Armonisku

By Christina Larsson

86-vuotias mies löydetään kuolleena lukitusta vaatehuoneesta Pennygångenin asuinalueella. Oikeuslääkärin tutkimus osoittaa, että ruumis on maannut asunnossa puoli vuotta sen jälkeen, kun uhri on nääntynyt kuoliaaksi. Rikoskomisario Ingrid Bergman on juuri palannut töihin pitkältä sairaslomalta. Niinpä rikostarkastaja Karin Falk saa tehtäväkseen johtaa murhatutkintaa ja Ingridin on määrä auttaa häntä. Samaan aikaan Göteborgissa käynnistyvät maaseutumessut merkittävien turvavalmisteluiden kera, sillä maaseutuministeri on joutunut tappouhkauksen kohteeksi. Viljelijät osoittavat mieltään siitä, että poliitikot antavat suurten yhtiöiden ohjata ruokateollisuutta ja polkea maidon sekä muiden maataloustuotteiden hintoja. Messujen yhteydessä Ingrid vuokraa talonsa NOA:lle, Kansalliselle operatiiviselle yksikölle, joka huolehtii messujen turvajärjestelyistä. Ratkaisulla on kohtalokkaita seurauksia, ja pian Ingrid tempautuu hengenvaaralliseen peliin, jossa hän ei tiedä enää keneen luottaa.

Armonisku on romaani ihmissuhteista, pirullisesta valtapelistä ja murhasta, joka ravistelee koko Ruotsia. Se on viides itsenäinen osa vakavan rikollisuuden tutkintayksikössä työskentelevästä rikoskomisario Ingrid Bergmanista kertovassa sarjassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Oct 17, 2019
• ISBN: 9789178291625

Book preview

[e-mail]

MAANANTAI 15. TOUKOKUUTA

KELLO 12.45

Kävelymatkaan meni vain vartti, mutta hän ehti kuitenkin ajatella sitä, minne oli matkalla. Hänelle esitettäisiin kysymyksiä ja häntä arvioitaisiin henkisesti, ja sitten hänestä kirjoitettaisiin lausunto, joka ratkaisisi hänen tulevaisuutensa.

Rikoskomisario Ingrid Bergman kohotti katseensa tummalle taivaalle. Pilvet olivat peittäneet sen ja ripsautelleet kylmiä sadekuuroja jo monta viikkoa. Säätilan ainoa myönteinen puoli oli se, että hänen oli helpompi salata raskautensa.

Kertoisitko, mitä tapahtui? Psykologin johdantokysymys oli odottamaton, hän meni suoraan asiaan.

Etkö tiedä sitä?

Psykologi Gunilla Katz, seitsemänkymppinen nainen, tarkkaili Ingridiä ilmeenkään värähtämättä. Kaikki hänessä oli neutraalia, meikittömät kasvot ja värittömät vaatteet. Kaulassa roikkuvat tulipunaiset silmälasit samanvärisine ketjuineen antoivat kuitenkin vihiä siitä, ettei hänen älyään kannattanut aliarvioida valjun ulkokuoren perusteella.

Tiedän kyllä, mutta se on toisten kertomaa, psykologi vastasi. Haluan kuulla sinun versiosi, sinuahan minä arvioin.

Ingrid kohautti olkapäitään. Johdin heti vuodenvaihteen jälkeen nuorten naisten murha- ja pahoinpitelytutkintaa täällä Göteborgissa. Ykskaks yllättäen löytyi sekä viitteitä että todisteita siitä, että tekijä olisin ollut minä ja että olisin syyllistynyt muihinkin yhtä törkeisiin rikoksiin. Ja toisin kuin työtoverini, sisäinen tutkinta uskoi, että minä olin syyllinen. Siinä vaiheessa päätin painua maan alle, jotta voisin puhdistaa nimeni ja selvittää, kuka rikosten takana todella oli.

Psykologin katse terävöityi, ja hän nojautui aavistuksen verran eteenpäin tuolissaan.

Tapahtumista on melkein neljä kuukautta. Oletko toipunut fyysisesti?

Melko lailla, mutta olen yhä sairauslomalla.

Juttu herätti paljon huomiota mediassa.

Niin. Entä sitten…?

