Mokaamalla menestykseen

By Johanna Frondelius

Inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka uskalsivat muuttaa elämäänsä.Tuntuuko, ettei työsi vastaa sitä, mitä elämältä haluaisit? Sen sijaan, että ikävään tai ihan ookoo työhön jämähtäisi, voi asialle myös tehdä jotain. Mikä oikeastaan estää meitä etsimästä omaa polkuamme – epäonnistuminen pelko, raha vai yhteisön painostus? Mitä väliä, vaikka epäonnistuisimme unelmiamme tavoitellessamme?Mokaamalla menestykseen on ajatuksia herättävä teos paremman työelämän puolesta. Toimittaja Johanna Frondelius on haastatellut kirjaansa ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä asioita toisin. Kirja esittelee muun muassa nomadi-pariskunnan, jolla on koti Tokiossa ja Helsingissä, työnsä jättäneen uutisankkurin sekä konkurssin tehneen yrittäjän. Mukana on myös asiantuntijoiden haastatteluita muutoksen toteuttamiseen ja pelkojen selättämiseen. Vain uskaltamalla voit löytää itsellesi sopivan tavan elää.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 9, 2022
• ISBN: 9788728452424

Book preview

Mokaamalla menestykseen

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2022 Johanna Frondelius and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728452424

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

K oska tämä kirja on nyt kädessäsi, olet varmasti miettinyt muutosta elämässäsi. Ehkä olet yrittänyt erilaisia keinoja, mutta et siltikään tiedä mitä tehdä. Ja kuitenkin vain sinä itse tiedät, mikä on sinulle parasta. Se selviää kokeilemalla. Ehkä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Tässä kirjassa olen ystäväsi ja tutorisi, kerron sinulle ajatuksistani ja toimin peilinäsi. Juttelen kanssasi drinkin ääressä. Valitse siis juomasi, minä otan lasillisen punkkua. Voit miettiä ajatteletko samalla tavalla kuin minä, muutoksen tekeminen vaatii aina ajattelutyötä, pysähtymistä ja omaa pohdintaasi.

Olet ehkä pohtinut työelämää ja sitä millaista se ideaalitilanteessa olisi. Millaista se on tulevaisuudessa ja mitä suostumme ottamaan vastaan. Ei meidän tarvitse kaikkeen suostua, sillä työelämä on aina kahden kauppa. Tyytyväiset työntekijät tuovat myös yritykselle arvoa ja tuottavuutta. Siihen pitäisi pyrkiä ja sitä meidän tulisi myös työntekijöinä ajaa ja vaatia. Jos se ei onnistu nykyisessä työpaikassa, on ehkä mietittävä toista suuntaa työelämässä. Usein jämähdämme ikävään työhön, vaikka tiedämme, että se voisi olla toisenlaistakin. Sen pitäisi olla sellaista, että jokainen meistä tuntisi sen sopivan parhaiten itselleen. Tässä kirjassa henkilöstöalan ammattilaiset ja muut asiantuntijat kertovat ajatuksistaan siitä mitä työelämä ja työpaikan kulttuuri parhaillaan voisi olla ja siitä millaista se tulevaisuudessa on.

Haastattelemani ammattilaiset kertovat faktoja ja antavat vinkkejä muutokseen. Kokemusasiantuntijoiden tarinat taas antavat näkökulmaa siitä, miten joku toinen on muuttanut elämänsä polkua. He kertovat eri tavoista elää elämää. Haastattelen kirjassani ihmisiä eri aloilta ja kerron heidän tarinansa. Haastatteluissa kerrotaan heidän mielipiteitään, ajatuksiaan tai tutkimusten tuloksia. Vaikka tekstit ovatkin minun toimittamiani, niissä näkyy haastateltavan oma luonne, teksti on heidän päästään ja ne edustavat heidän mielipiteitään.

Suuri kiitos kaikille haastateltaville. Teidän avulla kirjasta tuli monipuolinen ja asiat saivat toisenlaista vinkkeliä. Te olitte juuri oikeat haastateltavat tähän kirjaan. Te, jotka ette ota itseänne tai elämää liian vakavasti. Te, jotka sanoitte, että autan sinua miten vaan pystyn, ja että ajatuksianne saa rauhassa käyttää. Tiesitte mistä tässä on kyse. Toivottavasti voimme yhdessä antaa lukijoille ajateltavaa ja keinoja löytää elämä, joka tuntuu omalta.

2.3.2021 New Yorkissa

Johanna Frondelius

1

EMMÄÄ USKALLA

Pitääkö kaikki aina tehdä kantapään kautta?

