Et pääse pakoon

By Christina Larsson

Tunnettu ja menestynyt tilintarkastaja Erik W Sternheg löydetään huvilastaan alastomana ja vasaralla raa’asti surmattuna. Murhatapa on erityisen säälimätön ja kertoo suunnattomasta vihasta. Rikoskomisario Ingrid Bergman johtaa tutkintaa, jossa lista epäillyistä vain kasvaa. Lisäksi selviää, että vaikka murhatulla tilintarkastajalla oli hyvä maine ja kuuluisia asiakkaita, hän ei ollut aivan niin kunniallinen kansalainen, jollaisena hän esiintyi. Henkilökohtaisessa elämässään Ingrid Bergman suree kuollutta isäänsä, ja perunkirjoituksen yhteydessä paljastuu, että tämä on elänyt kaksoiselämää. Perhesalaisuudet nousevat pintaan, mikä tuo mukanaan selitysten lisäksi uusia kysymyksiä.

Et pääse pakoon on romaani kulisseista, ahneudesta ja kostosta. Se on kolmas itsenäinen osa vakavan rikollisuuden tutkintayksikössä työskentelevästä rikoskomisario Ingrid Bergmanista kertovassa sarjassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Sep 20, 2019
• ISBN: 9789178291588

Book preview

Allardille

TORSTAI 21. JOULUKUUTA

Kello 15.27

Poliisitalo, Ernst Fontells Plats, Göteborg

Rikoskomisario Ingrid Bergman katsoi kelloa varmasti kymmenettä kertaa iltapäivän aikana. Kohta puoli neljä. Hän odotti kotiinpääsyä. Kirjoituspöydällä hänen edessään oli paperipino, tutkintaraportteja, jotka piti tehdä loppuun. Ei mitään erityistä, vain aikaa vievää. Nyt sai kuitenkin riittää. Valtio oli saanut osansa tästä päivästä, eikä hänen tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa; ylityökertymä oli täyttynyt jo aikoja sitten. Päättäväisin ilmein hän tunki asiapaperit kirjoituspöydän alimpaan laatikkoon, sammutti pöytälampun, nousi ja meni Skånegatanille avautuvan ikkunan ääreen. Ulkona oli jo pimeää ja lunta tuiskutti, oli tuiskuttanut koko päivän. Lumimyrsky oli alkanut jo eilen illalla, ja pyry jatkuisi ilmeisesti huomennakin. Poliisikunta oli kiitollinen lumen aiheuttamasta kaaoksesta, koska se esti monta rikosta. Tulevat joulunpyhät toisivat kuitenkin mukanaan humalaiset, rettelöt ja pahoinpitelyt. Odotukset eivät täyttyneet, rahat eivät riittäneet, suhteet natisivat liitoksissaan ihmisten käydessä toistensa hermoille, ja lapset joutuivat välikäteen. Syitä oli vaikka millä mitalla. Joulu ei ollutkaan niin ihana juhla kuin kuviteltiin.

Ingrid viettäisi joulua ensimmäistä kertaa moneen vuoteen yhdessä toisen veljensä, Andersin, ja tämän perheen kanssa. Aatonaattoiltana hän oli kutsunut joitakin ystäviään kylään, sellaisia kuin hän, ystäviä joiden perhe koostui ystävistä. Lisäksi Adamkin tulisi. Ingrid hymyili jo ajatellessaan sitä. Hän oli tavannut Adamin syksyllä. Adam oli täysin erilainen kuin hän. Adam oli taiteilija, joka eli päivän kerrallaan. Adam oli pujahtanut hänen elämäänsä ja sydämeensä niin, ettei hän itsekään oikein tiennyt, miten niin oli päässyt käymään.

Ingrid meni hymyillen ovelle, puki takin ylleen ja tunnusteli, että avaimet, lompakko ja kännykkä olivat taskuissa. Sitten hän sammutti valot huoneestaan. Huomenna hän tekisi töitä puoli päivää. Sitten hän olisi vapaalla viisi päivää, tietysti sillä edellytyksellä, ettei mitään tapahtuisi. Hän toimi päivystäjänä, ja hänet voitiin kutsua töihin, jos jutut mutkistuivat. Toistaiseksi oli kuitenkin rauhallista. Ja nyt hän lähtisi jouluostoksille.

Ingrid ehti ottaa käytävässä vain kaksi askelta kohti hissiä, kun hänen työtoverinsa Viking Johansson huusi häntä, ja hän kääntyi.

Kotiin lähdössä? mies kysyi.

Ei, menen ostamaan joululahjoja.

Viking vilkaisi kelloa, ja hänen kasvoilleen levisi ärsyttävä hymy. Hän oli tuttuun tapaansa moitteettomasti pukeutunut säntillisesti silitettyyn paitaan ja tummiin chinoihin. Ingrid ei käsittänyt, kuinka mies voi aina näyttää niin huolitellulta. Myös tummat, kiharaiset hiukset oli kammattu siististi taaksepäin ja parta ajettu tarkoin. Jos sänki ehti kasvaa aavistuksen, kuten joskus päivien venyessä pitkiksi, Viking muuttui vain mukavamman näköiseksi.

