MILF - 7 eroottista novellia kiimaisista ihmisistä

By B. J. Hermansson

Jane Wilson tietää, että oman pojan kämppäkaverin himoitseminen on ristiriidassa periaatteita, oikeaa ja väärää, ystävättäriä ja ennen kaikkea hänen äitiyttään vastaan, mutta hän ei voi sille mitään. Eikä edes halua. Erottuaan Davidin isästä Jane yrittää keksiä päiviinsä ajankulua, joten hän tekee tuon tuostakin tikusta asiaa käydäkseen nuorukaisten asunnolla. Kun David kerran myöhästyy sovitusta tapaamisesta, Jane jää kokonaiseksi tunniksi kahdestaan Nickin kanssa, jonka silmissä on seksikäs pilke.Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Velvet, Yliluonnollista, Lazarus, Hiljaisuus, kuvaus, seksiä!, Rakastaja, MILF, Ystävänpäivä: Amanda-

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: Dec 23, 2020
• ISBN: 9788726713145

Book preview

www.egmont.com

Yliluonnollista

Olivia ei ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen. Toki hän oli seurannut televisio-ohjelmia ja kuunnellut vanhempia, jotka kokivat jännitystä etsiessään selityksiä ja todisteita yliluonnollisille asioille. Että niitä oikeasti oli olemassa, etteivät ne olleet vain keksittyjä juttuja. Miten paljon hän ikinä kuuntelikaan, hän ei saanut itseään uskomaan niihin. Aluksi hän oli vain skeptinen. Olivia torjui kaiken, joka liittyi henkiin ja tuonpuoleiseen. Mutta pikkuhiljaa, kun toisten uteliaisuus ja vakuuttuneisuus vain kasvoi, hän halusi kuitenkin antaa yliluonnolliselle mahdollisuuden. Hän kuunteli, yritti sisäistää sitä. Mutta miten kovasti hän ikinä yrittikään, se ei vain onnistunut. Yliluonnollinen oli hänelle vain yhtä suurta huiputusta. Sillä, miten kovasti muut yrittivät vakuuttaa päinvastaista, ei ollut mitään merkitystä, kaikki oli vain ihmisten kaipuuta nähdä jotakin, mitä ei ollut olemassa.

Siksi hän olisi erittäin hämmästynyt siitä, mitä tulisi tapahtumaan.

Monta päivää Olivia ja hänen kolme ystäväänsä olivat pakanneet tavaroita, kietoneet niitä kääreisiin ja asettaneet ne turvaan, jotta ne eivät rikkoontuisi, he olivat matkanneet autolla ja peräkärryllä ja sitten avanneet paketit uudessa talossa. Olivialla oli hyviä ystäviä, siitä hän oli aivan varma. He olivat auttaneet häntä sanoinkuvaamattoman paljon tässä puuhassa, mistä hän oli äärettömän kiitollinen. Nyt hän oli saapunut uuteen asuntoonsa. Tavarat olivat siellä, vaikka vasta hyvin pieni osa tavaroista oli purettu.

Hän oli vihdoinkin kotona.

Vanha, kaksikerroksinen talo, jonka valkoinen maali ja vihreät ikkunaluukut olivat hieman rapistuneet ja jonka terassi oli suuri ja kutsuva, oli välittömästi tuntunut turvapaikalta, rauhalliselta sopelta kaukana kaupungin melusta. Aivan liian pitkään hän oli tuntenut kaipuuta päästä pakoon meteliä ja ihmisiä ja sen sijaan löytää hiljaisuuden ja harmonian. Olivia oli saanut tietää talosta ilmoituksesta, joka oli yhtäkkiä ilmaantunut ilmoitustaululle hänen kotiporttinsa eteen. Hän ei ajatellut, vaan soitti saman tien ja ilmoitti olevansa kiinnostunut. Kaipaus sai hänet toimimaan, se oli yhä vain voimistunut, kun hänen poikaystävänsä oli äkillisesti kuollut. Hänen oli päästävä pois. Nyt hänellä oli siihen mahdollisuus, ja se oli liian hyvä ohitettavaksi. He olivat miehen vielä eläessä haaveilleet yhdessä talosta kaukana, kaukana poissa.

Kaksi päivää myöhemmin hän meni näyttöön. Hän oli ainoana paikalla. Jo viikon kuluttua siitä kaikki paperityöt oli hoidettu ja sopimukset allekirjoitettu. Vanhasta asunnosta ei ollut vaikea päästä eroon, monet tuntuivat kaipaavan sitä, mitä hän nykyään pakeni. Syvällä alitajunnassaan, vanhojen muistojen keskellä, hän ymmärsi heitä. Hänkin oli kaivannut kaupunkiin.

