Altruismi: Vaihtoehto sosialismille ja kapitalismille

By Teuvo Tapio

Kirja käsittelee yhteiskunnallisia arvomaailmoja. Yleisenä on käsitys, että arvomaailmoja olisi vain kaksi eli kapitalismi ja sosialismi. Sosialismin realismi paljastui 1990-luvulla niin kiistattomasti, että siitä seurasi sen luhistuminen. Ennen sitä maailmalla oli vallinnut kauhun tasapaino kapitalismin ja sosialismin välillä. Sosialismin romahtamisesta seurasi nopea kapitalismin nousu. Nousua on hillinnyt länsimaissa 1800-luvulla alkanut demokratian kehitys. Tämä demokratia on kuitenkin vain esidemokratiaa, jonka johdosta se on hyvin haavoittuvainen. Maailma tarvitsee nyt esidemokratian kehittämistä vakaammaksi varsinaiseksi demokratiaksi, joka kykenee torjumaan suurimmaksi uhaksi muodostuneen kapitalismin. Tämän mahdollistaa altruismi, joka on vaihtoehto kapitalismille ja sosialismille.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Sep 18, 2015
• ISBN: 9789523187054

Book preview

Työsuhdetoiminta.

Osa 1.

Altruismin arvomaailma.

Alkusanat

Ensimmäisessä osassa käsitellään yhteiskunnallisia arvomaailmoja. Pääosan ovat vieneet altruismi ja kapitalismi. Sosialismi on jäänyt pienemmälle huomiolle, koska sosialismi on tällä hetkellä melkein menettänyt yhteiskunnallisen merkityksensä. Kapitalismi on taas sitä vastoin hyötynyt merkittävästi sosialismin konkurssista ja saanut siitä merkittävästi tuulta purjeisiinsa. Kapitalismin häikäilemättömyys alkaa tänä päivänä olla sitä luokkaa, että se muistuttaa jo aikakausia useampia vuosisatoja sitten. Siitä on tullut ihmiskunnan poliittisista uhista ehdottomasti vaarallisin.

Arvomaailmojen talousjärjestelmät ovat mukana korostuneesti, vaikka ne ovat arvomaailmojen osa-alue. Talousjärjestelmät näyttelevät kuitenkin yhteiskunnallisesti niin keskeistä osaa, että ne siten ovat ehdoton osa yhteiskunnallista arvomaailmaa. Talousjärjestelmät näyttelevät jopa niin keskeistä osaa, että ne ovat keskeisiä vedenjakajia eri yhteiskunnallisten arvomaailmojen välillä. Siksi niiden käsittely kuuluu ehdottomasti nimenomaan arvomaailmojen käsittelyn kenttään.

Kun käsitellään yhteiskunnallisia arvomaailmoja, niin on tärkeä analysoida myös ihmisten arvomaailmallisia näkemyksiä ja mitkä tekijät vaikuttavat ihmisten näkemysten muodostumiseen. Käyttäytymiseen vaikuttaa tietyt psykologiset lait ja erityisesti ihmisen pimeän puolen vaikuttimet. Nämä pimeän puolen ominaisuudet ovat juuri niitä ominaisuuksia, joita vastaan meidän jokaisen pitäisi pyrkiä sinnikkäästi taistelemaan. Se taistelu on sitä ihmisen sisäistä vihreää vallankumousta, jota ilman ihmiskunnan kehitys kohti parempaa huomista ei ole mitenkään mahdollista. Vihreän vallankumouksen ensimmäinen askel on rakentavan väittelyn opiskelu, koska rakentava väittely on sisäisen kehittymisen eli vihreän vallankumouksen edellytys. Tämä rakentava ja avoin väittely on myös ainoaa oikeaa demokratiaa sekä altruismin arvomaailman kehittymisen ehdoton edellytys.

Altruismin arvomaailman keskeisissä perusteissa on paljon sellaista, jotka ovat ehdottomia. Ne ovat arvoja, joilla ei voida käydä kauppaa. Ajatellaan vaikka tasa-arvoa. Siitä ei voida tinkiä perusarvona. Mitä tasa-arvolla sitten tarkoitetaan, menee jo tulkinnan puolelle. Muistettakoon kuitenkin, että tasa-arvo ei ole tasapäisyyttä. Jos tasaarvosta ei arvona voida tinkiä, niin varmasti löytyy ääretön joukko ihmisiä, jotka tulkinnan kautta pyrkivät määrätietoisesti mitätöimään sen käytännössä. Tätä vastaan ei ole olemassa muuta mahdollisuutta kuin vaatia asialliset perustelut ja sitten pyrkiä punnitsemaan asian tiimoilta syntyvät erilaiset näkemykset tai ennen kaikkea niiden perustelut. Kehittyäkseen altruismi tarvitsee juuri perusteltua keskustelua altruismin arvoista ja arvojen pohjalta tapahtuvaa yhteiskunnallisten asioiden tulkintaa. Keskustelun pitää olla väittelyä, mutta ei kinastelua. Väittelyn ja kinastelun välinen ero on syytä tarkoin meidän jokaisen selvittää itsellemme. Ihmisellä on erittäin suuri luontainen taipumus suistua kinastelun tielle.

Mikä on sitten väittelyn ja kinastelun välinen ero? Väittelyssä ihminen esittää väitteen ja perustelee sen. Väittelyssä meidän pitää myös kyetä kuuntelemaan keskustelukumppanimme väitteet ja pyrkiä ennen kaikkea ymmärtämään sen, mikä niiden ajatusten takana voisi olla. Jos emme voi olla samaa mieltä, niin meidän on silloin kyettävä esittämään asiallisin perustein, miksi emme voi olla samanmielinen. Väitteleminen ei ole helppoa, emmekä kykene siihen ilman tietoista itsekuria ja harjoittelua. Jos emme kykene esittämään perusteluita, niin silloin meidän on syytä miettiä, että olisimmeko sittenkin väärässä tässä asiassa. Kinastelussa väitteemme perustuvat puhtaisiin tunnepurkauksiin, joilla ei välttämättä ole minkälaisia järjellisiä ja tosiasioita huomioivia perusteita.

