10 seksikästä novellia koti-iltaan

By B. J. Hermansson

"Aluksi tunnen epäilystä. Mutta mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä uteliaammaksi tulen."Mikään ei ole enää kuten ennen. He rakastavat toisiaan, mutta kaipaavat maustetta suhteeseensa. Kun ystävä esittelee ajatuksen avoimesta suhteesta, epäröivät he ensiksi, mutta päättävät joka tapauksessa antaa asialle mahdollisuuden.Pian nainen alkaa chattailla jonkun kanssa. Niin myös poikaystävä. He tutustuvat henkilöihin, jotka herättävät heissä halun ja jännityksen henkiin. Ja erotiikan...Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Avoin suhde - eroottinen novelliKuningattaren himo - eroottinen novelliHaaremi - eroottinen novelliRoolileikki: Rosvo ja poliisi - eroottinen novelliAikainen lintu madon nappaa - eroottinen novelliLastenvahti - eroottinen novelliKuntosali - eroottinen novelliPanokaveri - eroottinen novelliKymmenentuhatta metriä - eroottinen novelliKatso, mutta älä koske - eroottinen novelli-

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: Apr 28, 2022
• ISBN: 9788728182147

Book preview

10 seksikästä novellia koti-iltaan

Translated by LUST Translators

Original title: 10 sexy stories for a cosy evening

Original language: Swedish

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2020, 2021 B. J. Hermansson and LUST, SAGA Egmont, Copenhagen

All rights reserved

ISBN: 9788728182147

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

Avoin suhde

Nainen

Mikään ei ole kuten ennen. Olen jopa alkanut unohtaa, mitä minä hänessä aluksi näinkään. Miksi rakastuin häneen, näin ja uskoin rakkauteemme – se tuntuu minusta nykyään täysin vieraalta. Se on outoa ja pelottaa minua. Kyse ei ole siitä, että olisin lakannut rakastamasta häntä. Ei todellakaan. Enkä halua elää ilman häntä. Enkä haluaisi elää kenenkään muun kanssa. Miten komea, rikas tai menestynyt joku toinen ikinä olisikaan. En eläisi mieluummin kenenkään muun kanssa koko maailmassa – kuin hänen. Poikaystäväni.

Mutta jotakin on tapahtunut välillämme. Jokin on saanut aikaan sen, että olemme lipuneet erilleen toisistamme ja olemme yhä enemmän kadottaneet toisemme. En voi osoittaa sormella, mistä on kyse – se tuntuu täysin mahdottomalta. Sillä usko minua, olen yrittänyt. En ole vain kerran tai kahdesti yrittänyt löytää selitystä näille tunteille tai pikemminkin niiden puutteelle. Tai tunteista, ehkä kyse ei edes ole niistä. Olen alkanut ajatella niin viime aikoina. Ehkä kyse on pikemminkin kiinnostuksen puutteesta. Puuttuu… jännitystä.

Näin ei ollut ollenkaan aluksi, sen muistan. Silloin kaikki oli aivan toisin. Hän oli toisenlainen. Minä olin toisenlainen. Tai ainakin niin koimme. Joka tapauksessa näin hänet sellaisena – mielenkiintoisena ja jännittävänä. Jonain, joka herätti uteliaisuuteni. Minun himoni. Minun mielenkiintoni.

Tietenkin. Arki vaatii osansa. Kaikki ei voi ikuisesti olla riehakasta, uutta ja aina yhtä jännittävää. Vähitellen myös näistä asioista tulee jokapäiväisiä. Päiviä, jotka eivät enää tarjoa uusia kokemuksia automaattisesti. Mutta onko kaiken todella mentävä… näin? En ole sitä mieltä. En halua uskoa sitä. Mietin usein, miltä hänestä tuntuu. Näkeekö hän asiat samalla tavalla. Mutta sitä on vaikea tietää. Enkä uskalla kysyä häneltä. En silläkään uhalla, että hän ei ehkä tunne niin kuin minä – niinpä en ole kertonut hänelle. Koska ehkä hän ottaisi nämä ajatukset, nämä kysymykset ja tunteet juurikin haluttomuutena jatkaa. Ehkä hän tulkitsisi tämän niin, etten halua enää jatkaa elämääni hänen kanssaan. Minä haluan! Haluan vain, että jotain muuttuisi. Että jotain, jotain tapahtuisi. Ja tehdä jotain, että kaikki olisi vähän niin kuin silloin. Kuten ennen – kun kaikki oli toisin.

Mies

Pidän sen sisälläni. Ei ole mitään väliä, mistä on kyse. Muut ovat puhumista ja pohdiskelua varten. En ole koskaan ollut sellainen. Ei, sulkeudun, kuten sanotaan. Sulkeudun, enkä päästä ketään lähelleni. En tiedä, onko se hyvä vai huono. Tai kumpaakaan. Mutta sellainen minä olen. Enkä voi sille mitään.