Onnittelut. Valitsit todella erinomaisen ajankohdan. Lunta pyryttää niin, ettei eteensä näe, kello on varttia vaille neljä, ja jouluaattoon on kolme päivää. Haluat näköjään tungeksia ihmisvilinässä. Paikallisradiossa sanottiin, että arviolta noin parisataatuhatta göteborglaista on tänään jouluostoksilla, ja määrä kasvaa suunnilleen viidelläkymmenellätuhannella joka päivä, mitä lähemmäs joulua mennään. Tänään on siis melko hyvä päivä huomiseen ja ylihuomiseen verrattuna.

Ingrid manasi itsekseen. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa, mutta siitä oli monta vuotta, kun hän oli viimeksi käynyt jouluostoksilla. Yleensä hän osti lahjoja vain ystävilleen, Ewalle ja Helenelle, mutta tänä vuonna hänen piti ostaa niitä huomattavasti useammalle.

Niin, se sujuu niin kuin tämä työkin, pitää vain purra hammasta ja hoitaa homma. Entä itse? Olet ilmeisesti ostanut jo kaikki lahjat, koska kuulostat noin tyytyväiseltä.

Tottahan toki, aikoja sitten. Olen tapojeni orja.

Ingrid kohotti kulmaansa ja hymyili. Sitten on minun vuoroni onnitella sinua. Ei, mutta nyt minun pitää mennä.

Odota hetki, minun piti kysyä sinulta yhtä juttua. Malin Skogsby, oletko kuullut hänestä? Hän on ollut sairauslomalla yli viikon, ja minä olen yrittänyt ottaa häneen yhteyttä sekä puhelimitse että sähköpostitse, mutta hän ei vastaa. Tiedätkö sinä jotakin, tai onko hän ollut yhteydessä sinuun?

Ei, tiedän vain, että hän on sairaana. Influenssa tai jotain vastaavaa. Niin minä ainakin kuulin.

Mutta eikö kukaan täältä meiltä ole ollut puheissa hänen kanssaan?

Ingrid kohautti olkapäitään. Periaatteessa olisi toki pitänyt, mutta minä kuvittelin, että hän oli jutellut jonkun muun kanssa, koska hän ei soittanut minulle. Luulin, että te kaksi olitte melko läheisiä.

Niin minäkin luulin. Siksi onkin outoa, ettei hän ole antanut kuulua itsestään tai vastannut soittoihini ja meileihini. Olen suoraan sanoen hiukan huolissani.

Vai niin, minä luulin, että te kaksi… öh…

Että meillä on suhde, niinkö? Viking tiedusteli vinosti hymyillen.

Niin, siihen suuntaan on huhuttu.

Niin olen ymmärtänyt. En vain tajua miksi. Eivätkö kaikki jo tiedä, etten ole kiinnostunut naisista? Viking katsoi Ingridiä tutkivasti.

Juu, mutta… minä olen käsittänyt väärin monia asioita. Pari kuukautta sitten Malin tuli luokseni, koska hän oli kuullut kielteisestä suhtautumisestani siihen, että johtamissani tutkinnoissani mukana olevat seurustelevat tai tapailevat toisiaan. Oletin ilman muuta, että hän viittasi sinuun, koska te vaikutitte… Niin, ja vain te kaksi olitte silloin mukana samassa tutkinnassa, joten… Malin ei ole työskennellyt täällä kovinkaan kauan, ja te kaksi näytitte löytäneen toisenne. Hm, ja kuten itse juuri sanoit, niin on huhuttu.

Viking pudisti päätään. Meistä on kyllä tullut hyvät ystävät, ja olemme olleet paljon tekemisissä toistemme kanssa sekä töissä että vapaa-aikana, mutta sen enempää välillämme ei ole.

Mutta jos hän makaa kotona influenssan kourissa, hän ei ehkä jaksa pitää yhteyttä kehenkään. Minä yritän tavoittaa hänet huomenaamuna. Ehkä hän vastaa, kun minä soitan, mutta nyt minun täytyy mennä. Joululahjaostoksilla NK:ssa olevien ihmisten määrä kasvaa hetki hetkeltä, kuten sanoit.

Viking hymyili. Okei, näkyillään huomenna.

