Pastori - 8 kiihottavaa eroottista novellia tabuista

By B. J. Hermansson

Nainen tajuaa vasta 19-vuotiaana, että tahtoo sittenkin rippikouluun, mikä onneksi onnistuu erityisjärjestelyin pastorin apulaisena. Läheisen työskentelyn lomassa kielletty hedelmä alkaa kuitenkin houkuttaa, vaikka eivät he ainakaan seksiä harrastaisi eivätkä varsinkaan panisi kirkossa eivätkä missään nimessä alttarilla. Vaan tietäähän sen, kuinka käy, kun halukas neitsyt päättää, että komeasta pastorista tulee hänen ensimmäinen rakastajansa...Tämä kokoelma sisältää seuraavat novellit:Pukuhuone, Iho, Yhteisö, Joka toinen viikko, Pastori, Lääkäri ja minä, Sisarusrakkautta, Valentin-

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: Dec 2, 2020
• ISBN: 9788726713138

Book preview

purchaser.

Joka toinen viikko

B. J. Hermansson

– Otitko sen punaisen hupparin, Vanessa kysyy pojaltaan.

– Kyllä, äiti.

– Pakkasitko sadehousut? Isähän sanoi, että menette ylihuomenna mökille.

– Kyllä, äiti.

– Muistitko uikkarit? Panin ne pesun jälkeen lipaston laatikkoon.

– Kyllä, äiti.

– Siinä olikin varmaan kaikki…

– Unohdit jotakin.

Timillä on ovela katse.

– Koulukirjat! Pakkasitko ne?

– Totta kai pakkasin, äiti.

Nyt Tim on jo lähtenyt. Ensin kaverin luo ja sen jälkeen isänsä, Vanessa Hardingin entisen miehen, luo. Seuraavaksi Vanessa sanoo heipat esikoiselleen Tiffanylle. Nyt hän on taas yksin. On perjantai, ja lapset ovat olleet viikon hänen luonaan. Parilliset viikot äidillä, parittomat isällä. Nyt on isän vuoro. Vanessa tietää, että lapsilla on siellä kaikki hyvin, isä pitää heistä hyvää huolta, lasten hyvinvointi on tälle ykkösasia. Isä keksii yhteistä tekemistä heidän kanssaan, kyselee kuulumisia ja on läsnä. Sellainen hän oli aikanaan Vanessallekin.

Pikkuhiljaa he ajautuivat erilleen. Alun perin he tutustuivat jo lukiossa ja olivat yhdessä siitä lähtien. Aina neljä kuukautta sitten tapahtuneeseen eroon saakka. Päätös oli yhteinen, eikä taustalla ollut draamaa tai syytöksiä, jotka olisivat johtaneet eroon. Aika oli vain kypsä, he olivat molemmat sitä mieltä. He olivat liukuneet pois toistensa läheisyydestä, kasvaneet erilleen. Tärkeintä oli, että lapset eivät kärsisi. Kun he kertoivat lapsille päätöksestä, reaktio oli aivan jotakin muuta kuin he olivat odottaneet. Uutinen ei aiheuttanut sokkia. Ei huutoa tai itkua tai syytöksiä vanhempien itsekkyydestä. Sen sijaan lapset ymmärsivät olevansa etusijalla, aivan kuten olivatkin. Vanessa ja hänen miehensä olivat itsekin avioerolapsia, ja he olivat itsekin reagoineet noin silloin, kun heidän vanhempansa erosivat.

– Haluamme, että te olette onnellisia.

Niin he olivat sanoneet lapsille. Näille kahdelle viisaalle lapselle, jotka he olivat yhdessä kasvattaneet fiksuiksi yksilöiksi. Vaikka Tim oli vasta kymmenen ja Tiffany kolmetoista, he olivat ikäisikseen älykkäitä ja huomaavaisia.

Heidän suhtautumisensa oli Vanessalle helpotus. Eroa seuraavat viikot, joiden aikana lasten isä muutti toiseen asuntoon, olivat sujuneet ongelmitta. Kaikki oli mennyt hyvin. Suorastaan hävyttömän vaivattomasti. Nyt lapset olivat äidin luona joka toinen viikko, toiset viikot isällään. Lapset kertoivat viihtyvänsä ja olevansa kotonaan molemmissa paikoissa, ja hän uskoi heitä. Hän tunsi lapsensa paremmin kuin kukaan muu ja tiesi kyllä, milloin he puhuivat totta ja milloin valehtelivat ollakseen kilttejä jollekulle. Tästä tilanteesta hän oli täysin varma. Ja se oli äärimmäisen tyydyttävää, se antoi hänelle sisäisen rauhan. Hän oli toiminut oikein. Mies oli toiminut oikein. Ja yhdessä he olivat pelastaneet jotakin, mikä olisi voinut päättyä katastrofiin.