O n ahdistavaa tajuta, että ei haluakaan tehdä valitsemaansa työtä koko elämäänsä. Mielessä painaa epämääräinen ahdistus ja vaikka asiat ovat periaatteessa hyvin, eivät ne siltikään ole. Ei paljon auta sanoa itselle, että oikeasti kaikki on kunnossa, monilla on huonommin. Meistä moni tuntee, ettei elä haluamaansa elämää, mutta ei silti tee asialle mitään. Tähän on erilaisia syitä: epäonnistumisen pelko, yhteisön painostus tai raha. On hyvä aika ajoin pohdiskella omaa tietänsä ja päättää vaihtaako elämänsä suuntaa toiseen vai korjaako sitä pienillä teoilla. Vai antaako asian sittenkin vain olla, onko muutokseen oikeasti valmis. Työelämä muuttuu koko ajan ja meillä suomalaisilla on maailman mittakaavassa se onni, että voimme pohtia itsellemme tärkeitä asioita ja jopa muuttua maailman mukana ilman, että näemme nälkää.

Olin päättänyt, että haluan elämältäni jotain muuta. En kuitenkaan tiennyt mitä. Kaikki lukemani kirjat sanoivat, että mene unelmaasi kohti ja löydä intohimosi. Se tuttu, työpaikoillakin viljelty intohimoläppä saattaa olla aika vaarallista. Sen takana on usein ajatus siitä, että koska työtään rakastaa niin paljon, pitäisi sitä tehdä koko ajan, öin ja päivin. Intohimo sanana on niin voimakas, että rinnalle ei mahdu jumppaa tai Netflixiä. Se on siksi vähän huono sana ja haluaisin puhua mieluummin vaikka innosta.

Minä itse en tiennyt mikä on intoni tai oma juttuni ja sitä oli vaikea löytää, sillä olen kiinnostunut niin monista asioita: palvelumuotoilusta, kirjoittamisesta, teatterista, matkailusta, ympäristöasioista, luonnosta, henkilöstöasioista, valmentamisesta, fasilitoinnista… Toki innostuin uudesta ja nautin tekemisestä, mutta luulin, että minun täytyy vimmalla etsiä omaa sisäistä intohimoani ja jatkaa sen kehittämistä, jotta elämästäni tulee onnellista. Koska kaikkialla jauhetaan, että intohimo täytyy olla ja kun onnellisuusoppaissa niin sanotaan. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Olen ikuinen opiskelija, aina opiskellut monipuolisesti eri aloja ja muutenkin tehnyt elämässäni kaikenlaista.

Usean vuoden työelämässä puurtamisen, tietynlaisen vastuullisen aikuistumisen ja rahan tienaamisen jälkeen olin jotenkin hukannut tieni. Olisi muka pitänyt olla määrätietoinen. Olen kyllä aikuisenakin kokeillut työssä ja harrastuksissa vaikka mitä, mutta se ei olekaan sopinut tiettyyn aikuisen ihmisen muottiin. Ymmärsin kuitenkin, että on olemassa meitä ihmisiä, joilla ei ole yhtä kiinnostuksen kohdetta, vaan haluamme kokeilla kaikenlaista. Tehdessäni toimittajan töitä ja haastatellessani lehteen erästä psykologia epäonnistumisesta, tajusin, että tie muutokseen on asioiden kokeileminen. Mahdollinen epäonnistuminen ja sitä kautta uuden suunnan löytäminen. Siihen pitäisi kannustaa ja esteitä sen tieltä täytyisi raivata enemmän.

Heräsin eräänä maanantaiaamuna ja taas tuntui, ettei kiinnosta pätkääkään. Ahdistikin. Toimistolla oli vesihuolto, joten kaikilla oli etäpäivä. Itkin kotona tietokoneen ääressä. Olin tehnyt samantyylisiä töitä vuosia, työkaverit olivat ihan kivoja ja pomokin oli mukava. Kaikki oli periaatteessa hyvin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse mistään myrkyllisestä työilmapiiristä tai vastaavasta. Jos siis olisi halunnut tehdä työtä, tienata rahaa ja kuluttaa sitä, olisi asetelma täydellinen. En silti saanut työltäni enää juuri mitään ja minulla oli vahva tunne, että halusin elämältäni jotain muuta. Oli aika pohtia muutosta.

