Kiitoskirje

By Tauno Yliruusi

Minkälaisia ihmisiä kutsutaan presidentinlinnaan juhlimaan? Tilaisuutta televisiosta katsoessa näyttää tanssilattialla hiljaa hytkyvä ihmismassa tasapäiseltä. Onko tosiaan näin? Ajattelevatko kaikki samalla tavalla, pehmittääkö booli henkilökohtaiset vastakohtaisuudet?Tauno Yliruusin novellikokoelman Kiitoskirje kaikkien novellien päähenkilöitä yhdistää yksi tekijä: heidät on kaikki kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle tasavallan presidenttiä kättelemään. Yliruusin kuivakka satiiri esittää, miten itse presidentiltä tullut kutsu voi vaikuttaa elämään sekä huvittavalla että todenmukaisella tavalla.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 25, 2021
• ISBN: 9788726349825

Book preview

novelleja

I

Kiitoskirje

Kunnioitettu Herra Tasavallan Presidentti. Pyydän kohteliaimmin anteeksi että rohkenen kirjoittaa Teille, Herra Presidentti, mutta asia koskee Itsenäisyyspäivän suurta vastaanottoa presidentinlinnassa eli Linnan kutsuja, kuten niitä yleisemmin nimitetään, joihin näytti tänä vuonna olleen kutsutun ennätysmäärä ihmisiä eri kansalaispiireistä. Edustettuina ollen, kuten tiedetään, virkamiehet, sanomalehdistö, taiteilijat, kirjailijat, kenraalikunta kokonaisuudessaan, säveltäjät, näyttelijät, piispat arkkipiispan johdolla, diplomaattikunta, kuvanveistäjät jne. Maan hallitus ja kansanedustajat puolisoineen luonnollisesti kuuluen itseoikeutetusti vieraiden joukkoon. Seikka, jota minun ei tietenkään tarvitse erikseen mainita tässä yhteydessä, koska se on itsestäänselvä, johtuen vanhasta käytännöstä, jonka mukaan hallituksen jäsenet ja kansanedustajat ovat aina olleet puolisoineen kutsutut k.o. juhlatilaisuuteen.

Suokaa anteeksi, Herra Presidentti, että rohkenen kirjoittaa Teille kiittääkseni Teitä eilisestä juhlasta, jota seurasimme rouvani kanssa televisiosta. Ollen katsellut näitä juhlallisuuksia joka vuosi televisiosta, t.s. niin kauan kuin niitä on tullut, mutta nyt vasta rohjeten tarttua kynään, kuten sanotaan, ja kirjoittaa Teille että kuulumme, rouvani ja minä, niihin jotka antavat näille vastaanotoille suuren arvon pitäen niitä kukaties parhaimpana televisio-ohjelmana, mitä meillä on viime vuosina tullut televisiosta, ottaen huomioon näytelmätkin ja erilaiset ajanvieteohjelmat, jotka mahdollisesti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ovat olleet sangen onnistuneita.

Kuitenkin jääden, kuten sanottu, eilisen ohjelman jälkeen, ei vähiten värikkyydessä ja mielenkiintoisuudessa. Saimme jälleen nähdä kymmeniä ja taas kymmeniä tunnettuja julkisuuden henkilöitä, jotka, tullen tutuiksi monistakin eri yhteyksistä, ei vähiten television välityksellä ja maan sanoma- ja aikakauslehdistöstä, herättivät katsojissa ansaittua mielenkiintoa. Rouvani sanoikin, Herra Tasavallan Presidenttiä tarkoittaen, että on suoranaisesti ihailua herättävää, miten joku, vaikkakin tottunutkin, voi jaksaa tervehtiä kädestä pitäen niinkin montaa vierasta, joita lienee kuulemma ollut aina kolmeen tuhanteen saakka, yhtään väsymättä. Seikka, mikä tietysti yhtälailla koskee myös Herra Presidentin arvoisaa puolisoa. Seurasimmekin ensin vieraiden saapumista ja sangen monet tutut kasvot vilahtivat ohitsemme kuvaruudussa. Tuntien jopa useita sellaisiakin henkilöitä, joita selostajat eli juontajat, kuten nykyisin sanotaan, eivät näyttäneet juuri sillä hetkellä muistavan, t.s. eivät ainakaan maininneet nimeä, minkä ei toisaalta tietenkään tarvinne merkitä, etteivätkö k.o. juontajat olisi tunteneet mainittuja henkilöitä, kukaties jopa paremminkin kuin rouvani ja minä, vaan johtuen mitä luultavammin juuri kiireestä ja vieraiden suuresta lukumäärästä. Vaikka toisaalta olisikin tietysti kohtuutonta vaatia että jonkun olisi tunnettava kaikki, mikä olisi ylivoimaista kenelle tahansa, ja olenkin sitä mieltä että kutsujen selostajat selviytyivät vaikeasta tehtävästään mitä parhaiten ja erittäin suurta kiitosta ansaitsevalla tavalla, tuoden tutuiksi monia sellaisiakin julkisuuden henkilöitä, joita ei ennen tuntenut, mikä kaikki on laskettava heille ansioksi.

Ensin tulivat, kuten ennenkin, professorit, eräät virkamiehet, kirjailijat, tunnetut näyttelijät, kansanedustajat ja taloudellisen elämän nimekkäät edustajat, melkein kaikki rouvineen. Kaikki herrat, aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olivat, kuten asiaan tällaisessa arvokkaassa juhlatilaisuudessa kuuluukin, frakissa. Smokkeja ja tummia pukujakin tosin näkyi. Daamien kohdalla saattoi panna merkille lyhyiden iltapukujen lisääntyneen suosion viime vuoteen verrattuna.

