottava asia on pahuus. Mistä kaikkialla näkyvä paha tulee? Tuleeko se ihmisen sisältä, onko se osa ihmisen luontoa, vai onko se hänen ympäristössään? Jokainen tekee elämänsä aikana asioita, joita tunnistaa pahoiksi ja vielä enemmän sellaista, mitä ei edes pahaksi huomaa. Ihminen peittää, salaa ja selittää pahuutensa taitavasti. Tietenkin pahalla ja PAHAlla on eroa. On asioita, joita nimitämme vahingoiksi tai ikäviksi sattumuksiksi, mutta elämässä on myös jotakin sellaista, jonka mittakaava suorastaan huimaa. Adolf Hitler oli nero pahuudessakin eikä Josef Stalin hänestä juuri jäänyt jälkeen. Kumpikin oikeutti pahat tekonsa suurilla periaatteilla ja tavoitteilla. Hitler toimi Saksan suuruuden ja kohtalon nimissä. Historia oli aikanaan osoittava uhrit välttämättömiksi. Tuo suuri asia oli kummallekin samanlainen: Hitlerillä se oli kansa ja Stalinilla proletariaatti. Hitler halusi vapauttaa ihmiset omastatunnosta ja moraalista, Stalin omistamisen kirouksesta.

Ihmisten taito oikeuttaa hirvittävät tekonsa on pelottavaa. Milloin vain vahvoilla on oikeus elää, milloin vain tietty usko tai ihonväri on oikea. Jotta nuo kammottavat ideat voisivat toteutua, johtajaa tulee totella sokeasti. Tottelemista helpottaa propaganda, kansan vihollisista annettu irvikuva. Natsilääkärit perustelivat tekojaan uskomalla, että heidän tehtävänsä oli vapauttaa ihminen oman itsensä vankeudesta tai kärsimyksestään. Myös älykkäät ihmiset sortuvat näihin mielettömyyksiin. Perusteluksi käy oma rooli tai tehtävä historiassa. Ihminen voi turtua, tottua ja harjaantua pahoihin tekoihin. Asioiden merkitys katoaa ja tilalle tulee takertuminen pikkuasioihin. Ihminen oppii elämään tässä hetkessä ajattelematta mitään muuta kuin omaa selviytymistään. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta vaan ainoastaan mekaanista annettujen tehtävien täyttämistä. Tässä kaikessa on jotakin sellaista, mitä on tapana nimittää psykopatiaksi. Empatia toisen ihmisen osaan puuttuu. Toinen ihminen on kuin eläin tai kone, jota voidaan käyttää hyväksi. Pelottavaa on se, että psykopatia voi olla myös kulttuurin eikä vain yksilön ominaisuus.

Ihmisellä on vahva taipumus ajatella, että paha on aina muiden tekemää. Voin erehtyä ja tehdä vääriä asioita, mutta en ole paha. Kristinuskon perustaan kuuluu usko, että ihminen on paha ja syntinen olento. Tätä tulkintaa on paljon arvosteltu eivätkä kristityt itsekään ole aina sitä hyväksyneet tai ymmärtäneet. Kuitenkin kristillisen etiikan yksi kulmakivi on tiedostaa oma pahuutensa, syyllisyytensä. Jos kuvittelee olevansa hyvä, sortuu helposti oikeuttamaan omat tekonsa. Pahoja tekoja on helppo tehdä, jos olen luonnostani hyvä ihminen. Hitlerille omatunto oli heikkojen keksintö.

Tekeekö tällainen pohdiskelu ihmisen onnettomaksi? Olisiko parempi vain elää ja luopua pohdiskelemasta?

Kehittelen parhaillaan Marjatta Musikka-Siirtolan kanssa menetelmiä, joilla voitaisiin arvioida kehitysvammaisille tarjottujen asumis-ja työpalvelujen laatua. Laadimme kehitysvammaisille haastattelukysymyksiä, joihin he vastasivat. Vastaukset osoittivat heidän olevan hyvin tyytyväisiä ja suhtautuvan valoisasti elämäänsä. Useimmille heistä kysymys elämän tarkoituksesta olisi liian vaikea. Keskustelimme pitkään Marjatan kanssa tuon tutkimuksen tuloksista. Ovatko kehitysvammaiset varmasti ymmärtäneet kysymyksemme? Olihan tulos myönteisempi kuin mitä se on ns. tavallisten ihmisten keskuudessa. Tulosta tukee sekin, että myös työntekijöiden mukaan nämä samat ihmiset olivat yleensä tyytyväisiä ja heidän mielialansa oli hyvä. Ajattelemme Marjatan kanssa niin, että tuosta tyytyväisyydestä voidaan paljolti kiittää suomalaista kehitysvammaisten hoitoa ja työlleen omistautuneita työntekijöitä.

Tiedämme myös, että erityisen lahjakkaat ihmiset, nerot, eivät yleensä ole olleet onnellisia. Heillä on paljon enemmän itsemurhia, masennusta, alkoholismia, avioeroja kuin tavallisilla ihmisillä. Albert Einsteinkin kerran sanoi, että hän olisi ollut onnellisempi tavallisena työmiehenä. Suuri lahjakkuus panee usein kyselemään elämän mielekkyyttä ja tietenkin omien saavutusten arvoa. Olenko todella saanut jotakin aikaan? Miksi minua ei ymmärretä? Minkä tähden en saa aikaan sitä, mitä ikäni olen tavoitellut?

