Aavasaksa

By Niina Hakalahti

Sarita ja Seppo ovat sisaruksia, vaikka heidän elämänsä näyttävätkin hyvin erilaisilta. Siinä missä Seppo työskentelee Rax-pizzabuffetissa ja elää tavanomaista elämää, Sarita on nainut rikkaan miehen ja työskentelee Italiassa paikallisten hienostonaisten personal trainerina. Sisarusten Marita-äiti ei voi ymmärtää, miksei Seppo edes yritä saavuttaa enemmän elämässään. Vaativalle äidille ei riitä, että poika on arkeensa ja työhönsä tyytyväinen. Turbulenssia on kuitenkin luvassa koko perheelle. Seppo majoittaa yksiöönsä hyvää hyvyyttään aivan väärän tyypin. Suomen vierailu puolestaan saa Saritan tarkastelemaan omaa elämäänsä uusin silmin."Aavasaksa" on Niina Hakalahden tragikoominen romaani vuodelta 2010.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 10, 2021
• ISBN: 9788726788266

Book preview

Kulttuurirahasto

1.

Lautanen putosi ja räsähti rikki. Lettipäinen pikkutyttö seisoi sotkun vieressä. Lihapullat vierivät pitkin lattiaa, ylikypsä lasagnemössö valui öljyisenä sirpaleiden väliin. Seppo veti kätensä pois pitsataikinasta, pyyhki ne  paperipyyhkeeseen ja otti tottuneesti puhdistusaineen, harjan ja rikkalapion.

Ei haittaa, hän sanoi tytölle, joka vain seisoi.

Seposta oli mukava sanoa ei haittaa. Se oli hyvä lause.

Tyttö lähti juoksemaan. Päästyään pöytään äitinsä ja sisarustensa luo tyttö purskahti itkuun. Äiti taputti tyttöä löysästi harteille ja avasi samalla housunnappinsa. Tytön isoveli sulki silmänsä ja koetti hartaana saada ahdettua itseensä vielä viimeisen pitsan palan. Pöytä oli täynnä kananluita, pitsanraatoja, puoliksi syötyjä lasagneannoksia, yksinäisiä lautasen reunalta kierähtäneitä hillosipuleita. Nautinto oli väistämättä lopussa.

Seppo olisi halunnut, että ihmisillä olisi ollut aterian lopussakin mukavaa.

Hän käväisi nopeasti keittiössä ja haki superpallon. Hän oli kerännyt asiakkailta unohtuneita tavaroita muovipussiin tällaisia tilanteita varten. Kun hän meni korjaamaan lautasia pöydästä, hän samalla sujautti pallon tytön eteen. Tyttö jäi tuijottamaan häntä hölmistyneenä.

Joku kersa taas vai? Anna sanoi kyllästyneellä äänellä, kun Seppo tuli takaisin keittiön puolelle.

Joo. Tilanne hallinnassa. Servetit on melkein loppu, ehtisitkö?

Anna otti ison muoviin käärityn pakkauksen ja alkoi repiä lautasliinoja esiin.

Lautasliinoissa luki suurin kirjaimin Golden RAX Pizzabuffet.

Kotona Seppo meni suihkuun. Hän valutti vettä pitkään, vesimaksu sisältyi vuokraan. Yksi hänen asuntonsa eduista. Lopulta hän kääriytyi kylpytakkiinsa, jonka selässä luki Cold Medalist. Koska selässä luki Cold Medalist, hän oli saanut sen edullisesti. C:n ja g:n välinen ero ei ollut merkittävä.

Seppo oli juuri vajonnut mukavasti sohvannurkkaan ja avannut television, kun puhelin soi. Äiti, vilkkui näytössä. Kerran äiti oli soittanut töihin kuusi kertaa peräkkäin. Anna oli silloin ehdottanut, että äidin sijaan Sepon kännykän näytössä pitäisi lukea Gestapo.

Hei äiti.

Sinulla oli puhelin kiinni.

Oli töissä, joo.

Alkutekstit ilmestyivät televisioruutuun.

Joko olet hankkinut sen kirjan, josta oli puhetta?