1. Yhteiskunnallinen arvomaailmakartta.

1.1. Arvomaailmojen ja niiden kuvaajan analysointia.

Yhteiskunnallisten arvomaailmojen kenttä kuvataan yleisesti vaakasuorana viivana, jossa vasemmalla on vasemmisto ja oikealla oikeisto. Edellä mainittujen väliin merkitään keskusta.

Tätä akselistoa voidaan kutsua poliittiseksi akseliksi. Kun merkitään akselistolle mukaan yhteiskunnallisten arvomaailmojen ja talousjärjestelmien termit, saadaan akselisto näyttämään seuraavanlaiselta.

Keskustan akselinimitykset ovat puutteelliset. Suomen merkittävin keskustalainen puolue on Suomen Keskusta. Talousjärjestelmänä Suomen Keskusta yleisimmin vannoo tänä päivänä markkinatalouden nimiin. Yhteiskunnallisesti puolueen paikkaa määritellessään Suomen Keskustan jäsenkunta jakautuu kolmeen ryhmään. On henkilöitä, jotka katsovat puolueen olevan keskustalainen, mutta sitä termiä ei yksiselitteisesti voida katsoa yhteiskunnallisen järjestelmän termiksi. Pienempi joukko katsoo puolueensa olevan kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kannattaja. Suurin ryhmä lienee ne, jotka eivät osaa hahmottaa asiaa lainkaan. Pitäisikö Suomen suurimman keskustalaisen puolueen näkemys kirjata poliittisideologiselle kartalle seuraavasti?

Kun tätä terminologiaa katselee, niin mieleen nousee kiistatta epäilys. Onko keskustalaisuus puhdas kupla? Mikäli termit olisivat näin, olisi vastaus kiistattomasti myönteinen. Kyllä, keskusta olisi puhdas poliittinen kupla. Silloin poliittisideologinen kartta pitäisi kuvata kaksinapaisena seuraavasti.

1.2. Paljonko arvomaailmoja on?

Vasemmiston ja oikeiston mielestä poliittinen kenttä on kaksinapainen. Suomessa on kolme suurta puoluetta, jotka kokonsa puolesta ovat omassa sarjassaan (Teksti kirjoitettu 2008). Nämä puolueet ovat Sosialidemokraatit, Suomen Keskusta ja Kokoomus. Sosialidemokraatit ovat selkeästi vasemmistolaisia ja historialliset juuret syvällä sosialismissa, niin kuin nimikin paljastaa. Kokoomus on kautta aikojen hehkuttanut olevansa oikeistolainen ja kapitalistinen puolue. Suomen Keskustalla on jo nimessään maininta keskustalaisuudesta. Eikö Suomen poliittinen kartta ole siten selkeästi kolminapainen? Näin ei voida sanoa, ja se johtuu Suomen Keskustasta. Suomen Keskusta puhuu keskustalaisuudesta, mutta ei ihan itsekään tiedä mitä se on. Pieni osa puolueen jäsenistöstä näkee olevansa jopa oikeistolainen ja porvari. Puolueen nimessä maininta keskusta ei tee puolueesta keskustalaista. Suomen Keskusta hapuilee sinne ja tänne, eikä osaa oikein päättää mitä se oikeasti on. Ainoa asia, mistä se on varma, on se, että puolue ei ole sosialistinen. Kaikesta huolimatta Suomen Keskusta on Suomen keskustalaisin puolue, vaikka se ei olekaan sitten Santeri Alkion aikojen juuri kehittynyt aatteellisesti.

Onko siis niin, että poliittisen kentän kolminapaisuus onkin kupla? Niin asia ei ole. Suomalaisen puolueen Suomen Keskustan haparoinnilla ei ole mitään merkitystä siihen, onko poliittinen kenttä kaksi vai kolminapainen. Se, onko Suomen Keskusta oikeisto- vai keskustalainen, jääköön puolueen päätettäväksi. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa moneenko kenttään poliittiset arvomaailmat jakautuvat. Ensi sijassa kysymys on aatteellisen kentän napaisuudesta, ja sen määrittää vain aatteiden sisältöjen määrä ja niitä on kolme.

Eräässä mielessä vasemmiston ja oikeiston voidaan katsoa olevan keskeiseltä aatesisällöltään hyvin lähellä toisiaan. Ne ovat nimittäin molemmat perusaatepohjaltaan hyvin materialistisia ja egoistisia aatteita. Keskeisenä erottavana tekijänä on vain se, että niiden näkemykset poikkeavat materian jakoperusteissa. Tämä onkin sitten niin keskeinen ero niiden välillä, että ne tästä syystä ovat kiistatta omia arvomaailmojaan. Koska nämä kaksi arvomaailmaa eroavat toisistaan materian jakoperusteissa, niin tämän johdosta ne ovat suhtautuneet toisiinsa erittäin vihamielisesti.

Kolmesta poliittisesta ryhmästä keskustalainen arvomaailma on heikoimmin tunnettu Suomessa. Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan muualla maailmassa tilanne on vielä Suomeakin heikompi. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että keskustan arvomaailma ja sen talousjärjestelmä ei ole riittävän hyvin hahmottunut. Arvomaailmalla ei ole edes yleisesti hyväksyttävää nimeä ja talousjärjestelmä puitetalous on heikosti tiedostettu ja sisältö epäselvä. Tässä kirjassa arvomaailmasta käytetään nimeä altruismi, ja se pysyy keskustalaisen arvomaailman nimenä niin kauan kuin joku selkeästi perustellen esittää jotain muuta. Ottamalla keskustalainen arvomaailma altruismi ja sen talousjärjestelmä puitetalous mukaan, tulee kuvaajasta seuraavanlainen.