TORSTAI 21. JOULUKUUTA

KELLO 15.45

Humlegårdsgatan, Örgryte, Göteborg

Lunta tuiskutti niin, että Lina Wikman näki hädin tuskin jalkojaan. Tuuli piiskasi jäisiä lumihiutaleita vasten kasvoja, ja hän työnsi kädet syvemmälle taskuihin ponnistellessaan eteenpäin. Matkaa ei ollut enää pitkälti. Yleensä hän liikkui pyörällä, ja silloin matkaan meni ainoastaan kuusi, seitsemän minuuttia, mutta tässä säässä se oli mahdotonta. Piti vain tarpoa, ja hän tarvitsi rahaa. Kohta tämä aika olisi ohi, hänellä oli enää kevätlukukausi jäljellä Kauppakorkeassa, ja sitten hän valmistuisi ekonomiksi ja siivoaminen loppuisi. Sitten hän tienaisi vihdoin kunnolla ja nuukailu ja pihtailu loppuisivat. Hän ei ollut ottanut opintolainaa, vaan pärjännyt siivoustöillään. Hän oli kiitollinen lisätöistä ja siitä, että hän oli viimeisten kahden vuoden aikana saanut kolme vakituista viikoittaista siivouskohdetta. Enempää hän ei tarvinnut. Wingårdsgatanin asunto oli halpa yksiö kellarissa sijaitsevine suihkuhuoneineen. Hän pyöräili korkeakouluun ja kopioi niin paljon opiskelumateriaalia opiskelutovereiltaan kuin mahdollista. Asumisen lisäksi häneltä meni kuukausittain rahaa vain ruokaan, matkapuhelimeen ja laajakaistaan. Vaatteet hän hankki edullisesti Pelastusarmeijan myymälästä tai jostain muusta käytettyjen vaatteiden liikkeestä, eikä ikinä mitään kallista tai ylellistä.

Hän ei ollut koskaan saanut apua kotoa, koska hänellä oli kolme sisarusta, Konsumin kassalla istuva äiti ja isä, joka oli sairauseläkkeellä huonon selkänsä takia. Onneksi hänellä oli isoäiti, joka antoi hänelle pari satasta silloin tällöin. Isoäiti oli ylpeä hänestä. Hän oli suvusta ainoa, joka opiskeli yliopistossa, ja juuri siksi hän sai satalappuset. Hän oli nimittäin melko varma, etteivät sisarukset saaneet mitään.

Lina oli päättänyt ryhtyä tilintarkastajaksi. Hänellä oli hyvä numeropää; numerot kuin liimaantuivat hänen päähänsä. Tilinumero tai puhelinnumero, hänen tarvitsi nähdä ne vain kerran ja hän muisti ne. Ensin hän työskentelisi jossain tilitoimistossa, mieluiten EWS:ssä, Erik W Sternhegin tilitoimistossa Göteborgissa – kyseisen miehen kotia hän oli juuri menossa siivoamaan. EWS tunnettiin siitä, että sen asiakkaina oli suuria ravintoloitsijoita, monia Göteborgin tunnetuimpia julkkiksia ja useita merkittäviä yrittäjiä ja johtajia. EWS:ssä työskennellessään hän tutustuisi rikkaisiin ihmisiin ja solmisi hyviä kontakteja. Lina halusi kivuta ylöspäin, eikä vain taloudellisesti, vaan myös sosiaalisesti. Jonkin ajan kuluttua hän perustaisi oman tilitoimiston ja rikastuisi. Hän onnistuisi varmasti tavoitteessaan.

Vihdoin hän kääntyi Humlegårdsgatanille. Nyt ei ollut enää pitkälti. Kaikki hänen siivouskohteensa sijaitsivat täällä Örgrytessä, ja täältä hänkin aikoi ostaa talon itselleen. Örgrytessä oli statusta. Kaikki tiesivät, missä Örgryte sijaitsi, kaupunginosa huokui rahaa ja arvovaltaa. Viimein hän tuli Erik W Sternhegin talon eteen. Suuri omakotitalo harmaaksi rapattuine julkisivuineen ja sisäänkäyntiä kehystävine valkoisine pilareineen oli koko kadun hienoin, ainakin Linan mielestä. Hän veti vastahakoisesti käden lämpimästä taskusta ja näppäili ovikoodin, jotta Sternhegin koristeellisin, kullanvärisin nimikirjaimin varustettu, iso rautaportti aukesi. Koodi, 1632, oli pysynyt samana siitä lähtien, kun Lina oli aloittanut siivoamisen runsaat kaksi vuotta sitten. Lützenin taistelun vuosi, hän ajatteli joka kerta painellessaan numerot etusormellaan, ja lukko avautui.

