Lääkäri ja minä ja 6 muuta inspiroivaa eroottista novellia

By Camille Bech, B. J. Hermansson, Katja Slonawski and 2 more

"Riisun hänen alushousunsa ja kosken hänen kaluaan. Otan siitä reippaan otteen. Kalu on iso, hän on iso. Maskuliininen. Varma. Tunnen, kuinka erektio sykkii ja verisuonet valmistautuvat orgasmiin. Hän on kiihottunut. Hän haluaa minua. Hän haluaa minua eikä voi enää sanoa ei. Hän näkee minut. Hän näkee naiseuteni. Hän näkee pilluni. Hän näkee kaiken, mitä minulla on tarjottavana. Eikä hän halua mitään muuta kuin olla kanssani. Tuntea minut. Työntyä minuun ihanalla, jykevällä kalullaan. Nussia minua. Ottaa minut kaikella voimallaan. Tavalla, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Tai muihin."Lizin työhön osastonsihteerinä kuuluu kirjoittaa puhtaaksi lääkärien saneluita. Lisätessään kuulokkeiden äänenvoimakkuutta hän pääsee todella lähelle tummaäänistä, itsevarmaa lääkäriä. Hän kuvittelee, miltä tuntuisi, kun heidän vartalonsa painautuisivat toisiaan vasten, ja päättää ryhtyä viettely-yritykseen. Kun sanelulaitteen tallentama puhe kerran katkeaa kesken, Liz täydentää jatkon omien fantasioidensa mukaisesti kiihkon, himon ja halun vallassa. Sanelujen peukalointi riistäytyy vähitellen käsistä, ja eräänä iltapäivänä lääkäri kutsuu fantasioijan pikku puhutteluun...Tutustu LUST-kirjailijoidemme eroottisiin tarinoihin. Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Andrea Hansen: PysäköinninvalvojaB. J. Hermansson: YhteisöB. J. Hermansson: Lääkäri ja minäCamille Bech: Ilta kaupungillaCamille Bech: Julien salaiset himotKatja Slonawski: MuukalainenVirginie Bégaudeau: LeXuS : Théodora, Työntekijät-

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: May 10, 2022
• ISBN: 9788726998672

Book preview

Lääkäri ja minä ja 6 muuta inspiroivaa eroottista novellia

Translated byLUST Translators  

Original title: The Doctor and I and 6 other inspiring erotic stories

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2018, 2021 LUST and SAGA Egmont, Copenhagen

All rights reserved

ISBN: 9788726998672

1. e-book edition, 2021

Format: EPUB 3.0

All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

Pysäköinninvalvoja

Pysäköinninvalvoja

Olen sisareni luona, kun ensimmäisen kerran huomaan pysäköinninvalvojan. Tällä hetkellä äitiyslomalla oleva sisareni asuu vain parin kadun päässä kodistani. Sopii siis erinomaisesti, että käyn hänen luonaan silloin tällöin aamukahvilla, olenhan yrittäjä ja teen töitä kotona. Kun ei ole työkavereita, on mukava pitää taukoa keskustelun merkeissä. Minulla ja sisarellani on vain parin vuoden ikäero. Olemme olleet läheisiä koko elämämme ajan. Hänen kotinsa on siisti ja kaunis. Suuria viherkasveja huoneissa ja intialaisia koristetyynyjä Ilvan sohvalla.

Minusta on mukava käydä hänen luonaan. Hänen asunnossaan on rento ja naisellinen energia, vaikka hän ja hänen miehensä ovat vastikään tulleet vanhemmiksi ensimmäistä kertaa. Mietin usein, miten tämä onnistuu heiltä. Sisareni on kaunis. Hän on kerännyt hiuksensa huolettomalle nutturalle, ja hänellä on pehmeän vaalean yöpaitansa päällä upea silkkikimono. Hän hymyilee leveästi avatessaan oven.

Kun olimme nuorempia, matkustimme yhdessä Pariisiin, vain hän ja minä. Olemme molemmat vartaloltamme samanlaisia, ja ranskalaiset vaatteet sopivat meille täydellisesti. Olemme aina pitäneet suuresti uimisesta ja uineet yhdessä, kunnes aikuisina emme enää ole voineet sitoutua samalla tavalla säännölliseen tekemiseen. Joskus, kun olemme seisseet alastomina vierekkäin, minun on ollut vaikea erottaa meitä toisistamme. Ehkä minun hartiani ovat hieman leveämmät, ehkä hiukseni ovat hieman vaaleammat. Mutta luonteiltamme olemme erilaisia. Toisin kuin minä, sisareni on aina ollut taipuvainen toimimaan normien mukaan. Hän on ollut Jakobin kanssa useita vuosia, ja he ovat aina tienneet, mitä haluavat. Oman asunnon, säännölliset tulot ja perheen. Kun tapaamme perheen kesken, on selvää, että vanhempieni on helpompi ymmärtää sisareni viettämää elämää ja suhtautua siihen. Mutta toisaalta perheen kesken on monia asioita, joista ei puhuta.

