Toinen jalka esteessä

By Heikki Lehti

Mikä yhdistää golfin harrastajia? Eriskummalliset kokemukset, ikimuistoiset kohtaamiset ja eriasteinen kilpailunhimo. Toinen jalka esteessä (2011) tarkastelee golfia henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Yksi asia on varma: huumori ei ole kaukana tästäkään, tosikkomaisesta lajista.Toinen jalka esteessä on Heikki Luoman teos golfista harrastuksena, siihen liittyvistä myyteistä ja lajin persoonallisuudesta. Faktaa ja fiktiota sekoittava kerronta perustuu kirjailijan keräämiin kokemuksiin ja avaa golfin ihmeellistä maailmaa humoristisella otteella, joka tarjoaa jotain niin golfin harrastajille kuin lajista kiinnostuneille.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 30, 2021
• ISBN: 9788726654677

Book preview

Esipuhe

Golf on perinteinen ja hauska seurapeli, jonka historia ulottuu vuosisatojen taakse. Käsitykset sen alkuvaiheista vaihtelevat, kuten voidaan tämänkin kirjan sivuilta todeta. Näinä vuosisatoina golfkentillä vaalittiin hyviä tapoja ja etiketin mukaista käytöstä, mutta harrastajamäärien kasvaessa nämä ovat alkaneet muuttua. Perinteiden murentuessa ja elämänrytmin kiristyessä ovat asenteet, käyttäytyminen ja koko pelin henki muuttuneet. Esimerkkinä voisi mainita birdiepullon. Vanhat parrat pitävät sitä välttämättömänä ja perinteisenä tapana nostattaa henkeä ja kunnioittaa pelikaverin hyvää suoritusta. Nuorempi polvi taas vastustaa sitä vanhana rasitteena, joka sotii raittiussääntöjä ja yleistä hyväksyttävää käyttäytymissääntöä vastaan.

Klubeilla ei useinkaan enää tapaa iloisesti tervehtiviä golfareita, vaan vastaan kävelee tiukkailmeisiä yrmyjä, niin naisia kuin miehiä, joilla vain on kiire huolehtimaan omasta pelistään. Viis muista, koska he kuitenkin ovat mitä lienee rahvasta.

Olen kirjassani mielestäni tavoittanut monia sellaisia lieveilmiöitä, joita nykygolfiin liittyy. On varsin vaikea ajatella, että kukaan tämän kirjan luettuaan tarttuisi itseään niskasta kiinni, päättäisi luopua toisten pelaajien kiusaamisesta, kentällä rähjäämisestä, väärinpelaamisesta ja päätyisi leppoisaksi toisten peliä arvostavaksi pelitoveriksi, jonka kanssa on mukava pelata. Jos näin kuitenkin kävisi, mahtaisiko kukaan olla siitä pahoillaan.

Kirjan henkilöt eivät kaikki ole keksittyjä, vaan pääsääntöisesti perustuvat tositarinoihin ja -tapahtumiin. Nimet on tietenkin muutettu, ettei korvien punoitus kävisi kenellekään sietämättömäksi.

Haluan kiittää monivuotista golfporukkaamme siitä tuesta, jonka olen heiltä saanut paitsi lupautumisesta elävöittämään kirjaa henkilökuvina myös kiinnostuksesta tanka- ja haikurunouteeni. Heillä ei ole omassa elämässään mitään yhtymäkohtia esittämiensä roolihahmojen kanssa.

Tämä kirja on omistettu Jooseppi Kalliomäelle, Tarja Tassiselle, Sipulle, Juseliukselle, Babinskille ja Veljenlapsiyhdistyksen puheenjohtajalle Leenalle.

Keravalla 5.4.2011

Heikki Lehti

1.Mestaruuskisa

Otto oli ajan kuluessa yhä varmempi siitä, että mestaruuskisat tuottaisivat ongelman. Ehkä useampiakin. Mitä pidemmälle golfkausi eteni, sitä nuivemmin Ella suhtautui hänen pelaamiseensa. Ellan mielestä kolme peliä kaudessa olisi ollut sopivat määrä, jos nyt ylipäätään oli pakko pelata.