Nyt hän oli vihdoin oikeassa paikassa. Hän tunsi olevansa onnellinen. Hän seisoi keittiössä ja valmisti ateriaa ystäviensä kanssa. He juttelivat, nauroivat, mutta ennen kaikkea hengähtivät viime päivien kiivaan työn jälkeen.

– En pysty kiittämään teitä tarpeeksi. Tämä on aitoa ystävyyttä.

Olivia kohotti lasiaan toisten suuntaan, ja he kippistelivät niin, että lasit kilisivät.

– Mutta sehän on selvä. Me autamme toisiamme. Niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

Jess sanoi sen. Mies oli ollut Olivian tärkein tukipilari onnettomuuden jälkeen. Tämä oli todella aina olemassa häntä varten, ei ollut mitään väliä sillä, mistä oli kyse. Illallisella oli mukana myös Jessin poikaystävä Angus ja heidän yhteinen ystävänsä Vanessa. He olivat neljän ystävyksen joukko, joka jakoi yhdessä useimmat asiat, ja he olivat tehneet niin siitä lähtien, kun tutustuivat toisiinsa useita vuosia sitten. Nykyään he tiesivät toisistaan kaiken, eikä kukaan heistä piilotellut salaisuuksia toisiltaan.

Illallinen nautittiin kehujen säestämänä, Olivia oli todella taitava kokki. He vaihtelivat ajatuksia siitä, miten hänen tulisi sisustaa kotinsa. Mitä värejä hän voisi yhdistellä, mitä huonekaluja hänen tulisi säilyttää ja mistä hänen tulisi päästä eroon. Mitä uutta hänen tarvitsisi ostaa? He puhuivat innokkaaseen sävyyn, ja kaikilla oli omat ajatuksensa siitä, miten hänen kotinsa tulisi loistamaan niin tyylikkyyden kuin kodikkuudenkin puolesta. He vertailivat eri tyylejä, mutta hänen oli vaikea päättää, mistä hän piti eniten. Kaikki näytti niin kauniilta. Kaikki oli uuden asunnon myötä hänen saatavillaan, talo oli täynnä mahdollisuuksia.

Mutta jonkin ajan kuluttua yksi heistä sai tarpeekseen. Se oli Angus, jolla oli heistä neljästä vähiten kärsivällisyyttä.

– Nyt tehdään jotain muuta. Sisustus kunniaan, mutta Oliviallahan on aikaa, kaikkia päätöksiä ei tarvitse tehdä tänä iltana. Minulla on oikeastaan ehdotus, mitä voisimme tehdä. Löysin sen autotallista, ehkä edellinen omistaja oli jättänyt sen jälkeensä. Mutta tiedän, että tulette suhtautumaan siihen epäluuloisesti, etenkin sinä, Olivia.

Angus katsoi häntä.

– Minäkö?

– Kyllä. Sinä.

Hiljaisuus laskeutui. Huone täyttyi odotuksesta, mitä Anguksella oli mielessään.

– Ouija.

He katsoivat toisiinsa. Sitten Angusta. Sitten taas toisiaan. Oliko hän tosissaan? Ryhtyisivätkö he leikkiin, jota teini-ikäiset harrastivat? Leikkiin, joka ei ollut mitään muuta kuin huijausta ja puppua? Mitä hän oikein odotti? Että hän ja muut oikeasti uskoisivat, että henki tulisi heidän luokseen, koska heillä oli pelilauta ja juomalasi? Ei, kyllähän hänen täytyi tuntea heidät tätä paremmin. Hän tiesi heidän epäluulonsa henkimaailmaa kohtaan, Olivian ennen kaikkea.

– Et ole tosissasi! Eikö täällä ole mitään muuta peliä, jota voisimme pelata? Olivia sanoi.

– Se ei ole mikään peli, Angus vastasi. – Se on täyttä totta.

– Sinähän tiedät, etten usko sellaiseen.

– Tiedän, Angus vastasi.

– Miksi meidän sitten tulisi ryhtyä johonkin, joka on tuomittu epäonnistumaan jo alusta lähtien? Miksemme pelaisi peliä, jossa meillä olisi ainakin mahdollisuus kokea jotain muuta kuin huijatuksi ja petetyksi tuloa?