Nyt yksin jäätyään hän tuntee uuden, oudon hiljaisuuden. Se on täynnä surumielisyyttä, mutta siihen sisältyy myös kalvava tunne siitä, että hänen pitäisi ryhtyä johonkin. Kello on vasta viisi, ja hänellä on ruhtinaallisesti aikaa tehdä tänään vielä jotakin sen sijaan, että jäisi vain kyhjöttämään teeveen ääreen katsomaan jotakin keskinkertaista sarjaa kummallisista kodeista aurinkoisissa paratiiseissa.

Hän soittaa ystävälleen Sarahille, joka on niin ikään yksinhuoltaja. Sarah tuleekin pian, ja he avaavat viinipullon ja ryhtyvät tyhjentämään sitä.

– Sinun pitää alkaa deittailla, Sarah sanoo.

– Vai deittailla! Kyllähän sinä minut tunnet, Vanessa vastaa. – Otan asiat rauhallisesti. Odotan oikeaa hetkeä. Enkä usko, että olen vielä oikein valmis. Erosimme vasta muutama kuukausi sitten.

– Tottahan se on, ja kyllähän minä sinut tunnen, Sarah sanoo. – Tunnen sinut paremmin kuin moni muu. Ja muistan, millainen olit, ennen kuin tapasitte Nicholasin kanssa. Olit elämäniloinen. Utelias. Luojan tähden, Vanessa, sinä olit melkoinen villikko.

Ystävykset nauravat. Yhtäkkiä muistot nousevat Vanessan mieleen, muistot ajoilta, jotka hän oli jo unohtanut ja jättänyt taakseen.

– Muistatko Davidin, Vanessa kysyy. – Tai Johnnien? Tai, oi sentään, Alexin?

– Davidin kielisuudelmat…

– Johnnien sormet, jotka olivat joka paikassa yhtaikaa.

– Ja Alexin, oi Alexin! Kun hän kysyi, voisiko olla meidän molempien kanssa – yhtä aikaa!

Vanessa ja Sarah tutustuivat lukiossa. Heistä tuli pian parhaat ystävät, ja pian he jakoivat paitsi salaisuutensa myös kokemuksensa keskenään. Pojat olivat aivan hulluina kahteen uteliaaseen nuoreen naiseen. Ja he olivat aivan hulluina poikiin.

– Ja se opettaja. Mikä hänen nimensä nyt olikaan? Lindgren?

– Larsson, Vanessa sanoo. – David Larsson.

– Sinä olit niin rakastunut häneen, Sarah sanoo.

– Rakastunut. Himoitsin häntä.

Lisää naurua. Sisältä kumpuavaa ja sydämellistä. Ja muistot vyöryvät heidän ylitseen.

– Sinähän kirjoitit hänelle jopa kirjelapun, muistatko, Sarah jatkaa.

– Ole kiltti äläkä muistuta siitä!

– Kirjoitit sen ja panit lapun opettajanpöydälle. Kirjoitit olevasi utelias hänen suhteensa.

– Ja…

– Ja kirjoitit nimikirjaimesi, V. M., Vanessa Maar. Että hän voisi olla ihan varma, keneltä kirje oli.

– Mutta…

– Eipä sinulle tullut mieleen, että et ollut ainoa V. M. meidän luokallamme, Sarah sanoo.

– Kyllä hän aika oudosti minua katsoi sen jälkeen, Vanessa vastaa.

– Kyllä. Hän oli kiinnostunut. Mutta ei uskaltanut.

– Tai sitten hän vain piti minua tyhmänä. Hölmönä, joka tiesi, että hän on naimisissa, ja joka luuli, että hän olisi silti kiinnostunut, Vanessa sanoo.

– Voi, mitä muistoja, Sarah huokaa.

– Niin. Joskus tuntuu, että se kaikki on tosi kaukana, Vanessa sanoo. – Aivan kuin olisi ollut joku toinen silloin.

– Niinhän me olimmekin, Sarah sanoo. – Nyt meillä on paljon enemmän. Elämä. Arki. Perhe.

– Niin onkin. Mutta kaipaatko sitä joskus? Mennyttä aikaa?

– Kaipaan kyllä, Sarah vastaa. – Ja vaikka se tuntuu täysin eri aikakaudelta, ei vieläkään ole liian myöhäistä.

– Myöhäistä tehdä mitä? Vanessa ihmettelee.

– Olla se Vanessa, joka olit silloin. Voit olla se nyt. Olet sinkku. Koko maailma, miehet, tyypit, kundit, ovat jalkojesi juuressa.