Oton oli ollut keksittävä erilaisia kujeita, jotka varmistivat pelaamaan pääsyn. Koska Ella oli ollut koko ikänsä perso paitsi hopeille myös arvonimille, oli yksi varma tapa saatu käyntiin. Kun Väiski soitti pelaamaan, ei hän suinkaan sanonut puhelimessa Täällä Väiski, vaan tietenkin Täällä kauppaneuvos Virkki. Hän sitä paitsi oli oikeasti kauppaneuvos, minkä asian Ella olikin jo heti ensimmäisen soiton jälkeen tarkistanut. Kun Oton oli sitten kauppaneuvoksen virkapukuinen autonkuljettaja hakenut, teki Ella kauppoihin asiaa vaikka tikusta. Kuski oli muuten peliseurueen kolmas jäsen Ville Mikkonen, jolla oli lainahattu ja virkatakki. Tuskin oli Mersun takavalot häipyneet, kun Ella oli jo ainakin pihalla jakamassa tietoa.

Olisi sille Otolle ollut kaikenlaista pikkuhommaa, mutta kun se kauppaneuvos itse soitti. Puhui aika pitkään kanssani. On siinä sitten miellyttävä mies. Tarvitsee muka Ottoa jonkun mailansa testaamiseen. Miten se Otto mitään siitä ymmärtää, kun ei osaa panna edes kunnolla kompostipussia jäteastiaan.

Yleensä Ella heitti aina jonkun isomman tai pienemmän sammakon puheenvuoronsa loppuun. Olipahan kuitenkin saanut sanottua asian siten, että kaikki ymmärsivät, että kauppaneuvoksen mailantestaaminen oli itse asiassa HÄNEN ansiotaan.

Ella oli ollut vuosikymmenet sitten varsin hauskannäköinen nainen, mutta inho kaikkea liikuntaa kohtaan, ahkera ruoanlaittaja aviomiehenä ja riittävä määrä kermaa, voita ja sokeria olivat tehneet tehtävänsä. Ella ei ollut elämässään sairastanut mitään ja piti tiukasti kiinni käsityksistään ruoanvalmistuksessa: Minä olen sota-ajan lapsi. Minä en juo kurria enkä syö kissanrasvaa. Ella ei uskonut puheita kolesterolista tai veren rasvoista verenpaineesta puhumattakaan. Lääkäriin en mene, kun olen aivan terve.

Oli sovittu jo etukäteen, että Ville hakee Oton kilpailupäivänä siinä kymmenen jälkeen. Lähtöaika olisi tosin vasta puoli kaksitoista. Molemmat halusivat kuitenkin käydä lyömässä pari korillista palloja ja ennen kaikkea puttailla kaikessa rauhassa oikean mielentilan saavuttamiseksi. Kaikki kuitenkin romahti kisa-aamuna heti kahdeksan jälkeen.

Otto. OTTOO. Missä sinä olet. Nyt viet roskat ulos ja sitten aloitamme syyssiivouksen.

Mutta, mutta…

Ei mitään muttia. Nyt roskat ulos ja sitten aloitetaan imuroimalla. Sitten pestään ikkunat ja lopuksi saat ruveta pesemään maton päivässä.

Siinäpä oli suunnitelma, mutta oli pahasti ristissä edellisen kanssa.

Otto nappasi roskapussin, pani muovipussin huolellisesti solmuun, kengät jalkaansa ja lähti laskeutumaan portaita alas. Kolmen huoneen huoneisto oli talon kolmannessa kerroksessa. Vaikka talossa oli hissi, käytti Otto aina portaita olleessaan yksin liikkeellä. Ellan kanssa käytettiin tietysti hissiä. Vaikka Ella oli vain pari senttiä Ottoa pidempi, painoi hän sitten vastaavasti yli 40 kiloa enemmän. Otto selvisi portaista kärppänä huolimatta seitsemästäkymmenestä ikävuodestaan, Ella ei olisi jaksanut kävelle edes toiseen kerrokseen.