Avoin suhde? Eräs ystävä esitteli minulle tämän mahdollisuuden. Olen tietenkin tiennyt aiemminkin, että sellaisia on olemassa. Mutta en ole koskaan nähnyt niitä asiana, joka voisi olla osa omaa elämääni. Avoimet suhteet. Vapaat suhteet. Suhteet, joissa molemmat osapuolet voivat olla muiden kanssa. Eikä kukaan ole mustasukkainen tai kyseenalaista toista. Liian hyvää ollakseen totta, vastaan ensimmäiseksi ystävälleni. Mutta hän pitää puolensa. Hänellä se toimii. Heillä on ollut näin jo melkein vuoden ajan. Hän ei voi valittaa mistään. Ja hänen ymmärtääkseen ei naisellakaan ole mitään valitettavaa. He ovat yhdessä, koska rakastavat toisiaan. Koska he haluavat olla yhdessä. Mutta he myös antavat toisilleen vapauden tavata muita. Jotta eivät tuntisi itseään… sidotuiksi. Hän ilmaisee sen juuri näin.

Tunnenko itseni sidotuksi omassa suhteessani?

Esitän kysymyksen itselleni. En voi väistää sitä. Kysymys vain kiertää ja kiertää päässäni. Ehkä se vain on niin.

Nainen

Teimme sen ensimmäisen kerran hänen autotallissaan. Olimme juoneet haaleaa olutta, ja kesäinen iltapäivä oli juuri vaihtunut iltaan. Hän työnsi minut seinää vasten. Anelin häneltä kalua, josta olin kuullut paljon. Ja hän nai minua. Hän sai sisimpäni todella värähtelemään. Sai reiteni vapisemaan ja sukuelimeni kostumaan. Hän otti minut niin kauniisti sillä kertaa. Muistelen sitä usein.

Hän oli villi. Hän oli varma. Ja hän rakasti minun yllättämistäni. Ja pidin siitä niin paljon. Juuri niin kuin se olikin, hän saattoi vain painaa huulensa ihoani vasten – ja suudella nännejäni. Samaan aikaan hänen kätensä hyväili pitkin reittäni. Hän tiesi aina, miten sytyttää minut. Miten saisi minut haluamaan yhä enemmän. Hän ei koskaan saanut minua kyllästymään. En koskaan sanonut ei. Sillä hänen kehonsa, seksuaalisuutensa ja ennen kaikkea luovuutensa – saivat minut aina nauttimaan.

Monta kertaa teimme sen kielletyissä paikoissa. Hänen työssään työpajassa, kun muut olivat lounaalla. Ulkona, bussikatoksessa. Tai pukuhuoneessa. Hän oli rohkeampi kuin minä. Minäkin halusin yllättää hänet. Heittäytyä hänen päälleen ja työntää kehoni hänen kehoaan vasten. Mutta aina jänistin. Odotin häntä. Odotin koko ajan hänen aloitettaan sen sijaan, että olisin tehnyt jotain.

Hyväilen nykyisin itselleni usein orgasmin. Hyväilen itseäni käsilläni ja sormillani. Joskus käytän myös dildoa. Joka kerta, kun teen sitä ja tulen, ajattelen näitä kohtaamisia. Näen hänet. Hänet ja minut. Ja sen, mitä teimme, ja miltä se tuntui.

Silloin aluksi.

Mies

En voi olla ajattelematta tätä avointa suhdetta. Olen skeptinen montaa asiaa kohtaan, niin olen aina ollut. Uutuuksia kohtaan, kuten sanotaan. Siinä on paljon sulateltavaa, en voi sanoa muuta. Tämä on tietenkin uutta. Jotain tavanomaista enemmän. Normista poikkeavaa. Poikkeaa normaalista. Mutta se saa minut uteliaaksi. Kylvää siemenen. Ja se vain kasvaa ja kasvaa.

Kertoisinko hänelle? Miten hän reagoisi? Ajattelisiko hän, että se olisi potentiaalisesti mahdollisuus, vai torjuisiko hän sen välittömästi hölynpölynä? En todellakaan ole varma. Minusta tuntuu, että hän voi olla mitä tahansa mieltä. Vaikka tunnen hänet hyvin, minulla ei ole aavistustakaan. Se on joko tai. Miten vain.

Ja tämä saa minut vieläkin uteliaammaksi. Kysyväksi. Ja täyteen näitä ajatuksia. Ajattelen niitä koko ajan. Mahdollisuuksia ja seurauksia. Etuja ja haittoja. Ja kysyn itseltäni: Mikä edes on suhde? Mitä tarkoittaa olla osa suhdetta? Aluksi se tuntuu itsestään selvältä. Kahden kimppa. Elämä. Jokapäiväistä elämää, joka pyörii toisen ympärillä. Tietysti myös paljon muuta.

Samalla se on täysin jokaisesta pariskunnasta kiinni, ystäväni sanoi. Ja tämä jäi mieleeni. Kyllä, kyllä. Ehkä se vain on niin. Että parisuhteen ei automaattisesti tarvitse olla tietynlainen. Tavanomainen. Kuten useimmat. Ehkä olisi mahdollista poistaa joitakin normeja, kuten ystäväni itse asiassa tekee. Täytyy sanoa, että hän on elävä todiste siitä. Vaikka suhtaudunkin edelleen epäilevästi, näen myös mahdollisuuden siinä, mitä hän on minulle kertonut.

