Paras syysloma ikinä

By Merina Halkola

Syysloma on vihdoin alkanut ja kesä on jäänyt taakse. Vanamo on hyvin onnellinen siitä, että hänestä ja Paulista on lähes kuluneen vuoden aikana tullut entistäkin läheisempiä. Nyt hän matkustaa Ilonan, Rosandan ja tämän perheen kanssa takaisin Inariin mökille, josta kaikki oli saanut alkunsa.

Mutta kaikki ei sujukaan ihan niin kuin Vanamo oli suunnitellut, sillä jo heti ensimmäisillä saariretkillä kuvioihin astuu Paulin tuttavuus Petra. Monta kysymystä herää Vanamon mieleen. Kuka Petra on? Kauanko he ovat tunteneet? Ja välittääkö Pauli sittenkään tosissaan Vanamosta?

Pian he kuulevat Petralta eräästä hyvin erikoisesta miehestä, joka asuu keskellä metsää, ei näyttäydy kovin usein kylällä ja kaiken lisäksi säikyttelee ja uhkailee lapsia ja muita ihmisiä. Aluksi koko tarina kuulostaa Vanamon mielestä täysin keksityltä, mutta pian heille selviää pitävätkö Petran sanat paikkaansa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 20, 2022
• ISBN: 9789528015932

Merina Halkola

Kirjailija on 20-vuotias nuori Tampereelta. Hän aloitti lyhyempien tarinoiden kirjoittamisella jo 9-vuotiaana. Tarinoita on syntynyt yhteensä jo useita satoja sivuja. Tähän mennessä on ilmestynyt yhteensä kuusi kirjaa ja ne jakaantuvat kahteen eri kirjasarjaan, joista toinen on Loma-sarja ja toinen Kolmen vuoden kuluttua-sarja.

Book preview

Sisällys

Takaisin Inariin

Mökillä

Suhteita & saunomista

Saarella

Menneitä aikoja

Paulin synttärit

Yötä saarella

Mustasukkaisuutta

Jaakkolan kaksoset

Salaperäinen mies

Jälleen saarelle

Kankaanpalan arvoitus

Koodaamista

Pelastussuunnitelmia

Isto apuun

KALM - ISTO

Yötä saunatuvalla

1 luku

Takaisin Inariin

Vanamo katseli ihaillen auton ikkunasta ruskaan peittyviä puita ja kuinka viljelypellot peittyivät kultaisena hohtavasta viljasta. Välillä ohi vilahteli isompia ja pienempiä risteyksiä. Mutta syksyn ruska ei Vanamoa kiinnostanut alkuunkaan niin paljoa kuin se, että hän saisi taas tavata Paulin. Hän oli niin onnellinen, että tästä oli nyt tullut kesällä hänen poikaystävänsä. Pauli välitti juuri hänestä, ei Rosandasta, ei Ilonasta, vain hänestä.

Vanamoa hymyilytti, kun hän vain ajattelikin Paulia ja kuinka mukavaa tämän kanssa oli olla. Hän oli myös onnellinen, ettei seurustelua tarvinnut enää salata keneltäkään, sillä myös kotonakin kaikki tiesivät. Vanamoa alkoi taas vaihteeksi huvittamaan muisto siitä sotkusta, kuinka kaikki saivat siitä tietää. Hän kyllä tiesi, ettei se silloin huvittanut yhtään, enimmäkseen vain ärsytti, mutta kun sitä tilannetta ajatteli näin jälkeenpäin, alkoi häntä väkisinkin naurattamaan.

Vanamo muisti hyvin sen, kuinka hän oli muutama päivä kesälomareissun jälkeen istunut normaalisti huoneessaan lukemassa uutta kirjaa, kunnes yllättäen hänen huoneen oveen oli koputettu napakasti ja äiti oli astellut sisään jotenkin hätäisenä. Sitten tämä kysyi suoraan ja yllättäen: Vanamo. Onko se totta, että olet alkanut seurustelemaan? Miten se asia nyt hänelle kuuluikaan? Vanamo ajatteli hymyillen hiukan.

Äiti oli sanonut sen niin kovalla äänellä, että Veetikin oli ilmestynyt huoneen ovelle hyvin hämmästynyt ilme kasvoillaan. Eikä tämä tietenkään voinut olla kyselemättä kaikesta mahdollisesta.