Ihmiset eivät yleensä olleet kotona, kun hän meni siivoamaan. Siivoojan palkkaaminen oli Ruotsissa yhä hiukan hävettävää, vaikka maksaisikin työstä kunnolla. Linaa yksinolo ei haitannut. Oikeastaan hän piti siitä, sillä työskentely oli kurjempaa, jos joku oli kotona. Silloin hänestä useimmiten tuntui siltä, että häntä tarkkailtiin. Sen sijaan hän nautti siitä, kun sai olla taloissa itsekseen, koska voi katsella kaikkea, hypistellä hienoja tavaroita ja kuvitella, että ne olivat hänen omiaan. Hän oli istunut Erik W Sternhegin työtuolissa. Nojannut ison, mustan nahkatuolin selkänojaan ja nostanut jalkansa kirjoituspöydälle ihaillessaan seinille ripustettuja lukuisia valokuvia, joissa mies poseerasi jonkun julkkiksen kanssa. Yhdessä kuvassa Sternheg jopa kätteli Bill Clintonia. Toisinaan hän huvitteli menemällä pariskunnan makuuhuoneeseen ja astumalla sisään, kyllä vain astumalla sisään, Sternhegin vaimon pukeutumishuoneeseen ja katselemalla kaikkia hienoja merkkivaatteita. Kerran hän oli kokeillut yhtä rouvan iltapukua, Diorin luunvalkoista silkkileninkiä, jossa oli helmikirjailua, mutta hän oli osoittautunut parikymmentä senttiä liian lyhyeksi, joten kokeilu ei ollut ollut kovinkaan onnistunut.

Hän oli käynyt Erik W Sternhegin yrityksen kotisivuilla monta kertaa ja surfaillut usein internetissä selvittääkseen miehestä ja tämän yrityksestä kaiken mahdollisen. Ja sen jälkeen hän oli päättänyt haluavansa työskennellä juuri kyseisessä firmassa.

Hänen piti ponnistaa voimansa äärimmilleen työntääkseen lumen sivuun avatessaan portin. Lunta ei ollut luotu, ja talo oli aivan lumen peitossa. Se oli epätavallista. Vain ulkovalo kajasti kelmeästi, ja sakea lumipyry heikensi valaistusta entisestään. Kummallista, mutta ehkä Sternhegit olivat matkoilla. Rikkaat ihmiset tapasivat matkustaa pois jouluksi ja uudeksivuodeksi. Monet hänen varakkaista perheistä tulevat opiskelutoverinsa tekivät niin. Hän itse ei ollut koskaan käynyt ulkomailla, paitsi Tanskassa, mutta sitä tuskin laskettiin.

Kahlatessaan lumessa, jota oli ehtinyt kertyä jo puoli metriä ylenpalttisesti tuiskuttaen, hän kiersi talon takapuolella sijaitsevalle keittiön ovelle. Häntä paleli niin, että hän tärisi. Hemmetin viima, hän manasi. Se oli Göteborgin ainoa huono puoli; täällä tuuli lähes aina vuodenajasta riippumatta. Hän otti toisen hansikkaan kädestään ja kaiveli talon avainta takintaskustaan. Hetken tunnustelun jälkeen hän löysi avaimen, työnsi sen lukkoon ja kiersi. Hän yritti potkia lunta pois saadakseen oven auki, muttei onnistunut kovin hyvin. Sitten hän huomasi portaiden vieressä lumen alle jääneen luudan ja harjasi oven edustan pikaisesti. Helkkari, miten kylmä olikaan. Hän halusi sisälle lämpimään, ylellisyyteen. Tässä talossa oli kaikki, mitä hän halusi – designesineitä, aitoja mattoja ja hyvästä mausta kertovia huonekaluja. Talossa jopa haisi raha.

Lina uurasti avatakseen oven. Se oli jäätynyt tiukasti kiinni, mutta parin nykäisyn jälkeen se antoi lopulta periksi, ja hän livahti kiireesti sisään ja sulki oven perässään. Hän pudisteli lumen yltään niin hyvin kuin pystyi, riisui sitten ulkovaatteensa ja ripusti ne siististi pieneen aulaan. Miten ihanaa olikaan päästä lämpimään. Hän seisahtui hetkeksi paikalleen vain nauttiakseen siitä.

Hälytys. Hän oli melkein unohtanut hälytyksen. Nopeasti hän kääntyi, avasi ulko-oven vieressä olevan pienen luukun ja sammutti hälytyksen naputtelemalla saman koodin kuin portilla. Ellei hän olisi tehnyt sitä, aivan viime tingassa, Securitas olisi ollut täällä vartin päästä. Hän hymyili kuitenkin itsekseen, tuskin tänään. Kännykkä, hän muisti ja otti puhelimen takkinsa sisätaskusta.

Näytössä luki, että hänelle oli kaksi uutta viestiä, ja häntä ahdisti heti, vatsalihaksia kouristeli vaistomaisesti ja kurkkuun kohosi sapenmaku. Makusilmut reagoivat automaattisesti, ja Lina nieleskeli kerta toisensa jälkeen päästäkseen eroon inhottavasta mausta suussaan. Eikö se pirulainen koskaan lopettanut? Pari päivää oli ollut rauhallista, ja hän oli toivonut kiusaamisen päättyneen. Mutta eiväthän viestit välttämältä olleet mieheltä. Voivathan ne ollut joltakulta toiselta. Mutta keneltä? Hän oli vaihtanut puhelinnumeroa toissapäivänä eikä ollut ehtinyt lähettää uutta numeroaan kuin äidilleen ja joillekin opiskelukavereilleen. Epäröiden hän sormeili puhelintaan. Sitten hän teki päätöksen. Hänen pitäisi kuitenkin lukea viestit, joten hän avasi ensimmäisen.

