Panoraamoista illuusioihin: Realiteeteistä ja harhoista 1900-2000 -luvuilla

By Anneli Alatalo

1900-luvun sodista ja ihmisen taistelusta köyhyyden keskellä syntyy realiteetti, joka ei poistu. Espoon Alkutieltä alkaa Aakun ja Eimin tarina, joka jatkuu heidän lastensa ja lastenlastensa kautta. Inhimillisen elämän monimuotoisuus muodostaa panoraamoista illuusioihin jatkuvan ulottuvuuden, joka poikii 2000-luvun alati muuntuvia ilmiöitä. Ihmisen riisto ja kamppailu onnellisesta elämästä jatkuu muuttaen vain muotoaan. Aakun ja Eimin tarina jatkuu scammerien kautta aina ilmastomuutokseen ja uuteen taisteluun elämästä ja kuolemasta. Mitä vielä?

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 13, 2021
• ISBN: 9789528048367

Anneli Alatalo

Yhdeksän vuotta Suomea kohdanneen viimeisen sodan päättymisestä synnyin Helsingissä ja asuin lyhyen ajan lapsuuttani Järvenpäässä kodissa, jossa asui isoäitini ja hänen tyttärensä ja poikansa, isäni, perheineen. Muistikuvia jopa tuosta ajasta on jäänyt pienen alle kouluikäisen lapsen mieleen. Puhumattomuuden kulttuuri vuosien mittaan, vaikeus tunteiden ilmaisuun ja ihmisen merkitys tekemisineen puhutteli niin syvästi, että suomen kielen opettajuuden lisäksi minusta tuli psykologi, ihmismielen ja kehon syvätutkija ja salojen selvittelijä. Panoraamoista illuusioihin kuvaa matkaa realiteeteista harhoihin ja harhoista ihmisen alituiseen riistoon ja pettämiseen. Taistelu elämästä ja kuolemasta ei pääty koskaan. Ihmisen osa, seikkailu.

Book preview

Panoraamoista illuusioihin

Nimiösivu

Ensimmäinen luku

Toinen luku

Kolmas luku

Neljäs luku

Viides luku

Kuudes luku

Seitsemäs luku

Kahdeksas luku

Yhdeksäs luku

Kymmenes luku

Yhdestoista luku

Kahdestoista

Kolmastoista luku

Neljästoista luku

Viidestoista luku

Kuudestoista luku

Seitsemästoista luku

Kahdeksastoista luku

Yhdeksästoista luku

Kahdeskymmenes luku

Kahdeskymmenes ensimmäinen luku

Kahdeskymmenes toinen luku

Kahdeskymmenes kolmas luku

Kahdeskymmenes neljäs luku

Kahdeskymmenes viides luku

Kahdeskymmenes kuudes luku

CHAPTER 1. PROMISES, PROMISES…MANIPULATION

CHAPTER 2. DEEPENING AND MORE BINDING TO LOVE

CHAPTER 3. DIFFICULTIES AND MONEYREQUESTS

CHAPTER 4. FROM OMAN TO COPENHAGEN AND BACK TO OMAN

Epilogi

Valmistusmerkinnät

Anneli Alatalo

Panoraamoista illuusioihin

Syleilemme toisiamme kuilun yli. Jos irrottaudumme, putoamme.

Prologi

Tammikuussa 1918 syttyy sisällissota, jolloin punaiset hallitsevat Helsinkiä. Suomessa tapetaan, teloitetaan ja näännytetään nälkään ihmisiä. Taistelu jatkuu miltei puoli vuotta. Toukokuussa 1918 punakapina kukistuu ja Mannerheim marssii voittajana Senaatintorille. Elanto avustaa vankeudessa olevia punakaartilaisia ja heidän perheitään. Punakapina, sisällissota ja sitä seurannut vapaussota ovat kaikki Suomen historiaa. Vasemmistolaiset suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Eduskuntavaaleissa 1919 suomalaiset saivat valita ensimmäisen kerran oman eduskunnan, josta äärivasemmistolaiset suljettiin pois.

