Ei liian kevyesti, tunteella

By Tauno Yliruusi

Martti Luther mullisti koko Euroopan kirjoitelmillaan. Kiinnostuneena hänen motiiveistaan kirjailija Tauno Yliruusi käy analysoimaan Lutherin muita kirjoitelmia, kuten hänen juutalaisvastaisia pamflettejaan. Tämän kautta hän luo täysin erilaisen kuvan tuntemastamme uskonpuhdistajasta. Mitä jos kaiken taustalla oli Lutherin mielen järkkyminen?Ihmisyys sen pienessä ja suuressa mittakaavassa joutuu Tauno Yliruusin syyniin. Menestyneen novellikirjailijan kirjoitelmissa pohditaan ihmisyyden eri puolia.Lutherin mielenterveyden lisäksi lukija joutuu vastakkain kansakunnan tunteman alemmuuden kanssa ja joutuu peilaamaan sitä omiin tuntemuksiinsa. Pohtiipa kirjailija myös sukupuolittuneita pronomineja ja niiden mahdollisuuksia suomen kielessä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 24, 2021
• ISBN: 9788726349832

Book preview

www.egmont.com

Ihminen on vapaa niin kuin käden viisi sormea ovat vapaat.

Aili Maria Yliruusi

Sivistyneistön asema ja tehtävä yhteiskunnassa

Tässä kirjoitelmassa joka lunastettiin Suomen Kulttuurirahaston kirjoituskilpailussa ja julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 1958, tuotiin tiettävästi ensimmäisen kerran julkisuuteen käsite kansallinen alemmuuskompleksi.

V oidaan olla eri mieltä siitä miten laajaksi sivistyneistön piiri on tulkittava mutta tuskin siitä mikä on sen tehtävä yhteiskunnassa.

Kansan henkinen johtaminen.

Mutta kyetäkseen suorittamaan tämän tehtävän sivistyneistöllä täytyy olla sen edellyttämä henkinen johtoasema. Sen on oltava kyllin itsenäinen ja rohkea voidakseen nousta päivän kiistojen ja eturyhmäajattelun yläpuolelle. Sen on saavutettava riittävä kiistaton arvovalta yhteiskunnassa, ei joukkovoimalla vaan tiedoilla, taidoilla, esiintymisellä.

Vasta silloin sivistyneistö on se voimakeskus jonka ympärillä kaikki muu henkisen painolain voimasta kiertää.

Mikä on Suomen sivistyneistön asema tällä hetkellä? Onko se riittävän luja vaativan tehtävän suorittamiseen? Onko sivistyneistömme kyllin itsenäinen, kehittynyt ja käytökseltään hienostunut kelvatakseen rakentavaksi esikuvaksi kansalleen?

Emme voi vastata näihin kysymyksiin tarkastelematta kansallista perusongelmaamme jonka merkitys suomalaisen sivistyneistön asemalle on ratkaiseva. Tämä ongelma on kansallinen alemmuuskompleksi.

On totta että kaikki pienet kansat kärsivät enemmän tai vähemmän alemmuuden tunteen kirouksesta. Suurvaltojen aikakaudella on tukahduttavaa olla pieni maa. Mutta tuskin missään muualla on kansallinen alemmuuskompleksi siinä määrin lyönyt leimansa koko kansan henkiseen olemukseen kuin meillä.

Syyt tähän ovat helposti ymmärrettävissä, joten niiden laajempi pohtiminen tässä yhteydessä ei ole tarpeellista. Todettakoon vain että väestömme vähälukuisuus, syrjäinen sijaintimme, historiamme, ruotsinkielinen sivistyneistömme ja itsenäisyysaikamme lyhyys ovat se maaperä jolla huonommuuden tunteella on ollut suotuisat kasvuolosuhteet. Nämäkään seikat eivät tosin yksin riitä selittämään koko asiaa vaan lisäksi on otettava huomioon kansamme herkkätuntoisuus ja mielikuvitusrikkaus jotka ovat välttämättömät edellytykset vaikean alemmuuskompleksin kehittymiselle.

Huonommuuden tunteemme ilmenee varsin selvästi käytöksessämme, puheessamme ja ajatuksissamme mutta erittäinkin suhtautumisessamme ruotsinkielisiin ja ulkomaalaisiin. Se lyö alakuloisen leimansa koko suomalaiseen yhteiskuntaan;siitä on tullut eräs kansamme luonteenpiirre jolle on annettu milloin mitäkin nimiä. Tosiasiassa kansamme kuuluisa jurous ja kainous ei johdu mistään muusta kuin tuskallisesta alemmuudentunteesta. Kiitelty vieraanvaraisuutemme ulkomaalaisia kohtaan, joka usein saa miltei tragikoomillisia piirteitä, on pelokkuuden ja itseään väheksyvän pokkuroimisen aikaansaamaa liioittelua. Alemmuuskompleksin esiin pakottamia ovat myös nousukasmaiset mahtailupyrkimykset ja yliampumiset joita tapaa mm. julkisessa rakennustoiminnassamme, puhumattakaan sellaisista ilmiöistä kuin ruotsalaisviha, oman kielemme häpeäminen sekä poliittisen ja kaupallisen neuvottelutaidon puute.