Karmeitakin työpaikkoja maailmaan mahtuu, esimerkiksi ensimmäinen oman alani pidempiaikainen työpaikka oli sellainen, jossa pelkäsin pomoani. Työilmapiiri oli niin huono, että en palavereissa uskaltanut edes avata suutani. Aina nuorena ei vielä ymmärrä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Huonohenkiseen työpaikkaan ei kannata alistua. Vuosia myöhemmin uudessa työpaikassa huomasin, että urani alkuvaiheen työyhteisön elementit toistuivat. Ensimmäisen viikon kuluessa vuosien takaiset traumat nousivat pintaan. Kaikki haukkuivat pomoa selän takana ja ilmapiiri oli muutenkin negatiivinen. Palaverissa tunsin jäätävän kylmyyden työntekijöiden välillä, kukaan ei hymyillyt tai vitsaillut toisilleen ennen kokousta. Ihmisiin ei luotettu. Yrityksellä ei ollut mitään joustoa työntekijöiden suuntaan. Tässä paikassa esimerkiksi sairaspäivinä asiantuntijatehtävissä olevien ihmisten piti hankkia heti ensimmäisenä poissaolopäivänä terveydenhoitajalta lupa sairastaa kotona. On sanomattakin selvää, että nykyaikaisissa työpaikoissa nimenomaan kielletään tulemasta kipeänä toimistolle muita tartuttamaan. Samassa työyhteisössä ei myöskään saanut pitää etäpäivää ilman, että sen oli anonut pitkän aikaa etukäteen. Moderneissa työpaikoissa kannustetaan etätyöpäiviin. Se on jopa hyvä ympäristön ja ilmaston kannalta ja sen pitäisi olla enemmän vakio kuin jousto. Merkit olivat hälyttäviä. Onneksi korona näytti meille etätyöskentelyn mahdollisuudet ja pakotti monen vanhan liiton työpaikankin uudistumaan.

Kumpikaan näistä mainituista työpaikoista ei ollut mikään riistofirma, vaan molemmat olivat suuria suomalaisia organisaatioita, joissa voisi luulla olevansa kannustavassa ja työntekijöitä kuuntelevassa ilmapiirissä. Toki niissä oli vanhanaikaiset rakenteet, jotka varmasti ylläpitivät huonoa henkeä. Aika oli ajanut niiden ohi eikä asiantuntijatehtävissä työskentelevien ihmisten työntekotapa vastannut enää näitä rakenteita. Monet vanhat organisaatiot ovat raskaita ja niissä on vaikea tehdä muutosta modernimpaan työskentelytapaan. Erityisesti kunta- ja terveydenhoitopuolella vanhoja, aikansa eläneitä toimintatapoja tuntuu olevan haasteellista poistaa. Suomessa yhteiskunnan verkko on sen verran hyvä, että ihan pohjalle ei välttämättä putoa, vaikka työnsä jättäisikin tietämättä mihin seuraavaksi suuntaa. Työvoimatoimiston karenssiin siitä kyllä joutuu, mutta ehkä pieni säästetty back up -rahasto auttaa. Enkä siis sano, että kaikki voisivat tehdä näin, ihmisillä on todellakin monenlaisia eri tilanteita, mutta jos olet siinä tilanteessa, että ihan oikeasti pärjäät karsimalla menojasi, onko ajan tuhlaaminen kahdeksan tuntia päivässä epämiellyttävässä ympäristössä sen arvoista? Usein ongelma ei oikeasti olekaan raha, vaan asioiden muuttaminen, tekeminen ja kokeminen on enemmän uskaltamisesta kiinni. Se on vastakarvaan menemistä. Sitä, kun ei olla tyytyväisiä vanhaan, mutta ei silti uskalleta ottaa riskiä siitä, että uusi ja tuntematon olisikin mahdollisesti parempaa.

Mitä nyt kaikki muutkin ajattelee?

On hyvä, jos työpaikka on ihan ok, työkaverit ovat mukavia ja elämässä riittää perhe ja harrastukset. Elämää ei tarvitse väkisellä muuttaa, jos ei siltä tunnu. Näinhän on perinteisesti ollutkin; tee työtä ja kustanna sillä kaikki materiaaliset asiat elämässäsi.

Entä sitten kun ihmiset yhä enemmän miettivät valintojaan, ymmärtävät että materia ei tuokaan onnea ja haluavat käyttää sen jokapäiväisen työaikansa johonkin merkitykselliseen ja mielihyvää tuottavaan, sellaiseen josta saa itse myös henkisesti jotain? Tai jos haluaa työskennellä vain osa-aikaisesti ja käyttää puolet päivästä johonkin itselle tärkeään, josta ei ehkä tienaa rahaa. On hyvä pohtia vaihtoehtoja: tarvitseeko asunnon olla niin suuri, voisiko ruokakuluja karsia, kuinka paljon ostan vaatteita, paljonko harrastukseni maksavat, kuinka usein syön ulkona jne. Voisiko asioita karsimalla mahdollistaa erilaisen, mahdollisesti mielekkäämmän elämän? Viime aikoina tapetilla on ollut työpäivien lyhentäminen ilman, että siitä maksettaisiin vähemmän, ja itseasiassa näin tehdessä työn tuottavuuskin tutkitusti paranee. Moni puhuu myös osa-aikatöistä, jolloin työtä voisi jakaa useammalle ihmiselle.

