Historiallisen tapahtumisen rakenne: Yhteiskunnallinen kenttä ja pedagoginen jatkumo

By Teemu Jokela

Eläimaailmassa kaikki toistuu kuten ennen - vain ihminen kykenee luomaan ja tuottamaan historiallisia prosesseja. Tässä vallitsee eräänlainen kaksisuuntainen riippuvuussuhde, niin että siinä missä ihminen tekee historian, tekee historia ihmisen. Samalla kun historialliset tapahtumat voivata olla ohjattavissa, ne toisaalta voivat riistäytyä myös käsistä. Työssään Jokela tarkastelee näitä kohtalonomaisia voimia, erottaen toisistaan yhteiskunnaliisen kentän ja pedagogisen jatkumon. Samalla kun ne voivat vaikutttaa toisiinsa, on toisaalta niistä kummallakin on om dynamiikkansa, ilman että niitä voidaan palauttaa toisiinsa. Näinpä talouden lamakautta tai luonnon saastumista ei voida parantaa psykoterapialla, eikä toisaalta yksilötason pahoinvointia taloudellisilla uudistuksilla.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 29, 2022
• ISBN: 9789528059011

Teemu Jokela

Teemu Jokela on suomalainen filosofi ja esseisti. Tuotannossaan hän on pyrkinyt yhdistämään toisiinsa marxilaisen filosofian ja psykoanalyysin elementtejä. Filosofiansa tärkeimmäksi elementiksi Jokela nimeää etiikan, jota on lukuisissa töissään käsitellyt.

Book preview

Sisältö

Esipuhe

Toisen painoksen esipuhe

I. Johdattelevia huomioita

II. Laadullinen vapauskäsitys

III. Motivaatio ja elämäntapa

IV. Yhteiskunnan alkuperä

V. Organisaatioiden maailma

VI. Historian pohjavirtaus

VII. Lapsuus muutosvoimana

Jälkisanat

Esipuhe

Käsillä olevan työn tarkoituksena on kehitellä eräänlaista näkemystä historiallisista tapahtumista. Tämä näkemys ei ota huomioon yksin marxilaista, mutta ei myöskään yksin psykoanalyyttistä katsantoa - vaan molemmat. Tulen kirjoittamaan toisaalta yhteiskunnallisesta kentästä, toisaalta pedagogisesta jatkumosta. Samalla kun nämä molemmat voivat osaltaan vaikuttaa toisiinsa, ne omaavat kumpikin oman erityislaatuisen dynamiikkansa, ilman että niitä voidaan palauttaa toisiinsa. Kyseessä on kaksi historiallista muuttujaa, jotka yhdessä tarjoavat mahdollisuuden ymmärtää historiallisia tapahtumia. Nämä tapahtumat kun perustuvat aina tiettyihin syihin, tiedostimmepa niitä tai emme. Mikäli tarkoitus on vaikuttaa niihin, muodostaa tämä tiedostaminen ainoan mahdollisen lähtökohdan.

Historiallinen prosessi voi toteutua parhaimmillaan suurelta osin tietoisesti hallittuna ilmiönä. Mutta se ei sitä välttämättä aina ole. Voimme puhua kohtalosta, milloin tarkoituksena on viitata asioiden pakonomaiseen, hallitsemattomaan luonteeseen. Tämä kohtalo voidaan ymmärtää edelleenkin edellä mainittujen perusmuuttujien näkökulmasta. Sekä yhteiskunnan epäsuotuisa rakenne että kasvatuksen ongelmalliset käytännöt voivat johtaa vähemmän suotuisien, kaikkia hallintapyrkimyksiä pakenevien trendien kehittymiseen. Tässä myös demokratia voi vääristyä käytännössä nimelliseksi, huolimatta sinänsä asiaankuuluvasti järjestetyistä äänestyskäytännöistä.

Nyt voidaan tietysti huomauttaa siitä, onko tämän kirjan julkaiseminen ylipäätään perusteltua - kun näet olen käsitellyt samaa teemaa monesti aikaisemminkin. Näin ennen kaikkea työssäni Marxismi ja psykohistoria, mutta myös niin ikään tämän vuoden puolella ulos tulleessa esseekokoelmassani Kanssaihmisyyden periaate. Edellisen suhteen pidän käsillä olevan työn julkaisua perusteltuna, ajatusteni kypsyttyä tältä osin huomattavasti kuluneiden vuosien myötä. Jälkimmäisen suhteen tilanne on ehkä hieman toinen - mutta tässäkin olen kyennyt toivoakseni solmimaan uusia lankoja yhteen. Että näin on vasta nyt, eikä puoli vuotta sitten, on ehkä hieman harmillinen, mutta kuitenkin kaiken tahtoni ulkopuolelle jäävä seikka.