Tänään hän sattuu seisomaan ikkunan ääressä heijaamassa vastasyntynyttä poikaansa sylissään, kun juttelemme.

– Katso tuonne, hän sanoo ja osoittaa ulos ikkunasta.

Menen hänen viereensä ja seuraan sormea katseellani hänen hartiansa takaa. Hän pudistaa kevyesti päätään. Alhaalla kadulla seisoo nuori mies mustassa univormussa, pysäköinninvalvoja. Hän seisoo kadun toisella puolella, melkein piilossa rappukäytävän syvennyksessä. Silloin tällöin hän astuu esiin ja tutkailee maisemaa aivan kuin hän olisi piilossa joltakulta. Hymyilen.

– Mitä tuolla tapahtuu? kysyn.

– Tuo on niin röyhkeää, sisareni sanoo.

Hän kertoo nähneensä miehen viime aikoina joka iltapäivä. Kun mies tulee, hän tarkastaa ensin kaikki parkkikiekot ja sitten kellonsa. Kun hän on löytänyt auton, joka on lähellä sakottamisrajaa, hän ei jatkakaan matkaansa. Sen sijaan hän asettuu piiloon alaoven viereiseen syvennykseen ja odottaa siellä sitä minuuttia, jolloin hän voi kirjoittaa sakon. Sillä hetkellä hän astelee esiin kuin karhu, ja hetkessä auton etuikkunassa liehuu sakkolappu. Sen jälkeen hän kiiruhtaa eteenpäin. Hän haluaa mielellään välttyä kohtaamasta auton omistajan ärtymystä, kun tämä näkee, että sakko on kirjoitettu vain minuutti pysäköintiajan umpeutumisen jälkeen.

En oikein usko, että pysäköinninvalvojan ammatti olisi erityisen rentouttava. Se taitaa olla vain aavistuksen parempi kuin konduktöörin ammatti.

Sisarenpoikani on herännyt ja ääntelee. Sisareni keikuttaa vatsallaan olevaa lasta hieman lujempaa edessään katsellen samalla pysäköinninvalvojaa. Hän ja hänen miehensä ovat useita kertoja saaneet parkkisakon ylitettyään parkkiajan minuutilla, ja nyt, kun sisareni on kotona, hän on onnistunut paljastamaan pysäköinninvalvojan systeemin.

– Aikamoinen lurjus, hän sanoo.

– Hänen sietäisi saada selkäänsä.

Nauramme. Sisareni ja hänen miehensä ovat yrittäneet soittaa kaupungille erityisesti yhdestä sakosta, mutta he saivat vain vastauksen, ettei pysäköinninvalvoja sinänsä tee mitään väärää. He eivät voisi valvoa toimistolta, miten yksittäiset pysäköinninvalvojat käyttävät aikansa ja tekevät työnsä. Jos auto on ollut parkissa liian pitkään eikä siitä ole maksettu, silloin sakko on maksettava. Sisareni elehtii vilkkaasti vapaalla kädellään ja matkii toimistonaista, jonka toiminnasta hän ei selvästikään ollut vaikuttunut.

– Tuollaiset sakkosäännöt ovat niin jäykkiä. Tuntuu kuin ennen vanhaan olisi ainakin voinut puhua siitä, puhua itsensä vapaaksi sakosta.

Nauramme jälleen. Siskoni istuutuu takaisin pöytään ja kaataa lisää kahvia. Jään hetkeksi seisomaan ja katsomaan pysäköinninvalvojan toimia likaisen ikkunan läpi. Olemme kolmannessa kerroksessa. Hän on melko kaukana, mutta näyttää hoikalta. Hän näyttää jopa suorastaan liian nuorelta ollakseen pysäköinninvalvoja. Ehkä oletukseni on väärä, mutta mielessäni kaikki pysäköinninvalvojat ovat vanhempia ja tukevahkoja. Sellaisina heidät ainakin muistan niistä satunnaisista katseista, joita olen heihin luonut vuosien varrella. Oletettavasti täytyy olla hyvin erityislaatuinen ihminen pitääkseen tuollaisesta työstä. Ei taatusti ole ketään, joka ilahtuisi pysäköinninvalvojan näkemisestä, kun tämä on hoitamassa hommaansa. Siinä saa taatusti kokea uhkailua ja kuulla huutoa, kun jää kiinni itse teosta kirjoittamasta sakkolappua. Siksi sisarenikin varmasti sai juuri sen vastauksen soitettuaan toimistoon. He ovat taatusti tottuneet tuonkaltaisiin puheluihin.