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää on Minna Canthin kuolematon lause. Sellaista se elämä voi olla, jos ei uskalla tehdä mitään peliliikkeitä. Jäämme kiinni siihen puolikuolleeseen, sillä elämän muuttaminen pelottaa. Muutos on aina riski. Toiset meistä käsittelevät riskejä paremmin, toiset ovat varovaisempia. Jotkut meistä kaipaavat uusia tuulia, toiset taas haluavat vakaata, ehkä joidenkin mielestä harmaatakin elämää ja ovat tyytyväisiä siihen. Kyse on siitä, millainen sinä olet, mitä haluat ja uskallatko lähteä muutokseen.

Minna Canth julisti myös: Minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat! Kuuntele siis Minnaa. Tuohon olisi hyvä pyrkiä, sillä se helpottaa oman paikan löytämistä tässä maailmassa. Me ihmiset olemme kuitenkin laumaeläimiä ja välitämme hieman liikaakin muiden ajatuksista. Jos asioita osaa ajatella monipuolisesti ja uskoa asiantuntijoiden sanaa, saattaa tutkittu tieto auttaa vastakarvaan menemisessä. Oman tien löytäminen ei aina ole niin helppoa. Lisäksi sen joutuu mahdollisesti etsimään uudestaan ja uudestaan. Muutoksen eteen joutuu ehkä tekemään hommia ja pysähtymään elämänsä pyörässä, punnitsemaan arvojaan. Tämä kaikki voi kuulostaa pelottavalta ja saattaa olla henkisesti vaikeaa, jopa ahdistavaa. Joutuu ehkä olemaan yksin ja kuuntelemaan itseään, omat ajatukset saattavat ahdistaa.

Mitkä ovat niitä hetkiä, jolloin sinä pysähdyt ja pohdiskelet? Onko se silloin kun meditoit, silloin kun liikut luonnossa, poimit sieniä, matkustat yksin, kuuntelet musiikkia, ratsastat hevosella, uit avannossa vai makoilet hiljaa sängyssä kattoon syljeskellen? Jokaisella meillä on oma pysähtymisen paikkamme. Jos et tiedä, mikä sinulle on luontainen tapa pysähtyä, kokeile eri tapoja, sillä tavalla sekin löytyy.

Rahasta tehty vankila

Asun Yhdysvalloissa ja törmään jatkuvaan kuluttamiseen. Katson hämmentyneenä, kuinka suuret monen keskiluokkaisen ihmisten juoksevat kulut ovat. On tavallista esimerkiksi töihin mennessään ostaa joka aamu kymmenen dollarin erikoiskahvi sekä lounaalla toinen, vaikka olisi menossa työpaikalle, jossa on kahvinkeitin. Ihmisillä saattaa olla auto ja sille useiden satojen dollarien, jopa tuhat dollaria maksava kuukausimaksullinen autohallipaikka, vaikka he kulkisivat lähinnä metrolla ja autolle olisi käyttöä kerran kahdessa kuukaudessa. Jos palkka on hyvä, käytetään sitä huolettomasti. Taantumien aikana Yhdysvalloissa monet menettivät työnsä ja sen vuoksi kotinsa ja joutuivat jopa kadulle. He olivat ottaneet suuria lainoja ja pystyttäneet elämänsä kulutuksen ja työpaikan varaan. Kun työ meni alta, koko korttitalo sortui. Elämä oli rakennettu elämäntyylille, jota jatkuva rahan ansaitseminen pyöritti.