Olen tietoinen siitä, että seuraava jakso liikkuu äärimmäisen monimutkaisella alueella. Moni asia tulee pelkistetyksi tavalla, joka ei yksinkertaisesti tee oikeutta ilmiön olemukselle. Ja olemus jos mikä on aina monimutkainen aihe, lukemattomien syiden ja niiden keskinäisten suhteiden muodostama kokonaisuus. Mutta tavoitteeni onkin vaatimattomampi, nimittäin aihetta koskevan mallin ainakin alustava kehittäminen. Tässä toisaalta marxilaiset, toisaalta psykoanalyyttiset muuttujat tulevat ymmärretyksi toisistaan selvästi eroaviksi, mutta samalla myös toisiinsa alati vaikuttaviksi. Jää tietysti lukijan ratkaistavaksi, missä määrin hän pitää tulkintojani mielekkäinä.

Kirja sisältänee myös sen kaltaisia huomioita, jotka eivät aikaisempaa tuotantoani tuntemattomalle lukijalle ehkä avaudu. Tässä on kysymys eräänlaisesta kompromissista, kun näet kaiken selittäminen perin pohjin olisi johtanut siihen, että olisin joutunut vähintäänkin kaksinkertaistamaan tarkastelun selittääkseni lyhyeksi jääneiden, ehkä yksittäisten kappaleiden pituisia huomioita. Täten olen sijoittanut tekstin joukkoon suppeita teoreettisia viittauksia, jotka avautuvat kenelle avautuvat, mutta eivät rasita toisaalta liikaa muiden aivoja.

Kuriositeettina voitaneen mainita, että kirjoitin tämän kirjan viikossa - korjauksineen ja tarkistuksineen. Tietysti se on tuomittu jäämään vajaaksi ja keskeneräiseksi, ainakin mikäli entiseen tapaani on luottaminen. Mutta rautaa on taottava, kun se on kuumaa. Uskoakseni jo parin vuosikymmenen ajan mielessäni pyörineet teemat löysivät nyt vain oman järjestyksensä. Valitan ainoastaan sitä, että tästä työstä tuli tarkoitustani suppeampi. Hieman laajempi empiirisen materiaalin hyödyntäminen kun olisi tehnyt työstä ehkä helpommin lähestyttävän.

Teemu Jokela

Toisen painoksen esipuhe

Seuraavien sivujen tarkoitus on johdatella lukija lyhyesti tietyn historianteoreettisen näkemyksen äärelle. Kaksi ehkä tunnetuinta tämän alan tutkimussuuntausta ovat toisaalta marxismi, toisaalta psykoanalyysi - tai, mikäli haluamme, historiallinen materialismi ja psykogeeninen historianteoria. Käsillä olevan työn tarkoituksena on kehitellä mallia, joka perustuu näiden molempien huomioimiseen. Samalla kun yhteiskunnallinen kenttä ja pedagoginen jatkumo voivat toki vaikuttaa toisiinsa, on niillä kummallakin oma ominaislaatuinen logiikkansa, jota ei voida toiseen palauttaa. Historiallisen kokonaisprosessin ymmärtämiseksi on siis otettava huomioon molemmat.

Käsillä oleva painos on, kuten lukija saattaa havaita, laadussaan toinen. Syy uuteen painokseen on löydettävissä lähinnä työn loppupuolelle tehdyissä muutoksissa. Nämä muutokset eivät ole suuria - ensimmäistä painosta voidaan käyttää pääosin tämän rinnalla - mutta auttavat minua säilyttämään mielenrauhani. Kysymys on osin kielellisten virheiden ja vastaavien läsnäolosta, mutta myös siitä tekstin kokonaishahmosta, joka jää aukinaiseksi tai epätäydellisesti, sen suorastaan vaatiessa uutta työstökierrosta. Lopputuloksena on nyt sitten kirjan uusi laitos, kuten hieno sanonta kuuluu. Mainittakoon että erityisen muokkauksen kohteeksi on joutunut juuri VI luku. Kyseessä on aihepiiri, josta olen ehkä eniten lukenut. Mutta en tiedä, josko tässä onkin itse ongelman ydin, sieltä täältä mukaan tarttuneen nippelitiedon tehdessä sen oman näkemyksen muodostamisen ehkä vain vaikeammaksi.