Miten vuoden 1918 tapahtumat vaikuttavat tänään? Elääkö punaisten ja valkoisten rintamalinja yhä Suomessa ja missä muodossa? Onko vielä lähes sata vuotta myöhemmin havaittavissa arpeutumattomia haavoja? Jotain olin toki kuullut isoäidiltäni, mutta hajatiedon nivominen historiallisiin tosiasioihin onkin sitten vaikeampaa. Lisäksi halusin tietää, voiko menneisyyden tapahtumista keskustella neutraalisti? Koska aihe oli yllättävän monitahoinen ja tematiikka toistuu monissa myöhemmissä yhteiskunnallisissa tapahtumissa ja ilmiöissä, päädyin käsittelemään aihetta fiktiivisesti apuna isoäitini veljen lähettämät kirjeet ja muu perimätieto. Tarua vai totta, niinhän se on. Suvuissani kahtiajako jatkuu. Miten? Siihen voi kukanenkin miettiä itse vastauksen. Äärimmäisyydestä toiseen. Huhupuheiden mukaan toinen mummoni kannatti IKL:ää ja oli viimeisinä vuosikymmeninään kokoomuslainen. Mannerheimilta saatu kiitostaulu koristi hänen kotinsa seinää ja minä katselin sitä lapsena usein.

Wikipedian mukaan IKL oli Isänmaallinen kansanliike, joka oli suomalainen oikeistoradikaali puolue. Se perustettiin 5. kesäkuuta 1932 Hämeenlinnassa jatkamaan Lapuan liikkeen toimintaa. IKL pyrki kuitenkin pitäytymään laillisissa ja parlamentaarisissa menettelytavoissa. Liike julkaisi Ajan Suunta -nimistä lehteä. Sen nuorisojärjestö oli Sinimustat lakkauttamiseensa vuoteen 1936 asti ja sen jälkeen Mustapaidat. Puolue oli kommunismi- ja demokratiavastainen ja sen päämääränä oli Akateemisen Karjala-Seuran tavoin toteuttaa unelma yksikielisestä Suur-Suomesta. Talouspoliittisesti IKL oli voimakkaasti korporatiivinen. IKL oli vuoden 1933 vaaleissa vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa ja se sai 14 kansanedustajaa. Kokoomus koki murskatappion ja sai vain 18 paikkaa edellisvaalien 42 paikan sijaan. Tämän jälkeen Kokoomuksen johtoon valittu Paasikivi poisti IKL:n sympatisoijat puolueesta. Puolueen kannattajat olivat varakkaita maanviljelijöitä, opiskelijoita, keskiluokkaisia akateemisen koulutuksen saaneita ja pappeja. Toimittaja Sakari Virkkusen luonnehdinnan mukaan IKL:n kansanedustajat olivat eduskunnassa alituisessa käsirysyssä muiden puolueiden kanssa, kunnes IKL alajärjestöineen lakkautettiin Moskovan välirauhansopimuksen nojalla syksyllä 1944.

Toinen mummoni oli työläismummo ja hyvin köyhistä olosuhteista ja vasemmistolainen. Raskas työnteko, iso lapsikatras ja mies, joka pahoinpiteli ja josta tuli sittemmin ero, löi leimansa seuraavaan sukupolveenkin. Sukuni jakautui vasemmistoon ja oikeistoon, nuo entiset valkoiset ja punaiset, isovanhempien ja heidän lähtökohtiensa mukaisesti. Mitä mieltä olet? Nämä ovat nettikeskustelussa esitettyjä mielipiteitä:

Lapsi, joka menetti ensin isänsä joukkohautaan ja sitten kaikki sisaruksensa nälän tartuntataudin takia selvisi kyllä hengissä turvattomasta lapsuudestaan, mutta kasvoi aikuiseksi traumatisoituneena, meni naimisiin nuorena ja ehti saada lapset alulle ennen kuin aviomies lähti rintamalle, eikä turvattoman lapsuuden kokenut äiti ei pystynyt tarjoamaan turvallisuutta lapsilleen sodan aikana. Sodan aikana lapsuuden kokeneet äidit saivat puolestaan lapsia pahimman maaltamuuttoruuhkan aikana, jolloin Helsingissä oli mahdotonta löytää asuntoa muutamaa kuukautta pidemmäksi aikaa. Näennäisen turvallinen 60-luvun lapsuus mureni siihen, että äiti ei löytänyt muuta keinoa purkaa oman turvattoman lapsuutensa traumoja kuin huutaa ja piiskata lapsia. Nyt nämä 60-luvun lapset siirtävät samaa traumaa omille lapsilleen. Ja nämä edelleen omille lapsilleen Ja niin edelleen. Menee vielä kauan ennen kuin niistä traumoista päästään eroon.