Kun Seppo laittoi silmät kiinni, hän saattoi nähdä, miten äiti puhalsi savua ulos suustaan. Hän näki äidin kokonaan, äidin ohuet sormet, kynsien punaisen lakan. Pienenä Seppo oli ajatellut, että äiti oli lohikäärme. Se oli ollut hieno ajatus, kenelläkään muulla ei ollut sellaista äitiä.

En ole vielä löytänyt.

Voin tuoda kirjan sinulle, vaikka töihin.

Ei tarvi.

Televisiossa mies tuli juuri väärään hotellihuoneeseen, muttei vielä tiennyt sitä.

Kuule, luin eräästä tutkimuksesta, että monet ihmiset käyttävät elämästään kolmanneksen television äärellä. Eikö ole uskomatonta? Sen jälkeen päätin antaa television pois.

Sen plasmatelkkarinko?

Lahjoitan sen dementiakotiin, siellä siitä ei ole enää haittaa. Peli on jo menetetty. Äiti nauroi. Jotta sinä et päätyisi koskaan sellaiseen tilanteeseen, kannattaa reilusti vähentää katselua. Ja hanki se kirja! Pusi pusi.

Äiti oli mennyt ja niin oli alkuosa komediastakin. Seppo huokaisi, käveli baarikaapille ja kaatoi itselleen lasillisen Baileysia. Sitten hän valahti sohvalle ja yritti päästä selville siitä, mitä oli menettänyt.

Onneksi sentään oli peli-ilta ja mukavaa odotettavaa.

Paskahousu! Joni huudahti, kun löi viimeisen korttinsa pinoon.

Jätkällä oli tuuria. Tällä kertaa. Seppo nousi verryttelemään puutuneita jalkojaan.

Joni nauroi ja kohensi asentoaan lattiatyynyn päällä. Otetaanko uusi? Seppo kysyi.

No en tiiä. Vähän hiukoo.

Voisin paistaa munia. Häränsilmiä?

Onko ketsuppia?

Löytyy.

Seppo kaatoi taidokkaasti munan kerrallaan pannuun. Käristetty rasva alkoi täyttää keittiötä.

Mitä juomaa?

Mitä sulla on?

Maitoa, kotikaljaa, tuoremehua ja vettä. Niin ja tietysti Baileysia.

"Voiko sitäkin muka ottaa ruuan kanssa?

Joskus. Jos siltä tuntuu. Ei kai siitä mitään sääntöä ole?

Ekkö muista, mitä Saarinen opetti ruokajuomista.

Joni hei, ei koulussa puhuttu likööreistä, Seppo sanoi ja katsoi, kun Joni kävi himokkaasti annoksensa kimppuun. Seppo kaatoi Jonille ison lasin maitoa.

Joni oli tullut Sepon elämään Hervannan ammattikoulussa. Joni oli juuri muuttanut Haukiputaalta ja saanut soluasunnon Opiskelijankadulta. He kaksi löysivät toisensa astiahuollon oppitunnilla toisena opiskelupäivänään. Joni ei ollut huomannut ottaa muistiinpanovälineitä mukaan, ja kun opettaja oli kehottanut kaikkia ottamaan kynät ja paperit esiin, Joni oli neuvottomana vilkuillut ympärilleen. Seppo sattui istumaan Jonin vieressä ja repi ruutulehtiöstään Jonille sivuja. Tapahtuneen jälkeen Joni oli tullut koko suurtalouskokkikoulutuksen ajan Sepon viereen istumaan. Aluksi Seppo oli ollut vähän kiusaantunut senkaltaisesta uskollisuudesta, mutta pikkuhiljaa järjestely alkoi tuntua luonnolliselta. Sitten jossain vaiheessa he huomasivat yhteisen kiinnostuksensa korttipeleihin ja alkoivat tavata myös vapaa-ajalla.

Ookko laskenu noita lehtiä ikinä? Joni silmäili Sepon täyttä kirjahyllyä."

Joo. Akuja on tuhannen paikkeilla ja Suomen luonto -lehtiä parisataa. Katsoja ja Valittuja Paloja yhteensä joku viitisensataa.

Ja kaikki oot lukenu?

Seppo nyökkäsi.