Sillä näin se on. Väliltämme puuttuu jotain. Niin se vain on. En tiedä, mistä se johtuu. En tiedä, milloin se tapahtui. En tiedä, saammeko sitä enää samanlaiseksi kuin ennen. Mutta tiedän, että rakastan häntä. Ja että haluan tehdä kaikkeni saadakseni takaisin sen, mikä meiltä nyt puuttuu.

Nainen

Avoin suhde? Ensiksi luulen, että hän pilailee. Ja nauran. Sitten ymmärrän hänen olevan tosissaan. Ja tulen vihaiseksi. Pettyneeksi. Surulliseksi. Eikö hän halua enää elää kanssani? Mutta rauhoituttuani annan hänen selittää. Ei hän ollenkaan halua jättää minua, hän selittää. Mutta aivan kuten minäkin, hän on huomannut, että jotain on tehtävä saadaksemme takaisin sen, mitä meillä oli aiemmin. Hän sanoo olevansa valmis kokeilemaan. Saadaksemme jännityksen takaisin suhteeseemme. Nähdäksemme, voimmeko sytyttää sen uudestaan tekemällä jotain radikaalia, kuten olemalla muiden kanssa.

Päätämme, että miettisin asiaa.

Aluksi olen epäileväinen. Mutta mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä uteliaammaksi tulen. Kokeilla, sen voi aina tehdä. Vai mitä menetettävää meillä on, jos kuitenkin annamme ajatukselle mahdollisuuden? Jos se ei toimi, voimme lopettaa. Ja palata siihen, miten asiat ovat nyt. Ja jos yksi asia on varma niin se, että haluan, että se, mitä on nyt välillämme, muuttuisi. En tiedä, millä tavalla. Minulla ei ole varmaa vastausta. Mutta ainakin tämä on yritys. Ehkä oikeaan suuntaan. Jotakin.

Mies

Hankin itselleni tilin yhdestä tunnetusta sovelluksesta. Tuntuu uudelta ja jännittävältä. Ja kielletyltä. Mutta tiedän, että hän on antanut luvan. Tämä on sopimus. Silti tuntuu hieman väärältä. Epärehelliseltä. Minullahan on suhde. Suhde, jota en halua lopettaa.

Kirjoitan pari riviä itsestäni. Kiinnostuksen kohteet ja sen, miten näen itseni ihmisenä. Kirjoitan autoista ja kalastuksesta. Kirjoitan, että näen itseni mukavana ja oikein… tavallisena. Pyyhin kaiken. Poistan koko kappaleen. Yritän uudestaan, mutta tälläkään kertaa en ole tyytyväinen. Otan jälleen tekstin pois ja kokeilen uudestaan. Lisään ja muutan.

Kuinka vaikeaa voi olla kirjoittaa nihkeä esittely itsestään vaikuttamatta yhdeltä isolta ja tylsältä kliseeltä? Lopulta tunnen itseni kohtuullisen tyytyväiseksi. Se ei todellakaan ole niin hyvä kuin haluaisin, mutta ainakin se on paljon parempi kuin aiemmat yritykset.

Minusta tuntuu, että sisälle alkaa muodostua halua. Uteliaisuutta. Haluan tehdä tämän. Haluan kokea tämän… uuden. Sen, mikä eroaa kaikesta muusta. Arjesta ja sen rutiineista. Tunnen jotain. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan huomaan juuri sen. Ja se tekee minut onnelliseksi. Se saa minut tuntemaan… eläväni. Ihan kuin tulisin takaisin. Itseeni. Entiseen. Ja maailmaan, jota ei ole vielä täysin tutkittu.

Nainen

Tiedän, että hän on alkanut kirjoittaa jonkun kanssa. Haluaisin sanoa, että se ei tee minua mustasukkaiseksi, mutta kyllä tekee. Haluan hänen kirjoittavan kanssani eikä enää jonkun täysin tuntemattoman naisen kanssa. Samalla en voi moittia häntä. Niin ei joka tapauksessa pitäisi tehdä. Koska olen juuri alkanut tehdä samoin.

Hän kirjoitti minulle. Minä vastasin. Hän kirjoitti lisää. Ja vastasin. Ei kestänyt kauan, kun keskustelu alkoi välillämme ja kysymykset ja vastaukset soljuivat vuorotellen. Hän saa minut uteliaaksi. Vaikka en tiedä hänestä paljoakaan, hän saa minut uteliaaksi. Asumme kaukana toisistamme, mikä on ongelma, jos haluamme lopulta tavata. Samalla kaikki on mahdollista, muistutan itselleni. Elämmehän me ajassa ja paikassa, jossa edestakaiset matkat ovat mahdollisia, eivätkä ne useinkaan ole kovin monimutkaisia.

Osa hänen kiinnostuksen kohteistaan on samoja kuin poikaystävälläni. Voin siis tehdä vaikutuksen tiedoillani, mikä tekee minut iloiseksi. Se tosiasia, että hän huomaa minua todella