Psykologi otti kansion ja alkoi lukea ääneen: "Rikoskomisario Ingrid Bergman etsintäkuulutettuna murhasta. Rikoskomisario Ingrid Bergman kadonnut jälkiä jättämättä. Epäilykset komisariota kohtaan jakavat Göteborgin poliisin. Lauseet ovat lehti- ja lööppiotsikoita. Miltä tuntui lukea niitä?"

Ingrid katsoi psykologia pitkään ennen kuin vastasi.

Lehdistölle jaettiin tietoa todella hyvin koko ajan.

Gunilla Katz rypisti otsaansa.

Et vastannut kysymykseeni.

Miltä se tuntui? Ingrid pudisti ärtyneesti päätään. Niin… oudolta.

Miksi luulet työtoveriesi uskoneen, ettet ollut syyllistynyt siihen, mistä sinua syytettiin?

Koska he tiesivät, että olisin pystynyt tekemään rikokset jättämättä jälkiä itsestäni.

Tarkoitatko, että sisäinen tutkinta aliarvioi sinut?

Kyllä.

Muutaman hetken Ingrid oli näkevinään tukahdutetun hymynkareen psykologin kasvoilla ja rentoutui. Se oli kuitenkin hätiköityä.

Onko sinulla yhä suhde Adam Hedéniin?

Se on yksityisasia, minkä voit kernaasti kirjoittaa raporttiisi sanatarkasti.

Siinä tapauksessa sinun pitää ymmärtää, että tammikuisten tapahtumien takia, kun nimesi ja kasvosi tulivat tutuiksi koko Ruotsin kansalle, henkilökohtainen tilasi kaventui.

Usko pois, olen kyllä tietoinen siitä.

Psykologi tarkasteli Ingridiä arvoituksellinen ilme kasvoillaan ennen kuin jatkoi.

Minun tehtäväni ei ole etsiä sinusta heikkouksia, joista sitten raportoisin eteenpäin, mutta sinun pitää olla henkisesti hyvässä tasapainossa, jos aiot palata virkatehtäviisi. Oletko miettinyt, mitä olisi tapahtunut, ellet olisi painunut maan alle ja päättänyt selvittää, kuka yritti lavastaa sinut syylliseksi?

Olen, ja toimisin edelleen samalla tavalla.

Et siis luottanut lainkaan sisäisen tutkinnan tekemään selvitykseen?

Minä en olisi hoitanut sitä samalla tavalla kuin he.

Psykologi laski lehtiön ja kynän vieressään olevalle pikkupöydälle.

Ellei sinulla ole mitään kysyttävää, voimme lopettaa tältä päivältä. Meidän pitää kuitenkin tavata vielä. Pääsetkö tulemaan ensi tiistaina yhdeltätoista?

Tämänhetkisen tilanteen mukaan kyllä.

Hyvä. Psykologi nousi, ojensi kätensä ja hymyili Ingridille ensimmäistä kertaa.

MAANANTAI 15. TOUKOKUUTA

KELLO 14.03

Iäkäs mies löydettiin kuolleena asunnostaan Pennygångenissa Högsbossa pari tuntia sitten, rikostarkastaja Karin Falk aloitti, ja hänen juuri koolle kutsumaansa käskynjakoon tulleet kalvakat työtoverit katselivat häntä uupuneesti. Organisaatiouudistusten ja sairauslomien takia useimmat heistä olivat enemmän tai vähemmän rasittuneita, hän mukaan lukien.

Ensimmäisenä paikalla olleiden konstaapelien mukaan hälytyksen tehnyt kiinteistönhoitaja oli soittanut ovikelloa tarkastaakseen asunnon ilmastointilaitteet. Kun hän raotti postiluukkua jättääkseen ilmoituslapun, hän tunsi kammottavan hajun ja näki posti- ja mainoskasan eteisen lattialla. Kuollut mies, joka on ilmeisesti asunnon haltija Sven-Bertil Lindsten, löydettiin lukitusta vaatehuoneesta. Avain oli ovessa ulkopuolella. Tekniset tutkijat ovat olleet paikalla puolisen tuntia, muun muassa Nilsson ja Boberg. Ensimmäisen arvion mukaan mies on maannut vaatehuoneessa ainakin kuukauden, luultavasti kauemmin. Minä ja Thomas lähdemme paikan päälle heti, kun täältä pääsemme. Nina ja Viking, selvittäkää kaikki mahdollinen asunnonhaltijasta, ottakaa yhteyttä omaisiin, syöttäkää miehen tiedot tietojärjestelmiimme ja niin edelleen.