Vanamo muisti, kuinka hänen ajatuksensa olivat olleet niin täydesti Paulissa, ettei hän ollut ehtinyt vielä kertoa asiasta vanhemmilleen, kunnes äiti oli sen sitten jostain saanut tietää. Ja se jostain oli tietysti Rosandan äidiltä. Juuri niin. Hän epäili vieläkin, että Rosanda oli kertonut Vanamon ja Paulin suhteesta äidilleen ja tämä oli tietysti varmistanut Vanamon äidiltä asian.

Vanamo muisti hyvin, kuinka ärtynyt hän oli ollut sekä Rosandalle, että tämän äidille sekä myös omalle äidilleen, kun nämä olivat tunkeutuneet hänen yksityiselämään. Hän muisti myös erittäin hyvin sen sekaisen tilanteen, jolloin isä oli sattumoisin tullut niihin aikoihin kaupasta ja saanut siinä samalla kuulla kaikesta perusteellisesti.

Vanamo ei ollut ihan käsittänyt, miksi äiti oli ollut niin hermona kuulemastaan, että tämä alkoi heti pauhaamaan joistain ihmeen ehkäisypillereistä. Tämä oli käskenyt isää kääntymään ympäri ja tuomaan niitä heti Vanamolle apteekista, kunnes isä oli kuitenkin tullut väliin ja rauhoittanut äidin ja sanonut, ettei niitä saanut noin vain hankittua, vaan ne piti yleensä hankkia lääkärin kautta. Ja Vanamokin oli hiukan närkästyneenä vakuuttanut, etteivät hän ja Pauli mihinkään sellaiseen ryhtyneet. Ei ainakaan pitkään aikaan. Äiti oli siitä sitten rauhoittunut ja pyytänyt anteeksi kiihtymystään, sillä tälle oli kuulemma tullut mieleen jotain omasta nuoruudestaan.

Vanamo ei muistanut koskaan kuulleensa äidin nuoruudesta, mutta tämän reaktiosta päätellen se olisi varmasti ollut aika vauhdikas. Lopuksi äiti oli vielä onnitellut Vanamoa ja hymyillyt samoin kuin isäkin. Ainoastaan vain Veeti oli ollut hyvin kiihtynyt monta viikkoa tapauksen jälkeen. Tämä oli mainostanut asiaa kaikille tutuille, mutta tämän harmiksi vain hänen ystävänsä olivat nauraneet. Kaikki muut olivat vain olleet ensin yllättyneitä ja sitten onnellisia Vanamon puolesta, mikä oli puolestaan ärsyttänyt Veetiä suunnattomasti.

Ehkä pikkuveli ei ole tullut tuossa iässä vielä hoksanneeksi, ettei seurustelussa ollut mitään nauramisen aihetta. Mutta Vanamo oli kyllä varma siitä, että sitten kun tälle tulee ikää lisää, alkaa tämä ajattelemaan näitä asioita eri tavalla kuin nyt. Mutta sitä aikaa piti vielä odottaa muutama vuosi.

Hymyillen Vanamo käänsi katseensa ikkunasta vieressään istuviin Rosandaan ja Ilonaan, jotka molemmat naputtelivat omia kännyköitään. Hän muisti kuinka hän oli odottanut tätä matkaa jo monta viikkoa. Nimittäin Rosandan vanhemmat olivat jälleen päättäneet matkustaa Inariin mökille syyslomaksi. Vanamo muisti sen kuinka Rosanda oli sanonut äitinsä todenneen, että mökkiä piti käyttää kaikkina vuodenaikoina. Ei sitä muuten tiedä, mikä niistä sopisi parhaiten mökkeilyyn.

Vanamo vilkaisi taakseen, jossa Veeti ja Risto tuijottivat myös kumpikin kännyköitään ja oletettavasti pelasivat jotain päätellen samanlaisista räjähdys- ja ampumaäänistä, joita Vanamo oli saanut kuunnella koko päivän huoneessaan. Ääniä oli alkanut kuulua siinä vaiheessa, kun Veeti oli saanut syntymäpäivälahjaksi oman pienen television, jolla niitä kyseisiä pelejä voisi pelata.