Vastuu ja huolettomuus

Aina on ollut sellaisia viisaita, jotka ovat kehottaneet elämään tässä ja nyt ja olemaan huolehtimatta huomisesta. Tämä kehotus kuulostaa kovin houkuttelevalta ihmisestä, joka on kietoutunut menneisyyteensä ja jota tulevaisuus ahdistaa. Jeesus kehotti elämään lintujen lailla tulevasta huolehtimatta. Tällainen elämä ei kuitenkaan automaattisesti ole mielekästä. On kahdenlaista huolettomuutta: vastuullista ja vastuutonta. Vastuullinen asioista murehtiminen on monen taakkana. Vaikka tekee parhaansa, silti on epävarmaa, saako mitään aikaan ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä ja nyt -kehotuksissa on usein vastuuttomuuden tai itsekkyyden sävyä.

Mieleen tulee vanhojen suomalaisten elokuvien kuvaama romanttinen huolettomuus. Kulkurin valssia lauleskeleva ja kiviä potkiva Tauno Palo kiertää iloisena maailmaa, ja elämä on huolia vailla. Aurinko paistaa, kukat loistavat ja linnut laulavat. Kauniit naiset katsovat kaihoten kulkijaa ja tuovat lämpimiä pullia syötäväksi. Tämä malli on aika houkutteleva. Kunpa ihminen voisikin lauleskellen kulkea elämän tietä huolia vailla.

On olemassa myös huolehtivaa vastuuttomuutta. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat huolehtivinaan asioista, mutta eivät oikeasti ota vastuuta. Tällainen ihminen voi ottaa huolehtiakseen jonkin asian, mutta ei pidä lupaustaan tai sitten hän puhuu kauniisti huolehtimisen ja vastuun tärkeydestä, mutta ei kuitenkaan pane tikkua ristiin toisen ihmisen hyväksi.

Varmaan filosofin elämä on tuskallisempaa kuin kulkurin. Kulkurin päähän ei pälkähdä pohtia elämän mielettömyyttä. Kulkurin ongelma on siinä, että hän on kaikkien tuulten vietävänä. Aina on niitä, jotka tietävät mikä on oikein ja kuvittelevat tietävänsä mikä on muillekin hyväksi. Kyselemättömyys ei siis ole mikään ihanne, vaan ihmiselle ominainen piirre. Hitler ja Stalin saivat pahaa aikaan juuri sen vuoksi, että ihmiset eivät kyselleet tarpeeksi.

Siinä, mitä tutkimus kertoo ihmisen tulosta tietoiseksi itsestään, on hämmästyttävän paljon samaa kuin siinä, kuinka Raamattu kuvaa Adamin elämää paratiisissa. Tämä elää ja liikkuu paratiisissa vapaasti, mutta hyvän ja pahan tiedon puusta hän ei saa maistaa. Ohje on outo, koska Adam on paratiisissa, mutta sielläkin on jotakin kiellettyä. Paratiisissa ei voi olla tietoa hyvästä ja pahasta, koska silloin ihminen joutuu arvioimaan omaa elämäänsä. Niin kauan kuin hän vain elää, kaikki on hyvin. Mutta mitä on tuollainen elämä? Eikö se ole eläinten elämän kaltaista? Adam kulkee paratiisissa, poimii hedelmän puusta, kun on nälkä ja juo, kun on jano. Siinäkö kaikki? Jotenkin Adam tuli tietoiseksi siitä, että tämä ei riitä. Hänellä oli jokin esiymmärrys ihmisenä olemisesta, koska Jumala voi hänelle sanoa: Tuosta yhdestä puusta älä syö. Silloin Jumala päätti, ettei paratiisi riitä ihmiselle, ja loi hänelle kumppaniksi Eevan. Kommunikaatio on minuuden alku. Paratiisissa on kaksi ihmistä, jotka voivat vaihtaa viestejä. Eeva on ihmisenä kehittyneempi kuin Adam, koska hän tekee kysymyksiä ja vaatii, että he maistaisivat kiellettyä hedelmää. He tulevat tietoisiksi valinnan mahdollisuudesta ja käyttävät sitä hyväkseen. Samalla heistä tulee aidosti ihmisiä. He kokevat ihmisen ilot ja surut. Iloa voi kokea vain tuskan ja ahdistuksen keskellä. Tätä kaikkea voi kokea vain joutumalla pois paratiisista.