Oveen koputettiin lyhyesti ja sisään astui Albert Tingström, paikallisen henkirikosyksikön päällikkö. Tulin vain kertomaan, että media tietää jo Pennygångenin ruumiista ja että Holger Bjurstedt on nimitetty jutun syyttäjäksi.

Karin ähkäisi mielessään. Hän ei yllättyisi, jos nimenomaan syyttäjä Bjurstedt olisi vuotanut tiedon toimittajille.

Selvä, hän totesi vastahakoisesti. Otan yhteyttä häneen, kun olemme käyneet rikospaikalla ja meillä on enemmän kerrottavaa.

Tingström nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen.

Odota, Thomas Alfredsson huikkasi. Milloin Ingrid palaa töihin? Ja miten hän oikein voi?

Tapaan hänet huomenna. Sen enempää en pysty nyt sanomaan.

Epävarmuus väreili ilmassa, ja Karin tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja vajavaiseksi. Eikö hän ollut toisten mielestä tarpeeksi hyvä? Häntä verrattiin koko ajan Ingridiin, vaikka kukaan ei sanonutkaan sitä ääneen hänen kuultensa.

Karin nielaisi työläästi ja rikkoi hiljaisuuden naputtamalla pöytää kynällään. Kysyttävää? Ellei, niin tämä oli tässä. Pidetään yhteyttä päivän aikana. Seuraava tilannepalaveri on huomenna heti aamukahdeksalta.

MAANANTAI 15. TOUKOKUUTA

KELLO 14.23

Ingrid Bergman katseli ympärilleen pankkisalissa. Hän etsi istumapaikkaa odottaessaan, että kello tulisi puoli kolme. Kehoa jomotti kuin rankan voimaharjoittelun jälkeen, ja häntä kuvotti. Hän oli oksentanut lähes joka aamu tammikuun lopusta lähtien. Kouristukset käänsivät koko vatsan ylösalaisin.

Pankkivirkailija, jonka kanssa hän oli sopinut tapaamisen, tuli muutaman minuutin kuluttua. Nainen esittäytyi Birgitta Thoriksi, palveluneuvojaksi. Hänellä oli tummansininen kaksiosainen jakkupuku, helmet kaulassa ja niin huoliteltu meikki, että Ingrid tunsi jäävänsä heti alakynteen.

Ottaisitko jotain juotavaa? Kahvia? Birgitta Thor hymyili Ingridille ystävällisesti, kun he istuutuivat alas.

Tavallisesti Ingrid olisi vastannut myöntävästi, mutta nyt jo pelkkä kahvin mainitseminen inhotti häntä ja hän pudisti päätään.

Miten voin auttaa sinua? Jos olen käsittänyt oikein, kyse on asuntolainastasi.

Niin, tarvitsen pidennystä maksuaikaan.

Selittäisitkö vähän tarkemmin? Millaista pidennystä haet?

Olen ollut sairauslomalla tammikuusta lähtien, joten tuloni ovat pienentyneet. En tiedä tarkalleen, milloin pääsen takaisin töihin. Lisäksi asiaa mutkistaa se, että odotan lasta. Laskettu aika on syyskuussa, ja anon silloin äitiysrahaa.

Oi, onneksi olkoon.

Kiitos, mutta äitiysraha on yhtä pieni kuin sairauspäiväraha. Minulla ei ole puskurirahastoa, ja siksi en tahdo selvitä maksuista niin kauan kuin olen sairauslomalla. Voiko kuukausittaisen maksun puolittaa ja voinko saada lyhennysvapaata loppuvuodeksi?

Minun pitää palata asiaan myöhemmin, neuvottelen esimiesteni kanssa. Oletko harkinnut muuttoa halvempaan asuntoon?

Ingrid nousi hitaasti, ärtymys alkoi kalvaa häntä. En. Se ei ole ajankohtaista. Otat varmaan yhteyttä minuun ja kerrot päätöksen tämän viikon aikana. Sovitaanko niin?