Hän tiesi, etteivät heidän vanhemmat oikein pitäneet siitä, että Veeti valloitti olohuoneen television suurimmaksi osaksi päivästä pelien pelaamiseen, kunnes he olivat viimein Veetin suuresta toiveesta hankkineet tämän huoneeseen oman pienen television. Sitä Vanamo ei tiennyt, että olivatko heidän vanhemmat ajatelleet asiaa kyllin järkevästi, sillä hänen mielestään Veetille olisi voinut paremmin asettaa peliaikaa vaikka kaksi tai kolme tuntia päivässä.

Vanamo tiesi, ettei hän ollut koskaan toivonut omaa televisiota, sillä silloin harvoin kun hän sitä katsoi, pystyi sitä katsomaan myös olohuoneessakin. Mutta tämän syysloman aikana hänen ei tarvitsisi kuunnella Veetin peleistä lähteviä ääniä, sillä Veeti ei tietenkään ottanut televisiotaan mukaan eikä Rosandan perheen mökillä ollut sellaista.

Vaikka hän oli melkein tottunut siihen, että kaikki muut näpersivät nykyään melkein koko ajan vain kännyköitään ja hän itse oli poikkeus, tuntui se silti aina hiukan kurjalta, kun kukaan ei enää jutellut keskenään vaan aina jossain mediassa läheteltiin viestejä. Hän itse viihtyi yleensä ilman kännykkää. Yleensä kännykällä hän hoiti vain asioita, kuten haki tietoa netistä ja viestitteli aina välillä ystäviensä kanssa, silloin kun he eivät olleet yhdessä. Siinä olivat asiat, joita hän kännykällä teki.

Mutta onneksi Rosanda osasi myös tehdä muutakin kuin olla kännykällä ja samoin myös Ilonakin silloin tällöin. Hän oli onnellinen siitä, että nyt hänellä oli vihdoin ystäviä. Rosandahan oli aina ollut hänen ystävänsä ja myös serkkukin ja Ilona taas aluksi yritti tahallaan saada Vanamon mustasukkaiseksi viekoittelemalla Paulia, mutta totesi sen kuitenkin aivan turhaksi ja pyysi lopulta anteeksi. Siitä asti tämäkin oli ollut Vanamon ystävä.

Ja Pauli oli jo joululomasta alkaen ollut hänen ystävänsä ja nyt kesälomasta lähtien hänen poikaystävänsä. Vanamo ei voinut sille mitään, että hymy pakottautui hänen kasvoilleen, kun hän vain muistikin Paulin hymyilevät kasvot. Ja tämän hän voisi taas tavata, kun he pääsisivät takaisin mökille.

Olihan hänellä myös ystäviä Ahvenanmaalta. Amanda ja Sara olivat molemmat mukavia, vaikkakin nuorempia kuin hän. Mutta ei iällä ollut mitään merkitystä ystävyydessä. Hän muisti hyvin sen mukavan juhannusillan Ahvenanmaalla yhdessä heidän kanssaan. Hänestä oli huvittavaa nähdä, kuinka Rosanda oli juossut saunan ympäri uikkareilla ja kuinka Pauli oli ottanut tästä mielettömästi kuvia.

Vanamosta oli mukavaa, että vihdoin hänen elämänsä tuntui mukavalta ja mikä parasta, kun hänen ja Paulin välillä ei ollut mitään epäselvää. Ei mitään, mitä pitäisi puhua, sillä he olivat sopineet jo kesälomalla, että jos jompikumpi ei jossain vaiheessa haluaisi enää seurustella, niin kumpikaan ei voinut pakottaa. Piti vain suostua siihen. Mutta ystävinä he kuitenkin aina jatkaisivat kaikesta huolimatta.

Mutta yllättäen Vanamo muisti yhden asian, joka olisi ollut hyvä puhua selväksi. Nimittäin he eivät olleet sopineet pelisäännöistä. Eli mitä sai tehdä ja mikä oli liian aikaista. Mutta kai niistä pääsisi sopimaan nyt syyslomalla. Vanamo oli aivan varma, että Pauli suostuisi siihen. Tai olihan tämän pakko, jos tämä kerran halusi seurustella.