Ystäväni eli elämää, jossa kaikki aika kului työn merkeissä. Hänen työpäivänsä olivat vähintään kahdeksan tunnin pituisia ja työmatkat lisäsivät päivään väkiselläkin pari tuntia lisää. Illalla hän oli poikki eikä jaksanut itse kokata, vaan söi ulkona eikä hänellä muutenkaan ollut energiaa välittää juoksevista kuluistaan. Hänet siirrettiin yrityksen taloudellisten vaikeuksien takia freelanceriksi, minkä seurauksena hänen tulonsa pienenivät. Yllättäen muutaman kuukauden päästä hän kuitenkin huomasi, että hänellä jäi hyvin rahaa säästöön. Hänellä oli enemmän aikaa laittaa itse ruokaa, energiaa vertailla hintoja kaupassa, eikä toimistotöihin tarvinnut ostella uusia vaatteita. Työmatkoihinkaan ei kulunut rahaa, sillä hän teki hommia lähinnä kotitoimistolta. Aluksi hän oli jopa hämmentynyt siitä, mitä kaikella vapaa-ajallaan tekisi. Koira sai kunnon lenkkejä ja museot tulivat tutuiksi, sillä nyt niissä jaksoi käydä. Hän voi henkisesti paremmin.

Yhdysvaltojen tilanne on kuitenkin hieman eri kuin Suomessa, sillä esimerkiksi terveysvakuutus on sidottu työpaikkaan ja se pakottaa työskentelemään päämäärättömästi, koska työpaikan menettäessä saattaa menettää kaikki modernin yhteiskunnan edut. Paikallisessa internetryhmässä keskusteltiin aiheesta: Nuori ammattilainen oli valmistunut yliopistosta ja mennyt töihin suuryritykseen. Jonkin aikaa työskenneltyään hän ahdistui: hänen elämänsä seuraavat neljäkymmentä vuotta on sidottu tämänkaltaiseen työhön ja yritykseen, sillä hänellä oli satojentuhansien dollarien velka muun muassa kalliiden yliopiston lukukausimaksujen takia. Vaikka huomaan USA:n olevan materialistisempi yhteiskunta kuin Suomen, näen myös Suomessa samanlaista ajattelua. Materia ja tietynlainen elämäntyyli pitävät meidät työssä, josta emme välttämättä pidä. Muistatko vuosien takaisen lehtijutun, jossa helsinkiläisellä pariskunnalla oli kymppitonnin tulot ja he silti valittivat, että rahat eivät riitä elämiseen? Juoksevat kulut ja lainat olivat niin suuret, että he käytännössä elivät kädestä suuhun.

Joskus Yhdysvalloissa keskiluokkaisilla ihmisillä saattaa olla hätärahasto. Rahasto on kerätty silloin kun rahaa on tullut, sen varalta että jotain tapahtuu, esimerkiksi vakavan sairastumisen varalta. Monella köyhemmällä ei mihinkään rahastoihin ole edes mahdollisuutta, sillä matalapalkka-ammateissa saattaa rahat kulua pakollisiin menoihin, vaikka eläisi kuinka säästeliäästi. Tulevaisuuden raha-asioiden huolehtimisen takia ei ole niin helppoa vaihtaa ammattiakaan. Myös Yhdysvalloissa erityisesti nuoremmat sukupolvet osaavat paremmin kyseenalaistaa kapitalismiin perustuvaa systeemiä. Sanotaan, että maa on muutoksessa, sillä päästessään valtaan nuoremmat eivät hyväksy enää vanhaa tapaa. Pohjoismaissa yhteiskunnan turvaverkot ovat erilaiset ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna meillä on parhaat mahdollisuudet kokeilla asioita, kulkea omaa tietämme. Uuden kokeilemisen pelko taitaa usein ollakin enemmän niin sanotusti henkistä laatua, sillä ryhmäpaine ja menneen maailman mallit vaikuttavat meihin vahvasti.

Olemme usein rakentaneet itsellemme vankilan, jonka kaltereiden takana kyyhötämme. Sanomme, että meillä ei ole varaa tehdä sitä ja tätä tai että tekisin muutoksen, jos olisin rikas. Se on hyväksyttävä mantra, jolla kuulumme toisten joukkoon. Olemme ikään kuin samassa veneessä muiden kanssa ja siinä vuotavassa paatissa ei tarvitse yrittääkään mitään. On helpompi valittaa. Toisessa lehtiartikkelissa taas kerrottiin päinvastaisesta elämäntavasta kuin aiemmassa jutussa. Porilaiset tarjoilija ja rekkakuski tienaavat aika tavallisen verran, nettona 3500 euroa kuussa, josta nelihenkisellä perheellä jää pakollisten menojen jälkeen 600 euroa kuussa säästöön matkakassaan. Kuten perhe sanoo, heidän salaisuutensa on se, että kun omaa arkista kulutusta ryhtyy tarkastelemaan kriittisesti, rahaa alkaa säästyä pieninä puroina. Se on elämäntapa, johon voi oppia. Täytyy muistaa, että meitä ei kuitenkaan voi tasapäistää, sillä ihmisillä on eroavaisuuksia ja erilaisia haasteita. Haluan