1.3. Miten arvomaailmoja pitää kuvata?

Yhteiskunta-aatteellista kenttää kuvataan yleisesti vaakasuoralla viivalla, kuten edellisessäkin kuvassa. Se ei kuitenkaan ole se oikea tapa. Pelkistettynä sitä voidaan paremmin kuvata seuraavalla tavalla, joka paremmin kuvaa koko aatteellisen prosessin luonnetta.

Arvomaailma-akselia voidaan kutsua myös aateakseliksi. Tämä akseli on akselistoista ehdottomasti tärkein, koska arvomaailmat ovat ne tekijät, jotka määrittävät koko yhteiskunnan perustan millä arvoilla sitä lähdetään rakentamaan. Siksi arvomaailmojen ryhmänimiä altruismi, kapitalismi ja sosialismi voidaan kutsua myös yhteiskuntien tai yhteiskuntajärjestysten nimiksi. Kun arvomaailmavalinta on tehty, niin talousjärjestelmän ja poliittisen akselin valinnat ovat silloin jo määräytyneet. Akselistoja on vielä monia muitakin, joiden valinnat ovat samoin määräytyneet jo silloin, kun on valittu arvomaailma. Niillä akselistoilla vain kuvataan arvomaailmojen erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Tällainen akselisto on esimerkiksi arvomaailmojen toimintatapoja kuvaava akselisto, joka olisi seuraava: Altruismi / Puhtain asein puhtaan asian puolesta, Kapitalismi / Täällä ei ole pakko olla, mutta täällä on pakko tehdä niin kuin käsketään, Sosialismi / Tarkoitus pyhittää keinot.

Erilaisissa teksteissä näkee käytettävän runsaasti erilaisia nimityksiä, joiden väitetään olevan talousjärjestelmiä. Tällaisia nimityksiä ovat esimerkiksi kapitalismi, sosialismi, kommunismi, liberalismi, markkinatalous, suunnitelmatalous, vihreä talous, sekatalous, feodalismi, anarkismi, buddhalainen talous, islamilainen talous, komentotalous, kansantalous jne. Nimityksiä on varmasti vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, mutta tässä joukossa on varmaankin osa mielenkiintoisimmista. Kapitalismi ja sosialismi eivät ole talousjärjestelmiä, vaikka ne pitävätkin sisällään tietyn talousjärjestelmän. Ne ovat arvomaailmojen nimityksiä ja siten kokonaisen yhteiskuntajärjestelmän nimityksiä. Kommunismi on sosialistista diktatuuria. Puhtaita talousjärjestelmien nimityksiä luettelossa ovat vain kapitalismin markkinatalous ja sosialismin suunnitelmatalous.

1.4. Oikea yhteiskunnallisten arvomaailmojen kartta.

Edellä olevissa pelkistetyissä kuvissa tulee jo esiin yhteiskunnallisten arvomaailmojen keskeinen sisältö. Altruismin arvomaailman perusta, jota käsitellään seuraavassa luvussa, antaa perusteita sille, miksi yhteiskuntaaatteellista kenttää pitää kuvata pystysuorassa eikä vaakasuorassa. Altruistisen arvomaailman keskeinen ajatus on, että yhteiskunta voi kehittyä vain siten, että sen jäsenet kasvaisivat rakkaudessa ja sen seurauksena ihmisyydessä. Mitä inhimillisempi on yhteiskunta, sitä korkeammalle se sijoittuu aatepoliittisella kartalla. Altruismin arvomaailman perusta on siten sama kuin ihmisen olemuksen perustakin. Ihmisen olemuksen analysoinnin jälkeen ymmärtää varsin hyvin, että pystysuora poliittisideologinen kartta kuvaa parhaiten todellista tilannetta.

Lopullinen yhteiskunnallisten arvomaailmojen kartta näyttäisi siten seuraavalta. Kartta on esitetty värillisenä kirjan takakannessa. Tunnusvärit kuvaavat korostetummin kartan sisältöä.

1.5. Arvomaailmakartan tarkastelua.

Ihminen on joutunut tähän ulottuvuuteen taistellakseen itsensä kehittämisessä. Häneltä edellytetään henkisten ominaisuuksiensa nostamista ihmisyyden portaikossa aina vain ylemmäksi ja ylemmäksi sen ylevimmille tasoille. Tämä henkisen taistelun prosessi on hallitseva ja keskeinen prosessi koko yhteiskunnallisessa toiminnassa ja siten yhteiskunnallisissa arvomaailmoissa. Siksi arvomaailmakarttakin on kuvattava pystysuorassa eikä vaakasuorassa.

Toivottava koko maailmamme kehityssuunta kartalla on ylöspäin. Tämä kehitys on kuitenkin ollut tuskallisen hidasta. Toivottavan kehityssuunnan vuoksi kartan kynnykset ovat saaneet myös nimensä sen mukaan mihin ylöspäin siirryttäessä ollaan menossa. Altruismikynnyksen alapuolella siirryttäessä sosialistisessa kentässä vasemmalle päin tapahtuu siirtyminen sosialistisempaan suuntaan ja vastaavasti kapitalistisessa kentässä oikealle päin siirtyminen tarkoittaa kapitalistisempaan päin siirtymistä. Altruismikynnyksen yläpuolella merkityksellistä on enää pystysuorassa tapahtuvalla siirtymisellä. Lähellä altruismikynnystä oleva altruismi on vasta etsimässä ja kehittämässä sitä, mitä on altruistinen arvomaailma. Vasta kun altruismi on kehittynyt selkeästi ylemmälle tasolle altruismikynnyksen yläpuolelle, sitä voidaan pitää arvomaailmansa puolesta vakiintuneena.