Äänessä oli Olivian suorapuheisuus. Hän oli jo ajat sitten menettänyt täysin uskonsa yliluonnolliseen maailmaan. Hänelle sellaista ei ollut olemassa. Oli yksi elämä, ja se elettiin juuri tässä hetkessä. Ehkä kuoleman jälkeen oli olemassa jotain muuta. Ehkä, ehkä, vaikka hän olikin äärimmäisen epäluuloinen myös sitä kohtaan. Mutta henkiä ja kummituksia, jotka palasivat varjoina ja pelottelivat ja halusivat välittää asioita jälkipolville? Se ei ollut muuta kuin ihmisyyden naiiviutta ja kaipuuta johonkin enempään, suurempaan. Kun poikaystävä meni pois, hän olisi mieluusti halunnut tämän palaavan ja antavan hänelle jälleen läheisyyttä. Mutta niin ei ollut käynyt.

– Anna sille mahdollisuus. Olen pelannut sitä ennenkin, se on jännittävää, Angus jatkoi.

– Mitä silloin sitten tapahtui? Tuliko joku henki tervehtimään sinua? Kerro nyt meille, Angus. Mitä sinä tuumit, Jess?

– Niin, kerro meille yksityiskohtaisesti.

He nauroivat ivaillen. Kukaan heistä ei uskonut juttuun. Mutta Angus ei ollut valmis antamaan periksi.

– Ei, yhtään henkeä ei tullut tervehtimään minua…

– Siinä näet, Olivia totesi.

– Mutta…

Angus piti taidepaussin. Kaikki odottivat.

– Mutta mitä? Olivia kysyi.

– Jotain tapahtui. Huoneessa jokin muuttui. En osaa selittää sitä, mutta tuntui siltä kuin lämpötila olisi laskenut ja huoneeseen tullut huomattavasti viileämpää. Ihan yhtäkkiä.

– Avasiko joku ikkunan?

Vanessa purskahti röhönauruun. Kukaan ei yhtynyt siihen. Ehkäpä Anguksen kertomassa oli kuitenkin jotain perää? Ei siinä mielessä, että olisi ollut kyse hengestä tai haamusta, joka kävi vierailulla, se ei ollut todennäköistä. Mutta ehkä jutussa kuitenkin oli jotain perää? Olivia heitti ajatuksen mielestään. Toisaalta, mitä menetettävää heillä olisi, jos he pelaisivat hetken? Yhtäkkiä hänen tekikin mieli tutkia tätä tunnettua, hyvin vanhaa peliä.

– Hyvä on. Pelataan sitten.

Ilta jatkui siten, että he ottivat esiin pelilaudan, joka oli koristeltu aakkosilla, numeroilla nollasta yhdeksään sekä sanoilla Kyllä, Ei, En tiedä sekä Aloitus ja Lopetus. Olivia otti esiin juomalasin ja asetti sen alassuin laudan keskelle.

– Meidän täytyy sammuttaa valot, Jess sanoi.

– Ja sytyttää muutama kynttilä! Angus lisäsi.

Nyt kaikki olivat virittäytyneet peliin. Vaikka kukaan heistä ei uskonutkaan siihen. Angus saattoi uskoa siihen, mutta muut eivät, silti se tuntui jännittävältä. Se oli asia, yhtä paljon teko kuin leikki, jota heidän olisi pitänyt kokeilla nuorempina. Nostalgian ja menetetyn nuoruuden tunne pyyhkäisi heidän ylitseen. Jos he nyt kerran tekisivät tämän, he voisivat ihan yhtä hyvin heittäytyä siihen pimeyden ja mystiikan voimin.

Mutta mitään ei tapahtunut.

Joskus lasi liikkui, kun he olivat esittäneet jonkin kysymyksen, mutta pian selvisi, että joku heistä oli työntänyt lasia ja siirtänyt sitä oman tahtonsa mukaan tiettyyn suuntaan. He nauroivat. Pettymyksen tunteiden sijaan he nauroivat toistensa leikkimielisyydelle ja naiiviudelle.

Mitä he olivat odottaneet?

Ilta jatkui viinin, naurun ja vanhojen muistojen merkeissä. Ystävät lähtivät Olivian luota heti puolenyön jälkeen. Olivia sammutti kynttilät, tiskasi ruokailusta tulleet lautaset ja aterimet ja valmistautui yöpuulle. Tämä oli hänen ensimmäinen yönsä talossa. Hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut oloaan yhtä kotoisaksi, rauhalliseksi ja turvalliseksi. Eikö se ollutkin jopa hieman outoa? Vaikka hän oli ypöyksin eikä naapureitakaan ollut lähistöllä. Hän meni makaamaan sänkyyn, sammutti lampun ja katseli pimeää huonetta. Hän erotti pahvilaatikot ja huonekalut. Kuu heijasti hohtavaa, norsunluunvalkoista valoaan verhojen läpi.

Yhtäkkiä hän sai päähänpiston.

Ihan noin vain. Himo iski häneen, kuin salama