Vaarini oli torppari, mutta ei osallistunut sotaan kummallakaan puolella, vaikka sekä punaiset että valkoiset yrittivät häntä painostaa. Hän pakoilikin välillä kaartilaisia jossain korvessa.

Äitini mummo taas oli 59-vuotias leski ja hankki itselleen lisäansiota toimimalla punaisten keittäjänä. Hän kuoli Hämeenlinnan vankileirillä elokuussa 1918.

Isäni vaari oli tyypillisin punakaartilainen. Hän oli sekatyömies ja osallistui sotaan osaston päällikkönä. Hän katosi kapinan aikana.

Tiedän että monella olisi paljon kerrottavaa omista kokemuksista lähtien.

Minä rakastan vieläkin isoäitiäni.

Ensimmäinen luku

  Edessä avautuu pitkänomainen, kolea vintti, sellainen, joka on kaksikerroksisissa vanhoissa puutaloissa. Saattoi mennä mihin suuntaan vintin narisevia lautoja pitkin, mutta valon kajoa ei löytynyt. Valo imeytyi lankkujen rakoon kuin pimeänä vesisateisena syysyönä. Lattialautojen ja sahanpurun lemuun sekoittuu vuosisatojen haju, nimetön ja kuvailematon, salaperäinen ja surullinen. Ikkunoissa roikkuu jäänteet puuvillaisista verhoista, jotka ovat haprastuneet ohuiksi rievuiksi ja valuvat kohti lattiaa. Kuulen itseni sanovan ääneen:

-Jätä rauhaan! Älä koske!

Kosketus hajottaisi kankaan, muuttaisi sen vaaleaksi jauhoksi, joka leijailisi vintin laudoille. Kosketuksen myötä side menneeseen muuttuisi kalseaksi tiedoksi. Värit haalistuneina verhot muistuttavat ajasta, joka oli ja meni ja jonka tietty ikäpolvi joutui elämään ja jonka myötä se kuoli. Sinä näet sen! Mutta älä koske, jotta se säilyisi sellaisena kuin se oli. 

Eimi nuo verhot ompeli. Sai kankaan pyykkäysmaksuna. Istui ja katseli kangasta kauan ja silitti sitä jäisen veden kovertamilla käsillä. Paljaana ikkunat olivat olleet siihen saakka. Nyt oli aika tehdä verhot ja ripustaa ne vintin ikkunoihin, päätti Eimi. Nyt kun Aakkua ei ollut. Nyt kun hänen ja Aakun liitto oli muisto, historiaa niin kuin nätisti voisi sanoa. Yksitoista lasta, työ, sota, nälkä, sairaudet ja kuolema. Lyhyestä virsi kaunis, mutta silmät kostuivat, kun hän tajusi, kuinka nopeasti kaikki oli ohi. Hän tässä raihnaana, kumarassa kävelevänä, kipuilevana ja helvetin rumana. Hän, joka oli ollut kaunis kuin kedon kukka! Hän, joka uskoi hyvää löytyvän niin ihmisten sisältä, luonnosta kuin tapahtumista. Nyt murskana vuosien vyöryessä yli. Jokainen päivä raskas herääminen päivään ja taas illalla nukkumaan laskeutuminen, vaikka tiesi ettei yksikään yö levollinen olisi. Katkerako? Ei koska kyllä hän eli ja nautti, kun tummatukkainen poika hänet vaimokseen otti ja lapset ympärillä yksi toisensa jälkeen sanoittivat oman näkemyksen maailmasta. Miksi sitä katuisi? Kiitos Luojalle, kun antoi pitkän iän kaikkine iloineen ja kärsimyksineen. Elämältä on maistunut.