Altruismissa ihmisen olisi kyettävä kasvamaan irti ajatteluaan ja toimintaansa hallitsevasta materialistisesta ajattelusta. Materialismilla on tietenkin aina tietty rooli meidän elämässämme, mutta se ei saa olla niin hallitseva ja itsekäs, että ihminen sen seurauksena vain pyrkii oman edun tavoitteluun, eikä kaihda minkäänlaisia keinoja omia itsekkäitä tavoitteitaan toteuttaessaan. Altruismikynnyksen alapuolella materialismi on selkeästi hallitsevin ominaisuus ja johtaa selkeään vastakkainasetteluun. Demokraattisen kapitalismin ja sosialismin vaihe on esidemokraattinen vaihe, eräänlainen solmukohta diktatuurin ja altruismin välissä. Mitä kauimpana sosialistinen ja kapitalistinen demokratia ovat demokratiakynnyksestä, sitä demokraattisempia ne ovat. Samaten altruismi on sitä kehittyneempää altruismia mitä kauimpana ylhäällä se on altruismikynnyksestä, ja sitä räikeämmästä diktatuurista on kyse, mitä kauimpana se on diktatuurikynnyksen alapuolella.

2. Altruismin arvomaailman perusta.

2.1. Inhimillinen toiminta.

Inhimillinen toiminta voidaan jakaa aineelliseen ja henkiseen. Yhteiskunnan rakentamisessa käytämme näitä molempia. Aineellinen on kaikkea sitä, mitä me kykenemme aisteillamme havainnoimaan. Ihminen on pyrkinyt tutkimaan tätä aistimaailmansa aineellisuutta ties kuinka kauan. Näissä tutkimuksissaan ihminen on tutkinut omaa ruumistaan, eläinkuntaa, kasveja, maapalloa ja koko avaruutta. Muutama sata vuotta sitten aineelliseen tutkimukseen alettiin panostaa yhä enemmän ja enemmän ja siinä onkin saavutettu merkittäviä tuloksia. Ripeää edistymistä on tapahtunut aineellisen tieteen kaikilla alueilla kuten esimerkiksi tekniikassa, lääketieteessä, kasvija eläinmaailman tutkimuksessa, avaruustutkimuksessa jne. ja tutkimus etenee yhä vain kiihtyvällä vauhdilla.

Erityisen mielenkiintoinen tutkimuksen ala on ollut se, että miten aine koostuu. Se on jopa aineellisen tutkimuksen ylivoimaisesti mielenkiintoisin alue. Mitä pidemmälle näissä tutkimuksissa on päästy, niin sitä enemmän on aina vain avautunut uusia näköaloja ja kysymysmerkkejä tutkimuksen jatkamiselle. Eräässä vaiheessa aineen olemuksen tutkimuksessa keksittiin, että aine koostuu atomeista. Sitten todettiin, että atomikin koostuu vielä pienemmistä hiukkasista. Edelleenkään ei ole löydetty aineen lopullista olemusta, vaan lopullinen tieto pakenee koko ajan tutkijoiden edellä. Ilmeisesti lähitulevaisuudessa saadaan taas tuntuvaa edistymistä. Tuleeko tämä uusi tieto mullistamaan koko fysiikan ja kemian nykyisen tietämyksen, jonka johdosta joudutaan teoriat tekemään uusiksi? Sen aika näyttää. Mitä pidemmälle tutkimus tällä alueella etenee, niin sitä vaikeammaksi se vain käy.

Me rakennamme yhteiskuntaa sekä aineellisilla että henkisillä arvoilla. Se miten me aineellista puolta käsittelemme, riippuu henkisestä arvomaailmastamme. Henkinen arvomaailmamme ohjaa siten aineellista toimintaamme yhteiskunnassa. Arvomaailmamme vaikutus ei jää tähän, vaan edellä mainittuakin tärkeämpi on sen vaikutus asenteisiimme kanssaihmisiämme kohtaan. Yhteiskunnan kaikkinainen toiminta riippuu siis yhteiskunnan päättäjien henkisestä näkemyksestä, heidän arvomaailmastaan. Siksi inhimillisen toiminnan henkinen ulottuvuus on tärkein tekijä yhteiskunnassamme.

Jos aisteillamme havaitsemamme ympäristön tutkiminen on jo vaikeaa, niin henkisen ulottuvuuden tutkiminen on sitäkin huomattavasti vaikeampaa. Se ei ole konkreettista, josta syystä sen tutkimukseen ei löydy matemaattisia yhtälöitä. Sitä on lähestyttävä lähinnä filosofisesta mutta myös psykologisesta perspektiivistä. Henkisen ulottuvuuden tutkimuksen edetessä sen lopullinen tulos pakenee samalla tavoin kuin aineellisessa tutkimuksessa aineen lopullisen koostumuksen tulos. Oikeastaan henkisen ulottuvuuden tutkimuksessa ei ole juuri saatu edistystä lainkaan. Herää epäilys, että jos henkisen ulottuvuuden tutkimus joskus löytää lopullisen totuuden, niin ei kai se vain ole sama kuin aineellisenkin tutkimuksen lopputulos. Saapuisimme siis samaan päämäärään, jossa henkinen ja aineellinen ulottuvuus yhdistyisivät. Silloin ei ehkä olisikaan erillistä aineellista ja henkistä ulottuvuutta, vaan kaikki olisi samaa suurta ulottuvuuden merta. Aineellisen ja henkisen ulottuvuuden alueet määräytyisivät siten siitä rajasta, joka on laitettu meidän aistiemme ylittämättömäksi rajaksi. Raja ei olisi todellinen, vaan ainoastaan meidän tajunnallemme asetettu. Jotta pystyisimme tutkinnallisesti saavuttamaan lopullisen totuuden, niin se edellyttäisi sitä, että kykenisimme ylittämään tuon rajan. Jos tämä raja kerran on asetettu, niin ei tunnu uskottavalta, että ihmisjärki pystyisi koskaan etenemään lopulliseen ratkaisuun saakka.