Lupaan palata asiaan niin pian kuin mahdollista. Totta kai asian ratkaiseminen on pankinkin edun mukaista.

Kadulle päästyään Ingrid sadatteli ääneen. Helvetti, että hän oli surkea hoitamaan asioita, kun oli kyse hänen rahoistaan.

Mutta että hän myisi talon? Ei ikinä!

Kaikki järjestyisi, kunhan pankki vain myöntäisi hänelle pidennystä lainanmaksuun, kunnes hän pääsisi taas töihin. Tai… sitten hänen pitäisi vain palata töihin jo nyt. Kyllä, hän hoksasi, se oli yksi keino päästä taas tilanteen herraksi.

Kotiin päästyään hän keitti kupillisen teetä, oikaisi sohvalle ja veti huovan päälleen.

Kirottu väsymys. Kohta sen pitäisi helpottaa kaiken sen mukaan, mitä hän oli lukenut raskaudesta netistä.

Huomenna hän ja Adam menisivät ensimmäistä kertaa tapaamaan kätilöä äitiysneuvolaan. Ingrid oli jo kuudennellatoista viikolla, ja hänen olisi oikeastaan pitänyt käydä neuvolassa jo aikaisemmin. Adam oli jauhanut siitä, mutta Ingrid ei ollut saanut soitetuksi ja varatuksi aikaa.

Ensin Ingrid ei ollut uskaltanut uskoa sitä todeksi. Että hän odotti lasta neljäkymmentäkuusivuotiaana. Kaikki tiesivät, että keskenmenon ja komplikaatioiden riski kasvoi iän myötä. Hän halusi lasta aivan tavattomasti, mutta ei uskaltanut iloita ja hän tiesi miksi. Osittain iän takia, osittain Linuksen, hänen ja Johanin pojan, joka oli kuollut kaksivuotiaana. Linus olisi täyttänyt kaksitoista lähes samaan aikaan, kun nyt vatsassa kasvava lapsi syntyisi.

Ingrid pani television päälle karkottaakseen ajatukset. Vuorossa olivat paikallisuutiset, ja toimittaja seisoi vuokratalon edessä. Taustalla näkyi partioautoja ja rikospaikkatutkijoiden ajoneuvo.

Täältä takaani Pennygångenista Högsbosta löydettiin tänään vanhempi mies kuolleena asunnostaan. Mies on ollut kuolleena pitemmän aikaa. Asiasta perillä olevien lähteiden mukaan mies on tapettu telkeämällä hänet vaatehuoneeseen. Hän on luultavasti nääntynyt nälkään. Naapureiden mukaan mies asui yksin eikä hänellä käynyt paljon vieraita. Olemme olleet yhteydessä sosiaaliviranomaisiin ja kotipalveluun selvittääksemme, kenen on vastuu.

Mitä katselet?

Ingrid ei ollut kuullut Adamin tuloa.

Hei, rakas. Täällä kerrotaan vanhemmasta miehestä, joka on ilmeisesti teljetty vaatekomeroonsa ja maannut siellä kuolleena jo pitemmän aikaa.

On murheellista, kun ihminen on niin yksinäinen, ettei kukaan kaipaa häntä. Adam kumartui ja suukotti Ingridiä otsalle. Mutta sinä et ole vanhana koskaan yksin, koska sinun pitää kestää minua ja tätä pikkuihmistä.

Adam hymyili ja taputti Ingridin vatsaa.

Miten voit tänään? hän kysyi.

Kuten tähänkin asti. Minua väsyttää ja olen huonovointinen.

Miten pankissa ja psykologin luona meni?

Ingrid huokaisi. Psykologin tapaaminen meni hyvin, luulisin, ja pankin päätöksestä kuulen viikon loppuun mennessä. Minua tosin kehotettiin muuttamaan pienempään ja halvempaan asuntoon.

Mikä loistoajatus. Voit muuttaa luokseni Fjällbackaan.

Olisi sinänsä ihanaa asua siellä kanssasi – tiedät, että olen sitä mieltä – mutta työmatka olisi liian pitkä. Minun pitää ehkä palata töihin, jotta pärjään taas. Kunhan pankki vain pienentää kuukausimaksuani ja myöntää minulle lyhennysvapaata loppuvuodeksi, kaikki järjestyy. En ole valmis myymään taloa vain, koska minulla on tilapäisiä rahavaikeuksia.