Tässä vintissä vallitsee kuitenkin erityinen kummallisuus, nimittäin kahden hahmon ääriviivat näkyvät pimeydestä huolimatta seinälautoja vasten. Siinä ne roikkuvat seinän puolivälissä ja valoviiva ympäröi niitä ja niiden yksityiskohtia. Toisiinsa päin kääntyneinä. Ovea lähempänä kohoaa hän, lähes kaksimetrinen laiha mies, jolla housut roikkuvat henkseleiden varassa ja valkoinen aluspaita peittää laihat rintalihakset ja käsivarret. Jalkapohjien alta pilkottaa ruskeat muoviliuskat, jotka lie kengät. Vähäinen määrä punottuja naruja yhdistää pohjat jalkaan. Likaiset varpaankynnet kielivät elämästä. Tumman tukan alta roikkuu harmaita kohti syvissä kuopissa sijaitsevia silmiä. Miehen ikää on vaikea arvata. Kasvoilla kärsivä ilme ja juonteet. Periksi antaneen, elämän menettäneen, kuolemaa odottavan miehen katse vaeltelee hänen edessään seisovan naisen kasvojen jokaisessa yksityiskohdassa kuin kopioidakseen, löytääkseen vuosikymmenien yhteisen elon merkitykselliset tapahtumat ja tunteet, ilot ja surut. Nuorena parina ensimmäisen lapsen syntymän tuoma ylpeys siitä, että saattoi maailmaan ainutlaatuisen yksilön, omaa verta. Kumpikin hoiti, varjeli ja kasvatti. Yhdessä iloittiin yhdentoista muun syntymästä, jopa viimeisen, jonka vaimo synnytti nälän riuduttamalla kropallaan ja katoavilla voimillaan. Pesueen elättäminen viritti miehessä halun elää ja kantaa vastuuta. Tehtävä perheen päänä, miehenä, elättäjänä muodostui mittavaksi olosuhteissa, jolloin köyhyys oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kunpa kaikki olisi jatkunut edes näin, mutta ei, elämiseen ja rauhaan hiipi veljessota ja veljessotaa seurasi voittajien kosto. Kostoa seurasi kansan jakautuminen. Kosto vei monelta hengen.

Nainen miehen edessä, komea nainen, ylpeä ryhti ja hienot kiharat hiuksissaan, koskettaa miehen ruokkoamatonta poskipartaa. Käsi siirtyy poskelta hiuksiin ja jokainen miehen suortuva imee hellyyttä.

-Harmaita, nainen huokaa, ne tietävät viisautta.

-Ja voimattomuutta, surua, jatkaa mies.

Rakkaus kostuttaa silmät ja kosteus vierähtää poskipäihin. Huulten välistä nainen lukee miestä:

-Suru vanhettaa, nälkä vieläkin enemmän. 

-Tiedän, tiedän.

-Miksi ette oo käyneet?

Nainen nyyhkäisee. Tummat silmänaluset nytkähtävät.

-Kävin minä. Eivät päästäneet sisään. Jätin paketin. Saitko?

-En. Parempiin suihin taisi mennä. Maksoitko vartijoille?

-Rahaa on niukasti. Vanhimmat lapset ovat saaneet kesätöitä. Minä pyykkään. Tiedäthän sen naapurin, jolla on parempia ihmisiä tuttavina. Heiltä sain vinkin ja sain töitä. Kun saan tilin, lähetän. Elannosta pitää myös kysyä.

-Kääri huolella piiloon paketin kääreeseen, jotta tulee perille. Ja tupakkaa voit muutaman sätkän laittaa myös.

Nainen koskettelee leninkiään, punakeltaruudullista. Epätoivo kasvoilla ja sormet kylmän pyykkiveden ja työnteon kovettamat.

-Kun sinä pysyisit terveenä. Lapset tarttee sinua ja minä.

-Älä sure. Tarvitset voimia, jotta jaksat pitää katraasta huolta. Minä en tiedä, koska pääsen pois. Pääsenkö olleenkaan. Siltä varalta myy kaikki, mitä voit. Saatte edes ne rahat.