Uusi numero, unohdit kertoa sen minulle… Ratkaistaan tämä kaikessa rauhassa niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Olet sen minulle velkaa… Etkö ota koskaan vastuuta tekemisistäsi? Särjit sydämeni, mutta minä en anna ikinä periksi!

Helkkari, helkkari, helkkari. Mies oli jo onnistunut selvittämään hänen uuden numeronsa. Kohta hän ei enää jaksaisi. Hän ei enää ikinä menisi yhdellekään deittisivustolle. Useimmat hänen opiskelukavereistaan olivat puhuneet nettideittailusta, ja se oli kuulostanut jännittävältä. Kotona istuminen ja flirttailu tietokoneen välityksellä olivat tuntuneet turvalliselta. Hän ei ollut pannut nettiin omaa kuvaansa eikä oikeaa nimeään, vaan tehnyt kuten muutkin, kirjautunut sisään ja liittynyt jäseneksi parille deittisivustolle tekaistulla nimellä. Hän oli nimennyt itsensä Villiksi Bettyksi ja saanut tukuittain vastauksia. Useimmat olivat olleet täysin järjettömiä, mutta jotkin olivat kuulostaneet melkein vakavilta, ja hänen uteliaisuutensa oli herännyt, varsinkin erästä Markus-nimistä miestä kohtaan. He olivat lähetelleet sähköpostiviestejä muutaman viikon ja tavanneet sitten. Hän ei ollut pettynyt, päinvastoin, mies oli ollut tavattoman mukava ja charmikas. Ensi tapaamisella he olivat käyneet kahvilla Hagassa ja Markus oli tarttunut kohteliaasti hänen käteensä tervehtiäkseen häntä ja hymyillyt leveästi ja luottamusta herättävästi. Heillä oli ollut paljon juteltavaa, vaikka mies oli vähintään kymmenen vuotta häntä vanhempi, ja heidän erotessaan mies oli halannut häntä, ja silloin hän oli ollut mennyttä. Hän oli rakastunut. Hän ei käsittänyt, kuinka niin mukava ja hauska mies halusi olla tekemisissä hänen kanssaan, ja hän oli antanut miehelle kännykkänumeronsa, kaikkien nettideittailusta lukemiensa sääntöjen ja suositusten vastaisesti. Sen jälkeen Markus oli lähettänyt lyhyitä, herttaisia tekstiviestejä monta kertaa päivässä, ja kun he olivat tavanneet pari kertaa eri kahviloissa ympäri kaupunkia, Lina oli kutsunut miehen kotiinsa. Mies oli tuonut kukkasia, kaksikymmentä punaista ruusua ja runokirjan, rakkausrunoja. Lina oli rakastunut korviaan myöten.

Rakkaushuumaa oli kestänyt melkein neljä kuukautta, ja he olivat tavanneet monta kertaa viikossa, aina hänen luonaan. Jonkin ajan kuluttua hän oli huomannut miehen mustasukkaisuuden. Ensin hän oli pitänyt sitä huolenpitona, mutta sitten hän oli tajunnut miehen haluavan hallita hänen elämäänsä ja yrittänyt päästä eroon miehestä. Mutta silloin helvetti oli ryöstäytynyt valloilleen, se, jota oli nyt jatkunut vuorokaudet läpeensä runsaat kaksi kuukautta. Mies soitti likimain kaksi-, kolmekymmentä kertaa päivässä. Tekstiviestejä vyöryi hänen matkapuhelimeensa, ja mies kirjoitti pitkiä sähköpostiviestejä, joissa hän kertoi, kuinka paljon hän Linaa rakasti ja kuinka huijatuksi hän itsensä tunsi. Lisäksi hän kyseli, kuinka monen muun miehen kanssa Lina oli heidän suhteensa aikana ollut, ja kertoi, ettei lakkaisi ikinä taistelemasta. Kyynelet polttelivat Linan silmäluomia, ja hän henkäisi pari kertaa syvään. Mies ei ollut kyynelten arvoinen. Sitten hän avasi seuraavan viestin esiin.