Nyt joku voi kysyä, miksi yleensä en kirjoita kirjojani kerralla valmiiksi. Yksi syy on se, että kirjoitan puuskittain, tavallisimmin muutaman viikon jaksoissa. En tiedä pitäisikö tätä kutsua nimellä inspiraatio vaiko flow, mutta jotain maagista tässä tapahtuu. Mutta kun tämä aikaikkuna taas menee umpeen, menetän kykyni kirjoittaa toimivaa tekstiä. Tilanteen ollessa tämä myös tässä on käynyt kuten monesti aikaisemminkin, että nimittäin energia loppuu ennen kuin teksti on valmis, tämän johtaessa hätäiseen viimeistelyyn ja julkaisuun. Käytännössä tämä merkitsee usein juuri tekstin loppuosan jäämistä keskeneräiseksi. Mutta koska olen perfektionisti, jäävät nämä viat vaivaamaan itseäni, teoksen kuin vaatiessa uudelleenjulkaisua. Näin kävi sitten lopulta myös tässä.

Toisinaan minulla on vahva tunne siitä, että kirjoittamani teksti kirjoittaa oikeastaan itse itseään. Tai, ollakseni tarkka, että se kirjoituttaa itsensä itselläni, käyttäen minua vain välikappaleena, vieraana elämänmuotona jonka tehtäväksi jää lähinnä selvitellä vastaan tulevia kirjallisia ja teoreettisia ongelmia. Tämä tekee itsestäni kai sitten eräänlaisen haamukirjoittajan. Pääosin olen kyllä tyytyväinen esiin tuleviin ajatuksiin, mutta toisaalta en aina - olen joutunut, asioiden logiikan painosta, useammin kuin kerran esittämään johtopäätöksiä, joista en itse ole aina pitänyt. Näinpä tämäkin työ on deterministisempi ja pessimistisempi kuin mitä itse saattaisin toivoa. Mutta uskoisin, että se on samalla myös realistisempi, asioiden oman luonnon mukainen. Niin tai näin, on työni akuutin kirjoittamisvaiheen jälkeen tuntunut painavan mielialani hieman tavanomaista alemmaksi.

Teemu Jokela

I

Johdattelevia huomioita

Käsillä olevaa työtä voisi kutsua historianfilosofiseksi, mutta yhtä kaikki myös yhteiskuntafilosofiseksi. Sen tarkoitus on tuoda edes hieman lisää valoa siihen, miksi ihmiskunta käyttäytyy kaikista edistysaskelistaan huolimatta kuin mielipuoli. Voidaan sanoa, että hulluiksi eivät voi tulla yksin yksilöt, vaan myös kokonaiset kansakunnat. Tämä ensimmäinen luku on oleellisesti johdatteleva, teorian tarkempien yksityiskohtien seuratessa seuraavissa luvuissa. Esitän ensin eräänlaisen tiivistelmän jatkossa hyödynnetystä historiankäsityksestä, kuvaten tämän jälkeen lyhyesti oman yhteiskuntamme erikoispiirteitä. Tämä on perusteltua ennen kaikkea jo siksi, että työn jatko keskittyy ensisijaisesti aiheen teoreettiseen puoleen, ei niinkään aikamme yhteiskuntaan sinänsä.

Asiat ovat jotain jo sinänsä. Me tunnemme maailmaa monelta osin, olemme jatkuvassa kosketuksessa sen kanssa. Tässä on huomioon otettava myös toiset ihmiset - mutta osaltaan myös oma itsemme. Tämä kaikki on meille tuttua riippumatta siitä, mitä Heidegger on asiasta kirjoittanut.¹

Tarkoitukseni ei ole suinkaan vähätellä tämän kaltaisen arkipäiväisen ymmärryksemme muotoja. Onhan kysymys juuri siitä sen maailman sisällöistä, jonka kanssa me elämämme vietämme. Toisinaan on hyvä vain elää hetkessä, luottaen siihen kaikkeen, mikä meitä näyttää ympäröivän. Mutta samalla on huomattava, että toisinaan tarvitaan myös kokonaan toisenlaista asennoitumista, sellaista joka perustuu ei ilmiön pinnan vaan sen olemuksen tarkasteluun. Tässä on oltava valmis siirtämään arkipäiset vaikutelmamme sivuun, ja valmistauduttava kohtaamaan kokonaan toisenlainen maailma.

Voimme ajatella tässä vaikkapa historiallista prosessia, käsillä olevan tutkielman keskeistä aihepiiriä. Alkeellisimmillaan sitä voidaan tarkastella yksityiskohtien kautta. Tässä on kysymys eräiden sattumien ja tapahtumien puhtaasta luokittelusta, vailla selittävää aspektia. Tämän ohella historiaa voidaan tarkastella trendien kautta, erilaisten pidempien jatkumojen näkökulmasta. Mutta jos kohta tätä näkemystä voidaan pitää edellistä syvällisempänä, jää sekin pitkälti puolitiehen. Selvästi vielä sekään ei kuitenkaan riitä historiallisten tapahtumien ymmärtämiseksi. Lopulta seuraavalla tasolla käyttöön