– Tuo ei todellakaan voi olla kovin mielekästä työtä, totean ja nostan mukin huulilleni.

– Ei, hän vastaa.

– Ehkäpä hauskuus pitääkin luoda itse.

Kun lähden kotiin aika pian tämän keskustelun jälkeen, tiirailen pysäköinninvalvojan perään, mutta hän ei ole enää kadulla. Joissain tuulilaseissa on sakkolaput. Ne muistuttavat kaupan kuitteja, jotka lepattavat tuulessa.

Ilma tuntuu viileältä kasvoillani. Talvi on tulossa melko pian. Kylmyys tunkee jalkapohjieni läpi, ja pian minun on vaihdettava talvisaappaisiin. Kiedon takin kiinni ja vedän syvään henkeä kävellessäni. Kun muut ovat töissä, asuntoja ympäröivillä kaduilla on omituisen hiljaista.

Se tuntuu aivan erityiseltä rauhalta. Tuntemani häiriöttömyys on harvinaista, ja siksi sitä on arvostettava. Se on häiriöttömyyttä, jota minulla ei todellakaan ollut, kun olin toimistossa töissä kiinteillä työajoilla ja ruuhkissa niin meno- kuin paluumatkallakin. Katselen sinistä taivasta. On hassua, miten huomio kiinnittyy tarkasti johonkin, mitä ei muuten ole koskaan huomannut. Siskoni kertoi, että hän ei oikeastaan muita nähnytkään kuin raskaana olevia naisia aikana, jolloin he yrittivät saada lasta. Heitä ei kuitenkaan ollut normaalia enempää, sisareni vain kiinnitti heihin huomiota. Niin ainakin yksi sairaanhoitaja hänelle kerran selitti. Tarkkailen autoja ja porraskäytävien syvennyksiä tiiviisti matkalla kotiin. Aiemmin en ole suonut pysäköinninvalvojille ajatustakaan. Olen nähnyt heitä kaduilla kulkemassa. Olen nähnyt ihmisten juoksevan heidän peräänsä, nähnyt ihmisten poistavan sakkolapun tuulilasistaan silmiään pyöritellen, mutta en ole koskaan ajatellut pysäköinninvalvojia kanssaihmisinä. Nyt mietin, millaista mahtaa olla kulkea kaduilla koko päivä ja kirjoittaa sakkoja ihmisille, joiden pysäköintilupa on umpeutunut. Näkevätköhän pysäköinninvalvojat saman kuin minä? Sinisen taivaan. Häiriöttömän tien. Kadun rauhallisuuden.

Seuraavana aamuna tarkkailen pysäköinninvalvojaa kotoani parin kadun päässä sisarestani. Olen noussut varhain tekemään töitä kuten yleensä, mutta ennen kuin asetuin aloilleni, käänsin työpöytäni niin, että istun kasvot kohti kadulle avautuvaa kulmaikkunaa. Huone näyttää siten aseteltuna erilaiselta ja jotenkin tilapäiseltä, mutta sillä ei ole väliä, koska asun yksin. Jostain syystä en voi päästää pysäköinninvalvojaa mielestäni. Kello lähestyy kymmentä, ja terävöitän huomiokykyäni. Hänen pitäisi tulla seuraavan tunnin sisällä, jos hän sattuu kiertämään minun kadullani. Haen lisää kahvia ja katselen kadulla olevia autoja.

Sitten aivan yhtäkkiä hän on siellä. Hätkähdän hieman onnistuessani havaitsemaan hänet myös minun kadullani. Hän näyttää aivan samalta kuin päivää aiemmin. Univormu on sama. Etsin puhelimeni ja lähetän siskolleni viestin. Kirjoitan, että parkkipetteri on nyt minun kadullani. Hän vastaa lyhyesti: Herranen aika. Hymyilen ja lähetän kieltä näyttävän hymiön hänelle vastaukseksi. Hänen tultuaan äidiksi viestimme ovat muuttuneet ultralyhyiksi.

Istuudun ikkunalaudalle tarkkailemaan, toistuuko sisareni havaitsema kuvio. Kyllä toistuu. Pysäköinninvalvoja käy kaikki kadulle pysäköidyt autot läpi nähdäkseen, mikä niistä on lähinnä sakotusaikaa. Sen jälkeen hän asettuu syvennykseen, joka on lähinnä autoa, ja siellä hän odottaa. Katson kelloani ja jään odottamaan minäkin.