2.2. Altruismin arvomaailman perustako materialistinen?

Mikä on altruismin arvomaailman perusta? Löytyisikö se aineellisen ulottuvuuden eli aistiemme tunnistamalta alueelta. Silloin se olisi materialistista oman edun tavoittelemiseen pyrkivää toimintaa. Kapitalismin ja sosialismin arvomaailmat ovat rakentuneet tälle perustalle. Maailmassa vallitsevien arvojen perusta on ollut pääsääntöisesti joukon, ammattiryhmän ja valtiollisen edun tavoittelua. Tällä hetkellä ollaan poliittisella sektorilla siirtymässä valtiokokonaisuuksien ajamaan yhteiseen ja taloudellisella puolella pääomaa hallitsevien yleismaailmalliseen eduntavoitteluun. Myös etniset eduntavoittelun perusteet on maailmassa tunnettu jo pitkään. Lähtökohtana eduntavoittelussa on ollut, että se ottaa vain rajallisesti tai ei lainkaan huomioon etua tavoittelevan ryhmän ulkopuolelle jääviä ryhmiä. Eduntavoittelun määrässä ei ole yleensä mitään rajaa, ja tätä rajatonta etua haetaan omalle ryhmälle juuri sen ulkopuolelta. Alistaminen eduntavoittelussa menee juuri niin pitkälle kuin se vain omien voimavarojen puitteissa on mahdollista. Sodat ovat tämän eduntavoittelun ikävin seuraamus.

Kaikki edellä mainittu ajattelu lähtee erittäin itsekkäältä ja materialistiselta pohjalta. Maailman tähänastista historiaa onkin täysin hallinnut materialistinen itsekkyys, joka on ollut tähänastisten hallitsevien arvomaailmojen perusta. Jokin ihmisen sisässä kuitenkin vastustaa totaalisten itsekkyyksien toteuttamista. Se ihmisen sisällä oleva voima on samalla myös todiste siitä, että altruismin arvomaailman perusta on vieläkin syvemmällä. Materialistinen luokka-ajattelu on sosialistisen ja kapitalistisen arvomaailman perustoja. Tämä ei siis voi olla meidän etsimämme ratkaisu. Onko ratkaisu siis lainkaan löydettävissä aistiemme tulkitsemasta ympäristöstämme, jolloin se aina olisi materialistinen. Ei, tämä ei voi olla meidän etsimämme ratkaisun alue. Ratkaisua ei voida löytää itsekkäästä materialistisesta ajattelusta. Itsekkyys on juurtunut ihmiseen hyvin syvälle ja on ihmisen mielen syöpäkasvain. Pahan ja hyvän taistelussa itsekkyys monine ilmenemismuotoineen on pahuuden ydin.

2.3. Onko altruismin arvomaailman perusta aistiemme ulkopuolella?

Meidän on siis etsittävä vielä etäämpää altruismin arvomaailman perustaa. Jos aistiemme ulkopuolinen alue on olemassa, niin sitä ei voida jättää tässä etsinnässä huomiotta, jos haluamme löytää lopullisen ratkaisun altruistisen arvomaailman perustaksi. Meille ei jää muuta mahdollisuutta, kuin lähteä luotsaamaan henkistä ulottuvuutta. Kykenisimmekö me sieltä ehkä löytämään ihmisen ja ihmisyyden olemusta.

Mitkä ovat ne keskeiset kysymykset, joihin meidän pitäisi saada vastaukset? Altruismin perusta löytyy, jos löydämme vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

Onko olemassa aistiemme ulkopuolinen ulottuvuus?

Onko ulkopuolisessa ulottuvuudessa olemassa ihmistä ylevämpiä vaikuttajia?

Mikä ihminen on?

Mistä ihminen tulee?

Mihin ihminen menee?

Miksi ihminen on täällä maailmassa?

Nämä kysymykset ovat äärimmäisen suuria ja vaikeita kysymyksiä. Näihinhän ihmiskunta on hakenut vastausta koko olemassaolonsa ajan. Kaikki yksilöt pohtivat näitä kysymyksiä koko ikänsä. Ihmiselle tämä aihe on tabu, josta monastikaan ei haluta puhua julkisesti tai paremminkin tunnustaa sitä, että nämä kysymykset askarruttavat hänen mieltään päivittäin. Mikä on se voima, joka panee hänet tähän hiljaiseen pohdintaan. Se pakonomainen voima tulee jostakin ihmisten sisältä. Uskonnot kertovat antavansa vastauksen näihin kysymyksiin, mutta niillä on niin loputon määrä ainoita oikeita vastauksia, että pieni ihminen menee ymmälle. Vastausten äärettömässä määrässä hän kokee ensimmäisen suuren ristiriidan. Kaiken kukkuraksi hän kokee, että nämä vastaukset sisältävät paljon enemmänkin ristiriitoja kuin vain tämä runsauden ristiriita. Siksi nämä uskontojen antamat vastaukset eivät anna todellista vastausta etsivälle ihmiselle, vaan voivat lopulta johtaa ajattelevan etsijänsä ahdistukseen.

Niinpä hänen sisäinen pohdiskelunsa ja etsintänsä vain jatkuu ja jatkuu loputtomiin. Näyttää siltä, että lopullisen todistusarvon omaava vastaus ei ole ihmisen tavoitettavissa. Tämä seikka pitääkin sisällään erään johtolangan. Ihmisen sisälle on ikään kuin asennettu kaipuu, jonka kohdetta hän ei kykene tavoittamaan. Ei voi olla sattuma, että vastausten löytäminen on niin vaikeaa. Sen täytyy olla koko tämän järjestelmän ehdoton ja keskeinen edellytys. Jos tiedon olisi haluttu olevan helposti ihmisen tavoitettavissa, niin silloin se olisi varmasti helposti kyetty sellaiseksi saamaan. Tämän luonteiset johtolangat jäävätkin ainoiksi suuntaa antaviksi vihjeiksi. Ratkaisun löytämisessä joudutaan turvautumaan erilaisiin hypoteeseihin.