Ketsuppiset lautaset olivat tyhjentyneet, yhdeksän munan munakas hävinnyt paprikanpalojen ja tomaatinviipaleiden avittamana. Joni siemaisi loput maitonsa, ja Seppo pyöritteli Baileysin viimeistä tilkkaa lasissaan. Jonin läsnä ollessa oma koti näytti mukavalta. Joni viihtyi Sepon yhden huoneen ja keittiön valtakunnassa. Kun äiti tuli käymään, koti kutistui, meni ruttuun ja kiepsahti vinoon. Silloin lehtikasojen päälle ilmestyi pölyä, juomalasit saivat naarmuja, muovimatto paljasti irronneensa ja sängynpeitto kirkui vääränvärisenä. Ja kun äiti lähti, kaikki Sepon tavarat palautuivat taas entiselleen, asunto oli taas tuttu ja oma ja siellä oli paljon hyvää ilmaa, jota saattoi vetää keuhkojen täydeltä.

Millanen työviikko sulla on? Joni kysyi.

Huomenna on vapaapäivä ja sitten loppuviikko töitä.

Voisin tulla ylihuomenna ruokatunnilla käymään.

Tuu. Mennään parkkipaikalle kävelemään. Siinähän voi juosta vaikka maratonin.

Oon yrittäny meillä töissä puhua läpi cross-kitcheniä, Joni vaihtoi aihetta ja otti mukavamman asennon tuolissa.

Ai jaa. No mitä ne tykkää?

Seija sano, että ei mummot ja papat totu uuteen. Oon kyllä eri mieltä. Mun vaarikin suostu viime pääsiäisenä syömään mämmiparfeeta. Aattelin, että lanseerattasiin Lempäälän vanhainkodin cross-kitchen-teemaviikko. Pioneeriasennetta tarvitaan aina.

Jonkun pitää olla ensimmäinen.

Ookko Sepi aatellu miten onnekkaita me ollaan.

Niinku millä tavalla?

Meillä on töitä ja omat huushollit. Ja vapaa-aikaa. Eikä olla aggressiivisia, Joni sanoi ja hymyili.

Haluaisitko uusimman Akun lainaan?

Voin mää ottaa.

Jonin lähdettyä Seppo tiskasi ja mietti, mitä ruokaa laittaisi seuraavana päivänä. Viilipurkkeja oli taas kertynyt mukavasti, Seppo keräsi kuivat purkit kuivauskaapista ja pinosi ne astiakaappiin viilipurkkihyllylle. Viilis-purkit olivat omassa pinossaan ja tavalliset kevytviilit omassaan. Hän kuivasi kätensä ja rasvasi ne Emännän käsivoiteella. Ehdottomasti paras käsivoide oli Tummeli, mutta sen saatavuus oli huono. Tummelin Seppo vaihtoi kuitenkin aina toiseen purkkiin, sen verran se nolotti.

Seppo vilkaisi puhelinta. Äiti oli soittanut kaksi kertaa.

2.

Roberto nukahti juuri, Teresa ilmoitti, kun Sarita oli kaatamassa itselleen lasillista.

Hän nyökkäsi Teresalle. Viini tuoksui, se lupasi päähän nousevaa keveyttä.

Giancarlo palaisi Milanosta työmatkalta vasta seuraavana iltana. Ulkomainontaan tarkoitettujen mainosnäyttöjen promootiokierros oli kiivaimmillaan: Italian edistyneintä ulkomainontateknologiaa. Giancarlo oli halunnut laajentaa bisnestä kuntosalialalta toisaalle. Yhden kortin varaan ei voi koskaan jäädä.

Keittiöstä kuului kolinaa. Kumma, että Teresa ei osannut olla varovaisempi, vaikka hän oli nimenomaan sanonut, että astioita on käsiteltävä huolellisesti.

Ei saa kolistella, kun lapsi kerran nukkuu! Sarita sihahti. Ehkä niillä oli Filippiineillä tapana kolistella kattiloita kilpaa.

Äänet loppuivat kuin seinään.

Sarita meni saliin lasin ja pullon kanssa. Teresa oli onneksi laittanut takkaan tulen, sillä tammikuussa asunto oli niin kylmä, että kaikki lisälämmitys oli tarpeen. Gloria oli vuosi sitten tehnyt näyttävän jutun heidän kodistaan ja elämästään, Hämäläisneidon ja ruhtinassuvun vesan ihana koti – elämää 1600-luvun upeassa kivitalossa keskellä kuohuvaa Firenzeä. Jutussa ei mainittu, miten hyytävää asunnossa oli talvella. Sarita kääriytyi alpakanvillasaaliin ja joi reilun kulauksen miehen sukutilan omaa viiniä. Olihan se hieman toista kuin Vesilahden yläasteella ensikännit tarjonnut Erkin pikakivääri.

