Pelletaivas

By Anne Lukkarila

Iinu on abi, jolla on elämä edessään. Se elämä ei vain aina näytä erityisen houkuttelevalta. Suhde Nipaan on mennyt poikki, pappa on sairaalassa, ja oma seksuaalisuus mietityttää. Erityisherkkyys ei ainakaan helpota ahdistusta. Niinpä Iinu päättää lähteä etsimään itseään ja suuntaansa Euroopasta. Matkan alkupuolella hänen tavoittaa suruviesti: rakas ystävä Milla on kuollut onnettomuudessa.Iinu työstää ajatuksiaan, suruaan ja syyllisyydentuntoaan Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa tietämättä, että Milla kulkee koko ajan hänen mukanaan kuin suojelusenkeli ja ottaa aina tarvittaessa pellen hahmon. Matkallaan Iinu tapaa monia kiinnostavia ihmisiä ja oppii samalla elämästä ja itsestään.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 1, 2023
• ISBN: 9788727065366

Book preview

Pelletaivas

Copyright ©2021, 2023 Anne Lukkarila and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727065366

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Raiteiltaan

Iinun puhelimen näytöllä lukee 38 puhelua ja 72 viestiä. Junan ikkunoista näkyy vihreää, tanskankieliset kyltit vilahtelevat ohi.

Vielä eilen aamulla äiti oli haronut hiuksiaan kiihtyvään tahtiin ja puhallellut poskiinsa, kun Iinu viimein sanoi lähtevänsä hakemaan mekon ylioppilasjuhliaan varten. Hän nappasi sänkynsä päädystä valmiiksi pakatun repun olalleen ja heilautti kättään äidin ojentamalle setelille. Sydän tikutti kuin epätahtinen kellokoneisto ja hän toivoi, ettei äiti vaistonnut pikaisen poskisuukon lopullisuutta.

Hän kävi ostamassa turkoosiruutuisen shortsihameen, puki sen sovituskopissa ylleen, tuijotti rävähtämättä peilistä heijastuviin uhmakkaisiin silmiin, käveli rautatieasemalle ja astui junaan.

Ja sitten laivaan.

Ja sitten taas junaan.

Iinu nojaa päätään junan istuimeen, kääntää kasvot ohikiitävälle elämälle. Hän nappaa kuvan ikkunalasin takaa ja näpyttelee viestin.

Superhyvää lakkiaispäivää, Milla.

He olivat sopineet viettävänsä ylioppilasjuhlat yhdessä. Taru oli lupautunut koko illaksi kuskiksi, mutta vain koska Iinu pyysi ja Iinu olisi. Olisi hänen kanssaan ja loppuyöstä hänen. Nyt Milla joutuisi varmaankin turvautumaan taksiin.

Iinu vetää oikean korvan takaa hiussuortuvan hampaidensa väliin, leukapielet kiristyvät saaden hampaiden purupinnat painumaan. Hän sulkee silmänsä.

Sukulaispakkojuhlien jälkeen Taru olisi käyttänyt heitä hiekkarannalla, jossa Iinu ja Milla viettivät kaikki lapsuuden leikkihetket kesäisin, joskus talvellakin. Heidän sakraalisantansa.

Rannalla selfiesettejä, juoruhittejä ja pöhköjä poseerauksia. Milla olisi halunnut päivittää jetsetpostauksen, siideriä kertakäyttöpikarissa. Pakollinen paribelfie tietenkin, hashtag hanurigaalaa. He olisivat halailleet, pussailleet ja vannoneet ikuista ystävyyttä. Millan irtoripsissä olisi kimmeltänyt naurumeri ja Iinu olisi pyyhkinyt peukalollaan Millan hymykuoppaan tuhriintuneen huulipunan.

He olisivat skoolanneet ja suunnitelleet kesän yhteistä Euroopan-reissua.

Tätä junamatkaa.

He olivat kasvaneet aivan lapsista melkein aikuisiksi ystävyksinä ja selvinneet väärinymmärryksistä, riidoista, eripurasta. Elämän tarjoilemista pettymyksistä.

Iinu sylkäisee märän suortuvan suustaan.

Ehkä siitä viimeisestäkin.

Iinu tuijottaa ikkunasta hetken mitään näkemättä. Hän katsoo sisimpäänsä, siellä ei ole värejä vaan kalvakka luurankopino.

Ohikiitävä vihreys muistuttaa keväästä ja siitä tunteesta minkä lapsena kokee, kun saa ensimmäisen kerran pukea tennarit jalkaan ja hakea pyörän varastosta. Polkupyörän renkaat ratisevat laikukkaan lumen alta paljastuneella soralla ja sulamisen jäljiltä kuivuva metsä tuoksuu salaisuuksilta ja sammaleilta. Aurinko viistää sirrittäviin silmiin ja vetää suupielet poskiin.

Vasta puhjennut kesä. Ja vapaus.

Nyt suupielet pysyvät paikoillaan.

Iinu kääntää katseensa pois muistoista ja poistaa puhelimen valikosta kaikki sovellukset. Ensisijaiselle näytölle jäävät vain kameran pikakuvake, kello, TripAdvisor, Couchsurfing Travel App ja Airbnb.