Kuluu 20 minuuttia. Jatkaako hän matkaa? Tai pikemminkin: eikö hänen pitäisi vain mennä eteenpäin, jos pysäköintiajan umpeutumiseen on vielä 20 minuuttia? Autonomistaja tulee autolle ja ajaa pois pysäköinninvalvojan odottaessa edelleen. Häntä ei huomata, sillä hän pitää huolen siitä, että seisoo piilossa. Koen miellyttävää tyydytystä huomioistani. Aivan kuin tämä olisi tilien tasausta kaupungin ja asukkaiden välillä. Pikkuinen voitto minulle, kun pysäköinninvalvojan suunnitelmat menevät mönkään.

Vakoiluni muuttuu nopeasti rutiininomaiseksi. Joka aamupäivä seuraan pysäköinninvalvojan tekemisiä. Hän on kadullani varsin pitkään. Tarkkailen häntä huolellisesti. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole tällä viikolla kovin paljon töitä, mutta arvelen, että kyse on myös jostain muusta. Että tämä on leikkiä. Pysäköinninvalvojan mustassa univormussa on erilaisia keltaisia merkkejä, joita en oikein erota. Takki on topattu, joten hänen ylävartalonsa näyttää vankalta jalkoihin verrattuna, mutta koko hahmosta voi päätellä, että mies on hoikka. Päässään hänellä on lippalakki. Tuossa säässä korvat kyllä taatusti palelevat. Jonkin ajan päästä onkin aika vetää pipo päähän. On vaikea kuvitella pysäköinninvalvojaa siviilinä. Kuka hän on univormunsa takana? Mikä hänen nimensä on? Onko hän itse keksinyt piiloutumisjärjestelmän odottaessaan hetkeä, jolloin voi kirjoittaa sakon?

En voi luopua tarkkailustani, vaikka minun pitäisi tehdä töitä. Vaikka havainnoistani ei ole mitään hyötyä kenellekään, teen niitä silti, ja ne tuottavat minulle enemmän iloa kuin mikään muu. Kun on suunnilleen se aika aamupäivästä, nousen koneeltani ja asetun ikkunalle pienen vihon kanssa. Kirjaan ylös, milloin pysäköinninvalvoja ilmaantuu ja miten monta sakkoa hän ehtii kirjoittaa kotikadullani. Kirjoitan myös muistiin, jos hän tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jos hän heiluttelee käsiään, tuumin, että joko häntä paleltaa tai hänellä on tylsää. Tarkastelen häntä intensiivisesti, kun hän peilailee itseään tuulilaseista eikä usko kenenkään näkevän. Puuhassa on jotain ihmeellisen tyydyttävää. Asioissa, joita teemme, kun luulemme, ettei kukaan näe meitä. Joinain päivinä ei kirjoiteta yhtään sakkoa. Oikeastaan olen yllättynyt siitä, miten surkeita ihmiset ovat parkkeeraamaan. Miten ajan kuluminen unohtuu niin usein? Kunta varmasti tienaa pitkän pennin tällä tavalla. Sakoilla varmaan maksetaan pysäköinninvalvojan palkka lähes kokonaan.

Kaipaan lisää jännitystä päivien kuluessa. Kun pysäköinninvalvoja on tehnyt vuoronsa kadullani, tunnen pientä imun tunnetta vatsassani. Alkuun tuntemani provokaatio ja tulistumisen tunteet ovat hiipumassa. Pesen ikkunani, jotta ne olisivat puhtaat. Seuraavana päivänä valokuvaan pysäköinninvalvojaa ikkunan läpi tehdessäni havaintoja. Käytän molempia sormiani zoomaamiseen, mutta tarkkuus ei riitä, joten en oikein näe, miltä hän oikeastaan näyttää. Aistin ainoastaan sen, että hän on nuori. Siihen saattaa tosin vaikuttaa myös miehen päässä keikkuva lippalakki.

Iltaisin katson kuvat uudelleen läpi. Ihmisten kuvaamisessa tällä tavalla ei ole mitään rikollista. Hän kävelee ryhdikkäästi autojen välissä ja katoaa näkyvistä ainoastaan silloin, kun hän menee piiloon autonomistajaa. Mitä muut ihmiset mahtaisivat ajatella minusta, jos he löytäisivät asunnossani olevat muistiot ja kuvat? Eikö tuo ole juuri sellainen projekti, johon ryhdytään, kun ollaan oikeasti tulossa hulluksi?

Olen alkanut tuntea myös jotain muuta. Pysäköinninvalvojaa tutkiva katseeni muuttuu. Hänen systeeminsä saa minut ärtymään. Haluaisin paljastaa hänet, huutaa hänelle ja näyttää hänelle