Hän asetti pullon ja lasin pienelle lasipöydälle ja veti toiselta pöydältä läppärin syliinsä. Sähköpostiin oli tullut muutama kauneusalan messujen mainos, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet. Rakennekynsiin uusi mullistava tekniikka, Kauneusleikkaukset ilman kirurgiaa, hän luki sähköpostien otsikoita. Roberto alkoi itkeä.

Teresa! Sarita huusi. Roberto itkee, käy katsomassa, mikä on.

Teresa kuului menevän puolijuoksua Roberton huoneeseen. Teresa oli eri luokkaa kuin Josette, joka oli saanut lähtöpassit, kun Roberto oli puolivuotias. Silloin he olivat päättäneet Giancarlon kanssa, että afrikkalaisia kotiapulaisia ei enää otettaisi, ainoastaan aasialaisia. Ja Teresa oli osoittautunut ihan hyväksi valinnaksi. Teresa rukoili usein öisin ja iltaisin. Jonkinlaisen alttarinkin oli rakennellut huoneeseensa, Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta ja sellaista. Ei siitä mitään haittaa ollut.

Sarita ojentui ottamaan kulauksen lasistaan ja kaatamaan lisää viiniä. Joskus hän mietti, kuka Teresa oikein oli. Kotiapulaisia välittävä firma oli antanut vain perushenkilötiedot ja lääkärintodistuksen. Teresan syntymäpaikkaa ei kartalta löytynyt, jokin tuppukylä.

Roberton itkua ei enää kuulunut.

Sarita kirjautui Facebookiin. Hänellä oli 258 kaveria. Muutama oli lukioajoilta, paljon oli hänen ja Giancarlon puolituttuja, sitten lapsuuden kavereita ja tutuntuttuja. Lempäälän lukiolla oli näköjään oma Facebook-ryhmäkin.

Sarita päivitti statuksensa suomeksi ja italiaksi: Sarita juo viiniä takkatulen äärellä ja haaveilee. Hän kirjautui ulos, käväisi Hesarin ja Iltalehden sivuilla ja alkoi sitten etsiä tietoa Firenzen kouluista. Robertolla oli vielä reilusti aikaa esikoulun aloitukseen, mutta alustavia suunnitelmia olisi hyvä tehdä ajoissa. Kun Roberton esikoulu alkaisi, poika olisi onneksi jo ehtinyt täyttää kolme.

Hän luki vielä muutamia neuvoja kurkunpääntulehduksen hoitoon. Robertolla oli ollut tauti puolitoistavuotiaana ja se oli säikäyttänyt heidät pahanpäiväisesti.

Oli hiljaista, vain takkatuli rätisi. Paksut kiviseinät karkottivat liikenteen äänen tehokkaasti.

Täällä sai olla ihan omassa rauhassa.

Vaikka Italiassa naapurit yleensä tuppasivat kylään, heillä näin ei ollut. Oikealla puolella naapurina oli vanha Salvatore, joka ei juuri nähnyt eikä kuullut ja jolla kävi kotisairaanhoitaja. Toisella puolen olikin pelkkiä liikehuoneistoja. Yläpuolella oli valtavasti tyhjää tilaa, mikä olisi heidän käytettävissään, jos tarve vaatisi. Tällä hetkellä kylmään yläkertaan oli vain varastoitu joitakin huonekaluja. Alakerran 600 neliötä riittivät heille enemmän kuin hyvin.

Sarita selasi esiin valokuvia ja alkoi järjestellä Roberton uusimpia kuvia digitaalisiin kansioihin. Yhdessä kuvassa Robertolla oli kädessään leipäpala. Leipäpala muistutti pullan siivua. Äkkiä teki valtavasti mieli pullaa, kardemumman maku nousi suuhun. Löytyisiköhän kaapista ainekset pullataikinaan? Hän nosti läppärin pöydälle ja käveli shaaliin kietoutuneena keittiöön.

Sarita availi kaappeja. Kaikkea muuta löytyi, mutta ei hiivaa. Leipomisinto häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Talossa oli yhä täysin hiljaista.