Alttein tälle kansalliselle piirteellemme on aina ollut suomenkielinen sivistyneistö. Ruotsinkielisen sivistyneistön rinnalla se on tuntenut itsensä jollain tavalla nousukkaaksi, köyhäksi ja nuoreksi. Se on parhaiten kyennyt tekemään vertailuja oman ja muiden maiden historian ja kulttuurin välillä ja joutunut siten kipeimmin tuntemaan pienuuden, eristyneisyyden ja köyhyyden ahdistuksen,

Luonteenomaisimmin ilmenee huonommuudentunne kanssakäymisessä vierasmaalaisten kanssa. Kuinka herkästi meillä loukkaannutaan ulkopuolisista arvosteluista ja kuinka liikuttavan lapsenomaisesti iloitaan esiin houkutelluista kiitoksista, aivan kuten yksityinen henkilökin joka itsestään epävarmana on riippuvainen jatkuvista tunnustuksen sanoista ja kiitoksista. Samanaikaisesti kun ulkonaisesti itsevarmoina arvostellaan muiden maiden oloja ja liioitellaan omia saavutuksia, etsitään ulkomaisista lehdistä kotimaata koskevia uutisia, ja kun sellaisia joskus löydetään, iloitaan niistä kuin rikkaan miehen köyhälle suomasta hymystä.

Vain tätä taustaa vasten käy sivistyneistömme nykyinen asema yhteiskunnassamme ymmärrettäväksi. Jatkuva, syvään syöpynyt alemmuuden tunne estää sitä olemasta henkisesti vapaa. Se ei tunne itseään tasa-arvoiseksi muiden sivistyneistöjen kanssa. Se elää jatkuvasti historiansa, kielellisen ja maantieteellisen eristyneisyytensä ja nuoruutensa aiheuttaman raskasmielisyyden vallassa. Siltä puuttuu todellinen kansallisylpeys, omanarvontunto ja itseluottamus.

Sivistyneistömme kykeni myötävaikuttamaan valtiollisen riippumattomuuden hankkimisessa mutta se ei ole tähän päivään mennessä kyennyt hankkimaan itselleen henkistä riippumattomuutta.

Voimakkaan alemmuuskompleksin vallassa oleva henkilö ei voi päästä yhteiskunnassa siihen asemaan jota hänen henkiset kykynsä, tietonsa ja taitonsa mahdollisesti edellyttäisivät. Sama koskee koko sivistyneistöä.

Tosin sivistyneistömme nytkin on muodollisesti yhteiskuntamme henkinen yläluokka mutta se ei ole yhteiskunnan henkinen johtaja. Sillä on virka mutta ei viran hoitamiseen tarvittavaa pätevyyttä; korkea asema yhteiskunnassa mutta ei sen edellyttämää vaikutusvaltaa.

Ellei sivistyneistö johda yhteiskuntaa, johtaa sitä jokin muu. Valta, niin poliittinen kuin henkinenkin, onkin yhä ratkaisevammin siirtynyt massojen käsiin. Vaikka massoja edustavien järjestöjen ja puolueiden johdossa onkin sivistyneistöön kuuluvia henkilöitä, on näiden jo oman asemansa vuoksi mukauduttava massan edustamiin mielipiteisiin. Tämä on johtanut poliittisen ja yhteiskunnallisen moraalin huonontumiseen ja tason madaltumiseen myös sivistyneistön piirissä. Sen sijaan että sivistyneistö itse olisi johtaja ja esikuva, se on joutunut vaarallisessa määrin alttiiksi kehittymättömän massan mielipiteille ja esikuvalle.

Tapahtunut kehitys ei ole suinkaan lisännyt sivistyneistön luottamusta ja rohkeutta. Päinvastoin se on yhä enemmän kaikonnut pois käytännöllisestä yhteiskunnallisesta toiminnasta. Sama alemmuudentunne, joka riistää siltä omanarvontunnon ja luonnollisuuden ulkomaisen sivistyneistön rinnalla, pakottaa sen reagoimaan väistämällä tai pakenemalla sille annettuihin haasteisiin.

Sivistyneistö ei vieroksu politiikkaa sen vuoksi että se on likaista vaan siksi että siihen puuttuminen vaatisi enemmän itsevarmuutta ja uskallusta kuin sivistyneistöllä on. Se ei hautaudu omiin kammioihinsa pohtimaan teoreettisia ongelmia sen vuoksi että se pitäisi niitä nykyisiä ajankohtaisia pulmiamme tärkeämpinä vaan sen vuoksi että se pitää niitä helpompina ja vaarattomampina. Se ei piilota päätään pensaaseen häveliäisyydestä vaan pelosta.

Mutta kuinka voisi muutoin ollakaan. Kuinka tämä alemmuudentunteen näännyttämä, huonosti pukeutuva ja tietorikas ihmisjoukko kykenisikään muuhun kuin itseensä käpertymiseen ja