Onko elämän hallinta myytti

Ihminen kykenee liittämään merkityksettömiin asioihin merkityksiä. Etenkin taaksepäin asioita katsottaessa kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen. Huonotkin kokemukset voidaan tulkita hyviksi ja merkityksellisiksi ja vastaavasti hyvät huonoiksi, mikä on jännittävä psyykkisen järjestelmän ominaisuus. Kulttuurin myytit ovat tärkeitä, sillä niissä oma etu ja yhteinen etu kietoutuvat yhteen. Yksi tärkeä myytti on hallinnan myytti. Onko se edes myytti, sillä onhan ihmisen mahdollista tehdä monenlaisia valintoja? Hän voi tahtonsa voimalla voittaa voimakkaita haluja. Jos ihminen tahtoo, hän voi olla syömättä ja kuolla nälkään. Hän voi vaikuttaa muihin monella tavalla. Miksi siis tutkijat puhuvat hallinnan illuusiosta, sen näennäisyydestä? Varmaankin se johtuu siitä, että tärkeimmät teoriat näkevät ihmisen joko biologiansa tai ympäristönsä vankina. Nämä tutkijat sanovat, että emme tunnista niitä tekijöitä, jotka jatkuvasti vaikuttavat meihin. Näin sanoo esimerkiksi psykologi B. F. Skinner.

Yleensä ihminen kokee elämänsä mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi. Tarkoitus löytyy monista eri asioista: Jumalasta, periaatteista, työstä, lapsista, auttamisesta, kauneudesta, tiedosta. Ihminen kokee itsensä ainutlaatuiseksi olennoksi. Hän uskoo olevansa ainoa lajissaan. Muita samanlaisia ihmisiä ei ole. Identtinen kaksonenkaan ei ajattele täysin samanlaisia ajatuksia kuin hänen parikkinsa. Vaihtoehtona on elää mielihyväperiaatteella tai tuntea elämänsä mielettömäksi.

Paradoksaalisesti se, että minua vastustetaan, saa elämän tuntumaan tärkeältä. Kukaan ei minua vastustaisi, jos en olisi esittänyt uusia tärkeitä ajatuksia. Ehkä tämän vuoksi ihminen tarvitsee joskus suojakseen sellaisen paranoidisen tulkinnan, jonka mukaan häntä vainotaan. Vaino johtuu siitä, että hän on tärkeä ihminen. Mitättömiä ihmisiä ei kannata vainota.

Toisten ihmisten elämän hallitseminen antaa tarkoituksen tunnetta. Olen tärkeä, koska voin komentaa divisioonia tai johtaa 5000 ihmisen yritystä. Myös jatkuva tekeminen ja puuhaaminen antaa tunteen, että olen tärkeä. Jos allakka on aina täynnä, sen täytyy olla osoitus siitä, että minua todella tarvitaan. Kumpaankin tosin sisältyy omat vaaransa. Jos epäonnistun johtajana tai joudun tekemään moraalisesti arveluttavia ratkaisuja, voin kokea vastuun niin voimakkaana, että se aiheuttaa suurta tuskaa. Ihminen voi herätä jatkuvaan touhuamiseen. Hänelle tulee tunne, että kalenteri hallitsee häntä eikä hän kalenteria.

Turhalta tuntuva kärsimys on kaikkein vaikeinta kestää. Jos löytää kärsimykselle selityksen, mielekkyyden tunne säilyy.

Toiset ihmiset ovat meille tärkeitä merkityksen lähteitä. Jos olen tärkeä jollekin ihmiselle, se riittää. Ja päinvastoin, jos minua ei rakasteta, en ole mitään eikä elämälläni ole tarkoitusta. Ne, joilla on lapsia, voivat saada merkitystä siitä, että lapset eivät selviä ilman vanhempiensa apua. Hylkääminen on aina ollut ihmiselle tuhoisa asia. Aiemmin, jos yhteisö hylkäsi, tuho oli lähes varma. Korkeintaan ihminen saattoi kulkurina tai hylkiönä elättää itsensä varastamalla tai kerjäämällä. Yhteisöstä karkottamisen jälkeen oli vaikeata sijoittua johonkin toiseen yhteisöön. Myös yksilötasolla hylkäämiset ovat traumaattisia kokemuksia. En ole ihmisenä arvokas, koska minut on hylätty. Ihminen, josta olen välittänyt, jota olen rakastanut, on minut jättänyt.

Hylkäys on sitä pahempi asia, mitä ehdottomampaa sitoutuminen toiseen ihmiseen on. Missä avioliitot solmitaan koko elämän ajaksi, siellä hylkäys on hyvin vakava asia. Nykyaikana sitoutuminen on usein varauksellisempaa. Tätä kuvastaa avoliittojen lisääntyminen. Katsotaan, sovitaanko yhteen. Jos ei sitoudu vahvasti, ei kärsi niin paljon, kun joutuu eroamaan. Eroon kannattaa varautua ennalta, jottei pettyisi.

Kyselyn vahvistuminen

Saarnaaja valittaa maailman turhuutta. Suomalaisessa Raamatussa on heti alussa käytetty väliotsaketta Saarnaaja etsii elämän tarkoitusta. Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta (1:2). Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen; ei ole mitään uutta auringon alla (1:9). Saarnaaja valittaa myös elämän epäoikeudenmukaisuutta ja epävarmuutta.

Iddo Landaun mukaan tällaisia tekstejä on kuitenkin vähän. Vasta noin 250 vuoden aikana elämän tarkoituksen ja mielekkyyden kysely on vahvistunut. Mielekkyydelle (engl. meaning)