Äidiltä on tullut tekstiviestien suma ja hätäisiä soittoja vastaajaan. Iinun lähtöiltana viestittämä en tule yöksi kotiin ei riittänyt enää äidille lakkiaisaamuna.

Iinu kerää kaikki voimansa sormenpäihinsä.

Mä tarvitsen nyt omaa aikaa. Anteeksi. Ilmoitan kyllä välillä, missä menen. Älkää odottako ihan heti takaisin. Oon ihan kunnossa. Mulla on nyt kesäloma.

Muut puhelimeen kilahtelevat viestit hän deletoi lukematta.

Perunanpyöreällä kielellä kajautettu kuulutus saa hänet kurottamaan repun hattuhyllyltä. Vaihtoaikaa Hampurin-junaan on vain seitsemän minuuttia. Hän olisi Pariisissa huomenaamuna.

Milla

Iinu ei vielä tiedä, että minä olen kuollut.

Mietin, miten sen sille ilmoittaisin, saan itse vaikuttaa siihen. Mulle kerrottiin, että voin harkita asiaa aivan rauhassa, sillä aika ei ole täällä samanlainen kuin elävillä. Täällä aika kiertyy spiraaleina limittäisissä ulottuvuuksissa, mikä on aika päheetä.

Järkeilin, että jos saan tehdä tuollaista, saan varmaan jotain haltiavoimiakin. Pyysin lupaa päästä lähelle Iinun elämänlankaa niin alkoivat sitten heti kyseenalaistamaan, että siihen liittyy suuria vastuita ja pimeyden voimia. Riittääkö sinulla lujuus?

Tsekatkaa mun elämää! huusin, vaikkei täällä mitään kuulu. Niitä ääniä vain, joita yritän hahmottaa. Heleitä ja syviä, ennen kuulemattomia, monessa tasossa ja eri taajuuksilla. Äänet, jotka eivät tule mistään ja kuitenkin ovat. Tuhansia eri säveliä, joilla on kaikilla oma väri, jollaisia en aiemmin ole nähnyt. Ne kutittavat kirjavina värähtelyinä.

Nyt kun tajuan kaikkeuden sen kaikissa tasoissaan, tiedän että Iinu tarvitsee suojelusenkeliä. Siinä mielessä onni, että kuolin. Vaikka en kyllä vielä ole ihan varma, onko se hyvä asia vai helvetin huono.

Iinun kriisi alkoi jo talvella, huomasin sen oman risaisen juhlahumuni läpi jo penkkareissa.

Oranssinkirkuva pelleperuukki ei peittänyt sen mustuvaa mieltä.

Penkkarit

Peruukin nuojuuntuneet akryylisäkkärät sotkeutuivat toisiinsa, eikä Iinu saanut harottua niitä toisistaan erilleen. Sormiin jäi kiehkuroista vahaa, tahmeaa kuin pihka. Haju oli sekoitus halpaa hajuvettä, tupakannatsoja ja kulahtaneen kapakan kulmaistuimen plyysikangasta.

Pelleperuukin karvatuppaat sojottivat kuin kiemuraiset kuparilangat. Hän survoi peruukin päähänsä ja työnsi omat ohuet hiuksensa nahkeiden kumiraitojen alle. Makuuhuoneen peilin kultakehysten keskeltä räpytteli ripsiään kalpea haamupää, josta sojotti joka suuntaan puoli metriä hallitsematonta räikeää oranssia käkkärää.

Iinu työnsi seitsemännen pinnin hiuksiinsa peruukin reunan ja oman päänahkansa välin. Seitsemän oli hyvä luku.

Illuusioiden, ihmeiden ja unelmien toteutumisen numero.

Hän muikisti huuliaan ja peitti hetkeksi kädellään suuren luomen, joka oli asunut hievahtamatta hänen ihollaan vasemman poskiluun alla syntymästä saakka. Luomi, jota äiti sanoi kauneuspilkuksi ja naapuripihan kiusaajapellet lapsena kolmanneksi silmäksi, lehmänläntiksi, paskalaikuksi.

Iinu laski käden alas. Hän vilkaisi isoa tahraista kulhoa, joka oli ollut vielä hetki sitten täynnä jäätelöä. Hän taittoi suklaalevystä toiseksi viimeisen rivin. Ja sitten viimeisen.

Vielä ehtisi oksentaa.

– Hei porukan pelle, ala tulla!

Abijoukon mekkala täytti lukion pihan. Pakkanen oli jäätänyt lumilätäköt ja vetänyt ilman kuulaaksi, Iinun hengitys höyrystyi pellenaamarin alla.

Millan ääni pursusi naurua ja nuoruutta. Kuorma-autojen sivuille kiinnitettyjen kylttien sisältö ei meinannut mahtua raameihinsa. Egoaan venyttävät kirjaimet muodostivat halvan viinin äärellä ideoituja iskulauseita. Millan turkoosi pelleperuukki hapsotti, valkoisille kasvoille maalatut hiilenmustat pellenkyyneleet olivat jo hyvää vauhtia tuhriintumassa.

Iinu oli jo kavunnut kuorma-auton lavalle.