– No en oikein tiedä…

– Lataa itsellesi sovellus, Sarah jatkaa. – Ala kirjoitella heidän kanssaan. Katso, mitä tapahtuu. Sinulla ei ole mitään menetettävää. Päinvastoin voit löytää vanhan kunnon Vanessan uudestaan. Olen kaivannut häntä.

Vanessa miettii hetken, ennen kuin vastaa hymy huulillaan.

– Niin minäkin.

Jo seuraavana päivänä hän on luonut itselleen profiilin. Hän saa heti yhteydenottoja. Hänelle kirjoittavat eri-ikäiset miehet, joista jotkut kertovat itsestään enemmän kuin toiset. Joillakin on kuvia, useimmilla ei. Joillakin on kuvia itsestään, toisilla merenrannasta tai lemmikkieläimistä. Tai sixpack-vatsoista. Jotkut kirjoittavat profiileissaan pitkiä ja kuvailevia tekstejä itsestään. Toiset taas eivät mitään. Vaihtelu on siis suurta. Hän vastaa mielestään kiinnostaville eli niille, jotka vaikuttavat puoleensavetäviltä ja tolkullisilta eli mukavilta. Ja joiden kuvat todennäköisesti esittävät heitä itseään.

Darko on muutaman vuoden häntä vanhempi. Heillä alkaa pian synkata. Tämä on vastaavassa tilanteessa, eronnut jokin aika sitten, ja tämän kaksi lasta asuvat tämän luona joka toinen viikko. Kun he ovat kirjoitelleet tiiviisti muutaman tunnin ajan, mies kysyy, saisiko soittaa. Vanessa miettii, tuleeko tämä hiukan liian nopeasti. Hänellä ei ole kuin yksi valokuva miehestä, nelikymppisestä miehestä, jolla on ystävälliset silmät.

Eilen hän oli vielä epävarma, haluaisiko ylipäänsä deittailla kenenkään kanssa. Samalla se tuntui kuitenkin kiinnostavalta. Hän ei ollut ajatellut asiaa lainkaan, se vain pulpahti eilen esiin. Kun Sarah alkoi puhua siitä, hän ei tuntenut olevansa aivan valmis. Mutta kun ajatus oli ehtinyt muhia hiukan, hän tajusi olevansa kiinnostunut.

Hän kirjoittaa Darkolle, että tämä voi soittaa.

Mies on Halmstadista. Tällä on kiltti ääni, sitä on kiva kuunnella ja se sopii tämän silmiin. Ennen kaikkea mies on tosi hauska. Tämä ei tärkeile, vaan vitsailee ja kertoo tarinoita. Ja Vanessa haluaa tietää lisää. Mies kertoo treffailukokemuksistaan ja siitä, mitä niistä ajattelee. Vanessasta on mukavaa kuunnella tätä.

– Ole varovainen, liikkeellä on paljon hulluja myös.

– Hulluja?

– Ei mitään tappajia tai psykopaatteja. Tai kyllä, on niitäkin. Aivan varmasti. Mutta osa on vinksahtaneita toisella tavalla.

– Taidat puhua kokemuksesta.

– Kyllä vain.

– Uskallanko kysyä lisää?

– Riippuu siitä, kuinka rohkea olet.

– No, minä annoin numeroni sinulle vain parin tunnin kirjoittelun jälkeen…

– Totta.

Seuraa muutaman sekunnin hiljaisuus. Mies varmaan miettii, mitä uskaltaisi kertoa. Vanessa tulee uteliaaksi. Hän kuulee mielellään lisää miehen kokemuksista.

– Tapasin viime viikolla erään naisen. Hän oli erityinen. Hänestä ei saanut otetta. Hän ja minä aloimme kirjoitella, aivan kuin mekin. Mutta otan mielelläni asiat varovaisesti, katson ensin, mihin kaikki on johtamassa. Juttelen aluksi puhelimessa, tapaan ehkä jonkin ajan päästä, jos vielä tuntuu hyvältä. Mutta hän painoi päälle. Hän halusi tavata heti.

– Samana päivänä, kun aloitte kirjoitella?

– Kyllä, ja hän oli todella innokas. Hän sanoi, että voisi tulla luokseni. Hän asui muutamien kymmenien kilometrien päässä kaupungista, mutta se ei tuntunut haittaavan. Sanoin, että tapaaminen ei ehkä olisi hyvä idea, mutta hän sanoi haluavansa. Vähän ajan päästä annoin sitten periksi. Vaikka en tiennyt hänestä paljoakaan, hän seisoi pian taloni alaovella soittamassa ovisummeria. Avasin tietysti ja pyysin hänet sisälle. Ja sitten…

Hän pitää taidepaussin.

– Sitten harrastimme seksiä. Tosi paljon seksiä. Hidasta, ihanaa seksiä.

Vanessa pitää kuulemastaan.

–