Nainen kääntyy lähteäkseen, mutta mies vielä kuittaa.

-Ja Eimi. Tuu käymään ensi viikolla. Ja tuo kalaa. Ootteko saaneet kalaa järvestä?

Eimi nyökkää ja hän perääntyy kauemmas. Ennen kuin hän haalenee pois, mies toivottaa Jumalan siunausta ja johdatusta.

-Sano lapsille terveisiä isäraasulta.

Vintti pimenee. Miehen ja naisen valoviivat poistuvat. Hiljaisuus ja suru, lautojen ja sahanpurun tuoksu. Ihminen toisensa perään poistuu ja vuosituhannet unohtavat ja toistavat, syntyvät ja kuolevat ja taas toistavat. Samaa ja samaa. Osa tiedosta siirtyy geneettiseen muistiin. Muistoja kantavat jälkipolvet ja sitten ne katoavat. Vai katoavatko? 

On vuosi 1918. Työväenyhdistyksen puheenjohtajana toimineen, punakaartiin sittemmin liittyneen Aakku Marraksen voimat ehtyvät vangitsemisen jälkeen. Hänen isän Amerikkaan lähtö ja paratiisin löytäminen ja ajatus perheensä sinne saamisesta on hautautunut ja kohtalo etenee mustaan, tuhoavaan, peruuttamattomaan pisteeseen. Eläminen vedellä ja sahanpuruleivällä katkaisee sitkeän miehen velvoitteet. Isänmaan petturi. Tuomittu. Kuollut. Punaisten Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Phyi!

George ilmestyy ärtyneenä vintin ovelle ja silmäilee pimeää tilaa. Hän kääntää mustan katkaisijan syvänteestä nappulaa ja yksittäinen valolamppu herää eloon. Katse kiertää nurkasta nurkkaan ja unen keskeytymisen synnyttämä viha leijuu ilmassa. Tyhjä. Synkkä tila huokuu viileyttä. Mistä ihmeestä tuo puhe kuului? Kummituksiako vintti piilottaa ja ne öisin puhumaan äityvät? Hetken hän tuntee, ettei ole yksin. Talon kummitukset, eivät sattumalta, läsnä. Talo on syrjässä, juuri sellaista hän oli hakenut ja löysi. Kaksikerroksinen vanha puutalo. Hän kiertää vintillä ja näkee roinakasat ympärillään. Mielessä käväisee, ettei täällä hullukaan viihtyisi. Ehkä hän on liian väsynyt. Ehkä hän ei kuullutkaan mitään. Ehkä on hyvä sulkea vintin ovi, painua pehkuun ja sulkea silmät. Portaat natisevat jalkojen alla, kun mies palaa makuuhuoneeseen. Hän kääriytyy toistamiseen sänkyyn ja mumisee:

-Aivan outoa! Tulikin otettua. Bisarreja nämä suomalaiset talot. 

Lontoosta käsin George löysi Suomesta halvan vuokravaihtoehdon, joka täytti toiveet. Välittäjäfirma kehui talon hyvää kuntoa ja siisteyttä. Oma auto tosin olisi suotava, koska kävelymatkaa bussipysäkille tulee puolisen kilometriä, niin välittäjä taisi mainita. Loistavaa, tuumi George. Tehtävän suorittaminen maassa nimeltä Suomi alkoi hahmottua. Operaation kannalta hyvä juttu, jos ohikulkijoita olisi mahdollisimman vähän. Vuosi aikaa valmistautua, tutustua pääkaupunkiseutuun ja sovittaa tehtävä siihen. Hän ja John oli valittu monien pätevien joukosta. Kaksi räjähdetyön asiantuntijaa, joilla tavoitteena olin päästä uutisotsikoiden mammuttien joukkoon. Lontoon järjestön johtaja oli ylistänyt heitä ja todennut, että koska Suomi on tunnettu rauhallisena ja vakaana maana, iso jytky nousee headlineihin! Julkisuutta me tarvitsemme! 