Töihin? Adam huudahti. Vaikka olet tuossa kunnossa?

Mitä minun sitten pitäisi tehdä?

Myy talosi tai pane se vuokralle. Voit kai ainakin harkita asiaa?

En. Tämä talo on ollut ainoa tukeni ja turvani. Se on ollut minun linnani, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Työni kanssa on sama juttu, tiedät sen. Se on ollut elämäni perusta monta vuotta, varmuus, jota olen tarvinnut jaksaakseni päivästä toiseen.

Mutta nyt sinulla on minut, enkä minä aio jättää sinua. Etkö vieläkään käsitä sitä? Adam kuljetti kättään Ingridin vatsalla. Me olemme vastuussa siitä, että tämä pikkukaveri saa hyvän alun elämälleen.

Ingridiä hymyilytti väkisinkin. Niin. Kiitos siitä, että olet olemassa ja jaksat minua.

Aina. En jätä sinua koskaan.

En jätä sinua koskaan. Johankin oli sanonut niin, mutta silti he olivat eronneet Linuksen kuoleman jälkeen. Kun he olisivat tarvinneet toisiaan enemmän kuin koskaan.

Ingrid tiesi kuitenkin, että Adam oli oikeassa. Tai muuten hänestäkin tulisi samanlainen kuin vanha mies, joka oli maannut kuolleena monta kuukautta kenenkään kaipaamatta häntä.

Huomenna hän tapaisi Albert Tingströmin, monivuotisen pomonsa, ja voisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kysellä vähän tapauksesta. Oliko kyse murhasta, vai paisutteliko media vain juttua luodakseen isoja otsikoita.

MAANANTAI 15. TOUKOKUUTA

KELLO 15.05

Rikostarkastaja Karin Falk katseli ympärilleen samalla kun avasi auton takaluukun ja otti sieltä laukun, jossa oli suojavaatteet hänelle ja hänen työtoverilleen Thomas Alfredssonille. Pennygångenin rakennukset olivat harmaanvalkoisia kolmikerroksisia taloja, jotka oli rakennettu kuusikymmentäluvun alussa, kun asuntopulaa pyrittiin helpottamaan isolla rakennusprojektilla. Kaikki miljoonaohjelman aikaiset rakennukset olivat jotenkin ikäviä ja sieluttomia.

Rikospaikkatutkijoiden ajoneuvo seisoi rapun edessä. Sen viereen pysäköidyssä partioautossa istui virkapukuinen kollega. Karinin ja Thomasin huomattuaan hän nousi autosta. Täällä ei ole tapahtunut mitään sen jälkeen, kun olimme viimeksi puheissa, paitsi että toimittajat lähtivät. Kiinteistönhoitajan veimme sairaalaan. Hän on hyvin järkyttynyt, mikä on ymmärrettävää. Koko juttu on hemmetin murheellinen, jos rehellisiä ollaan.

Karin nyökkäsi myöntävästi.

Oletteko saaneet hyödyllisiä todistajanlausuntoja?

Emme, emme varsinaisesti. Täällä asunut vanhus oli ilmeisesti kärttyinen erakko, joka pysytteli omissa oloissaan.

Selvä, menemme katsomaan asuntoa.

Toisessa kerroksessa yhteen ovenkahvaan oli kiedottu poliisin sinivalkoinen sulkunauha. Karin koputti oveen. Asunnosta kuului heti ärtyneitä manauksia. Äänestä ei voinut erehtyä. Karin ja Thomas Alfredsson hymyilivät toisilleen.

Lukkoa käännettiin ja ovi raottui parikymmentä senttiä. Heitä vasten löi sellainen löyhkä, että Karinia yökötti. Hän ei ikinä tottunut kuoleman ja mädäntyneen ihmisen hajuun.

Miksi tulette vasta nyt? Rikospaikkatutkija Bertil Nilsson leväytti oven selkoselälleen niin, että he pääsivät sisään.

Karin huokaisi ääneti. Aina yhtä hemmetin äkäinen. Mitä kerrottavaa teillä on? hän kysyi.

Bertil Nilssonilla oli yllään valkoiset kertakäyttöhaalarit, joiden huppu oli vedetty päähän.