Pidä huolta itsestäsi, toivottavasti sinulla menee hyvin ja saat… viettää mukavia joulunpyhiä! Saatan lähettää pari lahjaa ystävillesi… Haleja, Markus

Lina tunsi, kuinka hätäännys voimistui ja levisi jokaiseen hermosyyhyn. Mitä mies tarkoitti mukavilla joulunpyhillä? Mitä tämä nyt aikoi? Ja lähettää lahjoja hänen ystävilleen? Ehkä hänen pitäisi mennä poliisin puheille. Hän oli harkinnut sitä monta kertaa ja seissyt jo poliisiaseman edessä Skånegatanilla, mutta joka kerta rohkeus oli pettänyt. Sillä mitä hän sanoisi? Että hän oli nimittänyt itseään deittisivustolla Villiksi Bettyksi ja alkanut kirjoitella tuntemattoman miehen kanssa. Hän oli ollut naiivi ja kirjoittanut paljon kaikenlaista, joka ei pitänyt paikkaansa – muun muassa rikkaista ystävistä sun muusta – vain siksi että netissä oli helppo flirttailla ja antaa ymmärtää olevansa paljon rajumpi ja kokeneempi kuin tosiasiassa oli. Hän oli avannut sydämensä ja kertonut itsestään ja kavereistaan. Näin jälkikäteen hän oli kuitenkin huomannut, ettei tiennyt Markuksesta oikeastaan mitään. Vasta nyt hän oli tajunnut, kuinka taitavasti mies oli houkutellut hänet paljastamaan kaiken mahdollisen, mutta kertonut itsestään vain pikkujuttuja. Lina oli tarkistanut Markuksen kännykkänumeron. Se oli prepaid-liittymä. Eklandagatanilla Johannebergissä asui kyllä mies, jonka nimi oli Markus Lindkvist, mutta kun Lina oli pyöräillyt sinne ja soittanut ovikelloa, oven oli avannut aivan eri mies. Lopulta mies oli näyttänyt ajokorttiaan todistaakseen henkilöllisyytensä, kun Lina ei ollut antanut periksi. Jos Lina näyttäisi saamansa tekstiviestit poliisille, nämä eivät ymmärtäisi, miksi hän koki ne uhkaavina. Jokaisessa viestissä ja sähköpostissa olevat kolme pistettä saivat hänet kuitenkin voimaan pahoin ja ahdistivat häntä niin, että hän pystyi tuskin enää nukkumaan ja syömään. Rivien välissä piili uhka.

Se sika tiesi, mitä teki. Lina oli lukenut kyseisestä käytöksestä netistä, ja sitä kutsuttiin stalkkaukseksi. Jotkut stalkkerit jatkoivat vuosikausia. Stalkkerin kirjeisiin, puheluihin, tekstiviesteihin tai sähköposteihin ei pitäisi vastata, sillä kaikenlainen vastakaiku innosti heitä ja johti siihen, että vainoaminen jatkui ja usein kiihtyi. Aluksi Lina oli soittanut ja yrittänyt puhua Markukselle järkeä. Mies oli vaatinut hyvitystä. Linan pitäisi vastata teoistaan ja pyytää anteeksi sitä, että oli pilannut Markuksen elämän väittämällä rakastavansa tätä mutta päättämällä sitten yhtäkkiä suhteen niin, että Markus oli tuhlannut häneen neljä kuukautta elämästään. Markus ei tyytynyt sellaiseen. Lina oli pyytänyt anteeksi, hän oli itkenyt ja huutanut, mutta mikään ei ollut auttanut. Mies ei ollut lopettanut vainoamistaan. Hän ei pystynyt siihen, hän sanoi, koska hän rakasti Linaa ja tiesi Linankin rakastavan häntä. Heidät oli tarkoitettu toisilleen.

Silloin Lina oli päättänyt noudattaa netistä lukemaansa neuvoa vastata hiljaisuudella, olla vastaamatta miehen soittoihin tai tekstiviesteihin. Ensin ahdistelu oli pahentunut, mutta sitten se oli rauhoittunut. Oli ollut jopa päiviä, jolloin hän ei ollut kuullut miehestä mitään, ja hän oli luullut miehen luovuttaneen, mutta nyt mies näytti saaneen uutta puhtia. Kännykkä kilahti, ja Lina säpsähti äänen kuullessaan. Näytössä luki, että hän oli saanut uuden viestin. Kyynelet kihosivat hänen silmiinsä kaikesta huolimatta, ja hänet vallannut toivottomuus imi kaiken energian hänen kehostaan. Varovasti hän nojasi aulan seinään ja luki uuden viestin.

Tunteeko Erik W Sternheg Villin Bettyn? Minä voin suositella sinua, kun haet töitä! Lähetän muutaman Villin Bettyn meilin… Vai… ratkaistaanko asia kahden kesken? Milloin tavataan? Sinä päätät…

Lina liukui hitaasti lattialle, kunnes hän kökötti sikiöasennossa. Ei sitä, hän ajatteli, ei juuri sitä. Mies ei saanut pilata unelmaa, jota varten hän oli taistellut monta vuotta. Jos mies lähettäisi Sternhegille Villin Bettyn sähköpostiviestejä, Lina ei ikinä pääsisi töihin EWS:ään. Hän istui paikallaan pari minuuttia. Sitten hän ryhdistäytyi ja soitti Markukselle, joka vastasi heti ensimmäisen hälytysäänen jälkeen.