Hei iskä! Onko vielä pitkä matka! Riston ääni kuului takapenkiltä. Vanamo vilkaisi taakseen, jossa Risto laski kännykkänsä alas ja korjasi sinisankaisten silmälasiensa asentoa. Ei ole enää pitkä matka. Ollaan jo Inarin keskustassa. Rosandan isä vastasi ratin takaa. Vanamo vilkaisi ikkunasta ulos todetakseen saman. Ja toden totta, pellot olivat vaihtuneet mataliin rakennuksiin ja pian kylän tuttu K-market vilahti heidän ohitseen.

Nyt Rosanda ja Ilonakin nostivat katseensa kännykästään. Ai tällaisessa paikassa Pauli joutuu elämään. Ilona totesi vilkuillen ympärillään avautuvaa maaseutua. Niin. Ei se oo Paulin idea tulla tänne, vaan… Rosanda huomautti, mutta jätti kuitenkin kesken ja vilkaisi Vanamoa hiukan nolona. Vaan kenen? Ilona kysyi. Ihan vaan sen vanhempien. Rosanda vastasi nopeasti ja Ilona kohautti olkapäitään ja kaivoi kännykän uudestaan takkinsa taskusta.

Sori mä melkein paljastin jotain. Rosanda kuiskasi Vanamolle. Ei se mitään, kun et paljastanut. Mutta älä sä Paulin huolilla mieltäsi vaivaa. Kun en minäkään sitä tee. Sillä ne ovat osittain ollutta ja mennyttä. Vanamo kuiskasi vilauttaen samalla pienen hymyn serkulleen. Rosanda nyökkäsi ja käänsi sitten katseensa etuikkunasta näkyvään tiehen.

Vanamo alkoi nyt ihan tosissaan miettimään Paulin huolia perhettään kohtaan ja muutenkin pahoja muistoja koulukiusaamisesta. Hän ei olisi uskonut, että Rosanda miettisi sitä näinkin paljon. Toivottavasti se ei olisi sentään jäänyt vaivaamaan häntä. Se ei todellakaan ollut Vanamon tarkoitus. Mutta tuskin, ehkä se asia sattui vain tulemaan Rosandalle äsken mieleen. Ei sen tarvinnut merkata mitään.

Vähitellen valtatie vaihtui pienempiin teihin, kunnes päästiin jo melko tutuksi tulleelle hiekkatielle. Ja aivan samassa etuikkunasta alkoi näkyä ruskaan peittyvien puiden välistä sinisenä kimaltelevaa Inarinjärveä. Ja pian muutamien kuusien takaa alkoi erottua ruskeaa hirsimökkiä, mutta se mihin Vanamon katse ensimmäiseksi osui, oli Paulin tuttu hahmo mökin pihalla.

Vanamo ei voinut olla hihkumatta innosta. Pauli oli tullut heitä vastaan, häntä vastaan. Auto pysähtyi mökin pienellä parkkipaikalla ja tällä kertaa Vanamo aukaisi oven ensimmäisenä ja riensi suoraan Paulin luokse halaamaan tätä. Pauli kiersi kätensä Vanamon ympärille ja puristi tätä hellästi itseään vasten. Oliko sulla noin ikävä? Hän kysyi virnistäen, kun Vanamo oli irtaantunut hänen otteestaan. No arvaa! Vanamo vastasi hymyillen ja Pauli hymyili takaisin. Niin mullakin.

Mutta vasta sitten Vanamo kääntyi katsomaan muita, kun hän oli kuullut takaansa Ilonan liikuttuneen huokaisun. Hän näki, kuinka Ilona ja tällä kertaa myös Rosandakin katsoivat heitä hymyillen. Vanamo tunsi itsensä hiukan hämilliseksi, mutta myös samaan aikaan hiukan hämmästyneeksi, kun Rosandankin hymyili asialle. Ennen tämä oli näyttänyt aina hiukan närkästyneeltä. Mutta hän oli kuitenkin iloinen siitä, että kaikki ottivat hänen ja Paulin seurustelun vastaan myönteisesti.