Tuskin oli Otto ehtinyt kolmannelle portaalle, kun mielikuvitus alkoi jyllätä. Kahdeksannen portaan kohdalla tuntui karkaaminen ainoalta mahdollisuudelta. Ainoa este oli se, että golfbägi oli parvekkeella. Kuudennellatoista portaalla Ellan murhaaminen oli selvä vaihtoehto. Kun Otto lopulta oli roskalaatikolla, suunnitelmia oli kehitetty kaksitoista. Mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta.

Siivous alkoi suunnitelman mukaisesti puoli yhdeksän aikaan. Otto käytteli Ellan tarkan silmän alla pölynimuria, johon tietenkin oli vaihdettu tyhjä pölypussi ennen urakan alkua. Aioitettiin keittiöstä.

Ensin rullattiin matto, joka Oton oli määrä iltapäivällä käydä pöllyttämässä. Toistaiseksi se sijoitettiin eteiseen.

Kun keittiö oli siivottu, yritti Otto ensimmäisen kerran.

Kuulepa Ella. Olisikohan se mitenkään mahd…

Ei ole. Sinä yrität taas luikerrella velvollisuuksistasi ja ängetä sinne inhottavalla pelikentälle. Niistä kentistä pitäisi tehdä arboretumeita. Olisi vaikka koirien ulkoilualueita, mutta että maata haaskataan tällä tavalla!! Kyllä on aikoihin eletty! Sinä et lähde mihinkään. Tuliko nyt aivan selväksi, ettei taas tarvitse koko päivää toistella. Tuliko? Vastaa!

No tuli, tuli.

Otto jatkoi vaieten imurointia. Haaveet pääsystä mestaruuskisaan vähenivät koko ajan. Otosta näytti ikään kuin imuriin olisi mennyt toivon hiukkanen kerrallaan.

Makuuhuone oli seuraavana vuorossa. Ensin pantiin matto kääröön ja vietiin eteiseen. Sitten alkoi Oton inhoama huonekalujen siirteleminen. Ella rakasti sitä, että raskaatkin mööpelit siirrettiin reilusti syrjään, jotta päästiin kunnolla jynssäämään. Tai itse asiassa Otto pääsi jynssäämään.

Seinäkello löi kymmenen. Kirkkaat kimahdukset tulivat rivakkaan tahtiin ja lisäsivät Oton tuskaa. Ville olisi jo varmasti odottamassa, kun oli yleensä aika hätäinen muutenkin otteissaan. Ville ei uskaltaisi tulla ovelle kysymään, vaan Oton olisi hankkiuduttava pihalle omin avuin. Takarajaksi oli varmuuden vuoksi sovittu puoli yksitoista. Jos Ottoa ei paikalle olisi ilmaantunut, Ville lähtisi niine hyvineen ja ilman Ottoa. Turha oli kahden peliä pilata.

Isoa, rumaa, tummaa laatikollista huonekalua sanottiin senkiksi. Se oli Ellan perintökalu ja lähtöisin hänen isoisänsä kodista. Kapine oli iso ja painava. Se oli sikäli kummallinen luomus, ettei se ollut tyylihuonekalu, mutta näytti sellaiselta. Kun se oli aikanaan muuttomiesten kantamana saatu huoneistoon, oli kuusi raavasta miestä pyyhkinyt hikeä ja huokaissut kovin syvään.

Senkki piti siirtää. Sehän nyt oli selvä. Siinä missä kuusi muuttomiestä oli huokaillut kaapin alla, oli Otto nyt yksin ja omillaan selviytymässä tilanteesta. Kun avasi toiseksi alimmaista laatikkoa, sai sen verran kiinni syrjästä, että kärsi nytkyttää senkkiä johonkin suuntaan. Kun rakoa oli vajaa puoli metriä seinään toisessa päässä, oli toinen pää tiukasti lattialistan syrjässä kiinni. Otto retkutti senkkiä, mutta se ei liikkunut mihinkään.