-Muistakaa pojat! Paluulippu takaisin edellyttää isoa panostusta! Pikku pauke ei riitä! Minä luotan teihin!

Pohjoismaalainen luottamus ja avoimuus ei hämännyt, sillä miehet tiesivät maan yhteistyökuvioista kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin kitkemisen suhteen. Näennäisesti korruptoitumaton maahan oli silti helppo asettautua, koska ennakkotiedon ja vähäisen maassa oleilun perusteella saattoi olla ja toimia rauhassa, jos ei itse erottautunut muista. Luottavaisin mielin he saapuivat. Molemmat olivat aiemmin lapsuudessaan asuneet maassa, joten suomen kieli ei tuottanut vaikeutta. Keskenään miehet puhuivat mielellään englantia. Varmuuden vuoksi he kuitenkin päättivät asua aluksi erillään, toinen Espoon rannikolla ja toinen sisämaassa lähellä Vantaan rajaa, Alkutiellä. Aakun ja Eimin talossa, jonka joku Aakku oli omin käsin rakentanut.

Toinen luku

Käsi vapisee ja musta eyliner muodostaa viivan, josta erottuu leveämpiä ja kapeampia kohtia. Kolmikymppinen mies istuu peilipöydän ääressä ja kiroaa.

-Vittu! 

Kiroaja hapuaa vessapaperia ja repäisee rullasta palan. Varoen hän pyörittää siitä kapean teräväkärkisen palan ja työntää sitä hitaasti viivaa myöten, joka katoaa. Sitten hän tarttuu siveltimeen, kastaa sen väriaineeseen ja alkaa huolella vetää uudelleen viivaa luomeen. 

-Jos ei tämä nyt onnistu, niin…

Varttitunnin työskenneltyään hän nojautuu taaksepäin ja katsele itseään hyväksyvästi. Peilistä hän näkee nuoren miehen, jolla on vaaleat, olkapäälle ulottuvat suorat hiukset, pitkä suora nenä ja sen alla tulipunaiset huolella rajatut täyteläiset huulet. Silmäluomilla on harmaata ja harmaan ylle kaartuu hopeanvalkoinen luomiväri, joka rajautui mustiin, korostetusti rajattuihin kulmakarvoihin. Vihertävät silmät pysähtyvät peilikuvaan.

-Pirun hyvä! Yes! 

Mies sulkee eyelinerpullon, pesee siveltimen, kuivaa sen ja kokoaa meikkiaineet pinkkiin laukkuun ja työntää laukun sänkynsä alle. Huolellisesti hän taittaa päiväpeitteen sängyn laidan yli. 

-Minun toinen maailmani. Rakastan tätä!

Sitten hän aukaisee vaatekaapin ja kaivaa sieltä useita plastiikkakasseja. Hän tyhjentää niiden sisällön sängylle ja peitteen päälle pongahtaa mekkoja, puseroita, sukkahousuja ja naisten alusvaatteita. 

-Tänään on valovihreä ilta. Tänään on naisten ilta.

Kesän kukoistava vihreys kukkineen ja tuoksuineen leviää yksiöön. Mies nuuhkii ilmaa. Eilinen muistoissa. Mannerheimintie ja Storyvillen ulkoterassi ja kaverit ja ilman lämpötila. Elämää. Nyt naiseus mielessä. Ei opiskelukaverit, vaan tyttöpiiri, sisäpiiriläiset, joiden kanssa irrotellaan. Here I come Helsinki, ajattelee mies innoissaan. Here i come again, again, again and again! Vihreä paita, jossa komeilee isoja mustia ympyrän muotoisia kuvioita, tumman vihreät sukkikset ja kapea vartalon mukainen mekko siirtyvät miehen käden kautta muusta kasasta erilleen. Lisäksi hän nostaa sivuun mustat pitsiset rintaliivit ja mustat tangat. Loput tavaroista hän sulloo takaisin pusseihin ja työntää pussit piiloon sängyn alle. Nautinnollisesti hän vetää tangat paikoilleen ja rintaliivit, hivelee niiden koristeita ja huokaa tyytyväisenä. Hetki eteisen kokovartalopeilistä varmistaa, että kroppa oli timmin näköinen mustissaan. 