Nyt auton takaovet avautuivat ja veljet kömpivät viimein ulos. Oli hyvin kummallista, ettei Veeti rientänyt ulos Riston kanssa kuten yleensä, vaan tällä kertaa Rosandan isä joutui painostamaan poikia laittamaan kännykät pois ja nousemaan autosta. Huokaisten Vanamo asteli mökin ulko-ovelle, jonne Rosanda ja Ilona olivat jo menneet Rosandan äidin kanssa. Rosandan äiti avasi oven ja tytöt astelivat sisään, Vanamo ja Pauli heidän jäljessään. Mökki näytti sisältä hiukan erilaiselta kuin viimeksi jouluna, sillä kaikki joulukoristeet oli tietysti riisuttu pois ja viety takaisin Rovaniemelle.

Viimein Veeti ja Risto maleksivat sisään ja riisuivat molemmat ulkovaatteensa ja jättivät ne myttyyn eteisen lattialle. Kumpikin kaatui sohvalle ja molemmat kaivoivat kännykän taskustaan. Vanamo huokaisi syvään. Hänestä oli jo tuntunut siltä, ettei Veeti halunnut tulla ollenkaan mökille ja Ristokin näytti matkivan Veetiä. Ehkä Veetillä oli ikävä pleikkari-pelejään ja televisiotaan.

Mutta sitten Vanamon katse kiinnittyi Rosandan isään ja äitiin, jotka kantoivat juuri keskikokoista lipastoa pois keskimmäisestä huoneesta. Mitä ihmettä te oikein hommaatte? Rosandan ääni kuului pöydän äärestä. Me sisustamme hiukan uudestaan. Vaihdamme vain tämän lipaston ja viereisen huoneen sängyn paikkaa. Ajattelimme, ettei kenestäkään olisi kiva nukkua yksin. Rosandan äiti vastasi ja avasi sitten viereisen huoneen oven.

Vanamo katseli, kuinka Rosandan vanhemmat laskivat lipaston olohuoneen lattialle ja hävisivät sitten huoneeseen ja tulivat pian pois sänky mukanaan. Silloin Vanamo vasta tajusi, mitä Rosandan äiti tarkoitti. Jokaisessa huoneessa oli tavallisesti kaksi sänkyä ja olisihan se kieltämättä hiukan epäreilua, jos hän tai jompikumpi muista tytöistä joutuisi nukkumaan yksin eri huoneessa. Nyt kun sänky kannettaisiin samaan huoneeseen, pääsisivät he nukkumaan kaikki kolme yhdessä.

Mutta ei Vanamoa olisi haitannut nukkua yksin toisessa huoneessa, sillä olihan hän kotonakin tottunut nukkumaan yksin. Mutta sitten hän muisti Paulin. Missä tämä nukkuisi? Mutta samassa hän älysi oman tyhmyytensä. Tietysti kotona. Missäs muuallakaan? Yhtäkkiä Vanamo tajusi, ettei hän tiennyt missä Pauli asui. Suostuisiko tämä näyttämään sen? Mutta sitä Vanamo ei kuitenkaan halunnut ehdottaa ihan tuosta noin. Ehkä vasta sitten, jos se tulee puheeksi.

Tiedättekö muuten mikä päivä huomenna on? Pauli kysyi yllättäen perimmäiseltä sohvalta, jossa hän istui. Tiistai. Kuinka niin? Rosanda huomautti katse edelleen kännykässään. Niin on. Tiistai, mutta ei mikä tahansa tiistai. Pauli huomautti virnistellen. Vanamo katsoi tätä ihmetellen. Mitä erityistä tiistaissa voisi olla?

No huomenna on 17. päivä lokakuuta ja mun synttärit. Pauli ilmoitti iloisesti. Ai on vai!? Eikä mulla oo sulle lahjaa! Ilona huudahti laskien samalla kännykkänsä pöydälle. On ja mä täytän… Yhdeksän vuotta! Rosanda keskeytti ja nauroi sitten päälle. Täh! Mitä sä tolla tarkoitit? Pauli kysyi harmistuneena. Voi en mitään. Tuli vaan mieleeni. Rosanda huomautti virnistellen. Jaaha. No mutta mä täytän kuitenkin viisitoista vuotta. Pauli ilmoitti.

Vanamo kyllä ymmärsi, mitä Rosanda oli