3.

Pyörä oli kylmä ja kankea, kun Seppo talutti sitä aamuhämärissä. Seppo oli laittanut vanhan pipon satulan lämmikkeeksi. Pyörässä oli huono maali, mutta kulkupeli suoriutui varsinaisesta tehtävästään hyvin. Seppo hyppäsi satulaan ja lähti ajamaan tuttua reittiä, jota oli polkenut jo melkein kolme vuotta. Työmatka kesti pakkasilla 45 minuuttia ja kesäkeleillä vain reilu puoli tuntia. Jo kaukaa Seppo näki Ideaparkin valomainoksen. Ja viimeisen mutkan jälkeen näkyi koko komeus. Jostain syystä Seppo ajatteli rakennuskompleksin nähdessään suurta, höyryävää puurokattilaa.

Seppo pysäköi pyöränsä ison lumikasan taakse. Esimies oli kerran huomauttanut, että seinän viereen ei saisi pyörää jättää. Poskia pisteli hieman, samalla naamaa kuumotti. Siitä tiesi ilman peiliäkin, että posket olivat punaiset. Pyöräilymatkan jälkeen koko naama oli tasaisen punainen, siitä ei erottunut yhtään vaaleampaa kohtaa.

Sepolla on punakkuuteen ja pyöreyteen luontainen taipumus, äiti oli sanonut. Äiti oli sanonut sen monta kertaa eri tilanteissa.

Seppo kaivoi esiin kulkukorttinsa ja oli pian sisällä jättirakennuksessa. Hän kävi pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteet ja avasi sitten keittiön oven tavallisella avaimella. Aamuvuoroissa oli oma tunnelmansa, niissä sai olla ikään kuin luomassa perusteita päivän onnistumiselle, niissä oli toiveikkuutta, kaikki mahdollisuudet. Aamuvuoroissa saattoi olla myös iloinen, niistä puuttui raskaus ja surullisuus, jota Seppo lähes aina iltavuorossa tunsi. Raskaus, joka syntyi tyydyttymättömyydestä.

Tepa tuli yhdeksältä.

Onko kahvia? Tepa huuteli.

Just keitin pannullisen, tuonko sulle?

Kiitos, ja laitatko vähän maitoa. Rupeen nyt soittelemaan näitä tilauksia. Servetit ainakin alkaa olla ihan finaalissa. Ai että mun kädet on vieläkin kohmeessa, Fordin ratti oli helkkarin jäinen.

Tuleeko Anna kymppiin? Seppo kysyi, vaikka tiesi asian tasan tarkkaan. Oli vain mukava jutella, kuunnella omaa ääntään, kun se vahvistui vähitellen aamun hiljaisuudesta päivää kohti.

Anna tulee kymppiin, joo. Neiti on ollut viime aikoina myöhässä monta kertaa, saisi opetella tulemaan hyvissä ajoin.

Seppo kuuli, miten Tepa rapisutteli papereitaan. Seppo kaatoi Tepan nimikkomukiin tuoretta kahvia, lämmitti tilkan maitoa, kaatoi sen kahvin sekaan ja mietti, miten Tepa osasi moittiakin niin nätisti.

Voi kiitos Seppo, sinä se olet herrasmies. Tuleeko mieleen jotain, mitä tässä tilauslistalla ei olis? Nyt alkaa jo kädet sulaa, ihanan lämmin muki.

Seppo katseli Tepan tulostamaa paperia suuren yhteenkuuluvuuden tunteen vallassa. Hän ei edes lukenut sitä.

Ei kyllä tuu. Se on ihan täydellinen. Millon sinä alat polttaa tupakkaa, niin sais röökiseuraa? Anna kysyi, kun he nojailivat pahimman lounaskiireen jälkeen astianpesukoneisiin ja odottivat ohjelmien päättymistä.

Eihän työaikana saa polttaa.

Anna huitaisi kädellään.

Muutenkin on liian myöhäistä opetella, Seppo sanoi.

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Lähdepä heti kokeilemaan, kyllä Tepa pärjää sen aikaa.

En oikein tiedä.

Tule, tule, mulla on nimittäin yksi asiakin.

Parkkipaikan kulmalla Anna ojensi Sepolle askia.