Hei, pikku sydänkäpyseni! Miten voit? mies kysyi.

Hemmetti, Linan teki mieli huutaa, mutta hän hillitsi itsensä. Ei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. Hyvin, hän vastasi sen sijaan ja pyyhkäisi kasvoja käsivarrellaan kuivatakseen kyynelet. Mitä sinä oikein haluat? Todella?

Minä? Mitä minä haluan? Että sinä tajuat, mitä olet tehnyt minulle. Että sinä vain leikit kanssani monta kuukautta. Minä tein kaikkeni sinun vuoksesi, lähetin lemmenpostia ja tekstiviestejä monta kertaa päivässä. Ostin lahjoja, joita sinä otit mielelläsi vastaan, vai mitä? Mutta sitten yhtäkkiä sinä halusit lopettaa ja vieritit kaiken syyn minun niskoilleni. Onko joku toinen ottanut minun paikkani? Mitä? Kuinka montaa miestä sinä oikein tapailit silloin, kun me olimme yhdessä?

He olivat käyneet saman keskustelun ties kuinka monta kertaa aiemmin. Ei, Markus. Tapailin vain sinua, ja sinä tiedät sen. Näithän sinä sähköpostikansioni joka kerta, kun me tapasimme. Ei minulla ollut ketään toista. Etkö voi jättää minua rauhaan?

Olen ajatellut yhtä asiaa. Olet voinut tyhjentää postilaatikkosi ennen kuin annoit minun nähdä sen. Minä en olekaan mikään typerys, muista se.

Ei, vannon, etten tehnyt niin ikinä. Tapailin vain sinua, eikä ketään muuta ollut. Mitä sinä haluat? Miksi et voi antaa minun olla? En halua olla enää missään tekemisissä kanssasi. Lakkaa vainoamasta minua.

No, rauhoitu nyt. Sinä tiedät, millaista meillä oli yhdessä, enkä minä voi vain jättää sinua. Kai sinä sen tajuat? Annoit minulle neljä ihmeellistä kuukautta, kunnes teit siitä yhtäkkiä lopun ilman järkevää selitystä. Minä olen sellainen ihminen, jonka täytyy ymmärtää, ennen kuin voin jatkaa eteenpäin. Niin kauan kuin sinä jatkat samaan malliin, et vastaa soittoihini etkä suostu tapaamaan minua ja antamaan selitystä, jonka voin ymmärtää, niin kauan minä jatkan. Minä rakastan sinua ja sinä tiedät, että sinä rakastat minua, joten miksi jatkat näin? Mitä on oikein tapahtunut? Täyskäännökseesi täytyy olla jokin syy. Sinulla on joku toinen, eikö vain? Nyt me tapaamme ja selvitämme asian.

Oli samantekevää, mitä Lina sanoi. Mies vain väänteli ja käänteli sanoja ja väitti, ettei hänellä ja hänen hallitsevalla käytöksellään ollut mitään tekemistä asian kanssa. Lina katsoi kelloa. Jo varttia vaille viisi. En ehdi nyt jutella pitempään. Minun pitää tehdä töitä, mutta voimme tavata huomenna, jos haluat.

Selvä, minun pitää mennä sinun tekemistesi mukaan, kuten tavallista. Tulen luoksesi seitsemän aikaan huomeniltana. Mukavaa iltaa, ja kuule… Nyt mies nauroi.

Niin.

Minä tiedän, että sinä rakastat minua.