Nosta kunnolla. Et sinä tuolla tavalla mitään saa aikaan.

Jos sinä Ella menisit tuonne taakse ja samalla pusertaisit kaappia seinästä, niin tämä onnistuisi.

Ella oli kovin haluton tekemään yhtään mitään, mutta tilanne oli eittämättä jämähtänyt paikoilleen. Eihän Ella mahtunut puolen metrin rakoon alkuunkaan. Työntämällä tukevan reitensä kaapin ja seinän väliin hän sai kuitenkin ponnistuksiin lisäpuhtia ja niinpä senkki liikahti.

Hyvä Ella. Kyllä tämä onnistuu.

Ella työnsi kuin painonnostaja ruhoaan kaapin ja seinän väliin. Ei niinkään tekniikkaa käyttäen, vaan hyödyntäen runsasta olemustaan. Senkki liikkui senttimetri toisensa jälkeen. Ella kuuli Oton ähkimisen huonekalun toiselta puolelta. Mikä lie volmanpuuska iskenyt Ottoon vai paraniko ote, mutta joka tapauksessa Otto saikin senkin siirtymään kerrallaan kymmenen senttiä. Seurauksena oli, että senkin takana ollut Ella menetti otteensa. Ei ollut enää senkkiä toisella puolella ja seinää toisella puolella tukemassa. Ella romahti pitkäkseen seinän ja kaapin väliin.

Ottoa ei voi syyttää siitä, etteikö hän olisi heti yrittänyt pelastaa Ellaa. Senkki vain ei liikkunut Oton voimilla mihinkään. Niin kuin käärme luikersi SUUNNITELMA Oton mieleen. Pala palalta, pala sekunnissa.

Otto vaihtoi hetkessä golfvaatteet päällensä. Ne oli jo varattu hänen vaatekaappinsa alimmalle hyllylle, joten mitään ei tarvinnut etsiä. Golfbägi parvekkeelta ja Otto oli muutamassa minuutissa eteisessä. Kun ovi oli avautunut raolleen, alkoi Oton yksinpuhelu: Nyt olen lähdössä rakkaani… Kyllä minulla on vesipullot mukana… Nyt en kuullut… On pulloveri mukana… En ota sadepukua, kun on luvattu poutaa. Tuletko nyt varmasti yksin toimeen. Tulen suoraan kotiin kilpailun jälkeen. Hei, hei.

On väärin sanoa, että koko porraskäytävä kaikui. Tosiasia on kuitenkin, että Oton puhelu kuultiin ainakin neljässä asunnossa; tämä voitiin muuten jälkikäteen varmistaa. Niinpä viimeisten tavujen vielä kaikuessa porraskäytävässä vilahti Otto bäginsä kanssa hissiin ja vapauteen.

Miksi Ella ei huutanut? Miksi hän ei esittänyt mitään vastaväitteitä? Syy oli selvä. Kun Ella rämähti senkin ja seinän väliin, valui hän saman tien lattialle asti. Kaatuminen pullautti Ellan keuhkot tyhjiksi. Pinteessähän Ella oli, ja siksi hengittäminen kävi työläästi. Isolle ihmiselle tuntui olevan pääasia saada ensin hengitys tasaantumaan ja sitten vasta ruveta hankkimaan apua, mistä se nyt sitten tulisikin.

Ville oli jo pihalla. Tyynesti Otto nosti bäginsä auton takakonttiin ja kiipesi kuljettajan viereen.

Vähän aikaa jo luulin, ettet tulekaan. Kello on kakskyt yli.

Siivous sujui tosi hyvin ja eukko päästi lähtemään.

Matka golfklubille sujui hiljaisuuden merkeissä. Otto oli rennon oloinen ja hänen ainoa huomautuksensa tuli klubin jo näkyessä.

Taidan aloittaakin puu-kolmosella ja ottaa varman päälle.

