Pasi-Petterin talviloma

By Marja-Leena Lempinen

Lastensarja alkaa kuusivuotiaan Pasi-Petterin eksyessä metsään!Pasi-Petteri on syntynyt karkauspäivänä. Koska tänä vuonna hänen syntymäpäivänsä ei mahdu kalenteriin, seitsenvuotissynttärit ystävien parissa jäävät pelkäksi haaveeksi. Mutta kuinka ollakaan Pasi-Petteri eksyy metsään, ja päätyy keltaiselle mökille, jossa asuvat mukavat Hiski ja Matilda. Sillä välin kun pojan perhe ehtii jo huolestua, Pasi-Petteri tutustuu mukavaan pariskuntaan ja heidän hauskaan Serafiina-kissaansa.Yksinäinen Pasi-Petteri saa lämmihenkisessä saturomaanissa uusia, hauskoja ystäviä. Pasi-Petteri seikkailee mielikuvituksellisissa lastenromaaneissa, jotka sopivat yli yhdeksänvuotiaille.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 30, 2023
• ISBN: 9788728482025

Book preview

Pasi-Petterin talviloma

Copyright ©1983, 2023 Marja-Leena Lempinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728482025

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Puistovahti Pennanen

Pasi-Petteri oli kuusivuotias. Tai oikeastaan hänen piti täyttää seitsemän juuri sinä vuonna. Asia oli nyt kuitenkin niin onnettomasti, ettei siitä tullut mitään, sillä Pasi-Petteri-parka oli syntynyt karkausvuonna helmikuun kahdentenakymmenentenä yhdeksäntenä päivänä. Ja sellainen päivä oli olemassa vain joka neljäs vuosi. Sellainen asia tekisi surulliseksi kenet tahansa, eikä Pasi-Petterikään tiennyt kurjempaa asiaa kuin syntymäpäivä, jota ei ollut olemassakaan.

– Miten sellaista voi edes juhlia, hän ajatteli ja istui alakuloisena leikkipuiston suuressa vaahterassa. Tänään oli helmikuun kahdeskymmenes kahdeksas päivä ja huomenna jo maaliskuun ensimmäinen. Mikä surkeus! Ei sitä voinut noin vain mennä kavereiden luo ja sanoa niille: Tulkaa sitten huomenna minun olemattomille syntymäpäivilleni. Johan ne nauraisivat silloin itsensä läkähdyksiin.

Pasi-Petteri riiputti jalkojaan vaahteran oksalla ja puristi lelukoiran lujemmin kainaloonsa. Tällä hetkellä Tomi oli hänen ainoa tosiystävänsä. Siltä pojasta ainakin tuntui. Lelukoira oli joskus ollut väriltään valkoisen- ja mustankirjava, mutta vuosien mittaan valkea väri oli ehtinyt muuttua jo harmaaksi. Äiti sanoi, että se oli likainen, mutta Pasi-Petteri oli aivan varma, että Tomi oli vain tullut vanhaksi niin kuin elävät koiratkin tekivät. Ja sitäpaitsi Tomi oli melkein elävä koira. Se osasi tehdä kaikenlaisia temppuja, kun sitä vain vähän auttoi. Se osasi vahtia Pasi-Petterin leluja, leikkiä hänen toverinaan, ja kuunnella häntä silloinkin, kun äidillä ja isällä ei ollut siihen aikaa. Siitä syystä Pasi-Petteri kuljetti Tomia mukanaan kaikkialle. Leikkikoira oli ainoa olento maailmassa, joka ymmärsi hänet täydellisesti.

– Ollaanko kavereita? Pasi-Petteri sanoi nytkin silittäen sen mustia lerppakorvia.

Lelukoira katsoi poikaa lämpimänruskeilla nappisilmillään ja melkein heilutti mustaa töpöhäntäänsä.

Leikkipuiston vanha vaahtera oli Pasi-Petterin mielipaikka. Kun kiipesi tarpeeksi korkealle, sieltä näki yli koko puiston ja pensaiden taakse kadulle asti: ihmiset, eläimet ja kadut näyttivät vaahterasta katsottuina paljon pienemmiltä. Pasi-Petteri taas tunsi itsensä suuremmaksi ja vahvemmaksi. Puiston puihin kiipeäminen oli kyllä oikeastaan ankarasti kielletty, sillä puut samoin kuin koko puisto olivat kaupungin omaisuutta. Ja omaisuuttaan varjelemaan kaupunki oli palkannut puistovahdin.