2.4. Mitkä voisivat olla vastaukset kysymyksiin?

2.4.1. Onko olemassa aistiemme ulkopuolinen ulottuvuus?

Mikä on ulottuvuus? Voimme pitää aluetta, jonka kykenemme aistiemme avulla tulkitsemaan, fyysisenä ulottuvuutena. Olisiko aistiemme tulkinnan ulkopuolella vielä toinen tai useampiakin ulottuvuuksia? Jos saisimme vaikka jonkinlaisen käsityksen siitä, että rajan takana on jotain, niin se olisi jo ratkaisevan tärkeä askel ihmisen olemuksen selvittämisessä ja täysin riittävä. Jokainen meistä tunnistaa sisässämme tapahtuvan sisäisen taistelun. Me pystymme toteamaan, että se on selkeästi hyvän ja pahan välinen taistelu. Tämä sisäinen myllerrys ei näy ulospäin, mutta silti jokainen tuntee sen sisässään, jos vain haluaa sen tunnustaa. Sitä on kyllä mahdoton selittää fyysisillä ominaisuuksilla. Kyllä se on jotain ihmisyyteen oleellisesti liittyvää. Mistä se on peräisin? Sen täytyy olla peräisin fyysisen maailmamme, aistimaailmamme, ulkopuolelta toisesta ulottuvuudesta.

Toinen merkillinen seikka on se, että ihmisillä on ympäri maailmaa pohjaton sisäinen kaipuu, joka selvästi kohdistuu tämän fyysisen ulottuvuutemme ulkopuolelle. Silti emme kykene tiedostamaan tätä ulottuvuutta. Se ei ole sattuma vaan olemassaolomme ehdoton sääntö tässä ulottuvuudessa. Se tieto on meiltä suljettua tietoa. Voimme vain kokea sen johtolankana toiseen ulottuvuuteen, mutta toinen ulottuvuus pysyy suljettuna ehdottoman ja vakaasti harkitun lukon takana. Sitä lukkoa me emme kykene koskaan lopullisesti murtamaan. Jos sen kykenisimme tekemään, niin silloin romahtaisi myös koko tämän ulottuvuutemme perusajatus. Jos kerran tämä ulottuvuus on meiltä näin täydellisesti suljettu, niin silloin sen sulkeminen on myös vakaasti harkittu siellä, missä on olemassa edellytykset sulkemisen toteuttamisellekin. Meidän on kuitenkin täysin aiheellista uskoa, että tuo aistiemme ulottumattomissa oleva toinen tai jopa toiset ulottuvuudet ovat olemassa. Onko niitä ulottuvuuksia vain yksi vai useita, on meille aivan merkityksetöntä. Merkityksellistä on vain se, että toinen ulottuvuus, henkinen ulottuvuus, on olemassa.

Ulottuvuudet voimme jakaa ainakin kahteen eli fyysiseen ja henkiseen ulottuvuuteen. Niiden olemuksen tyhjentävä analysointi on mahdotonta. Fyysistä ulottuvuutta kykenemme jotenkin analysoimaan, mutta henkisestä ulottuvuudesta emme tiedä käytännöllisesti katsoen juuri mitään. Mahdollisuudeksemme jää siten analysoida näitä kumpaakin ulottuvuutta vain fyysisestä ulottuvuudesta käsin. Fyysinen ulottuvuus on rajallinen, mutta henkinen ulottuvuus on rajatonta ylimaallista eli aistiemme ulkopuolista toimintaa. Henkisessä ulottuvuudessa operoivat filosofia ja teologia. Toimintaa hallitsevat selkeästi erilaiset uskonnolliset opit.

Tieteellinen tutkimus lähtee puhtaasti siitä, että olemassa on vain se, mikä on tieteellisissä tutkimuksissa todettu. Tällainen tieteellinen näkemys on täysin hyväksyttävää. Professori Jaakko Elenius on teologi ja takanaan hyvin merkittävä kirkollinen ura. Hän on todennut Sana-lehden haastattelussaan 19.3.2009mm. seuraavaa: Olen aina pitänyt kiinni siitä käsityksestä, että ihmisen hanskassa, hallittavissa ja käsitettävissä on vasta pieni osuus todellisuudesta. Ei pitäisi mellastaa liikoja sen tieteellisen tiedon perusteella, mitä meillä tällä hetkellä on maailmassa vaikuttavista voimista.

Näinhän tuo asia todellakin on. Ihmisen tieto jo kaikesta siitä tiedosta mitä pieni maapallomme pitää sisällään, on äärimmäisen pieni. Olemme vasta vain hieman raaputtaneet tiedon loputtoman suurta pintaa. Siitäkin huolimatta tieteelle ei jää muuta mahdollisuutta kuin se, jolla se lähestyy tätä tiedon äärettömyyttä. Tiedon ääretön meri on kuin 1800-luvun alun Afrikka, josta silloin tunnettiin vain lähinnä rannikon ääriviivat. Suuri manner oli vain valtava valkoinen laikku, jonka ääretön laajuus tunnettiin, mutta sen sisusta ei tunnettu. Tutkijoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin edetä reunoilta tähän suureen valkoiseen tuntemattomuuteen pala palalta ja pitäytyä vakaasti vain siinä tiedossa, joka oli kyetty selvittämään. Todellisuudessa tietämyksemme ei ole läheskään sitä suuruusluokkaa kuin mitä meillä oli tietoa Afrikasta 1800-luvun alussa. Todellinen tietämyksemme on kuin pisara suuressa valtameressä.