Voi olla hyväkin taktiikka. Varsinkin jos tuuli tästä vielä yltyy, Ville myötäili.

Otto ja Ville kävivät rangella lyömässä korin harjoituspalloja. Itse asiassa Otto jätti jopa muutaman pallon lyömättä, kun tuntui oikea tuntuma tulleen. Puttaaminen oli vain mielen pitämistä tasapainossa.

Otolta onnistui kaikki. Aivan kaikki. Nelosväylän doglegi oli aina ollut vaikea. Nyt avaus oli tarpeeksi pitkä, se suorastaan nuoli nurkkauksen mäntyjä. Toinen lyönti oli lipun vieressä ja birdie oli pelkkä muodollisuus. Kuudennella väylällä, joka on par-3, avaus meni kainaloon, pallo surkeana hukkina vasemmalle ja sieltä ponnahtaen komean männyn kyljestä bunkkerit ylittäen aivan lipun viereen. Taas oli tuloksena birdie. Koska Otto ei ollut päässyt millään ilveellä Alkoon hankkimaan birdie-viskiä, oli hänen pullonsa tyhjänä. Sen sijaan Ville oli paremmin varustautunut ja antoi joka vaiheessa täyden tukensa; jopa hän kehaisi ainetta pullossa riittävän useampaankin birdieen.

Tuloksena oli Oton paras kierros koko viidenkymmenen vuoden peliuransa aikana. Kun hän yleensä pelasi varsin lähelle tasoitustaan 34, oli nyt tuloksena tasoitusta 15 vastaava tulos. Oli selvää, että Otto voitti kilpailun, sekä scratch- että tasoitussarjan. Se oli enemmän kuin Otto oli koskaan edes haaveillutkaan. Kyseessä oli ensimmäinen mestaruus seniorisarjassa hänen oltuaan aikaisemmin aina viimeisten neljän joukossa. Otto oli pidetty jäsen, joten palkintojenjakoon jäi sellaisiakin, jotka muuten olisivat jo lähteneet kotiin. Oli mukava nähdä, miten pappasai ensimmäisen palkintonsa.

Ennen palkintojenjakoa olivat Otto ja Ville käyneet lyhyen keskustelun.

Kuule, Otto. En minä voi jäädä palkintojen jakoon, vaikka mieli tekisi. Minun on mentävä lapsenlikaksi, kun tytär menee aerobikkiin. Miten sinun kyytisi järjestyy.

Paikalla oli klubin toiminnanjohtaja, joka lupasi toimittaa Oton kotiin. Pääasia oli, että Otto jäisi klubille ja odottaisi palkintojenjaon alkamisen. Missään ei näkynyt kateuden häivääkään, vaan kaikki olivat Oton puolesta onnellisia ja tyytyväisiä. Kättentaputukset olivat myrskyisät ja kuului huutoja Hyvä Otto. Muutama tömisti jopa kenkiä lattiaan. Tunnelma oli kerrassaan mahtava. Kun Otto oli saanut palkintopyttynsä, kuului useastakin suusta Puhe, puhe, puhe.

Otto mietti hetkisen ja katseli puolimetristä pyttyään.

Ensiksi haluaisin selittää miksi minä niin hyvin pelasin. Osansa oli hyvällä kentällä ja täällä aina erinomaisesti tehdyillä järjestelyillä. Meikäläisen ei tarvitse jännittää mitään kummallista niin kuin muilla kentillä. Toiseksi pelikaverit ryhmässä olivat se, mikä sytytti koko homman. Oltuani yleensä viimeisten joukossa tuntuu tämä mukavalta. Samaa vahinkoa tuskin sattuu vähään aikaan. Kiitoksia teille kaikille.

Puheensa päätteeksi Otto nosti pokaalin päänsä yläpuolelle ja varsin epä-ottomaisella tavalla hihkaisi Jeeeeeeeeees!

Huutoa seurasi luonnollisesti huikeat aplodit.

Otto keräili tavaransa ja kotimatka