Vanha puistovahti oli nimeltään Alfred Pennanen. Hän oli hoitanut virkaansa jo niin kauan, että kaupungin pikkupojista oli sinä aikana ehtinyt jo kaksi kertaa kasvaa aikuisia miehiä, joilla heilläkin oli jo omia lapsia. Pasi-Petterin isänkin Alfred Pennanen tunsi oikein hyvin. Liiankin hyvin, isä sanoi joskus, kun Pasi-Petteri tuli kotiin puistosta ja kertoi hänelle Alfred Pennasesta.

Puistovahti Pennanen oli äärimmäisen huolellinen ja omantunnontarkka mies. Koska kaupunki kerran oli uskonut hänen huolekseen kokonaisen suuren puiston puineen, pensaineen, ruohoineen ja kukkineen, hän tietysti piti niiden hyvinvoinnista mahdollisimman hyvän huolen. Kukkia ei saanut repiä, ruohikkoon ei saanut kaivella koloja eikä pensaista taitella oksia maljakkoon. Ne olivat sääntöjä, joita jokaisen tuli noudattaa mahdollisimman tarkkaan, sillä jos kaikki kaupunkilaiset alkaisivat käyttää puistoa miten tahtovat, se lakkaisi pian olemasta. Sen Pasi-Petteri ymmärsi oikein hyvin, mutta hänen mielestään puistovahti Pennanen rakasti puiston puita aivan liikaa. Mies piti vanhoista vaahteroista ja lehmuksista niin paljon, etteivät lapset saaneet kiipeillä niihin. Jos niin tapahtui, Alfred Pennanen suuttui, eikä luvattomista töistä tavatulla lapsella ollut silloin helppoa. Pasi-Petterin isäkin sen vielä muisti, vaikka oli jo yli kolmenkymmenen. Yhden ainoan kerran Alfred Pennanen oli hänet puista tavoittanut, mutta se olikin sitten sellainen kerta, ettei aivan vähällä unohtunut. Siitä syystä Pasi-Petterikin kiipesi vaahteraan vain silloin, kun tiesi puistovahdin kiertelevän muualla.

Sinä päivänä Pasi-Petteri oli kuitenkin tavallista huonommalla tuulella. Hän ei välittänyt tavata kavereita eikä puhua vanhemmilleen. Puistovahti Pennasen olemassaoloa hän ei edes muistanut. Mielikuvituksessaan hän oli kokonaan jotain muuta kuin kuusivuotias poika, jolla ei ollut edes syntymäpäivää joka vuosi. Oikeastaan hän olikin leikkipuiston Tarzan, joka asui leikkipuiston lehmuksissa ja vaahteroissa ja huolehti kaikista puiston eläimistä. Tomi oli Tarzanin vahtikoira. Se kiipeili mielellään puissa ja nukkui yönsä oksanhaarukassa. Siellä missä leikkipuiston Tarzan liikkui koirineen ei kukaan kiusannut toistaan eikä puistossa asuvia eläimiä. Ja yksi asia oli ihan varma! Leikkipuiston Tarzan-Petteri oli syntynyt kesällä ja sellaisena päivänä, joka oli taatusti aina olemassa. Pasi-Petteri suorastaan innostui ajatuksesta. Hän nosti Tomin sylistään oksan-haarukkaan istumaan, ja juuri kun hän alkoi miettiä miten jatkaisi leikkiä, tapahtui se, mitä hän oli aina pelännyt. Puistovahti Pennanen pääsi yllättämään hänet itse teosta.

– Ahaa, sanoi Alfred Pennanen, joka seisoi sininen koppalakki päässä vaahteran alla ja killisteli juuri sille oksalle, missä Pasi-Petteri istui. – Tavattu itse teosta! Alas sieltä heti… heti, heti, heti, sanon minä! Katkaiset vielä oksan minun parhaasta vaahterastani, kelvoton!

Pasi-Petteri liukui alas puusta sellaisella vauhdilla, että lumi vain oksilta tuprusi. Siinä rytinässä Tomikin unohtui