-Sukkikset ovat parasta. Niitä saattaa rullata hitaasti sääriä sivellen. 

Sitten hän vetää puseron ylleen ja lopuksi hameen. Viimeinen varmistus peilin edessä kääntyillen. 

-Hyvä, oikein hyvä!   Vielä helmet kaulaan, samanväriset napit korviin ja helmien kaltainen rannekoru. Ja sormus… Sen hän on saanut ystävältään syntymäpäivälahjaksi. Georgelta, lapsuuden bestikseltä. Lontoon kaduilla he olivat viettäneet monia päiviä, tukeneet toisiaan, jakaneet salaisuuksia ja suunnitelleet tulevaa. Likainen lapsuus ja mieltä koettelevat aikuiset eivät kyenneet murtamaan heidän keskinäistä ystävyyttään. Se alkoi jopa rönsytä. Kiusaa he tekivät Georgen isälle ja tämä veti raivareita, jolloin hän karjui kortteleiden päähän ja yhdessä he Georgen kanssa juoksivat karkuun. Kadulla kasvaneita, maailman tuulia haistelleita, moninaisia kokemuksia keränneitä. Toiset niistä hyväksi ja toiset pahaksi. Ei ollut aikuisia arvioimassa tai väliin tulemassa. Elämä muuttui vasta, kun isä kuoli. Äiti löysi uuden miehen, joka huomasi Georgen ja piti huolta.

Puoli tuntia myöhemmin Matinlahden ja Ison Omenan välimaastossa kävelevää nuorta naista ei kukaan olisi uskonut mieheksi. Espoo tuntui ahtaalta pieneltä kyläpahaselta ja Helsinki kutsui. Viehättävästi kädessään kiiltonahkaista laukkua kantava nuori, tyylillä meikattu nainen vihreissä pukimissaan ja kirkkaan punaisissa korkkareissa katseli pää ylväästi pystyssä eteenpäin pitkiä ripsiään sirosti räpytellen. Hän pysähtyy ja kaivaa laukustaan pienen hajuvesipullon ja kostuttaa siinä sormensa ja työntää sen korvannipukoiden taakse. Ompun ostoskeskuksesta maanalaisella matkaa jatkettuaan hän nousee maan pinnalle Kampilla ja jatkaa matkaa kävellen. Päivä on harvinaisen aurinkoinen ja seesteinen. Pääkaupunki panee parastaan.

Crossdressing, ajatteli mies. Se oli uusi ilmaisu, jonka hän on kuullut. Ristiin pukeutuminen. Aika hauska! Mielihyvää hän tuntee, kun saa tuntemattomana kulkea ja nauttia naiseudestaan. Asia jota kukaan ei voi häneltä ottaa pois. Hän on mies ja hän on nainen, juuri niin kuin hän itse haluaa ja silloin kun hän itse haluaa. Seksuaalinen nautinto ilman seksin tarvetta. Juuri niin!

Aina ei kaikki suju näin. Milloin hän aloitti? Ei hän tiennyt. Ihan pikkuhiljaa, kuin hiipien hepenet ilmaantuivat hänen elämäänsä. Kankaiden koskettelu, pitsit, kauniit alusvaatteet. Ensin salaa. Sitten avoimemmin. Nuoren orastava itsetuntemus, matka itseyteen olisi onnistunut hyvin, jollei hän olisi mokannut. 

-Sinä olet mies, jumalauta, etkä mikään isotissinen narttu, isä huusi kaulasuonet pullistuen, silmät hurjan näköisesti päässä muljahdellen, punaisena kuin… kuin punajuuri. Häntä oksetti ja hän juoksi karkuun ulos huoneesta, alas portaita pihamaalle ja sieltä edelleen metsään. Aluskasvillisuuden viileys tuntui armeliaalta. Hän itki. Meikit sekoittuivat heiniin ja orastavaan kesän tuoksuun ja tukka meni sekaisin ja kaikki tuntui mielettömältä. Kuin raiskaus! Miten hän olikaan saattanut olla näin varomaton! Hän sätti ja huusi itselleen,