Käteltyään Herra ja Rouva Presidenttiä vieraat siirtyivät sivummalle antaen täten tilaa uusille tulijoille, jääden kuitenkin heitä katselemaan. Juhlapukueleganssi oli todellakin silmiinpistävä, ja rouvani mielestä onkin suuri nautinto naishenkilölle nähdä kauniita juhlapukuja televisiossa. Olipa joukossa muutama housupukukin.

Kenraalikunta saapui jälleen ryhdikkäänä, mistä kiitos heille. Myös piispojen tulo arkkipiispan itsensä johdolla oli vaikuttava. Kiitoksen ansaitsevat myös hallituksen jäsenet pääministerin johdolla ja maaherrojen rivistö, kaikki puolisoineen, unohtamatta myöskään Suomen Akatemian arvovaltaisia jäseniä.

Illan kohokohta, ainakin rouvani ja minun mielestämme, oli jälleen kerran, kuten niin monesti aikaisemminkin, diplomaattikunnan saapuminen, eikä voikaan muuta kuin onnitella itseään siitä, että omistaa väritelevision, millään lailla väheksymättä niitä, jotka seuraavat näitä juhallisuuksia musta-valkoisesta televisiosta, mikä voi antaa täysin nautittavan kuvan esimerkiksi herrojen frakkieleganssista. Väritelevision merkitys tuleekin erikoisesti näkyviin siinä, että diplomaattien ja heidän arvoisien puolisoittensa asut ovat poikkeuksellisen värikkäät, seikka, mikä ei ehkä pääse täysiin oikeuksiinsa musta-valkoisessa televisiossa.

Erikoisesti panimme merkille mm. Japanin ja Intian edustajat, jotka, tuoden mukanaan eksoottisen tuulahduksen vierailta mailta tänne kauas Pohjolaan, eivät voineet olla herättämättä kiinnostustamme. Mutta, liioitteluun eksymättä, samaa voinee sanoa myös monien muiden etäisten ja meille vielä vieraiden maiden edustajista ja heidän puolisoistaan, joiden kauniit puvut tarjosivat yllinkyllin silmänruokaa ja olivat omiaan ihastuttamaan eksoottisella värirunsaudellaan varsinkin naispuolisia katselijoita.

Mutta sitten olikin jo tanssin vuoro, jota oli jälleen hauska seurata, saattaen kuitenkin panna merkille määrätyn ahtauden, minkä ilmiselvästi täytyi johtua vieraiden suuresta lukumäärästä, eikä siis suinkaan liian pienistä tiloista.

Kiitokset myös siitä sekä omasta että rouvani puolesta. Myös kuorolaulu oli onnistunut ja sopiikin mielestämme oikein hyvin tällaiseen ohjelmaan, tuoden siihen tervetullutta vaihtelua. Eräät lähikuvat olivat erittäin hyviä, ja ainoa mitä toivoisikin enemmän olisikin kukaties juuri tällaiset lähikuvat tunnetuista julkisuuden henkilöistä, jotka ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi juuri näistä p.o. televisio-ohjelmista, kuin myös sanoma- ja aikakauslehdistöstä, unohtamatta tässä yhteydessä myöskään ääniradion korvaamatonta merkitystä.

Rouvani pyytää vielä erikoisesti kiittää rouvien iltapukujen asiantuntevasta selostuksesta, mikä, kuten ymmärrettävää onkin, aivan erikoisesti kiinnostaakin juuri naiskatselijoita.

Kaiken kaikkiaan, k.o. ohjelma oli jälleen erittäin hyvä ja kiinnostava, mistä parhaat kiitokset. Toivommekin, että jälleen ensi vuonna, ja jos mahdollista niin jo aikaisemminkin, saisimme nähdä tällaista hyvää ja katselijoita suuresti kiinnostavaa ohjelmaa.

Kunnioittavimmin

Joel E. Kaunisto

Juhlapukuvuokraamon omistaja

Helsinki

Vastapäätä istuva mies

Palatessaan WC:stä Jaakkola huomasi että joku oli tullut istumaan heitä vastapäätä.

— Edwin Niemelä on kuollut, Helvi sanoi.

— Niin on.

— Haluatko lehden?

— Kiitos.

Jaakkola otti lehden ja pani silmälasit nenälleen. Hänellä oli suuret leveät kasvot. Vaaleat ohuet hiukset oli kammattu jakaukselle. Hän alkoi lukea pääkirjoitusta. Siinä puhuttiin pienten kansojen mahdollisuuksista säilyttää taloudellinen ja sivistyksellinen identiteettinsä. Hän luki vain alun ja lopun. Sitten hän käänteli sivuja, katseli otsikoita. Hän luki uudelleen Edwin Niemelän kuolinilmoituksen. Niemelä oli syntynyt kaksi vuotta myöhemmin kuin hän.

Vastapäätä istuva oli sytyttänyt savukkeen. Hän istui etukumarassa, jalka heitettynä toisen päälle, ja tuijotti Jaakkolaa.

Tämä kääntyi katsomaan oven yläpuolella olevaa taulua johon oli savukkeen yli vedetty punainen vinoristi. Mies ei seurannut hänen katsettaan.

Helvi huokasi ja rupesi katselemaan ulos ikkunasta.

— Helsinkiin? mies kysyi.

— Niin.

— Sinne minäkin.

Savukkeesta putosi tuhkaa miehen polvelle. Hän pyyhkäisi sen pois kädenselällä, housuihin jäi harmaa juova.