Maapallollamme on edelleenkin suuria valkoisia laikkuja. Esimerkiksi valtamerten suuret syvyydet ovat tutkijoille vielä suurta tuntemattomuutta. Ihmisen ruumista on tutkittu jo vuosisadat ja vaikka sen tutkimuksen tuloksena on saatu paljon tietoa, niin silti ihmisen keho sisältää edelleenkin suuria valkoisia alueita, joista tieto on lähinnä arvailua. Jos kerran tällä omalla maapallollammekin on paljon tietoa, jota emme ole kyenneet selvittämään, niin mitä kaikkea avaruus sitten pitääkään sisällään. Sitä emme kykene edes kuvittelemaan.

Yleensä tiedon saannissa käy niin, että kun kykenemme selvittämään jonkun asian, niin uusi tieto ei vähennä arvoitusten määrää, vaan päinvastoin se avaa runsaasti uusia arvoituksia. Mihin avaruus loppuu, mitä on pimeä aine ja pimeä energia, mitä ovat avaruuden mustat aukot ja mihin ne johtavat. Suuria kysymyksiä riittää loputtomiin. Kuinka suuren osan kaikesta tiedosta me olemme kyenneet selvittämään? Montako prosenttia se esimerkiksi on? Tietämyksemme osuus on niin mitätön, että se ei ole edes ilmaistavissa numeerisesti. Mitä kaikkea se ääretön tiedon määrä sitten pitää sisällään, josta meillä ei ole pienintäkään ymmärrystä? On täysin loogista ajatella, että se ääretön tiedon meri sulkee sisäänsä myös toisen ulottuvuuden tai jopa ulottuvuuksia.

2.4.2. Onko ulkopuolisessa ulottuvuudessa olemassa ihmistä ylevämpiä vaikuttajia?

Toinen ulottuvuus on meidän aisteiltamme suljettu, jossa vastaus olisi. Ylevämpi vaikuttaja ja hänen olomuotonsa on siten myös meiltä suljettu. Ylevämpi vaikuttaja ja hänen olomuotonsa tiedostaminen ei siten voi olla ehdottoman tärkeä meidän elämämme kannalta. Jotain ihminen on saanut mukaansa tähän ulottuvuuteen. Se on hänen sisäinen kaipuunsa. Sen on pakko liittyä johonkin, ja on myös eräs niistä hentoakin hennommista todisteista toisesta ulottuvuudesta. Todisteille on tyypillistä niiden henkilökohtaisuus. Vaikuttaa siltä, että jokaisella on olemassa eräänlainen yhteys toiseen ulottuvuuteen, joka on se merkittävin uskontojenkin ohi ajava yhteys.

Jos on olemassa toinen ulottuvuus ja ihmisen selkeästi sisässään havaitsema hyvän ja pahan välinen taistelu, niin varmasti on olemassa myös suuri hyvyys. Tämä on se hyvyys, jota kohtaan me tunnemme valtavaa sisäistä kaipuuta. Suuren hyvyyden olemus ei ole samanlainen kuin meidän olemuksemme tässä ulottuvuudessa. Millainen on suuren hyvyyden olemus? Onko näitä suuria hyvyyksiä yksi vai useita? Nämä tiedot ovat sen suuren ikikestävän lukon takana. Koska nämä tiedot on meiltä suljettuja, ne eivät ole oleellisia meidän nykyolotilamme kannalta. Miksi meidän pitäisi tätä suurta hyvyyttä kutsua? Suuren hyvyyden on henkisiltä ominaisuuksiltaan oltava aivan eri luokkaa kuin me. Miksi emme voisi kutsua tätä hyvyyden suuruutta Jumalaksi?

Monet ihmiset ovat elämänsä varrella kokeneet sellaisia kokemuksia, joita on täysin mahdoton selittää tieteen nykytietämyksen avulla. Kuinka moni on tällaisia kokenut? Sitä on mahdoton arvioida yksistään siitä syystä, että ihmiset pitävät nämä kokemukset omina tietoinaan. Luultavasti jokainen meistä on kokenut jossain määrin tällaisia kokemuksia. Niiden ei välttämättä tarvitse havahduttaa ihmistä voimallisesti, vaan ne ohittavat ihmisen niin, ettei hän niitä erityisemmin noteeraa. Vaikuttamatta ihmisen minuuteen ne eivät kuitenkaan tapahdu. Toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset aistimaan ilmiöitä, joita on mahdoton tieteellisesti perustella.

Kerron tässä erään oman kokemukseni, joka herätti minussa suurta kummastusta. Tajusin heti, että se oli jotakin täysin ymmärrykseni yli menevää. Se tapahtui jo lähes 30 vuotta sitten, mutta muistan sen silti elävästi. Oli maanantaipäivä ja olin ollut työmatkalla. Sieltä palattuani olin mennyt työpaikalleni, kuten niin useasti ennenkin. Muistikuvani alkavat selkeinä siitä, kun seison kirjoituspöytäni ääressä. Muistan vielä hyvin selkeästi sen missä asennossa seisoinkin. Seison täysin suorana jalat rinnakkain aivan pöydän reunassa kiinni. Kädet ovat vasennossa ja pidän niillä pöydän reunasta kiinni siten, että peukalot ovat pöydällä ja molempien käsien muut sormet kirjoituspöydän reunan alla. Yhtä äkkiä kuulen kuin joku sanoisi seuraavaa: Televisiosta tulee paraikaa uutinen, jolla on erittäin kauaskantoiset seuraamukset. Jos huoneessani olisi ollut äänityslaitteet, niin ne eivät olisi tallentaneet minkäänlaista pienintäkään pihausta. Huoneessa oli varmasti täydellinen hiljaisuus. Kuitenkin nuo sanat tulivat aivoihini vähintäänkin yhtä selkeinä kuin joku olisi ne vierelläni kovalla selkeällä äänellä sanonut. Sanat eivät todellakaan tulleet korviini vaan suoraan aivoihini. Tajusin kyllä välittömästi, että sanat tulivat aivojeni tajuntaan tavalla, jota minä en kyennyt ymmärtämään. Oli hyvin hämilläni. Olen lukenut tapauksista, joissa ihmiset kertovat kuulleensa jotakin käsittämättömällä tavalla. He selittävät tapausta kukin omalla tavallaan. Jotkut selittävät sitä omalla uskonnollisella vakaumuksellaan. En kuitenkaan usko, että nämä ilmiöt liittyisivät erityisesti johonkin oikean uskonnon yhteyteen. Ilmiöitä tapahtuu kaikkia uskontoja tunnustavien ihmisten parissa. Yleensä ihmiset haluavat pitää nämä kokemuksensa omana tietonaan.