Sori, laita toisinpäin. Sytytänkö sulle valmiiksi?

Seppo nyökkäsi. Anna laittoi kaksi tupakkaa suuhunsa ja sai ne heti syttymään.

Sitten vaan näin, imet, Anna näytti.

Seppo teki niin kuin Anna kehotti. Keuhkoihin tulvahti savua, ja Seppo alkoi yskiä hillittömästi.

Anna nauroi. Mutta ei ilkeästi. Siksi Anna olikin mukava työkaveri, jutteli aina, ei ollut niin kuin jotkut, jotka olivat vain omissa porukoissaan.

Ei tähän kyllä helposti koukkuun jää, Seppo sanoi ja irvisti.

Niin kaikki sanoo aluksi. Mutta hei Seppo, mulla olis yksi pyyntö sulle.

Seppo yski taas.

Pitääkö tämä polttaa loppuun?

Ei tietenkään, anna tänne vaan.

Anna otti tupakan Sepolta ja veti kunnon savut omastaan, joka oli melkein lopussa. Sepon tupakka odotti Annan vasemmassa kädessä vuoroaan.

Tepa on siellä yksin. Ja tämä on muutenkin luvatonta.

Mennään ihan just. Mut se mun asia. Anna piti taukoa ja katsoi Seppoa silmiin. Kato sellainen tilanne vaan, että pystyisitkö mitenkään majoittamaan sun luo yhtä tosi kivaa Aleksia? Siis noin viikoksi, pariksi korkeintaan, jos on oikein huono säkä.

Seppoa paleli, ja tupakka poltti vieläkin kurkkua. Nyt hän ymmärsi, mitä tarkoitettiin, kun sanottiin, että poltettiin. Tupakka siis oikeasti poltti ihmistä eikä toisinpäin. Häntä huolestutti, miten Tepa pärjäsi yksin, vaikka olikin hiljainen aika. Seppo yritti ymmärtää Annan pyyntöä, tuntui, että se oli vasta saavuttamassa häntä. Pyyntö oli lumipallo, ja sen lentorata kohdistui Seppoon.

Mulla on vaan yksi sänky, Seppo sai sanotuksi.

Anna nauroi ja veti viimeiset henkoset savukkeesta.

Älä pelkää, ei Aleksi sun viereen tulis. Se voi ottaa patjan mukaan.

Kuka se Aleksi on?

Yksi kiva tyyppi. Siltä meni just kämppä. Vuokraisäntä heitti pihalle ilman syytä. Se saa kyllä pian uuden. Mä en pysty sitä majottamaan, kun asun solukämpässä, ja meidän säännöt kieltää ylimääräiset asujat. Jos pystyt auttamaan, niin teen jonkun ison vastapalveluksen. Voin vaikka soittaa äidillesi, esittäytyä poliisiksi ja sanoa, että sitä epäillään kotirauhan rikkomisesta.

Ei mene läpi. Meidän isä oli poliisivirkamies.

No mutta mitä sanot? Pystytkö auttamaan työkaveria?

Jos on kerran varmasti oma patja, niin kai se voi tulla. Milloin se tulisi?

Seppo, sä olet ihana ja kultanen mussukka! Mä palkitsen sut! Aleksi tulee heti, kun vaan voi, koska se on jo pari yötä nukkunut autossa.

Mun pitäis varmaan imuroida ennen kun se tulee.

Voin tulla auttamaan, Anna ehdotti ja alkoi vetää esiin kolmatta savuketta. Tai pistä Aleksi imuroimaan. Se voi olla sun taloudenhoitaja.

Ei tarvitse, mutta nyt meidän on kyllä pakko mennä. Tepa on yksin.

Sä oot huipputyyppi, Anna syöksähti halaamaan Seppoa.

4.

Imurista tuli ummehtunutta hajua, joka toi etäisesti mieleen koulun. Seppo sammutti imurin. Hän oli siivonnut tarkkaan koko asunnon. Millaisenhan muodon koti ottaisi, kun Aleksi tulisi? Jonin kanssa asunto oli mukava ja tuttu, äidin kanssa vajaa ja vääränlainen, mutta entä Aleksin kanssa, se jäisi nähtäväksi.

Puhelin alkoi hälyttää taskussa. Äiti. Nyt oli vastattava, monta