Niin puhelu päättyi. Mies sulki puhelimen. Se pirulainen nautti. Linan teki mieli heittää puhelin seinään, mutta hän työnsi sen kuitenkin takataskuunsa. Nyt hän siivoaisi. Keskittyisi johonkin muuhun kuin Markukseen ja siihen, että tämä tulisi hänen luokseen huomenna. Hänen piti keksiä jotain, millä saisi miehen lopettamaan, keplotella tämä jollain tavalla otteeseensa. Hän meni päättäväisesti siivouskaapin luo ja otti sieltä pölynimurin, sangon siivousrätteineen sekä Ajaxin ja Vimin. Tänään hän aloittaisi yläkerran kylpyhuoneesta, koska se oli yleensä siivouksen tylsin ja kurjin homma. Kun hän nousi yläkertaan johtaville portaille, hänen nenäänsä leijui outo metallinen haju, joka voimistui hänen noustessaan ylemmäs. Hän ei osannut sanoa, mistä se tuli. Sitten haju muuttui toisenlaiseksi, ummehtuneeksi. Voisiko jossain huoneessa olla kuollut rotta? Lina oli kuullut puhuttavan, että rotat voivat kiivetä viemäreitä pitkin vessanpönttöön tällaisissa vanhoissa taloissa. Yläkertaan päästyään hän laski imurin ja sangon puhdistusaineineen lattialle. Hyi hemmetti, mikä löyhkä. Hitaasti hän meni televisiohuoneen ohi kohti päämakuuhuonetta. Haju tuli sieltä. Vuode oli sijattu, ja kaikki näytti sellaiselta, kuten aina. Hän avasi pukeutumishuoneen oven. Kaikki oli pikkutarkasti järjestyksessä. Jäljellä oli enää kylpyhuone. Hän epäröi, jotain oli vialla. Hän empi yhä. Vaisto käski hänen kääntyä, mutta hän oli myöhässä ja hänen piti ryhtyä töihin. Niin hän tarttui oveen ja kiskaisi sen selkoselälleen. Hänen kohtaamansa näky oli sanoinkuvaamaton ja säilyisi hänen verkkokalvoillaan monta vuotta. Valkoiset kaakelit eivät olleet valkoiset, vaan seinillä oli ruskeita raitoja ja tahroja. Joihinkin kohtiin oli roiskunut pitkulaisia, säikeisiä riekaleita, jotka näyttivät siltä, kuin ne olisi liimattu paikalleen. Hänen katseensa kiersi huonetta ja kirjasi kaiken näkemänsä, ennen kuin aivot rekisteröivät sen, mitä hänen edessään lattialla oli. Kalmankalpea, alaston mies makasi vatsallaan kasvot kovaa laattalattiaa vasten. Takaraivo ja koko selkä olivat yhtä veristä mössöä. Näytti siltä, kuin joku olisi yrittänyt puhkoa miehen, pyöreitä reikiä oli kaikkialla. Sitten Lina huomasi miehen jalan vieressä kirveen ja tajusi vaistomaisesti, miksi mies näytti siltä, miltä näytti.

Silloin Lina tajusi, että lattialla makasi mitä ilmeisimmin Erik W Sternheg, ja jäätävä kylmyys valtasi hänen kehonsa. Hän hapuili kännykän takataskustaan ja näppäili hätänumeron yllättävän vakain sormin. Kun joku ikuisuudelta tuntuvien sekuntien jälkeen vihdoin vastasi, Linan vatsaa kouraisi ja sappi suorastaan ryöpsähti suihkuna kylpyhuoneen lattialle ja Erik W Sternhegin tohjoksi hakatulle ruumiille.

TORSTAI 21. JOULUKUUTA

KELLO 17.19

Hätäkeskus, Göteborg

Hätäkeskuspäivystäjä Magnus Axelsson yritti korjata korvaa hankaavaa handsfree-kuulokettaan. Hän ei ollut ehtinyt käydä vaihtamassa sitä uuteen. Se veisi vain pari minuuttia, mutta päivä oli kuin noiduttu. Yksikään päivystäjistä ei ollut ehtinyt pitää suunnittelemiaan taukoja, ja heillä oli pulaa väestä. Monet halusivat vapaata ennen joulua, ja henkilökunnan keskuudessa riehui vatsatautiepidemia. Göteborgin lumikaaoskin teki tehtävänsä. He eivät olleet varautuneet jatkuvan lumisateen seurauksiin, koska Ilmatieteen ja hydrologian laitos ei ollut ennustanut sitä, ja navakka tuuli pahensi vielä tilannetta.

Hänen toiselle olkapäälleen laskeutui käsi, ja hän kääntyi. Hänen takanaan seisoi Ulrika, vuoropäällikkö, joka toi hänelle kupillisen kahvia.

Onko säästä kuulunut mitään uutta? Magnus tiedusteli.

Vain sen verran, että sama meno jatkuu. Toivottavasti lumentulo hellittää pian. Ei pyry voi jatkua loputtomiin. Nyt on tuiskuttanut järjettömästi jo puolitoista vuorokautta. Pelastuslaitoksella ja ambulansseilla on jatkuvasti peevelinmoisia vaikeuksia päästä perille, ja lumenauraajat tekevät töitä vuorokauden ympäri, jotta akuuteimmille turmapaikoille päästäisiin. Juuri nyt ensisijaisten ambulanssikyytien odotusaika on seitsemän tuntia. Pelastustoimi on valjastanut kaikki resurssinsa, ja puolustusvoimat on lähettänyt jokaisen liikenevän ajoneuvon auttamaan katujen auraamisessa.

Magnus nyökkäsi ja huokaisi itsekseen. Hänen vuoronsa päättyisi puolen tunnin kuluttua ja hän oli väsynyt ja nälkäinen, mutta hän ymmärsi, ettei pääsisi kotiin ja että seuraavan vuoron päivystäjien olisi yhtä vaikeaa päästä töihin. Voisitko tuoda minulle uuden kuulokkeen? Tämä raapii pirusti.

Totta kai. Palaan viiden minuutin kuluttua.

Magnuksen edessä oleva näyttö välkkyi itsepintaisesti odottavan puhelun merkiksi. Näyttö kertoi myös, että monta puhelua oli jonossa. Magnus siemaisi kahvia, avasi linjan ja vastasi.

"Hätäkeskus.