Kokemuksen johdosta hölmistyin täysin. Mitä tämä tarkoitti? En epäillyt kuitenkaan hetkeäkään, ettei uutisissa olisi todella jotain erittäin poikkeuksellista kerrottu. Kello oli vähän yli puoli yhdeksän illalla ja oli TV1:n uutisten aika. Meinasin soittaa vaimolle. Jätin kuitenkin soittamatta ja lähdin heti kotiin. Kotimme on kaksi kerroksinen ja kun saavuin ulko-ovesta alakertaan, niin aioin juuri huutaa vaimolle, että mitä TV-uutisissa oikein tuli, mutta vaimopa ehtikin ensiksi. Hän huusi minulle alakertaan: TV:stä tuli juuri uutinen, jossa kerrottiin, että Neuvostoliitossa on räjähtänyt ydinvoimalaitos. Suomessakin on radioaktiivisuus nousut runsaasti ja siitä on pitkin päivää kerrottu radiouutisissa, mutta syytä nousuun ei ole pystytty selittämään. Nousu havaittiin ensin Ruotsissa ja siellä suljettiin ydinvoimalaitos, kun epäiltiin sen vuotavan. Nyt sitten kerrottiin asian selvinneen, kun Neuvostoliitto viimein tunnusti räjähdyksen. Huudahdin vaimolle takaisin, että sitäkö se oli. Selitin vaimolle tohkeissani kokemukseni. Tänä päivänä hän ei kuitenkaan muista tällaista tapahtuneen. Vaikka selitin asiaa hänelle hyvin kiihtyneessä tilassa, niin se ei kuitenkaan kiinnittänyt hänen huomiotaan niin paljon, että tapaus olisi painunut hänen muistiinsa.

Minun muistiini se kuitenkin painui. Pohdin sen jälkeen asiaa mielessäni paljon, mutta en puhunut siitä kenellekään. Kun myöhemmin vähäteltiin tapahtunutta, niin en uskonut sitä. Muistin elävästi aivoihini tulleen viestin, että sillä on hyvin kauaskantoiset seuraamukset. Nytkin olen vakuuttunut siitä, että vaikutukset tuntuvat vielä tänä päivänä ja tulevat vaikuttamaan vielä ties kuinka kauan aikaa. Mistä tämä oikein tuli ja millä tavoin tieto tuli aivoihini? Heti alusta alkaen minulle oli selvää se, että viesti tuli aivoihini minulle käsittämättömällä tavalla. Selvää oli myös se, että viesti tuli jostakin rajan takaa, jonne minä en aisteillani kykene tunkeutumaan. Mistä sitten oli kyse? Miksi minun aivoihini tuli tällainen tieto? Pitikö minun tehdä jotakin tämän tiedon osalta? Tällaiset kysymykset mylläsivät vuosikausia mielessäni, kunnes ne alkoivat selkiytyä. Minulle valkeni pikku hiljaa, ettei tieto tullut minulle siksi, että minun pitäisi siitä alkaa toitottamaan ympäriinsä. Kenellekään ulkopuoliselle ei siitä olisi mitään hyötyä. Ainoa tulos olisi vain se, että minua pidettäisiin hurahtaneena. Päätelmäni oli se, että tieto oli tarkoitettu vain minulle. Vaikutuksitta se ei kohdallani mennytkään. Tapaus osaltaan oli vaikuttamassa pieneltä osaltaan maailmakuvani selkeytymisessä. Kokemus oli tehnyt tehtävänsä.

Olen kokenut myös muita tapauksia, joita ei kykene järjellisesti nykytieteen avulla selittämään. Niistä yksi on vähintäänkin samaa suuruusluokkaa kuin edellä mainittu. Se sattui suunnilleen samoihin aikoihin kuin edellä kertomani tapaus. Niiden välillä oli korkeintaan vuosi, mutta tuskin sitäkään. Heräsin yöllä ja nousin ylös istumaan vuoteeni laidalle. Tunsin itseni hyvin ahdistuneeksi, enkä tuntenut olevani oma itseni, vaan tunsin olevani eräs ystäväni. Oli kuin olisin siirtynyt toisen ihmisen ruumiiseen ja tuntenut hänen sisäisen hätänsä. Tunsin häntä ahdistaneen syvän tuskan omassa sisimmässäni. Tunsin myös sen, mistä tuo tuska häneen tuli, mutta en hahmottanut täysin sitä, minkä vuoksi se häntä kuristi. Tämä tapahtui noin viiden aikaan aamulla ja kesti noin 5–10 minuuttia. En voinut enää nukkua sen jälkeen. Vaimon herättyä halusin lähteä mahdollisimman pian tapaamaan ystävääni, joka oli muutamaa kuukautta aiemmin menettänyt puolisonsa. Lähdimmekin heti aamuvarhaisella vajaan 200 kilometrin ajomatkalle. Kerroin ystävälleni aamuyön kokemukseni. Täysin tyhjentävästi en kuitenkaan kertonut hänelle kokemaani. Tunsin, että ajankohta